Sivu 1/4

Kesäraati 2019 // Finaalit

Lähetetty: 28 Kesä 2019, 22:11
Kirjoittaja Spartan kuningas
Kuva

Kuva
Aika pistää kesän kovin raati pakettiin ja esittää tämän kesän kirkkain kruunu jaettavaksi!

Kesän eittämättä aurinkoisin oheisraati on tulossa päätökseensä, kun kaikkiaan sen vihoviimeisessä pelivaiheessa – timanttisissa finaaleissa – mitä kyvykkäimmistä kesämusisoijista yksi viimein kruunataan kesän suurimmaksi kingiksi mitä kovatasoisimmassa isossa finaalissa! Samalla toisistaan mittaa ottavat semifinaaleissa vähemmällä menestyksellä juhlineet kesäjammailijat pienessä finaalissa. Käsissä on siis vähättelemättä yksi kesän jännittävimmistä ja tähdellisimmistä hetkistä!

Isossa finaalissa semifinaaleissa suurinta menestystä nauttineet kesäjamit sijoittuvat lopullisessa tulostaulukossa lukemille 1–4, kun taas pienen finaalin osanottajat on esitettävä sijoille 5–8. Molemmat finaalit sisältävät tuttuun tapaan neljä kesäistä kappaletta, jotka äänestäjän on asetettava paremmuusjärjestykseen siten, että suosikille on esitettävä jaettavaksi neljä (4) pistettä, toiseksi parhaimmalle kaksi (2) pistettä, kolmannelle yksi (1) piste ja viimeiseksi asettuvalle nolla (0) pistettä. Iso finaali on sisältävä sekä ensimmäisen että toisen semifinaalin kaksi parhaiten menestynyttä kappaletta. Pieni finaali taasen muodostuu sijoille 3–4 semifinaaleissa yltäneistä kesäisistä levytyksistä. Kummassakin finaalissa omaa lukuun ottamatta on pakko äänestää. Omassa finaalissa ei siis voi äänestää. Yksityisviestitse lähetettävien äänten on oltava sisällä viimeistään perjantaina 5. heinäkuuta klo 12:00. Tulokset julkaistaan 5. päivänä klo 20:00.

Kuva
1 // 🇸🇪 Samir & Viktor ft. Anis Don Denima - Put Your Hands Up för Sverige
2 // 🇳🇴 Sigrid - Don’t Feel Like Crying
3 // 🇲🇩 Dan Balan ft. Matteo - Allegro Ventigo
4 // 🇱🇧 Hanine - Mayas

Ison finaalin soittolista


Kuva
1 // 🇺🇸 Meghan Trainor - Better When I'm Dancing
2 // 🇫🇷🇺🇸🇳🇱 David Guetta ft. Nicki Minaj, Bebe Rexha & Afrojack - Hey Mama
3 // 🇷🇴 Elena - Disco Romancing
4 // 🇨🇴 Shakira - La La La

Pienen finaalin soittolista


Tästä linkistä vielä chillisti finaalien koko mieletön kattaus soittolistana mallinnettuna. Äänestysiloa, ystävät!

Re: Kesäraati 2019 // Finaalit

Lähetetty: 28 Kesä 2019, 22:12
Kirjoittaja Spartan kuningas
Kuva

Kuva
1. // 🇲🇩 Dan Balan ft. Matteo - Allegro Ventigo // MuumiAnkka // 45 p.
2. // 🇸🇪 Samir & Viktor ft. Anis Don Denima - Put Your Hands Up för Sverige // BronZe // 44 p.
3. // 🇱🇧 Hanine - Mayas // Happy // 41 p.
4. // 🇳🇴 Sigrid - Don’t Feel Like Crying // Elizabeth // 38 p.

Kuva
1. // 🇨🇴 Shakira - La La La // Spartan kuningas // 60 p.
2. // 🇫🇷🇺🇸🇳🇱 David Guetta ft. Nicki Minaj, Bebe Rexha & Afrojack - Hey Mama // Mymmeli // 41 p.
3. // 🇷🇴 Elena - Disco Romancing // Serduchka // 36 p.
4. // 🇺🇸 Meghan Trainor - Better When I'm Dancing // [wack] // 31 p.

Re: Kesäraati 2019 // Finaalit

Lähetetty: 28 Kesä 2019, 22:30
Kirjoittaja Serduchka
Spartan kuningas kirjoitti: 28 Kesä 2019, 22:11 Finalistit julkistetaan 5. päivä klo 20:00.
Eikö kuitenkin mielummin tulokset ole ne, jotka julkistetaan? :miettii: :heh:

Re: Kesäraati 2019 // Finaalit

Lähetetty: 03 Heinä 2019, 19:30
Kirjoittaja Requel
Finaalissa ois varmaan ihan sopivaa kertoa kenen takana seisoo, mutta yritän nyt kuitenkin kirjottaa kommentteja epämääräsesti. :joojoo: Neljän kärjessä ois voinu olla kovempikin taso. Kiva kuitenkin kun on suht. erilainen kattaus ja yhden voitosta olisin jopa tyytyväinen.

FINAALI:

1 // 🇸🇪 Samir & Viktor ft. Anis Don Denima - Put Your Hands Up för Sverige
Koko raadin ajan ollut niitä ihan hyviä tapauksia. On saanut aina niitä keskitien pisteitä. Täysin en siis syty enkä tiedä miksi, mutta ehkä turhankin vulgaari biisi omaan makuuni, sillee laadukkaalla tavalla. :heh:

2 // 🇳🇴 Sigrid - Don’t Feel Like Crying
Muistan aina tän olleen ärsyttävämpi mitä sitten itse kuunnellessa onkaan ja tiedän syypään olevan kertosäe. Alkuhan on ihan lupaava ja ylipäätään säkeistöt ihan kivoja, muttei sytytä kyl yhtään tollanen modernihtava ulinakertsi. :draamaa: <3

3 // 🇲🇩 Dan Balan ft. Matteo - Allegro Ventigo
Tästä pidin heti alussa, mutta biisi ei koskaan oo eksyny tehosoittoon, joten tässäkin jokin tökkii vähän niin kuin Samirin ja Viktorin kohdalla. Tiedän kuitenkin kummalle olen lämmennyt enemmän. :joojoo: Toisen voisin jo kuunnella uudestaankin vaikka heti.

4 // 🇱🇧 Hanine - Mayas
Tällaista odotin instrumenttiraadilta tai olisin odottanut jos myös pientä äännähtelyä olisi saanut olla mukana. :peukku: Edelleen, instrumentaaliset biisit ei koskaan saa multa täydellistä huomiota, mutta tästä ihan pidin. Lauluosuuksilla olis varmasti täydellinen. :surrur:


JÄMÄFINAALI:

1 // 🇺🇸 Meghan Trainor - Better When I'm Dancing
Pienen finaalin Sigrid, en ymmärrä miksi kertosäestä pitää tehdä noin huono. :mitvit: Muistan kun kuuntelin tän ekaa kertaa pitkästä aikaa nyt raadin yhteydessä ja ajattelin että täähän oli parempi kuin muistin, mutta sitten... :sorivaan:

2 // 🇫🇷🇺🇸🇳🇱 David Guetta ft. Nicki Minaj, Bebe Rexha & Afrojack - Hey Mama
Olisi ansainnut finaalipaikan ja luultavasti saanut siellä täydet pojoni, vaikka tylsä voittaja olisi ollutkin. Ehkä täällä sitten? :niinpa:

3 // 🇷🇴 Elena - Disco Romancing
Disco-musiikki on aika parasta ja sen takia näen tässä biisissä jotain hyvää. Ei ehkä parhaimmasta päästä, vaikka iskeekin näin toisella kuuntelukerralla vähän enemmän. Luo oman taistelunsa Meganin kanssa tässä erässä.

4 // 🇨🇴 Shakira - La La La
... ja tästä saa taisteluparin Hey Mamalle, sillä tällekin olisi siunaantunut täydet pisteet finaalissa (ja tylsä voittaja olisi ollut tämäkin). No, toivottavasti biisi sais pientä kunniaa edes nyt. :joojoo:

Re: Kesäraati 2019 // Finaalit

Lähetetty: 03 Heinä 2019, 21:08
Kirjoittaja Spartan kuningas
Muistakaa äänestää, äijjät! Äänestysaikaa perjantaihin klo 12:00 asti. :rok:

Re: Kesäraati 2019 // Finaalit

Lähetetty: 05 Heinä 2019, 14:00
Kirjoittaja Viisuilija_110
Ai niin tää tulee tänään. :surrur: Ja voittajahan tulee olemaan Put Your Hands för Sverige. :ihana:

Re: Kesäraati 2019 // Finaalit

Lähetetty: 05 Heinä 2019, 14:05
Kirjoittaja Spartan kuningas
Tänään selviää, kuka kruunataan tän kesän suurimmaks kingiks! Tulosilta tänään klo 20:00, älä chillisti missaa!

Muutamalta finalistilta puuttuu vielä muuten pisteet, klo 15:00 asti aikaa lähettää ne sisään. :rok:

Re: Kesäraati 2019 // Finaalit

Lähetetty: 05 Heinä 2019, 15:04
Kirjoittaja Happy
Viisuilija_110 kirjoitti: 05 Heinä 2019, 14:00 Ai niin tää tulee tänään. :surrur: Ja voittajahan tulee olemaan Put Your Hands för Sverige. :ihana:
Noh siinä olis kyl hieman persoonaton voittaja tälle raadille jos miettii Samirin & Viktorin fanitust täl foorumil, biisi on juu huippu, mut menee ehkä samaa hittikastii ku esim puhkisoitettu Hey Mama täs raadissa :joojoo:
Sen sijaan Allegro Ventigo ois kyl iha huippuvoittaja tälle raadille, biisi iha masterpiece ja kerrankin kuppilaisetkin ovat osanneet arvostaa hyvää & laadukasta lattaribiisii <3


Finaalipuntari:

*****
1/ Dan Balan - Allegro Ventigo (10/10)
2/ Samir & Viktor - Put Your Hands Up för Sverige (10/10)
3/ Hanine - Mayas (9/10)
4/ Sigrid - Don’t Feel Like Crying (9/10)


Suuren finaalin tasoon oon kyl erittäin tyytyväinen :rakkaus:

Re: Kesäraati 2019 // Finaalit

Lähetetty: 05 Heinä 2019, 15:30
Kirjoittaja antsa798
:tyhja: :tyhja: :tyhja: :tyhja: :tyhja:

1. 🇲🇩 Dan Balan ft. Matteo - Allegro Ventigo
2. 🇸🇪 Samir & Viktor ft. Anis Don Denima - Put Your Hands Up för Sverige
3. 🇳🇴 Sigrid - Don’t Feel Like Crying

:tyhja: :tyhja: :tyhja: :tyhja:

4. 🇨🇴 Shakira - La La La
5. 🇱🇧 Hanine - Mayas
6. 🇫🇷🇺🇸🇳🇱 David Guetta ft. Nicki Minaj, Bebe Rexha & Afrojack - Hey Mama

:tyhja: :tyhja: :tyhja:

7. 🇷🇴 Elena - Disco Romancing
8. 🇺🇸 Meghan Trainor - Better When I'm Dancing

Re: Kesäraati 2019 // Finaalit

Lähetetty: 05 Heinä 2019, 16:16
Kirjoittaja Viisuilija_110
Mä laitan kans. :surrur:

*****
1. 🇸🇪 Samir & Viktor ft. Anis Don Denima- Put Your Hands för Sverige
2. 🇲🇩 Dan Balan ft. Matteo- Allegro Ventigo
****
3. 🇫🇷🇺🇸🇳🇱 David Guetta ft. Nicky Minaj, Bebe Rexha & Afrojack- Hey Mama
4. 🇳🇴 Sigrid- Don’t Feel Like Crying
5. 🇨🇴 Shakira- La La La
***
6. 🇺🇸 Meghan Trainor- Better When I’m Dancing
**
7. 🇱🇧 Hanine- Mayas
8. 🇷🇴 Elena- Disco Romancing

Re: Kesäraati 2019 // Finaalit

Lähetetty: 05 Heinä 2019, 17:14
Kirjoittaja Requel
:aurinko: :aurinko: :aurinko: :aurinko: :aurinko:
:voitto: David Guetta ft. Nicki Minaj, Bebe Rexha & Afrojack - Hey Mama
:hopea: Shakira - La La La

:aurinko: :aurinko: :aurinko: :aurinko:
:pronssi: Dan Balan ft. Matteo - Allegro Ventigo
4. Samir & Viktor ft. Anis Don Denima - Put Your Hands för Sverige

:aurinko: :aurinko: :aurinko:
5. Hanine - Mayas
6. Elena - Disco Romancing
7. Meghan Trainor - Better When I'm Dancing

:aurinko: :aurinko:
8. Sigrid - Don’t Feel Like Crying

Re: Kesäraati 2019 // Finaalit

Lähetetty: 05 Heinä 2019, 17:21
Kirjoittaja Serduchka
Jotenkin seuraavanlaisesti nää menis mulla järjestykseen (pienen finaalin kappaleet on kursivoitu, suuren finaalin lihavoitu).

:aurinko: :aurinko: :aurinko: :aurinko: :aurinko:

1. 🇸🇪 Samir & Viktor feat. Anis Don Demina - Put Your Hands Up för Sverige
2. 🇷🇴 Elena - Disco Romancing

:aurinko: :aurinko: :aurinko: :aurinko:

3. 🇲🇩 Dan Balan feat. Matteo - Allegro ventigo
4. 🇺🇸 Meghan Trainor - Better When I'm Dancing
5. 🇨🇴 Shakira - La La La

:aurinko: :aurinko: :aurinko:

6. 🇳🇴 Sigrid - Don't Feel Like Crying
7. 🇱🇧 Hanine - Mayas
8. 🇫🇷 🇺🇸 🇳🇱 David Guetta feat. Nicki Minaj, Bebe Rexha & Afrojack - Hey Mama

:aurinko: :aurinko:


:aurinko:

Re: Kesäraati 2019 // Finaalit

Lähetetty: 05 Heinä 2019, 18:01
Kirjoittaja Hanhis
Sigrid ja Shakira voittoon. :huiskut:

1. 🇨🇴 Shakira - La La La *****
2. 🇳🇴 Sigrid - Don’t Feel Like Crying ****
3. 🇫🇷🇺🇸🇳🇱 David Guetta ft. Nicki Minaj, Bebe Rexha & Afrojack - Hey Mama ****
4. 🇲🇩 Dan Balan ft. Matteo - Allegro Ventigo ***
5. 🇺🇸 Meghan Trainor - Better When I'm Dancing ***
6. 🇸🇪 Samir & Viktor ft. Anis Don Denima - Put Your Hands Up för Sverige **½
7. 🇱🇧 Hanine - Mayas **
8. 🇷🇴 Elena - Disco Romancing **

Re: Kesäraati 2019 // Finaalit

Lähetetty: 05 Heinä 2019, 18:24
Kirjoittaja Spartan kuningas
Tässä chillisti tuloksia ootellessa voi aikasempia tulosiltoja elää uudelleen tsekkailemalla aikasempien pelivaiheiden tulosvideoita tästä osotteesta! :rok:

Meikä muuten läväyttää seiskan jälkeen kaikki nimet julki, olkaahan valmiina!

Re: Kesäraati 2019 // Finaalit

Lähetetty: 05 Heinä 2019, 19:29
Kirjoittaja Spartan kuningas
Alla lista pelivaiheittain eriteltynä skabaan osallistuneista kesäraateilijoista kappaleisiinsa yhdistettyinä:

Kuva

Kuva
1 // 🇲🇩 Dan Balan ft. Matteo - Allegro Ventigo // MuumiAnkka
2 // 🇬🇷 Dionisis Sxoinas - Edo sti douleia // Snude
3 // 🇬🇷 Helena Paparizou - Haide // WildDance
4 // 🇫🇮 Naisten pojat - Kesä loma // klaus-12

Kuva
1 // 🇱🇹 Saulius Prūsaitis - Vasara 3016 // akuankka13
2 // 🇺🇦 Olja Poljakova - Pervoe leto bez Nego // inomu
3 // 🇬🇧 Amelia Lily - Bring Me Joy // Mymmeli
4 // 🇺🇸 American Authors - Best Day Of My Life // jiiii

Kuva
1 // 🇪🇸 Lola Indigo, Mala Rodríguez - Mujer Bruja // Queen
2 // 🇷🇴 sZempöl - Bélavagyok // Timoteus
3 // 🇬🇷 Eleni Foureira - Caramela // antsa798
4 // 🇬🇧 Anne-Marie - Ciao Adios // Viisuilija_110

Kuva
1 // 🇳🇴 Sigrid - Don’t Feel Like Crying // Elizabeth
2 // 🇫🇮 Jukka Poika ft. Elastinen - Souda Kesämies // Muisto
3 // 🇮🇹 Baby K ft. Giusy Ferreri - Roma - Bangkok // Serduchka
4 // 🇺🇸 Lady Gaga - Summerboy // ESC Addict 98

Kuva
1 // 🇫🇮 Laura Voutilainen - Kesäsade // S-Tyyppi
2 // 🇩🇪 Takeo Ischi - Einen Jodler hör ich gern // jdjj22
3 // 🇬🇧 Tom Odell - Summer Day // granaattiomena
4 // 🇺🇸🇽🇰 Nicky Jam ft. Will Smith & Era Istrefi - Live It Up // Spartan kuningas

Kuva
1 // 🇭🇷 Severina ft. Učiteljice - Generale // sziget
2 // 🇱🇧 Hanine - Mayas // Happy
3 // 🇫🇮 PikNik - Kesänaru // UFOPOLI
4 // 🇸🇪 Arash ft. Rebecca - Suddenly // wigwam

Kuva
1 // 🇫🇮 Karviaiset - Mehiläisen mökissä // Terasbekoni
2 // 🇸🇰 TWiiNS - SAGAPO // TomppaJr
3 // 🇬🇧 Eliza Doolittle - Big When I Was Little // [wack]

Kuva
1 // 🇫🇮 Iisa - Yöllä uimarantaan // Hanhis
2 // 🇸🇪 Samir & Viktor ft. Anis Don Denima - Put Your Hands Up för Sverige // BronZe
3 // 🇫🇷 Miranda - Vamos a la playa // Tegu-


Kuva

Kuva
1 // 🇬🇧 Amelia Lily - Bring Me Joy // Mymmeli
2 // 🇯🇲🇩🇰 Bob Marley vs. Funkstar Deluxe - Sun Is Shining // inomu
3 // 🇩🇪 Cascada - Summer Of Love // WildDance
4 // 🇲🇩 Dan Balan ft. Matteo - Allegro Ventigo // MuumiAnkka

Kuva
1 // 🇬🇧 Anne-Marie - Ciao Adios // Viisuilija_110
2 // 🇷🇸 MC STOJAN - LA MIAMI // Queen
3 // 🇳🇴 Sigrid - Don’t Feel Like Crying // Elizabeth
4 // 🇩🇪 Oceana - Endless Summer // Serduchka
Kuva
1 // 🇱🇧 Hanine - Mayas // Happy
2 // 🇺🇸🇽🇰 Nicky Jam ft. Will Smith & Era Istrefi - Live It Up // Spartan kuningas
3 // 🇭🇺 Sukár Petro - A legnagyobb nyári sláger // sziget
4 // 🇷🇴 Ela Rose ft. David Deejay - I Can Feel // S-Tyyppi

Kuva
1 // 🇺🇸 Katy Perry - Never Really Over // [wack]
2 // 🇫🇮 Aksuli - Heinäkuu // Tegu-
3 // 🇸🇪 Samir & Viktor ft. Anis Don Denima - Put Your Hands Up för Sverige // BronZe
4 // 🇸🇰 TWiiNS - SAGAPO // TomppaJr


Kuva

Kuva
1 // 🇷🇴 Elena - Disco Romancing // Serduchka
2 // 🇲🇩 Dan Balan ft. Matteo - Allegro Ventigo // MuumiAnkka
3 // 🇫🇷🇺🇸🇳🇱 David Guetta ft. Nicki Minaj, Bebe Rexha & Afrojack - Hey Mama // Mymmeli
4 // 🇳🇴 Sigrid - Don’t Feel Like Crying // Elizabeth

Kuva
1 // 🇨🇴 Shakira - La La La // Spartan kuningas
2 // 🇺🇸 Meghan Trainor - Better When I'm Dancing // [wack]
3 // 🇱🇧 Hanine - Mayas // Happy
4 // 🇸🇪 Samir & Viktor ft. Anis Don Denima - Put Your Hands Up för Sverige // BronZe

Re: Kesäraati 2019 // Finaalit

Lähetetty: 05 Heinä 2019, 19:49
Kirjoittaja Happy
Hanine & Mayas olis ollu valintani instrumentaaliraatiin jos pienet äänähtelyt olis sallittu :joojoo:
Löytyhä sille sit lopulta käyttöäkin!

Täs kesäraadis oli tavoitteen päästä osallistuu kolmel eri biisil, tähtäsin ekal kierroksel kakkossijaa ja jotenki arvelin et instrumentaalibiisi jakais vahvasti mielipiteit! Neljännesvälierissä sit yllättäen karsiutuki kaikki outoudet & erikoisuudet ensimmäisis lohkois ja olin varma Haninenkin jumbosijast.. lohkovoitto tuliki sit täysin puskista :draamaa: :shock:

Nää tulostenjulkasut on kyl ollu hauskaa vuoristorataa, aluks on joutunu jännittämää ettei oma biisi jää 3-4 sijoil... sit alan jo mielessäni juhlii tokaa sijaa ja biisin vaihdosta.. kunnes lävähtääkin lohkovoitto ruudulle ja iha daamn fiilis ku ei pääsekkää esittelee uusia biisilöytöjään :draamaa: :lohduton:

Varavaihtoehtobiisini olis ollu huikeempii mut ehkä jätän ne sit myöhäisempiin raateihin! Haninen menestys kyl yllättäny mut totaallisesti :shock:

Re: Kesäraati 2019 // Finaalit

Lähetetty: 05 Heinä 2019, 19:51
Kirjoittaja Spartan kuningas
Kohta päästään jännityksestä, äijjät, kun eka äänestäjä iskee pisteensä pöytään noin kybän minuutin kuluttua!
Alla vielä finaalien suurmestarit komeesti esitettynä!

Kuva

Kuva
1 // 🇸🇪 Samir & Viktor ft. Anis Don Denima - Put Your Hands Up för Sverige // BronZe
2 // 🇳🇴 Sigrid - Don’t Feel Like Crying // Elizabeth
3 // 🇲🇩 Dan Balan ft. Matteo - Allegro Ventigo // MuumiAnkka
4 // 🇱🇧 Hanine - Mayas // Happy

Kuva
1 // 🇺🇸 Meghan Trainor - Better When I'm Dancing // [wack]
2 // 🇫🇷🇺🇸🇳🇱 David Guetta ft. Nicki Minaj, Bebe Rexha & Afrojack - Hey Mama // Mymmeli
3 // 🇷🇴 Elena - Disco Romancing // Serduchka
4 // 🇨🇴 Shakira - La La La // Spartan kuningas

Re: Kesäraati 2019 // Finaalit

Lähetetty: 05 Heinä 2019, 19:57
Kirjoittaja MuumiAnkka
Tavoitteenani oli päästä käyttämään kakkosbiisiäni, mutta sen sijasta pääsinkin finaaliin. :lohduton:

Re: Kesäraati 2019 // Finaalit

Lähetetty: 05 Heinä 2019, 19:59
Kirjoittaja Tegu
Spartan kuningas kirjoitti: 05 Heinä 2019, 19:29 Kuva
3 // 🇫🇷 Miranda - Vamos a la playa // Tegu-
Tää biisi oli aika ilmiselvä valinta itselleni ekaksi kappaleeksi, sen verran paljon tullut kuunneltua etenkin aikoinaan. Joskus varmaan hieman muille rasittavuuksiin asti. :D YouTubet sun muut koettaa tarjota jotain Loonan coveria, mutta halusin the original and the bestin. Lohkon kakkossija oli huikea, kun odottelin jännityksellä viimeistä lohkovideota tulosiltana. <3 Kuten taisin aiemmin todeta, niin kakkossija oikeastaan oli tavoite, kun halusin päästä käyttämään muitakin biisejä. Tosin varabiisit eivät loppujen lopuksi pärjänneet koko raadissa kovin hyvin.
Spartan kuningas kirjoitti: 05 Heinä 2019, 19:29 Kuva
2 // 🇫🇮 Aksuli - Heinäkuu // Tegu-
Oli kiva päästä jatkoon, ja saada ehkä hieman poikkeava biisi puolivälieriin. Tästä en tainnut olla ihan varma, että sopiiko kesäisestä aiheestaan huolimatta tarpeeksi raatiin (kun haettiin energistä kappaletta), mutta halusin tämän silti ehdottomasti mukaan. Oikein mukava tunnelma, ja voi hoilata mukana. Video on hassusti jostain ihan muualta ripattu ja leikelty kasaan. :heh: Aksulilta harkitsin myös Nyt-kappaletta, kun taidan siitä ehkä hieman enemmän pitää, mutta onhan Heinäkuu nyt ehdottomasti kesäisempi biisi.

Kolmannen biisin hain vielä varuilta ennen putoamistani puolivälierävaiheessa. Olin kyllä ilmoittanut jonkin biisin jo alussa, mutta kun tajusin, että se menisi finaaleihin, niin aloitin kuumeisen etsinnän. No, eipä sitä sitten lopulta tarvittu, mutta ainakin olisin itse pitänyt siitä. :surrur:

Nyt jännittämään finaalien tuloksia!

Re: Kesäraati 2019 // Finaalit

Lähetetty: 05 Heinä 2019, 20:00
Kirjoittaja Spartan kuningas
Kuva
Onko äijjät valmiina? UFOPOLI saa kunnian äänestää ekana!
1/28

Kuva
Kuva

Re: Kesäraati 2019 // Finaalit

Lähetetty: 05 Heinä 2019, 20:03
Kirjoittaja Spartan kuningas
Kuva
TomppaJr ja finaaliäänet!
2/28

Kuva
Kuva

Re: Kesäraati 2019 // Finaalit

Lähetetty: 05 Heinä 2019, 20:03
Kirjoittaja Viisuilija_110
Ompas hienot grafiikat. :peukku:

Re: Kesäraati 2019 // Finaalit

Lähetetty: 05 Heinä 2019, 20:05
Kirjoittaja Tegu
Upeat graffat!

Re: Kesäraati 2019 // Finaalit

Lähetetty: 05 Heinä 2019, 20:05
Kirjoittaja Happy
Viisuilija_110 kirjoitti: 05 Heinä 2019, 20:03 Ompas hienot grafiikat. :peukku:
Hämmästelen samaa :peukku:

Re: Kesäraati 2019 // Finaalit

Lähetetty: 05 Heinä 2019, 20:06
Kirjoittaja Spartan kuningas
Kuva
Pidetään hyvää vauhtia yllä – wigwamin vuoro esittää pisteensä!
3/28

Kuva
Kuva

Re: Kesäraati 2019 // Finaalit

Lähetetty: 05 Heinä 2019, 20:07
Kirjoittaja Tegu
Olen hieman yllättynyt Elenan selkeästä johdosta. Tykkään kyllä itsekin, mutta tykkäsin muutamista muista enemmän.

Re: Kesäraati 2019 // Finaalit

Lähetetty: 05 Heinä 2019, 20:08
Kirjoittaja Happy
Yllättävän hyvin Haninel menee näin alus.. mut kova pudotus kyl tiedos jos kattoo näit puntareita täs ketjus :mrgreen:

Re: Kesäraati 2019 // Finaalit

Lähetetty: 05 Heinä 2019, 20:08
Kirjoittaja Serduchka
Toistaiseksi loistava kärki pienessä finaalissa, isossa ei niinkään. :)

Re: Kesäraati 2019 // Finaalit

Lähetetty: 05 Heinä 2019, 20:09
Kirjoittaja Spartan kuningas
Kuva
Terasbekonin vuki!
4/28

Kuva
Kuva

Re: Kesäraati 2019 // Finaalit

Lähetetty: 05 Heinä 2019, 20:10
Kirjoittaja Viisuilija_110
En käsitä ton Elenan suosiota. ???