Viisukuppila

Maa: Iso-Britannia
Vuosi: 2011
Kappale: I can
Esittäjä: Blue
Säveltäjä: Lee Ryan, Duncan James, Ciaron Bell, Ben Collier, Ian Hope, Liam Keenan
Sanoittaja: Lee Ryan, Duncan James, Ciaron Bell, Ben Collier, Ian Hope, Liam Keenan
Sijoitus finaalissa: 11./25
Pisteet finaalissa: 100
Sanat: http://www.diggiloo.net/?2011uk

Vuonna 2011 Ison-Britannian yleisradioyhtiö BBC valitsi euroviisuedustajansaedustajansa, siis sekä esittäjän että kilpailukappaleen, ilman minkäänlaista julkista karsintaa. Kutsun sai maailmallakin suosiota saavuttanut neljän miehen muodostama lauluyhtye Blue.

Blue-yhtye nousi listoille vuonna 2001 ja valtasi Ison-Britannian singlelistan ykkössijan kolme kertaa hiteillään “Too close”, “If you come back” ja “Sorry seems to be the hardest word”, joista viimeisenä mainittu on cover-versio Elton Johnin hitistä. Vuosina 2001 – 2003 Blue julkaisi yhteensä kolme albumia, jotka kaikki nousivat Ison-Britannian albumitilaston ykkösiksi. Yhteensä Bluen levyjä on myyty maailmanlaajuisesti noin 13 miljoonaa kappaletta. Blue jäi tauolle vuonna 2005, koska pojat halusivat kokeilla siipiään soolourilla, mutta ilmeisesti yhdessä musisointi oli mukavampaa ja hynttyyt laitettiin niin sanotusti yhteen jälleen vuonna 2009.

Yhtyeen jäseniltä löytyy euroviisukytköksiä ajalta ennen omaa edustuskeikkaa. Antony Costa osallistui vuonna 2006 Britannian karsintoihin kappaleella “It’s a beautiful thing” sijoittuen toiseksi. Lee Ryan puolestaan sävelsi vuoden 2005 karsintoihin kauniin balladin “Guardian angel”, jonka esitti Andy Scott Lee ja joka sijoittui kolmanneksi. Duncan James oli tuomaristossa vuoden 2009 ”Your country needs you” –karsintakilpailussa ja ilmoitti myös Ison-Britannian pisteet finaalissa. Bluen neljäs jäsen on tummahipiäinen Simon Webbe.

Yhtenä EBUn suurista rahoittajamaista Iso-Britannia pääsi Düsseldorfissakin suoraan finaaliin. Kilpailunkappaleen "I can" taustalta löytyi monipäinen tekijäjoukko. Lee Ryanin ja Duncan Jamesin lisäksi kappaleen sävellys- ja sanoitustyöhön osallistuivat Ciaron Bell, Ben Collier, Ian Hope ja Liam Keenan. Kappaleen musiikkivideolla saattoi ihailla Lontoon maisemia kun taas Düsseldorfin live-esitys tarjoili valotauluja ja ehkäpä yhtyeen nimen mukaisesti tummansinistä vaatetusta. Kappale keräsi viisufinaalissa tasan sata pistettä, joilla irtosi Düsseldorfin illassa 11. sija.

Blue on jatkanut yhdessä musisointia myös Düsseldorfin euroviisujen jälkeen ja julkaissut muutaman uuden albumin: vuonna 2013 viisukappaleenkin sisältäneen albumin "Roulette" ja vuonna 2015 ei niin hyvin myyneen albumin "Colours".

Täydellinen pop-kappale ja yksi Ison-Britannian kaikkien aikojen parhaista viisuista!

Käy kyllä Brittejä sääliksi: vaikka olisi kuinka täydellinen paketti kasassa niin menestystä ei heru, tosin onhan 11. sija melko hyvä.

Olisi ansainnut paikan TOP7:ssä, ellei jopa voittaa. Viisi tähteä.
Nämä ilmeet.

Ison Britannian lähihistorian paras. Tarttuva popkappale, joka jää kunnolla päähän. Kyllä tälle nyt neljä tähteä menee.

klaus-12 kirjoitti:Käy kyllä Brittejä sääliksi: vaikka olisi kuinka täydellinen paketti kasassa niin menestystä ei heru

Kuinka täällä peri vuotta sitten iloittiinkaan Suomen "valtavasta menestyksestä", kun Softengine sijoittui täsmälleen samalle sijalle.

Hyvä pop-kappale.

En muistanutkaan, että tämä jollotus menestyi noin hyvin. Hauskaa, että Iso-Britannia on vuodesta 1999 eteenpäin saanut kolme parasta sijoitustaan mielestäni todella tyhjänpäiväisillä kappaleilla. Meinasin ulkomuistista antaa tälle kakkosen, mutta kyllä kai tämä nyt kolme tähteä ansaitsee.

Bluen viisu oli pettymys jo tuona vuonna ja jotenkin se on sitä nytkin. Välissä tykkäsin, mutta nyt en jaksa enää ymmärtää tämän enempää.
Tämä on niin mahdollisimman keskitien poppi kuin olla ja voi.

Biisi joka ei herätä muuta tunnetta kuin lievän huvittuneisuuden käkätyskohdissa. Kuin mättäisi nälkäänsä eineksiä tai oikeaoppisen terveelliseksi laskettua laitosruokaa. Kaipa tämäkin on täydellisen oikeaoppisesti laskettu poppis, soittolistantäytettä siinä missä laitosruoka mahantäytettä. Minun elämässäni tälle ei kuitenkaan ole mitään käyttöä, joten kaksi tähteä (kaksi koska se käkätys eikä aktiivisesti ärsytäkään).

Livelaulu ei ollutkaan yhtä kamalaa kuin muistelin (kuuntelin nyt ensin studioversion, kun ajattelin että biisi siinä varmaan paremmin pääsee oikeuksiinsa). Ei muuta tähtiä. Poikabändit eivät oikein taida olla juttuni. Ja ehkä biisi kulinaarisesti sittenkin rinnastuu ei laitosruokaan vaan kermaperunoihin, joista monet ilmeisesti pitävät mutta minulle se on liian mössöä, ei tarjoa puruvastusta. Tällaisihan ne poppikset ovat tavanneet olla, tärkeintä että taustan soundit on tehty oikein (tulee mieleen tämän vuoden Liettua ja Malta).

no juu, suostun kommentoimaan tätä vain siksi että UK on ollut kautta aikain suurimpia suosikkejani näissä kisoissa, varsinkin -60 ja -70 luvuilla... " ihanan" takakireä ääni tuolla yhellä miekkosella (onkohan hän sieltä eräästä toisestakin paikasta noin kireä?), täytyy edes se sanoa kun muuta positiivista sanottavaa ei oikeen taho löytyä tästäkään, no kundit ovat moninverroin mielenkiintoisempia habitukseltaan kuin koko tämä sävelteos... tasapaksu säksätys... tosin tämä on silti ehkä yksi parhaista UK:n viimevuosien piiseistä mikä sekään ei ole TOEL-LAKAAN paljoa,... siis mistä näitä surkeuksia oikein riittääkin... huh huh, viimeisin selvästi hyvä laulu heillä oli tietysti se Engelbertin esitys, mutta nämä, liukuhihnaläähätykset... voi Kristoferus näitä -10-luvunkin kärsimysnäytelmiä..., uuh no vaikka noin 2.3 - ? mahdotonta pisteyttää näinkin hahmottomia ja epämääräisiä ja erilaisia esityksiä...

jk. kuunneltuani hieman tätä, ei hitto, oliko tämä näinkin tylsä, perun osittain sanomisiani, 1 pist.

Viisi tähteä varsin eheälle poppikselle. Sekä säkeistöjen että kertsin sävelkulut onnistuvat pitämään lujasti otteessaan, ja sovituksestakin löytyy sellaisia elektrosaundeja, jotka natsaavat aika hyvin makuni kanssa. Voimaa, uhoa ja tarttuvuutta löytyy helposti täysien pisteiden edestä. Yksi Iso-Britannian 2000-luvun parhaista totisesti.

Itse kyllä pidin tästä ja paljon. Pidän Bluen muustakin tuotannosta. Tämä on todella tarttuva ja helppo kappale.

Sellainen tasaisen varma kappale melko juustoisen sanoituksen kera. Ihan hyvä, että brititkin välillä sijoittuivat kohtuullisesti. Kolmen ja neljän tähden välillä arvon, ensiksi mainittu lienee silti lähempänä totuutta.

Upea popkappale, karismaattinen yhtye, energinen esitys. Brittien parhaita!

Hyi olkoon, en ole koskaan pitänyt tästä. Yksi tähti.

En muistanutkaan, kuinka hyvin tämä sijoittui kilpailuvuotenaan. Kulunutta ja niin monesti nähtyä poikabändi menoa, että hohhoijaa... Kaksi pojoa ja unholaan kiitos!

Voipa voi, miten epävireistä laulua. Pääsolisti aivan hukassa. Musta jätkä ymmärtää tämän ja tulee vierelle mulkoilemaan syyttävänä, haukkuvana ja vaatimana: alappas jätkä loilua kunnolla.
Biisistä. Ei vikaa, muuten kuin että ovat vuosikymmenen jäljessä, ehkä enemmänkin. Sovituksessa ja koko massassa ei olem mitään, johon tarttuisivat neljäänkymmenen vuoden päässä elävät teinit. Pari ryhmysauvaa, jonka työtää bändin vetelien tyyppien takapuolen koloon.

Ihan toimivaa poppia, mutta ei kyllä nouse lentoon missään vaiheessa, vaan jatkaa tasaisen tappavaa "kännitystä" loppuun saakka, mikä alkaa tylsistyttää.

Kolme tasapaksua tähteä.

Hyvä, melodinen, tarttuva kappale Britannialta. Upea esikatseluvideo Lontoosta , mm. The Gherkin. Tämä video oli osaltaan innostamassa minua tuonvuotiselle Lontoon-matkalleni .
Düsseldorfin liveä sai jännittää, onnistuuko vai kaatuuko Blue. Rimaa hipoen selvittiin, eikä esitys flopannut. Ihan kohtuullinen brittisijoituskin tuli. Minulla tämä lukeutuu vuotensa parhaimmistoon. Viisi tähteä.