Sivu 1/2

Sveitsi 2009: Lovebugs – The highest heights

Lähetetty: 12 Maalis 2010, 00:22
Kirjoittaja kais(t)a
:sveitsi:
Kuva
Maa: Sveitsi
Vuosi: 2009
Kappale: The highest heights
Esittäjä: Lovebugs
Säveltäjä: Florian Senn, Thomas Rechberger, Adrian Sieber
Sanoittaja: Adrian Sieber, Thomas Rechberger, Florian Senn
Sijoitus semifinaalissa: 14./18
Pisteet semifinaalissa: 15
Sanat: http://www.diggiloo.net/?2009ch


“May I have your attention, please?”

Lovebugs perustettiin vuonna 1992 Sveitsin kolmanneksi suurimmassa kaupungissa Baselissa. Brittipop-tyylisestä musiikista tuttu yhtye on yksi Sveitsin menestyneimpiä yhtyeitä. Kaksitoista levyä julkaissut yhtye on kivunnut kotimaassaan useamman kerran levynmyyntilistojen ykköseksi.

Yhtyeen laulusolisti ja keulahahmo 38-vuotias Adrian Sieber on yksi Lovebugsin perustajajäsenistä. Sieber on säveltänyt ja sanoittanut suurimman osan Lovebugsin kappaleista. Lovebugsin ohella Sieber on luonut itselleen myös soolouraa nimellä Adrian Solo.

Yhtyeen muut tämänhetkiset jäsenet ovat kitaristi Thomas Rechberger, basisti Florian Senn, kosketinsoittaja Stefan Wagner ja rumpali Simon Ramseier, joka on ohjannut myös yhtyeen musiikkivideoita.


”Will you catch me when I fall?”


Tammikuussa 2009 Sveitsin yleisradio tiedotti Lovebugsin edustavan maata Moskovan euroviisuissa. Kuten edellisinäkin vuosina, sveitsiläiset luottivat heikosta menestyksestä huolimatta edustusartistin ja kilpailukappaleen sisäiseen valintaan.

Lovebugs ja Sveitsi lähtivät kisaamaan Moskovaan kappaleella ”The highest heights”. Kyseisen kappaleen olivat säveltäneet ja sanoittaneet yhtyeen jäsenet Adrian Sieber, Thomas Rechberger ja Florian Senn.

Valitettavasti Lovebugsin kohtalo Moskovassa oli samanlainen kuin heidän maanmiestensä Paolo Meneguzzin ja DJ Bobon kahtena edellisenä vuonna. Lovebugs saavutti semifinaalissa vain 15 pistettä (joista suurin yksittäinen potti, viisi pistettä, tuli Suomesta) ja päätyi omassa semifinaalissaan sijalle 14. Joten jälleen kerran Sveitsi siis karsiutui viisufinaalista huolimatta suosiosta, jota kappale nautti fanien keskuudessa. Semifinaalin jälkeen Adrien Sieber korrektisti epäili, että menestyksen puute saattoi johtua siitä, että Lovebugs on enemmän live- kuin televisiobändi eikä se ollut tottunut esiintymään niin monille televisiokameroille. Totuus, tai ainakin osa totuutta, löytynee kuitenkin Euroopan kartasta. Keskellä Eurooppa sijaitseva Sveitsi kun on tottunut olemaan sitoutumaton ja niin mukava kaikille, että on sen takia jäänyt myös kaikkien liittoutumien ja naapuriäänien ulkopuolelle. Sveitsiläistä diasporakaan ei muista maista erityisemmin löydy tilannetta pelastamaan.


”From beneath the stars, I see little lights”

Huolimatta Lovebugsin suuresta suosiosta kotimaassaan Sveitsissä, ulkomailla menestyminen on jäänyt yhtyeelle lähinnä haaveeksi. Euroviisukappaleen lisäksi yhtyeen kansainvälisesti tunnetuin kappale lienee ”Avalon”, jonka yhtye levytti yhdessä norjalaisen laulajattaren Lene Marlinin kanssa vuonna 2006.

Mutta kaikesta huolimatta Lovebugsilla pyyhkii hyvin. Yhtye on edelleen kotimaassaan Sveitsissä suosittu ja arvostettu. Viisihenkinen yhtye tekeekin siellä livekeikkoja yleisölle, jolle ovat tottuneet esiintymään ja yleisölle, joka osaa heitä arvostaa. Esimerkiksi tänään (12.3.) pojat voi nähdä Luzernissa ja huomenna Prattelnissa.

Kuva Kuva
Kuva Kuva
Kuva
http://www.lovebugs.com/bugs
http://www.myspace.com/lovebugsmusic

Re: Sveitsi 2009: Lovebugs – The highest heights

Lähetetty: 12 Maalis 2010, 09:25
Kirjoittaja RockOn
Viisi tähteä :tuuletus: Biisi on rento, kevyt, tarttuva eikä sisällä yliyrittämistä. Lyriikoista tykkään todella paljon. Olen edelleen sitä mieltä, että tämä on täydellinen biisi häämusiikiksi :joojoo:

Live ei mennyt odotusten mukaan, mutta olin (ja olen edelleen) niin tämän lumoissa, että en kiinnittänyt tuohon paljoakaan huomiota. Joku kuvaili viime vuonna osuvasti, että laulaja vaikutti livessä hieman päihtyneeltä :mrgreen:

Re: Sveitsi 2009: Lovebugs – The highest heights

Lähetetty: 12 Maalis 2010, 09:40
Kirjoittaja akuankka13
Komppaan. Viiden tähden arvoinen euroviisu, oli suuri vääryys jättää tämä finaalin ulkopuolelle. :lohduton:

Re: Sveitsi 2009: Lovebugs – The highest heights

Lähetetty: 12 Maalis 2010, 09:50
Kirjoittaja ta1ja
Aika tavanomainen radiosoittorokki kuorrutettuna muodikkailla saundeilla. Vokaalinen ilmaisu ilmeisesti kärsii solistin laulutaidon rajallisuudesta, jo studioversio sen verran sävytön, live sitten oli mitä oli, ei viitsi siitä enempää sakottaa.

Kolme pojoa
:poppari: :poppari: :poppari:

Re: Sveitsi 2009: Lovebugs – The highest heights

Lähetetty: 12 Maalis 2010, 10:01
Kirjoittaja Tom Tom
Ei tämä ole päähän jäänyt aikaisemminkaan, eikä nytkään. Yksi tähti lähti, vaikka tekisi mieli antaa nolla.

Re: Sveitsi 2009: Lovebugs – The highest heights

Lähetetty: 12 Maalis 2010, 10:29
Kirjoittaja AntSa
En oikein ikinä ymmärtänyt tämän hehkutuksia. Aika tyhjänpäiväistä radiopoppia. Kyllä tätä kuitenkin ihan kivutta kuuntelee ja katselee, joten KOLME tähteä.

Re: Sveitsi 2009: Lovebugs – The highest heights

Lähetetty: 12 Maalis 2010, 10:57
Kirjoittaja mariah
en tykkää yhtään :synkka: viime vuoden huonoimpia joten yx tähti.

Re: Sveitsi 2009: Lovebugs – The highest heights

Lähetetty: 12 Maalis 2010, 11:18
Kirjoittaja jee euroviisut
Viiden tähden hieno brittipop-biisi. Viisulan ensimmäinen ihan oikeasti viiden tähden viisu. Will you caugh me while I fall osui tosi hyvin. :tuuletus:

Re: Sveitsi 2009: Lovebugs – The highest heights

Lähetetty: 12 Maalis 2010, 11:40
Kirjoittaja Jónsì
Tää on periaatteessa juuri sellaista musiikkia, mistä tykkään, mutta tää ei nyt kuitenkaan iske yhtään. Intro on ihku, mutta siihen se oikeestaan loppuukin.

Re: Sveitsi 2009: Lovebugs – The highest heights

Lähetetty: 12 Maalis 2010, 12:13
Kirjoittaja Serduchka
:stara: :stara: :stara: :stara:

Tämä on viimevuoden viisujen surkein kestokuuntelubiisi :heh: Olipa määritelmä :rofl: Mutta kyllä mä tästä ihan tykkään, ihan kivasti rullaa eteenpäin :) Ei mikään tajunnan räjäyttäjä ja varmaan niitä huonoimpia viisujen kestokuuntelubiisejä ikinä, mutta hyvä kumminkin :heh:

Re: Sveitsi 2009: Lovebugs – The highest heights

Lähetetty: 12 Maalis 2010, 12:20
Kirjoittaja Piggybank
Njääh. En ole oikein koskaan välittänyt tästä kappaleesta. Muistan kun näin esikatseluvideon sanoneeni: "Näyttää Kurt Cobainilta, yrittää kuulostaa Coldplaylta". Enpäs nyt tiedä luonnehdintani todenmukaisuutta, mutta antanette anteeksi. :mrgreen: Livelaulu ei vakuuttanut ja kappale itsessään on hyvin huomaamatonta radiomusiikkia. En yhtään ihmettele, että tämä ei pärjännyt viisuissa. Minulta lähtee kaksi tähteä, koska radiosoitossa tämä biisi voisi olla hyvinkin pätevä. :)

Re: Sveitsi 2009: Lovebugs – The highest heights

Lähetetty: 12 Maalis 2010, 16:33
Kirjoittaja Valkealalainen
Ihan kiva ralli. Varsinkin alkuun tykkäsin tästä aika paljonkin. *** tähteä. :peukku:

Re: Sveitsi 2009: Lovebugs – The highest heights

Lähetetty: 12 Maalis 2010, 18:16
Kirjoittaja Leo
Kolme tähteä (ja kaksi sakaraa). Hyvä biisi, radiobiisi. Tarttuva melodia. Levyllä kuulostaa paremmalta. Moskovan esitys oli aika heikko -jännittikö? Sveitsillä on jokavuosi nykyään biisi, joka on "kova ennakkosuosikki erilaisissa äänestyksissä ja joka pääseevarmasti finaaliin". Ei taida olla kavereita riittävästi alppimaalla. Lähden etsimään :hiips:

Re: Sveitsi 2009: Lovebugs – The highest heights

Lähetetty: 12 Maalis 2010, 20:47
Kirjoittaja Rousku
En enää edes muista, miten tämä meni :puna: Sen muistan, ettei tämä minusta mitenkään suurenmoinen ollut, ja koska en muuta muista, kaksi tähteä saa piisata. (OT: Siipan jumppavideon taustamusana soi juuri nyt Addicted to You!)

Re: Sveitsi 2009: Lovebugs – The highest heights

Lähetetty: 12 Maalis 2010, 22:08
Kirjoittaja Leonardo
Edelleenkään en ymmärrä, miksi tätä hehkutettiin ennakkoon niin paljon ja miksi sen putoaminen finaalista oli muka jotenkin yllättävää saati väärin. :mitvit: Todella tylsä, ponneton kappale, joka ei koskaan nouse lentoon, vaikka sitä kuinka odottaisi - loppuu vain (siinä vaiheessa jo onneksi :heh: ). Moskovan live-esitys oli vielä huonompi kun kappale sinänsä, pelkästään kuunneltuna tämä ei sentään ärsytä. Mutta nähtynä: veltto solisti, joka hoippuu ympäri lavaa kuin jossain aineissa ja laulaa löysästi artikuloiden. :jupinaa: Ärsyttävää! Kaksi tähteä. :niinpa:

Re: Sveitsi 2009: Lovebugs – The highest heights

Lähetetty: 13 Maalis 2010, 02:44
Kirjoittaja Mr Kite
Että tämmöinen ralli Alppimaasta. Eipä tämä suuremmin jaksanut innostaa - ainakaan näin yösydännä.

Pari tähteä **

Re: Sveitsi 2009: Lovebugs – The highest heights

Lähetetty: 13 Maalis 2010, 11:48
Kirjoittaja romualdo
mitä höpinää tuo radiokappale -käsite on,kaikkihan nää pitäis soida ratiossa päivät pääksytysten. Kertosäkeessä on sitä jotain, vaikka alun kitarariffi pistää ihanpikkusen harmiksi...ne kun soivat kaikkialla ja kaikessa. 2 p.?

Re: Sveitsi 2009: Lovebugs – The highest heights

Lähetetty: 14 Maalis 2010, 10:48
Kirjoittaja PikkuGwyneth
Tykkäsin levyversiosta viime vuonna, ja nyt kuunneltuani liven huomasin, että eihän se ollutkaan niin floppi kuin muistelin. Kyllä tämä kolme tähteä saa sympaattisuudesta ja konstailemattomuudesta.

Re: Sveitsi 2009: Lovebugs – The highest heights

Lähetetty: 16 Maalis 2010, 22:30
Kirjoittaja Conductor
Kaksi tähteä.

Levyllä ja esikatseluvideossa kuulostaa paljon paremmalta kuin livenä. Jopa aivan kuunneltavaa, sellaista easylistening musiikkia. Mutta tämä liveversio on aivan toista, alku alkaa lupaavasti, mutta sitten ote herpaantuu. Moskovan lavalla artisti näyttää flegmaattiselta unissakävelijältä joka vetää viisun melko ponnettomasti.

Re: Sveitsi 2009: Lovebugs – The highest heights

Lähetetty: 18 Maalis 2010, 13:18
Kirjoittaja Subculture
Eihän tästä voinut olla pitämättä, koska tässä oli paljon samoja elementtejä kuin suosikkibändini New Orderin musiikissa. Tuttuja bassolinjoja, kitarariffejä, syntetisaattoreita ja konesaundia ja ihan tanssittavaa biittiä bändiotteella. Toinen yhtymäkohta voisi olla The Killers. Todella piristävää, että tämänkin tyylinen biisi on ollut mukan.Oodotan vaan sitä päivää kun britit itse uskaltautuisivat lähettäämään tällaista brittirockia.

Re: Sveitsi 2009: Lovebugs – The highest heights

Lähetetty: 19 Maalis 2010, 21:48
Kirjoittaja Juurovissön
ta1ja kirjoitti:Aika tavanomainen radiosoittorokki kuorrutettuna muodikkailla saundeilla. Vokaalinen ilmaisu ilmeisesti kärsii solistin laulutaidon rajallisuudesta, jo studioversio sen verran sävytön, live sitten oli mitä oli, ei viitsi siitä enempää sakottaa.
Osta koko levy. Se on hieno kokonaisuus. Ai niin, mut sullehan pitää olla heviä. :hali:

Re: Sveitsi 2009: Lovebugs – The highest heights

Lähetetty: 19 Maalis 2010, 22:36
Kirjoittaja ta1ja
Juurovissön kirjoitti:Osta koko levy. Se on hieno kokonaisuus. Ai niin, mut sullehan pitää olla heviä. :hali:
:heh: Ei tarvii, mutta totta on että pidän pääasiallisesti blues-pohjaisesta groovavasta rokista, enkä tällaisesta brittipoprock-touhusta (lukuunottamatta esim. David Bowieta, jota olen kovasti diggaillut) tai muusta tämäntyyppisestä melankolisesta (aneemisesta) kitararockista. En pidä Kentistäkään, vaikka sen suhteen minua onkin lähipiiristä aivopesty urakalla ja vaikka hienoude ymmärränkin, ei vaan liikuta. Ei auta.

Niin että en osta Lovebugsin levyä, koska 99,9% varmuudella en siitä välitä :heh: . Mutta hyvä että tekijät ja pitäjät ovat löytäneet toisensa :peukku:

Re: Sveitsi 2009: Lovebugs – The highest heights

Lähetetty: 19 Maalis 2010, 23:45
Kirjoittaja Juurovissön
^ Kent jakaa tietysti mielipiteitä. Hesarin asiansotkijakriitikkokaan ei tykännyt viimeisimmästä Hartwall Areenan keikasta, jossa itse hytkyin ihastuksesta. Paha kurki, koska Hesarin mielipiteet ovat kaikkien mielipide.

Itse kuuntelen tällaista paljonkin, ja pojat ovat taitavia omassa genreessään. Valitettavasti viisuareena ei ollut heille kovin hekumallinen keikkapaikka. Ja laulajan livevetoa en ymmärrä, mutta kun levy on vain niin uskomattoman tasalaatuinen, ja tämä biisi siitä ehkä noin kuudenneksi mieleisin, niin annan viisi. :heh:

Re: Sveitsi 2009: Lovebugs – The highest heights

Lähetetty: 20 Maalis 2010, 00:04
Kirjoittaja ta1ja
Juurovissön kirjoitti:^ Kent jakaa tietysti mielipiteitä. Hesarin asiansotkijakriitikkokaan ei tykännyt viimeisimmästä Hartwall Areenan keikasta, jossa itse hytkyin ihastuksesta. Paha kurki, koska Hesarin mielipiteet ovat kaikkien mielipide.
No Hesarin musiikkikriitikot ovatkin varmaan periaatteellisesta pätevyydestään huolmatta usein täysin oman teiniminänsä vietävissä, siis siinä epävarmuudesta johtuvassa kriittisessä itsebuustauksessa, ei siinä positiivisessa kyvyssä heittäytyä ihailijaksi. Se on kyllä synti, se Hesarin tilanne.

Minun valaistuneempi puoliskoni oli Kentiä katsomasas kanssa ja sen mielestä se oli taas jälleen vielä parempi kuin levyllä.

Re: Sveitsi 2009: Lovebugs – The highest heights

Lähetetty: 21 Maalis 2010, 07:33
Kirjoittaja Juurovissön
ta1ja kirjoitti:Minun valaistuneempi puoliskoni oli Kentiä katsomasas kanssa ja sen mielestä se oli taas jälleen vielä parempi kuin levyllä.
Upeeta, mahtavaa. Kaverini kans kommentoi tuolla lailla. Hesari otsikoi jotenkin, että "auringonlaskun aikuisrockia." No sitäpä hyvinnii, auringonlaskun puolella kai sitä tässä iässä sitten jo ollaan, kun yleisössäkin oli kuulemma iäkkäämppöö ja teinejä hyvin vähän. :jupinaa:

Mentiinpäs kauaksi Lovebugsista. :heh:

Re: Sveitsi 2009: Lovebugs – The highest heights

Lähetetty: 05 Huhti 2010, 23:35
Kirjoittaja sziget
Vuoden mainioon tasoon nähden tätä oli pidettävä keskinkertaisena. Harmillista silti, että Sveitsi karsiutuu vuodesta toiseen melko hyvillä, ei huonoilla kappaleilla. Sama meno näyttää jatkuvan 2010: Il pleut de l'or on jopa vieläkin keskinkertaisempi kuin kolme edellistä.

Re: Sveitsi 2009: Lovebugs – The highest heights

Lähetetty: 15 Huhti 2010, 19:28
Kirjoittaja Weewa
Tykkään ihan tästä kappaleesta, mutta livenä laulu ei kulkenut oikein hyvin eikä esitys ole vahvaa. :miettii: Joutuu kyllä antamaan nyt kolme tähteä, vaikka tämä olikin viime vuonna jossain vaiheessa yksi suosikeistani. Näin ne mielipiteet muuttuu.

Re: Sveitsi 2009: Lovebugs – The highest heights

Lähetetty: 27 Touko 2010, 13:32
Kirjoittaja jee euroviisut
Koska tämä on 2000-luvun viisu, ilmoittaisin, että tekemässäni 2000-luvun Sveitsi-yhteisrankingissa tämä kappale tuli sijalle 3. ja sai 53 pistettä.

Re: Sveitsi 2009: Lovebugs – The highest heights

Lähetetty: 31 Touko 2010, 18:10
Kirjoittaja Ihme_Mies
En näemmä ole viime vuoden ykkösviisuani kommentoinut! ???
Studioversio on aivan täydellistä poppia ja vaikka live oli pettymys, niin viisi tähteä ilman muuta. Sveitsi ja Viro minulla kamppaili vuoden 2009 ykköspaikasta ja koska Sveitsin viisua tulee kuunneltua lähes päivittäin ja Viroa en ole kuunnellut aikoihin, niin tämähän se oikea ykkönen on. :)
Ilmava, täydellisesti rullaava, heleä, kupliva, viisuhelmi. :ihana:

Re: Sveitsi 2009: Lovebugs – The highest heights

Lähetetty: 31 Touko 2010, 23:38
Kirjoittaja Hapa
Oliko tässä kenties joku melodianpoikanen piiloitettuna jossain kohdassa? :roll: Onneks Sveitsillä oli taas kunnon biisi seuraavana vuonna. :peukku: