Sivu 1/3

Ruotsi 2008: Charlotte Perrelli - Hero

Lähetetty: 23 Syys 2011, 08:41
Kirjoittaja tonywerner
:ruotsi:
Kuva
Maa: Ruotsi
Vuosi: 2008
Kappale: Hero
Esittäjä: Charlotte Perrelli
Säveltäjä: Fredrik Kempe, Bobby Ljunggren
Sanoittaja: Fredrik Kempe
Sijoitus semifinaalissa: 12./19
Pisteet semifinaalissa: 54
Sijoitus finaalissa: 18./25
Pisteet finaalissa: 47
Sanat: http://www.diggiloo.net/?2008se
Karsinnan tulos: http://natfinals.webuda.com/90s_00s/Sweden2008.html

Charlotte Perrelli (synt. Anna Jenny Charlotte Nilsson, synt. 7.10.1974) on elättänyt itsensä laulaen koko elämänsä.
13-vuotiaana hän kiersi jo tanssilavoja Bengt Ingvarsin yhtyeen solistina. Peruskoulusta Charlotte siirtyi taidelukion oppilaaksi rahoitti opintojaan tanssiorkesteri Kendixin solistina. Parikymppisenä hän ryhtyi jo päätoimiseksi muusikoksi ja kiersi Ruotsia ensin Anders Engbergin yhtyeen solistina ja parin vuotta myöhemmin huippusuositun Wizexin solistina.

Charlotte sai lähtölaukauksen soolouralleen vuoden 1999 Melodifestivalenista, jossa hän esitti voittoisan kappaleen "Tusen och en natt". Samannimisen, kultaa myyneen, albumin hän teki kuitenkin vielä yhdessä Wizexin kanssa. Kansainväliseen loppukilpailuun Jerusalemiin kappale käännettiin englanniksi nimelle "Take me to your heaven" ja loppu onkin viisuhistoriaa.

Voiton tullessa kotiin, Charlotte siirtyi kokonaan soolouralle ja pian julkaistiin hänen ensimmäinen sooloalbuminsa. Charlotten omaa nimeä kantava levy oli kokonaan englanninkielinen ja sisälsi aikaisemmasta linjasta poiketen nuorekasta pop-musiikkia. Toinen soololevy "Miss Jealousy" oli vuorossa vuonna 2001 ja kolmas "Gone too long" vuonna 2004. Niiltä lohkesi pienempiä hittejä, kuten "I write you a lovesong", "You got me going crazy", "Gone too long", "Million miles away" sekä "Broken heart", joka oli saanut ensiesityksensä Suomen euroviisukarsinnoissa 2002 Johanna Siekkisen toimesta.

Vuonna 2003 Charlotte nähtiin yhtenä yhden Melodifestivalen-alkukarsinnan juontajana ja menestyksen siivittämänä hänet pestattiin koko seuraavan vuoden MF-kiertueen juontajaksi yhdessä Peter Settmanin ja Ola Lindholmin kanssa. Vuonna 2003 Charlotte avioitui italialaisen ravintoloitsijan Nicola Ingrosson kanssa, mutta koska heillä syntyi kärhämää Ingrosson suvun kanssa, päätti tuore aviopari muuttaa yhteiseksi sukunimekseen Perrellin. Sittemmin liitto päättyi eroon vuonna 2009. Vuonna 2006 oli vuorossa uusi aluevaltaus, kun Charlotte levytti albumillisen ruotsinkielistä jazzia Monica Zetterlundin kunniaksi tehdyllä levyllä. Tämän lisäksi Charlotte nähtiin erilaisilla kiertueilla sekä televisiogaalojen juontajana.

Vuonna 2008 Charlotte otti toisen kerran osaa Melodifestivaleniin ja voitti kilpailun toisen kerran. Kilpailukappale "Hero" oli suositun viisunikkarin Fredrik Kempen kynästä. Kansainvälisessä kilpailussa Belgradissa suosio ei kuitenkaan ollut samanlaista, kuin yhdeksän vuotta aiemmin, sillä Ruotsi pääsi semifinaalista finaaliin täpärästi tuomariäänten turvin. Loppukilpailussa "Hero" keräsi 47 pistettä, jotka riittivät 18:sta sijaan. Samanniminen pitkäsoitto myi kuitenkin Ruotsissa platinaa ja on siten Charlotten myydyin albumi. Samana vuonna ilmestyi vielä ruotsinkielinen joululevy.

Vaikka kehno sijoitus ruotsalaisten itsetuntoa kolhaisikin, on Charlotten ura sen jälkeenkin jatkunut tasaisen varmana erilaisten monipuolisten esiintymisien sarjana.

Charlotte Perrellin haastattelu Belgradissa

Charlotte Perelli - Hero (Albumi Spotifyssa)
Kuva
Kuva
http://www.charlotteperrelli.com/

Re: Ruotsi 2008: Charlotte Perrelli - Hero

Lähetetty: 23 Syys 2011, 10:04
Kirjoittaja AntSa
Ihanaa, tyylipuhdasta euroviisumusiikkia! :ihana: Ja mikä tärkeintä, Charlotte osaa myös laulaa. (Erkki Pohjanheimon äänellä :heh: ) Hyvin koukuttava biisi johon ei edes kyllästy. Kyllä minä VIITOSELLA tätä muistan. :tuuletus:

Re: Ruotsi 2008: Charlotte Perrelli - Hero

Lähetetty: 23 Syys 2011, 10:36
Kirjoittaja TomppaJr

Re: Ruotsi 2008: Charlotte Perrelli - Hero

Lähetetty: 23 Syys 2011, 10:48
Kirjoittaja Aintsu
Perelli Perelli! :mrgreen: Mä olin silloin niin onnellinen, kun Charlotte voitti Melodit, ja toivoin kovasti Ruotsille menestystä. Olinkin ihan varma, että Ruotsi pääsee kymmenen parhaan joukkoon. Paljonpa tiesinkin. :hihi: Joka tapauksessa rakastan yhä Charlottea viisuineen. <3 "Hero" tosin ole ihan vuotensa tai maansa parhaita viisuja, mutta silti viiden tähden arvoinen. :joojoo:

Re: Ruotsi 2008: Charlotte Perrelli - Hero

Lähetetty: 23 Syys 2011, 10:54
Kirjoittaja i wanna be a toy
En koskaan ole pitänyt tästä naisesta ja viisusta. Charlotte näytti luurangolta(jota se mustavalkoinen osuus vielä korosti) ja halvalta kopiolta Ani Lorakista mekkoineen kaikkineen. Liian laskelmoitua, joka ei onneksi kovin hyvin purrut eurooppalaisiin :riemu: Harmaanhopeiset kaksi tähteä.

Re: Ruotsi 2008: Charlotte Perrelli - Hero

Lähetetty: 23 Syys 2011, 11:06
Kirjoittaja ta1ja
Minusta tämä totinen ja kireä touhu oli täysin pelleä silloin 2008. Muistan esikatseluissa kuinka jo sovituksellisesti, laulullisesti, biisillään Ani Lorak pyyhki kumeiden bassorumpujen säestämänä Ruotsilla lattiaa. Livenä ero oli vieläkin ilmeisempi.

En ole ollenkaan sen jälkeen kuunnellut, niin että miltei tuorein korvin tässä nyt mennään - ja ihan latteahan tuo on. Biisi :rullaati: , onhan siinä ehkä jotain, mutta kun ollaan näin kliseisen ruotsi-viisun kanssa liikkeellä niin ei vaan riitä. Perellin esitys on epävarma, missään tapauksessa karisma ei kanna siihen mahtipontisuuteen jota tavoitellaan. Kaksi heikkoa pistettä biisille, kun ei tässä mitään viihdearvoakaan ole.

Re: Ruotsi 2008: Charlotte Perrelli - Hero

Lähetetty: 23 Syys 2011, 11:12
Kirjoittaja Toni
Tämä oli niin hyvä biisi ja esitys vielä melodeissa, että olisin voinut itkeä! :draamaa: <3 Belgradiin eivät sitten kantautuneetkaan kaikki hyvät visuaaliset- eivätkä edes kaikki hyvät audioelementit. Yliyritys näkyi taas kerran. Viiden tähden viisu tämä ehdottomasti on, vaikka edustaakin halveksuttua Ruotsi-huttua. Menee samaan kastiin rakastamani Alcazarin "Alcastar"-biisin kanssa. <3

Re: Ruotsi 2008: Charlotte Perrelli - Hero

Lähetetty: 23 Syys 2011, 11:50
Kirjoittaja Wilson
Viisi tähteä täältäpäin. En koskaan kyllästy tähän…. :ihana: :kups: .....olisi vaan ollut sama esitys kuin MF’issä.

Re: Ruotsi 2008: Charlotte Perrelli - Hero

Lähetetty: 23 Syys 2011, 12:35
Kirjoittaja jee euroviisut
Neljä vahvaa tähteä tälle normaalille Kempelle. Siis hieno fanisuosikki, finaaliin ja finaalissa mediaanin alapuolelle. Minulla silti vuotensa top-10:ssä. Vuonna 2008 oli minulle aika yllätys tämän floppaus.

Pitää silti vielä todeta, että muistan vuonna 2008 katsoessani pisteidenlaskua miettineeni, että voittipa Suomi ainakin ruotsin, mutta sitten ne 12 Maltalta pilasivat kaiken. Oli aika pettymys. :niinpa:

Re: Ruotsi 2008: Charlotte Perrelli - Hero

Lähetetty: 23 Syys 2011, 13:18
Kirjoittaja mariah
tähän ei oo kyllästyny vieläkään,hyvin kestää kuuntelua :peukku: mun puolesta ruotsi vois lähettää vaikka joka vuosi tämmöstä. ihana mekko vaikka anilla oli vielä nätimpi. tosi vahva nelonen <3

Re: Ruotsi 2008: Charlotte Perrelli - Hero

Lähetetty: 23 Syys 2011, 13:46
Kirjoittaja UFOPOLI
Nykyajan (1990->) paras viisu. Ei siinä muuta :surrur:

Re: Ruotsi 2008: Charlotte Perrelli - Hero

Lähetetty: 23 Syys 2011, 14:58
Kirjoittaja shan_na
Tää on jäänyt kestokuunteluun. Viisi tähteä.

Re: Ruotsi 2008: Charlotte Perrelli - Hero

Lähetetty: 23 Syys 2011, 15:33
Kirjoittaja Green-Beece
Mukava viisu. Ruotsin parhaita :joojoo:

:ruotsi: :ruotsi: :ruotsi: :ruotsi:

Re: Ruotsi 2008: Charlotte Perrelli - Hero

Lähetetty: 23 Syys 2011, 15:42
Kirjoittaja Valkealalainen
Voi Luoja, että te jaksattekin fanittaa tämmöistä. :hihi: No, eipähän tuo ole minulta mitään pois, joten antakaa palaa vaan. :mrgreen:

Minusta tämä on vain tällainen keskinkertainen turhake.

*** tähteä.

Re: Ruotsi 2008: Charlotte Perrelli - Hero

Lähetetty: 23 Syys 2011, 15:43
Kirjoittaja Serduchka
:ruotsi: :ruotsi: :ruotsi: :ruotsi: :ruotsi:

Muovisemppoo. :heh: Mahti viisu, niin ruotsalainen. :surrur:

Re: Ruotsi 2008: Charlotte Perrelli - Hero

Lähetetty: 23 Syys 2011, 15:57
Kirjoittaja Dana123
ihana upea ja parhaita viisuja ikinä täydet VIISI

Re: Ruotsi 2008: Charlotte Perrelli - Hero

Lähetetty: 23 Syys 2011, 16:04
Kirjoittaja mpappa
En ole ikinä oikein tästä sveduhumpasta innostunut, tekemällä tehty.

Re: Ruotsi 2008: Charlotte Perrelli - Hero

Lähetetty: 23 Syys 2011, 16:10
Kirjoittaja Pete
Neljä vai viisi? Taidan kallistua tänään neljään. Mahtipontiset sanat ovat hienot. :joojoo:

Re: Ruotsi 2008: Charlotte Perrelli - Hero

Lähetetty: 23 Syys 2011, 16:40
Kirjoittaja Darhen
Miljoona kertaa parempi kuin Take Me To Your Heaven-kammotus. Pieni kyllästyminen tähän on tullut homobaarien soittomäärien myötä, mutta neljän tähden veroinen tää toki on. :peukku:

Re: Ruotsi 2008: Charlotte Perrelli - Hero

Lähetetty: 23 Syys 2011, 17:12
Kirjoittaja Oopperan kummitus
.

Re: Ruotsi 2008: Charlotte Perrelli - Hero

Lähetetty: 23 Syys 2011, 17:27
Kirjoittaja Leo
Oli mahtavaa olla Globenin finaalissa paikalla todistamassa tämän kappaleen voittoa melloissa. Yleisö antoi niin suuret suosiot, ettei laulun alkua kuulunut ylälehterille ollenkaan. Kappaleen voiton ratkettua väki tanssi paikoillansa biisin tahdissa. Tunnelbanassa ja kahvilassa seuraavana päivänä ihmiset tuntuivat puhuvan koko ajan Charlotesta ja Herosta :ihana:
Mielestäni tämä on Kempen paras viisubiisi ja olin itse aivan varma, että tämä sijoittuu Belgradissa top 3:een, mutta ei :eeek:. Ilmeisesti samalla kaavalla tehdyt ruotsiviisut olivat saaneet äänestäjät viisuähkyyn, kun tämä vain rimaa hipoen selvisi finaaliin ja siellä jäi tuloksissa kauas kärjestä. Ehkä yksi syy huonoon viisumenestykseen oli myös tuo liian täyteen ahdettu koreografia, liian monet kamerakulmat ja liian valmiiksi hiottu esitys. Charlotten voimakas meikki on myös saanut kritiikkiä medioissa. Globenin esitys oli paljon rennompi kuin Belgradissa nähty.
Minusta tässä on paketti kasassa: todella vetävä sävelmä, sanat aika mahtipontiset ja Charloten vahva esitys.
Kyllä viisulaviikko päättyy tämän myötä minulla viiteen tähteen.

Re: Ruotsi 2008: Charlotte Perrelli - Hero

Lähetetty: 23 Syys 2011, 18:51
Kirjoittaja akuankka13
Tällainen perus viiden tähden ruotsitanssiblaablaa. Charlotte on muuten kauhean mukanätti. :rullaati:

Re: Ruotsi 2008: Charlotte Perrelli - Hero

Lähetetty: 23 Syys 2011, 18:52
Kirjoittaja TomppaJr
^ Miksi sitten annoit viisi tähteä, jos tämä ei ole mielestäsi hyvä? :mitvit:

Re: Ruotsi 2008: Charlotte Perrelli - Hero

Lähetetty: 23 Syys 2011, 19:16
Kirjoittaja akuankka13
^ Siksi koska en pysty vastustamaan tällaisia kappaleita (eli tämä on hyvä).

Re: Ruotsi 2008: Charlotte Perrelli - Hero

Lähetetty: 23 Syys 2011, 20:11
Kirjoittaja TomppaJr
Ahaa! :mrgreen: :heh: Tiedän kyllä tuon tunteen. :hihi:

Re: Ruotsi 2008: Charlotte Perrelli - Hero

Lähetetty: 23 Syys 2011, 20:38
Kirjoittaja Mattokauppias
Tekis kyllä mieli antaa 3 tähteä, mutta ei tää pure edelleenkään. Joten 2.

:stara: :stara:

Re: Ruotsi 2008: Charlotte Perrelli - Hero

Lähetetty: 23 Syys 2011, 21:36
Kirjoittaja Rousku
Läpikotaisesta muovisuudestaan huolimatta aika vaikuttava. Ei kuitenkaan niin syvimpiä tunteita herättele, joten saa tyytyä neljään tähteen. Vuosikerta oli harvinaisen kovatasoinen, joten sillä ei sen vuoden asteikollani kärkisijoja vielä hätyytellä.

Re: Ruotsi 2008: Charlotte Perrelli - Hero

Lähetetty: 23 Syys 2011, 23:27
Kirjoittaja MuzaMaza
Minulla heinäkuisessa rankkauksessa peräti Belgradin finaalin kakkonen! :uujee:
Onhan tämä tosi hyvä biisi. Miksi siis tätä kappaleena mollaisin. Viisi tähteä!
Siltikin Ruotsin olisi pitänyt valita vieläkin toimivampi BWO! :draamaa:

Re: Ruotsi 2008: Charlotte Perrelli - Hero

Lähetetty: 24 Syys 2011, 12:22
Kirjoittaja romualdo
peruskomia juttu .... n. 4.4 pist.
jk. 9/2017 jahas, mitähän olen saattanut tuolloinkin ajatella - oikaisen, n. 3 pist. ja siinäkin on liikaa - noh 2.2 pist. aika kalsea esitys eikä lähellekään Kempen parhaita... käsittämättömän suosittu, mutta tiedetäänhän se - nämä fanit... :roll:
saattoi karsinnoissa olla parempiakin, ja varmaan onkin - paljon... tosiaankin, mm. se Nordman... ehkä sen takia linkkejä ei laitettu esille...

Re: Ruotsi 2008: Charlotte Perrelli - Hero

Lähetetty: 24 Syys 2011, 13:06
Kirjoittaja lharju
ta1ja kirjoitti:Muistan esikatseluissa kuinka jo sovituksellisesti, laulullisesti, biisillään Ani Lorak pyyhki kumeiden bassorumpujen säestämänä Ruotsilla lattiaa. Livenä ero oli vieläkin ilmeisempi.
Joo. Vaikka MF:ssä ja kuunneltuna tämä mielestäni todella toimii, niin muistan järkyttyneeni melko pahasti Belgradin 2. semiä katsoessa, kun Ruotsin esitys oli niin lattea ja tylsä. Esitys ei innostanut yhtään, ja olin ihan varma, että katsojat, jotka näkevät ja kuulevat tämän ensimmäistä kertaa, eivät osta tätä. Toki kontrasti oli melkoinen: Euroband (jolla oli huomattavasti odotettua mukaansatempaavampi ja karismaattisempi esitys), Mor ve Ötesi ja mahtava Ani Lorak. Veikkasin Ruotsin putoamista. No, kun Ruotsi sitten meni finaaliin, luulin olleeni väärässä, koska luulin raatien äänestäneen jotain tosikkomaisempaa biisiä. Teknisesti tämä on mielestäni todella hyvä, mutta vilpittömyys ja lämpö loistavat poissaolollaan. Toimii paremmin kuultuna kuin nähtynä.