Sivu 1/5

Kuka voittaa Euroviisut 2019?

Lähetetty: 07 Huhti 2019, 18:46
Kirjoittaja Viisuilija_110
Tätä ketjua ei vielä ollut joten pistänpä minä nyt tämän. :joojoo: Eli siis tänne Voittajaspekulaatioita mielellään hyvien perustelujen kanssa :peukku:

Re: Kuka voittaa Euroviisut 2019?

Lähetetty: 07 Huhti 2019, 19:08
Kirjoittaja Serduchka
Huomasin, että en usko tällä hetkellä kuin kolmen maan mahdolliseen voittoon. :shock:

:alankomaat: Alankomaat: Kerännyt jo hirveästi huomiota ja tästä tykätään paljon. Voi olla todella kova luu, jos tuomaristo tykästyy tähän kunnolla. Epäilen kuitenkin, että pidetäänkö tästä lopulta tarpeeksi.

:australia: Australia: Alkanut hiipiä voittotaistoon ns. mustana hevosena. Voisi erottua erittäin positiivisena "outolintuna" tämän vuoden kattauksesta ja joku taisi Australia 2019 -ketjun aikaisessa vaiheessa todeta kappaleen kertsin olevan ihan viisuvoittajakertsi.

:ruotsi: Ruotsi: Uskon kuitenkin edelleen vahviten Ruotsiin. Kappale on raatiystävällinen (se todettiin jo Euroopan maiden raadeilla Melloissa), se kerännee hurmoksellisuudellaan enemmän puhelinääniä kuin viime vuoden Itävalta (tavikset ovat varmaan jo unohtaneet koko biisin) ja kertsi on tarttuva.

Re: Kuka voittaa Euroviisut 2019?

Lähetetty: 07 Huhti 2019, 19:19
Kirjoittaja antsa798
:alankomaat:
:venaja:
:ruotsi:
:sveitsi:

Re: Kuka voittaa Euroviisut 2019?

Lähetetty: 07 Huhti 2019, 19:27
Kirjoittaja Viisuilija_110
Ei mulla oo mitään uusia voittajaehdokkaita :draamaa:

:alankomaat: Alankomaat: Jury-äänissä on todella korkealla ja todennäköisesti voittaa ne, mutta riittääkö televoting pisteet voittoon, uskon (ja toivon) tällä hetkellä että, Kyllä.
:ruotsi: Ruotsi: Taistelee jury-äänten voitosta Alankomaan kanssa, tavikset tulee varmasti tykkäämään tästä.
:sveitsi: Sveitsi: Tällä hetkellä mulla on sellanen fiilis että tää pärjää yhtä hyvin kuin Eleni viime vuonna jury-äänissä on n. Vitossijan paikkeilla ja taistelee televoting pisteiden voitosta.
:venaja: Venäjä: Kerää varmasti paljon pisteitä molemmissa komponentti äänestyksissä, mutta jos voittaa on todennäköisesti kompromissi voittaja

Musta hevonen
:australia: Australia: Australiassa on erittäib tarttuva kertsi ja jää helposti korvamadoksi. Sitä en tiedä tuleeko tuomareilta enään Australia-lisää todennäköisesti vähän, mutta veikkaan että Australia on ekaa kertaa korkeammalla televoting-pisteissä kuin jury-pisteissä

Re: Kuka voittaa Euroviisut 2019?

Lähetetty: 07 Huhti 2019, 20:05
Kirjoittaja inomu
:kypros: Kypros on ollut ennakkosuosikki siitä lähtien, kun Eleni sijoittui toiseksi ja paineet ovat olleet kovat löytää yhtä hyvä ellei parempi esiintyjä ja kappale, kuin viime vuonna. Kypros on vielä toistaiseksi mysteeri, koska Tamtaa ei ole nähty viisupiireissä. Kappale on toki suosittu jo fanien keskuudessa, mutta se ei riitä vielä voittoon. Kyproksen mahdollisuudet voittoon selviävät varmaan vasta kun harjoitukset lähtevät käyntiin ja Tamta saadaan haastatteluihin.

:islanti: Islanti on voittajasuosikkeja, mutta en usko, että se tulee voittamaan. Kappale jakaa liikaa mielipiteitä ja raadit ovat erilaisempien kappaleiden suhteen yleensä äänestäneet nuivasti. Islanti saattaa kuitenkin luoda viisuviikolla sopivasti mediakohua SodaDream-jutuillaan ja muilla mahdollisilla tempauksilla, joka siivittää sen tavisten tietoisuuteen ja muuttaa mielenkiinnon ääniksi.

:sveitsi: Luca vaikuttaa kovin persoonottamalta ensimmäisten haastatteluiden jälkeen, joten media- ja somehype tulee jäämään alhaiseksi. Esitys tulee varmasti olemaan menevä ja laadukas, joten mahdollisuuksia voittoon on. Uskon kuitenkin vain top 10 -sijoitukseen.

:ruotsi: Ruotsi tulee juhlimaan tänäkin vuonna raatiäänissä ja kyllä katsojatkin Johnia tulevat pisteillä muistamaan. Ykkössija raatiäänissä on hyvin mahdollinen ja se yhdistettynä hyvään puhelinäänestystulokseen saattaa kiidättää Ruotsin jälleen voittoon ilman, että se sitä ansaitsisi tälläkään kertaa.

:venaja: Sergei oli voittajasuosikki ennen kuin oli edes julkaistu, että hän edustaa Venäjää tänä vuonna. Hänen supertähtistatustaan Itä-Euroopassa ei tule vähätellä. Kappaleen julkaisun jälkeen hype Sergein ympärillä näyttää kuitenkin kuolleen. Esitys tulee olemaan mahtipontinen, mikä saattaa kuitenkin kostautua raatiäänissä, joka ei ole aiemmin suosinut isoja show-numeroita eikä Venäjääkään. Venäjä-trollien äänillä kuitenkin mahdollinen voittaja.

:alankomaat: Suurin voittajasuosikki ja vedonlyönnin ykkönen. Itse en ole oikein tajunnut hypeä, mutta taviskollegani linkkasi tämän minulle yksi päivä, joten kappale videoineen on levinnyt tietoisuuteen viisujen ulkopuolellekin! Ja tällainen tietoisuuden leviäminen on aiemmin ollut hyvä merkki menestyksestä (vrt. Netta viime vuonna). Duncan osaa laulaa ja esitys on varmasti hillityn tyylikäs kuten Common Linnetsillä, joten voitto on mahdollinen.

:italia: Italia vaikuttaa unohtuneen sen jälkeen, kun loput kappaleet julkistettiin. Mahmood on Tamtan tavoin pysynyt poissa viisukuvioista toistaiseksi, joten persoonaan perustuvaa some-hypeä ei ole hänellekään syntynyt (Italian ulkopuolella ainakaan). Kappale saattaa olla liian "monimutkainen" suurelle yleisölle, mutta sisältää kuitenkin monia muistettavia kohtia (kuten taputus ja soldin toistaminen). Kappaleen hype saattaa nousta uudestaan viisuviikolla ja live-esitys ratkaisee tietenkin myös.


Yhteenvetona oletan Alankomaiden voittavan. En usko, että voittaja tulee näiden 7 maan ulkopuolelta (ellei Darude saa jonku meemitrolliarmeijan äänestämään sen voittoon :heh: ). Some-hypetys on nykyään tärkeä osa viisupiirejä, harva uskoi Fuegon voittoon ennen kuin Eleni alkoi esiintyä haastatteluissa viisuviikolla ja hurmasi persoonallaan viisumediat.

Re: Kuka voittaa Euroviisut 2019?

Lähetetty: 07 Huhti 2019, 20:19
Kirjoittaja Universal Love
Edelleen tuntuu siltä, että :alankomaat:
tulee viemään, tahdoin tai en.

Re: Kuka voittaa Euroviisut 2019?

Lähetetty: 07 Huhti 2019, 20:24
Kirjoittaja Serduchka
inomu kirjoitti: 07 Huhti 2019, 20:05 Islanti saattaa kuitenkin luoda viisuviikolla sopivasti mediakohua SodaDream-jutuillaan
Anteeks millä jutuilla? :mitvit:

Re: Kuka voittaa Euroviisut 2019?

Lähetetty: 07 Huhti 2019, 20:51
Kirjoittaja poika90
Tällä hetkellä näen seuraavat maat mahdollisesti voittajana

:alankomaat: Kappale on upea ja maaginen lisäksi minusta Duncanissa on jotain samaa x factoria mitä Kristian Kostovissakin oli.

:kreikka: Todella hieno ja moderni kappale, joka voisi olla maailmanlaajuinen hitti.

:sveitsi: Hyvä ja moderni tanssi biisi joka voisi olla maailmalla listahitti jos oli jonkun tunnetun laulajan kappale.

:ruotsi: John on upea artisti ja Ruotsi vaan osaa tehdä toimivan paketin kaikilla osa alueilla.

:italia: Italialla on ollut useamman vuoden ajan voittohype päällä ja suosiota heillä tuntuu aina olevan.

:serbia: Minusta tässä oli jotain Molitvamaista ja kun kuuntelin tämän vasta niin tuli voittaja fiilikset

Re: Kuka voittaa Euroviisut 2019?

Lähetetty: 07 Huhti 2019, 21:01
Kirjoittaja Mattan
Yhtä suurta voittajasuosikkia en löydä, joten tässä jotain:

Alankomaat on vedonlyönnin ykkönen, ja syystä. Kappale on kunnossa ja laulaja on hyvä, joskin liven myös tulee näyttää joltain, mieluiten hyvältä.

Venäjän hype lässähti heti kappalejulkistuksen jälkeen - sekin syystä - mutta Venäjä on taikonut itselleen voiton (ja muuta menestystä) yliyrittämisellä ennenkin. Sergei on supertähti, joka kerää ääniä pelkästään nimellään, ja lavaesitys on todennäköisesti näyttävä. Kappaleen ei pitäisi millään muotoa riittää voittoon, mutta Venäjä yleensä änkeää ääniapajille, ellei esitys ole täysi pannukakku.

Ruotsi on kompromissi- tai raativoittaja. Tyyli on nyt muotia, ja John on varma esiintyjä. Itseäni ei kappale eikä esitys jaksa kiinnostaa, mutta se upposi sekä ruotsalaisiin että MF:n raateihin kuin häkä, joten jotakuta kiinnostaa. Tätä ei kannata aliarvioida - pessimistinä saatan veikata tätä jopa todennäköisimmäksi voittajaksi, joskin se olisi henkilökohtaisesti hieman mieluisampi kuin Venäjä.

Sveitsi pyörii vedonlyönnissä kakkosena, mutta sen voittoon uskon vähemmän kuin edellä mainittuihin. Kappale on moneen kymmeneen kertaan kuultu latinopoppis, joka saattaa hyvän liven siivittämänä olla korkealla, mutten oikein tiedä, mistä voittohype on kotoisin. Luca kai ainakin osaa tanssia.

Islannista puhutaan, mutten usko sen voittomahdollisuuksiin. Mielipiteiden jakaminen ei ole yksinomaan huono asia (ks. esim. Toy ja 1944), mutta sen suurmenestys vaatisi jonkinlaisen ilmiön kappaleen ympärille (siis viisufanien ulkopuolella). Ehkä sellainen tulee, mutta vielä ei. Kypros mainittakoon, koska se on ainoa lähelläkään ennakkosuosikkia oleva kappale, jolla on naislaulaja. Tiedä sitä, onko sillä merkitystä, kun päättivät lähettää Fuegon uusintana, mutta sillä on kuulijakuntansa. Italia pärjännee, mutten usko yleissuosion olevan yhtä kovaa kuin viisufanien keskuudessa. Joku muista vahvoista naispopeista (Kreikka, Malta, Armenia) yltää kärkiviisikkoon, mutta suurempaan menestykseen tarvitaan Fuego-ilmiö.

Re: Kuka voittaa Euroviisut 2019?

Lähetetty: 07 Huhti 2019, 21:08
Kirjoittaja Aleksi
Mattan kirjoitti: 07 Huhti 2019, 21:01Kappale on moneen kymmeneen kertaan kuultu latinopoppis
On se melko epätavallinen yksilö näin viisuissa. Tekee kenties Fuegot, mutta Duncan (oletettavasti) voittaa.

Re: Kuka voittaa Euroviisut 2019?

Lähetetty: 07 Huhti 2019, 21:08
Kirjoittaja Edwina
Alankomaat tai Italia. Luultavasti Alankomaat. :joojoo:

Re: Kuka voittaa Euroviisut 2019?

Lähetetty: 07 Huhti 2019, 21:49
Kirjoittaja ingman15carl06
Ihan sama kuka voittaa. Itse en vaan haluaisi nähdä :ruotsi: taas voittavan kun se on jo voittanut kahdesti edellisen seitsemän vuoden aikana. :eiei: Voisi antaa mahdollisuuden joillekin muille. Tämän hetken suursuosikkeihin lukeutuvista maista :alankomaat: ja :sveitsi: olisivat ne joille itse antaisin voiton vain siksi että heidän edellisistä voitoista on kulunut jo kolme-neljä vuosikymmentä. :joojoo:

Re: Kuka voittaa Euroviisut 2019?

Lähetetty: 07 Huhti 2019, 22:32
Kirjoittaja inomu
Serduchka kirjoitti: 07 Huhti 2019, 20:24
inomu kirjoitti: 07 Huhti 2019, 20:05 Islanti saattaa kuitenkin luoda viisuviikolla sopivasti mediakohua SodaDream-jutuillaan
Anteeks millä jutuilla? :mitvit:
Hatari on kaikissa haastatteluissa maininnut sponsorikseen SodaDream-yhtiön, joka on tietysti parodia israelilaisesta SodaStream-yhtiöstä. Aikovat kuulemma avata SodaDream-ständin Tel Aviviin kisojen ajaksi. :mrgreen:

Re: Kuka voittaa Euroviisut 2019?

Lähetetty: 07 Huhti 2019, 22:34
Kirjoittaja mariah
Australia :joojoo: Alankomaat, Italia, Venäjä, San Marino :joojoo:

Re: Kuka voittaa Euroviisut 2019?

Lähetetty: 08 Huhti 2019, 06:06
Kirjoittaja jamira
Kyllä tällä hetkellä näen selvänä voittajana Alankomaat :alankomaat:

Uskon kuitenkin Sveitsin :sveitsi: Venäjän :venaja: Kyproksen :kypros: Ruotsin :ruotsi: ja Italian :italia: taistelevan myös voitosta hyvin onnistuessaan.

Kreikkaan en usko :kreikka: enkä kyllä Australiaankaan :australia:

Potentiaalisimmat yllättäjät :tsekki: :isobritannia: :serbia:

Re: Kuka voittaa Euroviisut 2019?

Lähetetty: 08 Huhti 2019, 12:46
Kirjoittaja TomppaJr
Mitä pidemmälle kevääseen mennään, en näe mitään muuta voittajaa kuin Sveitsin. :sekava:

Re: Kuka voittaa Euroviisut 2019?

Lähetetty: 10 Huhti 2019, 00:09
Kirjoittaja Samiasd
Alankomaat voittaa kaikkien aikojen suurimmalla pistemäärällä.

Re: Kuka voittaa Euroviisut 2019?

Lähetetty: 10 Huhti 2019, 00:43
Kirjoittaja Serduchka
^ Toi olisi kyllä jo kauhukuva. :apuva:

Re: Kuka voittaa Euroviisut 2019?

Lähetetty: 10 Huhti 2019, 01:28
Kirjoittaja Hanhis
Alankomaat vie raati- ja yleisöäänet. Vahva ja kaunis balladi, josta löytyy yhteislaulun voimaa ja toisaalta herkkyyden maksimointia. Venäjä tulee tuntumaan Alankomaiden rinnalla paasaukselta ja turhan musikaalimaiselta, joka tulee syömään Sergeyn menestystä länsimaissa. Sveitsillä ammutaan live pipariksi ja Duncanin suosio tulee olemaan sen verran vankkaa, että kompromissiin nimeltä Ruotsi ei tarvitse turvautua tänäkään vuonna.

Islannissa muhii isomman ilmiön itu, mutta raateihin se ei ylety.

Re: Kuka voittaa Euroviisut 2019?

Lähetetty: 10 Huhti 2019, 01:34
Kirjoittaja Serduchka
Hanhis kirjoitti: 10 Huhti 2019, 01:28 kompromissiin nimeltä Ruotsi ei tarvitse turvautua
Tänä vuonna se voisi olla enemmän kuin tarpeellista. :aivanmaassa:

Re: Kuka voittaa Euroviisut 2019?

Lähetetty: 10 Huhti 2019, 23:14
Kirjoittaja MIH96
Serduchka kirjoitti: 10 Huhti 2019, 00:43 ^ Toi olisi kyllä jo kauhukuva. :apuva:
Minä kyllä uskon, että Salvador saa pitää enkkansa.

Re: Kuka voittaa Euroviisut 2019?

Lähetetty: 10 Huhti 2019, 23:44
Kirjoittaja Mymmeli
Toivottavasti Ruotsi voittaisi, niin saataisiin taattu laadukas viisutapahtuma ensi vuodeksi lol

Re: Kuka voittaa Euroviisut 2019?

Lähetetty: 12 Huhti 2019, 18:11
Kirjoittaja Haksis
jamira kirjoitti: 08 Huhti 2019, 06:06 Kyllä tällä hetkellä näen selvänä voittajana Alankomaat :alankomaat:

Uskon kuitenkin Sveitsin :sveitsi: Venäjän :venaja: Kyproksen :kypros: Ruotsin :ruotsi: ja Italian :italia: taistelevan myös voitosta hyvin onnistuessaan.
Täsmälleen samaa mieltä kanssasi :hali: Italia voisi olla oikeasti koville sijoilla tänä vuonna, jotenkin aistin, että raadit sorsivat tätä ja suosivat sen sijaan enemmän Venäjää. Toivottavasti Sveitsi yllättäisi kaikki, olisihan se jo ansaittua käkikelloilla että saisivat sen voiton pitkästä aikaa.

Re: Kuka voittaa Euroviisut 2019?

Lähetetty: 13 Huhti 2019, 20:16
Kirjoittaja romualdo
jotta näillä katselmuksilla olisi vielä edes jonkinlainen tulevaisuus ja ettei tarttis lukemattomien minun kaltaisteni Wanhan Liiton Fanien huokaista että "musiikki on tainnut kuolla näissä pippaloissa..." jonkun vanhemman Azerien biisin sanoman mukaisesti... - niin toivoisin että ykköstilalle äänestettäisiin joko Kroatia, Unkari tahi Georgia. (Mikä mulle ite periaattessa on kuitenkin jo tässä vaiheessa aiwan sama...)

Mutta varmaan ei eurooppalaisten maku ole vieläkään jalostunut NIIN korkealle, joten... mutta joo spekuloikaa vaan kuulkaa ihan rauhassa, mut aattelin nyt pistää vielä yhden eli sen kuuluisan viimeisen viestini tänne... Kevät on, tipi-tii... ulkoilla saa yhä enemmän ja enemmän ja pyöräillä kuin hullu...
jk. lopuista joita en ole kuullut, niin uskon jollain tapaa mieltyvän vielä Italian ja Israelin esityksiin, mutta niiden aika on sitten joskus... ehkä radion esikatselujen aikaan...

Re: Kuka voittaa Euroviisut 2019?

Lähetetty: 14 Huhti 2019, 08:13
Kirjoittaja Viisufani80
Luulen Alankomaiden voittavan. omasta mielestä viisu on ok, mutta ei ole minun top kympissä.

Re: Kuka voittaa Euroviisut 2019?

Lähetetty: 16 Huhti 2019, 13:59
Kirjoittaja Elvis
Minusta tämä tuntuu vahvasti miesten vuodelta. :joojoo:

:alankomaat: Vahva ennakkosuosikki, promokiertueellaan on kuulostanut hyvältä. En näe että tätä syrjäytettäisiin kärjestä.
:italia: Joukosta erottuva, puhutteleva kappale. Esitys tulee vaikuttamaan paljon Italian sijoitukseen, mutta Mahmood saattaa haastaa Duncanin. Hänellä on persoonallinen soundi ja karismaakin löytyy.
:ruotsi: Loistavaa livelaulua, mukaansatempaavuutta ja iloa. Ruotsi on taas kerran kärkipäässä, mutta saako kuitenkaan yleisöääniä riittävästi? Luulen, että tuomarit tulevat tästä pitämään. Tästä on "helppo tykätä". John on sympaattinen esiintyjä.
:islanti: Saattaisi olla kisojen musta hevonen. Kantaaottava kappale, ja mieleenpainuva esitys. Saattaa olla kärjessä, tai sitten floppaa kunnolla.
:sveitsi: Kisojen toinen musta hevonen. Menevä aikansa poppis, jossa on tarttuvuutta, ja tanssittavuutta. Huippukoreografi tulee olemaan esityksen takana. Luca varmasti sulattaa monen sydämen hymyllään.

Re: Kuka voittaa Euroviisut 2019?

Lähetetty: 18 Huhti 2019, 09:35
Kirjoittaja rosetta
Oneuropen hauskoja arvioita siitä miksei yksikään näistä (kirjoittajan mielestä) voita: :heh:

https://oneurope.co.uk/eurovision/why-y ... sion-2019/

Re: Kuka voittaa Euroviisut 2019?

Lähetetty: 18 Huhti 2019, 15:28
Kirjoittaja klaus-12
Voittaja tulee joukosta :alankomaat: :italia: :islanti: :ruotsi: .

Re: Kuka voittaa Euroviisut 2019?

Lähetetty: 18 Huhti 2019, 16:27
Kirjoittaja olvr20
Jos miettii viime vuosien voittajia, niin Islanti sopisi siihen jatkoksi aika hyvin. Sellaisenkin trendin osaisin nähdä jatkuvan, että Hollanti esiintyisi finaalissa paikalla 25. ja sijoittuisi toiseksi. :heh:

Re: Kuka voittaa Euroviisut 2019?

Lähetetty: 26 Huhti 2019, 13:10
Kirjoittaja MIH96
olvr20 kirjoitti: 18 Huhti 2019, 16:27 Sellaisenkin trendin osaisin nähdä jatkuvan, että Hollanti esiintyisi finaalissa paikalla 25. ja sijoittuisi toiseksi. :heh:
The Common Linnets sijoittui kakkoseksi aikoinaan myös loppupäästä, paikalta 24.