Sivu 1/13

Levyraati 26 - Country Raffle

Lähetetty: 29 Elo 2019, 20:42
Kirjoittaja Aleksi
Kuva

Tervetuloa Viisukuppilan levyraatiin, joka kantaa numeroa 26. Älä hämäänny kantriin viittaavasta otsikosta, sillä tämä raati koostuu Euroviisuissa kilpailleiden maiden lisäksi muista erikseen määritellyistä valtioista, jotka on pitkän prosessin jälkeen sijoitettu kolmeen eri kategoriaan. Maata ei saa valita vapaasti, sillä jokaiselle osallistujalle arvotaan yksi maa jokaisesta kategoriasta. Koska yhdessä kategoriassa vaihtoehtoja on 50, se on myös suurin mahdollinen osallistujamäärä.

Raadin ensimmäisessä vaiheessa lähetätte raadin järjestäjälle (Hazard) yksityisviestinä ilmoittautumisenne. Viestin tulee sisältää ainoastaan tieto siitä, että haluat osallistua. Paluuviestinä ja samalla varmistuksena osallistumisesta saat henkilökohtaisen koodinimen, jota ei saa paljastaa muille. Kun osallistujalista on valmis, kaikille arvotaan maat. Tämän jälkeen kukin voi lähettää näitä halutessaan vaihtorinkiin, josta lisätietoa alla. Kun vaihdot on tehty, tulee osallistujien lähettää valittu maa, artisti ja kappale yksityisviestinä järjestäjälle YouTube-linkin kera. Ne, jotka eivät halua osallistua vaihtorinkiin, saavat lähettää jo vaihtorinkiosion aikana omat kilpailukappaleensa raadin järjestäjälle.

Vaihtorinki

Saitko sellaiset vaihtoehdot, joista et onnistu löytämään millään mieleistäsi kappaletta? Ei hätää - olemassa on myös raadin vaihtorinki. Jos tahdot, voit ilmoittaa raadin järjestäjälle haluavasi lahjoittaa sinulle arvotut maat mukaan vaihtorinkiin. Tämä tarkoittaa sitä, että vaihdat ne sokkona jonkun toisen osallistujan kanssa, ja vaihdossa saat uudet maat. Vaihdon jälkeen edellisiä maita ei ole enää mahdollista käyttää. Mikäli vaihtoringissä on deadlinen jälkeen pariton määrä osallistujia, yhdelle osallistujalle arvotaan uudet maat. Jos osallistujia on tasan 50, hän saa takaisin omat maansa. Pidäthän raadin yleisen tunnelman vuoksi matalaa profiilia, etkä kerro kenellekään sinulle siunaantuneista vaihtoehdoista.

Yleiset asiat
  • Kappaleen esittäjän tulee olla kotoisin yhdestä osallistujalle arvotusta maasta.
  • Monikansalliset ryhmät käsitellään tapauskohtaisesti.
  • Semifinaaleja ei järjestetä.
  • Aikarajan puitteissa äänestämättä jättäminen johtaa hylkäykseen.
  • Euroviisujen ja junioriviisujen karsinta- ja edustuskappaleet ovat luonnollisesti kiellettyjä, kuten myös aikaisemmat kappaleet oheis- ja levyraadeissa.
Pisteytys toteutetaan seuraavalla tavalla:

11–30 osallistujaa: viisupisteytys 12-10-8-7-6-5-4-3-2-1
31–37 osallistujaa: pisteitä 12 parhaalle kaavalla 15-12-10-9-8-7-6-5-4-3-2-1
38+ osallistujaa: pisteitä 15 parhaalle kaavalla 20-17-15-13-11-10-9-8-7-6-5-4-3-2-1

Listat mahdollisista maista

A-kategorian 50 maata

Alankomaat, Albania, Andorra, Armenia, Australia, Azerbaidžan, Belgia, Bosnia & Hertsegovina, Bulgaria, Espanja, Georgia, Irlanti, Islanti, Iso-Britannia, Israel, Italia, Itävalta, Kreikka, Kroatia, Kypros, Latvia, Liettua, Luxemburg, Malta, Marokko, Moldova, Monaco, Montenegro, Norja, Pohjois-Makedonia, Portugali, Puola, Ranska, Romania, Ruotsi, Saksa, San Marino, Serbia, Slovakia, Slovenia, Suomi, Sveitsi, Tanska, Tšekki, Turkki, Ukraina, Unkari, Valko-Venäjä, Venäjä, Viro

B-kategorian 50 maata

Algeria, Angola, Argentiina, Bolivia, Brasilia, Chile, Egypti, Etelä-Afrikka, Etelä-Korea, Etiopia, Filippiinit, Ghana, Hongkong, Indonesia, Intia, Irak, Iran, Jamaika, Japani, Kanada, Kazakstan, Kenia, Kiina, Kirgisia, Kolumbia, Kongon demokraattinen tasavalta, Kuuba, Libanon, Malesia, Meksiko, Mongolia, Myanmar, Nigeria, Pakistan, Peru, Pohjois-Korea, Puerto Rico, Saudi-Arabia, Singapore, Sri Lanka, Sudan, Taiwan, Tansania, Thaimaa, Tunisia, Uusi-Seelanti, Uzbekistan, Vietnam, Yhdysvallat, Zimbabwe

C-kategorian 50 maata

Afganistan, Bangladesh, Benin, Burkina Faso, Burundi, Costa Rica, Dominikaaninen tasavalta, Ecuador, El Salvador, Eritrea, Gambia, Guatemala, Guinea, Haiti, Honduras, Jemen, Jordania, Kambodža, Kamerun, Kuwait, Laos, Liberia, Libya, Madagaskar, Malawi, Mali, Mauritania, Mosambik, Namibia, Nepal, Nicaragua, Norsunluurannikko, Oman, Palestiina, Panama, Papua-Uusi-Guinea, Paraguay, Qatar, Ruanda, Sambia, Senegal, Sierra Leone, Somalia, Syyria, Tadžikistan, Togo, Turkmenistan, Uganda, Uruguay, Venezuela

Aikataulu

to 29.8. - Raati avautuu ja osallistumisaika alkaa
ti 3.9. klo 20.00 - Maat arvotaan ja kappaleita voi lähettää sekä osallistua vaihtorinkiin
la 7.9. klo 20.00 - Vaihtoringin maat arvotaan ja kappaleiden lähettämisaika jatkuu
ke 11.9. klo 23.00 - Kappaleiden lähettämisaika päättyy ja pisteytysaika alkaa
pe 27.9. klo 12.00 - Pisteytysaika päättyy
pe 27.9. klo 18.00 - Tulosten julkistaminen

Yksityisviestilaatikkoni on valmis, kuten myös sanavarastoni vastauksia kohtaan, joten antaa palaa. Tervetuloa mukaan matkalle!

Tulokset

(A) 1. Kuva Rökkurró - Svanur (granaattiomena) 253p
(B) 2. Kuva Judika - Jadi Aku Sebentar Saja (Nokikolari) 226p
(A) 3. Kuva Lara Fabian - I Will Love Again (WildDance) 223p
(A) 4. Kuva Marcin Patrzalek - Baba Yaga (Hazard) 214p
(B) 5. Kuva Cairokee Ft. Abdelrahman Roshdy - A Drop of White (Tegu-) 213p
(A) 6. Kuva Lenny - Hell.o (Maalaispoju) 212p
(B) 7. Kuva TiMO ODV - Dancing Again (Terasbekoni) 211p
(B) 8. Kuva DPRK National Orchestra - 당신이 없으면 조국도 없다 / No Motherland Without You (Zazpikaleak) 199p
(B) 9. Kuva NOIR (느와르) - Airplane Mode (Happy) 179p
(A) 10. Kuva Kristina - Jabĺčko (Serduchka) 177p
(B) 11. Kuva Alex Anwandter - Cómo puedes vivir contigo mismo? (Timoteus) 169p
(A) 12. Kuva Sevak Amroyan - Gini lic (Mini3765) 160p
(A) 13. Kuva Mustafa Sandal - All My Life (Pete) 156p
(C) 14. Kuva Nicola Cruz & Uji - Inversions (ESC Addict 98) 148p
(A) 15. Kuva Nina Donelli feat. DJ Dady - Jaka sam zena (TomppaJr) 144p
(B) 16. Kuva LUPA - Frog (akuankka13) 135p
(A) 17. Kuva 4Magic - Kolko mi lipsvash (Samiasd) 134p
(A) 18. Kuva Kettel - Pinch of Peer (CottonJoel) 133p
(A) 19. Kuva Fókatelep - Bosszúdal (Rousku) 132p
(B) 20. Kuva The Dead South - In Hell I'll Be In Good Company (Eveveve) 132p
(A) 21. Kuva Netta - Bassa Sababa (antsa798) 131p
(B) 22. Kuva Ammara Brown & Tytan - Mukoko (ratamo1) 124p
(A) 23. Kuva Le Orme - Sguardo verso il cielo (Erakkorapu) 117p
(C) 24. Kuva Aneeka - Ojo por Ojo (Queen) 115p
(B) 25. Kuva Patea Maori Club - Poi E (Koirankuonolainen) 110p
(A) 26. Kuva MITYA - Eat My Bum (Hanhis) 109p
(B) 27. Kuva Miranda! - Me Gustas Tanto (jdjj22) 108p
(B) 28. Kuva Ritviz - Barso (Snude) 97p
(C) 29. Kuva Dalvis - Tô (Tsy volan' i Babanao) (wigwam) 93p
(B) 30. Kuva BigDaddy & Emily - Mượn Rượu Tỏ Tình (inomu) 91p
(A) 31. Kuva Andrea Demirovic - Odlazim (Viisuilija_110) 90p
(A) 32. Kuva Elvana Gjata - Forever Is Over (UFOPOLI) 86p
(A) 33. Kuva VENIOR - Sugar Rush (Mymmeli) 84p
(A) 34. Kuva Ira Losco feat. Shyli - Oh My God (Aintsu) 76p
(A) 35. Kuva Lata Donga - Pupucīte (ESC93) 73p
(A) 36. Kuva Vaido Neigaus - Kõigest loobunud (Nevski) 65p
(A) 37. Kuva Quinta do Bill - Os filhos da nação (MuumiAnkka) 65p
(B) 38. Kuva Rashed al-Majed - Ya Shouq (TomBoi) 56p

Eritellyt tulokset piste pisteeltä

Re: Levyraati 26 - Country Raffle

Lähetetty: 29 Elo 2019, 20:46
Kirjoittaja Aleksi
Kappaleet

(B) 1. Kuva NOIR (느와르) - Airplane Mode
(A) 2. Kuva Lara Fabian - I Will Love Again
(A) 3. Kuva Marcin Patrzalek - Baba Yaga
(B) 4. Kuva Rashed al-Majed - Ya Shouq
(A) 5. Kuva Vaido Neigaus - Kõigest loobunud
(A) 6. Kuva Elvana Gjata - Forever Is Over
(A) 7. Kuva Lata Donga - Pupucīte
(B) 8. Kuva Patea Maori Club - Poi E
(A) 9. Kuva Netta - Bassa Sababa
(C) 10. Kuva Nicola Cruz & Uji - Inversions
(A) 11. Kuva Sevak Amroyan - Gini lic
(B) 12. Kuva Miranda! - Me Gustas Tanto
(A) 13. Kuva Lenny - Hell.o
(A) 14. Kuva MITYA - Eat My Bum
(C) 15. Kuva Dalvis - Tô (Tsy volan' i Babanao)
(A) 16. Kuva Rökkurró - Svanur
(B) 17. Kuva Ammara Brown & Tytan - Mukoko
(B) 18. Kuva Judika - Jadi Aku Sebentar Saja
(A) 19. Kuva VENIOR - Sugar Rush
(B) 20. Kuva Cairokee Ft. Abdelrahman Roshdy - A Drop of White
(B) 21. Kuva Alex Anwandter - Cómo puedes vivir contigo mismo?
(A) 22. Kuva Mustafa Sandal - All My Life
(B) 23. Kuva LUPA - Frog
(A) 24. Kuva Nina Donelli feat. DJ Dady - Jaka sam zena
(B) 25. Kuva BigDaddy & Emily - Mượn Rượu Tỏ Tình
(A) 26. Kuva Andrea Demirovic - Odlazim
(A) 27. Kuva Kristina - Jabĺčko
(A) 28. Kuva Quinta do Bill - Os filhos da nação
(A) 29. Kuva Ira Losco feat. Shyli - Oh My God
(B) 30. Kuva Ritviz - Barso
(B) 31. Kuva DPRK National Orchestra - 당신이 없으면 조국도 없다 / No Motherland Without You
(A) 32. Kuva Kettel - Pinch of Peer
(C) 33. Kuva Aneeka - Ojo por Ojo
(A) 34. Kuva Le Orme - Sguardo verso il cielo
(A) 35. Kuva 4Magic - Kolko mi lipsvash
(A) 36. Kuva Fókatelep - Bosszúdal
(B) 37. Kuva The Dead South - In Hell I'll Be In Good Company
(B) 38. Kuva TiMO ODV - Dancing Again


Soittolista

38 osallistujan virstanpylväs tuli viime hetkellä täyteen, mikä tarkoittaa sitä, että saamme käyttöön laajennetuimman pisteskaalan. Lähettäkää pisteenne Hazard-nimimerkille antaen pisteitä 15 parhaalle kaavalla 20-17-15-13-11-10-9-8-7-6-5-4-3-2-1 keskiviikkoon 25.9. klo 20.00 mennessä. Nautinnollisia kuuntelusessioita!

Koodinimet ja maat

Koodinimi: karu selli (vaihtorinki)

A: Kypros
B: Irak
C: Eritrea

Koodinimi: juustokupu (vaihtorinki)

A: Alankomaat
B: Kirgisia
C: Jordania

Koodinimi: vaakamambo

A: Slovakia
B: Tansania
C: Gambia

Koodinimi: hangaarin pienoislentokone

A: Pohjois-Makedonia
B: Kanada
C: Benin

Koodinimi: kyttäyskoppi

A: Norja
B: Etelä-Korea
C: Syyria

Koodinimi: mopon pää (vaihtorinki)

A: Montenegro
B: Iran
C: Tadžikistan

Koodinimi: olkihattu

A: Moldova
B: Etelä-Afrikka
C: Laos

Koodinimi: sinappikone

A: Marokko
B: Intia
C: Qatar

Koodinimi: tiikerihai

A: Malta
B: Kenia
C: Dominikaaninen tasavalta

Koodinimi: jäänuotio

A: Georgia
B: Uusi-Seelanti
C: Sambia

Koodinimi: vaalea varjo

A: Belgia
B: Etiopia
C: Ruanda

Koodinimi: sarjahurmaaja (vaihtorinki)

A: Suomi
B: Algeria
C: Libya

Koodinimi: puppeli

A: Bulgaria
B: Tunisia
C: Oman

Koodinimi: pyöveli

A: Albania
B: Uzbekistan
C: Palestiina

Koodinimi: kuukkeli

A: Islanti
B: Kazakstan
C: Jemen

Koodinimi: ryöväri

A: Viro
B: Nigeria
C: Senegal

Koodinimi: fennomaani

A: Armenia
B: Sudan
C: Mosambik

Koodinimi: marmorikuula

A: Serbia
B: Zimbabwe
C: Nicaragua

Koodinimi: arboretum (vaihtorinki)

A: Sveitsi
B: Chile
C: Kuwait

Koodinimi: koikarppi

A: Monaco
B: Singapore
C: Madagaskar

Koodinimi: viherpeukalo

A: Tšekki
B: Angola
C: Kambodža

Koodinimi: verikoira

A: Tanska
B: Peru
C: Bangladesh

Koodinimi: bensalenkkari

A: Luxemburg
B: Argentiina
C: Papua-Uusi-Guinea

Koodinimi: kilistäjä

A: San Marino
B: Pohjois-Korea
C: Haiti

Koodinimi: rupurapu (vaihtorinki)

A: Slovenia
B: Ghana
C: Costa Rica

Koodinimi: kalan narraaja

A: Portugali
B: Thaimaa
C: Afganistan

Koodinimi: hupihummeri

A: Espanja
B: Vietnam
C: Uruguay

Koodinimi: virtuoosi

A: Puola
B: Kolumbia
C: Honduras

Koodinimi: siipimies

A: Andorra
B: Jamaika
C: Venezuela

Koodinimi: radio sputnik

A: Turkki
B: Hongkong
C: Guatemala

Koodinimi: landepaukku

A: Romania
B: Indonesia
C: Namibia

Koodinimi: puskajussi

A: Latvia
B: Filippiinit
C: Paraguay

Koodinimi: korkkiruuvi

A: Israel
B: Japani
C: Panama

Koodinimi: merimakkara

A: Australia
B: Saudi-Arabia
C: Turkmenistan

Koodinimi: sanansaattaja

A: Ranska
B: Egypti
C: Burundi

Koodinimi: kodin kynttilä (vaihtorinki)

A: Bosnia & Hertsegovina
B: Taiwan
C: Togo

Koodinimi: ovenripa

A: Italia
B: Kiina
C: Sierra Leone

Koodinimi: kultainen kynä (vaihtorinki)

A: Venäjä
B: Meksiko
C: Nepal

Koodinimi: pistenikkari

A: Irlanti
B: Mongolia
C: Ecuador

Koodinimi: filantrooppi

A: Unkari
B: Myanmar
C: Kamerun

Re: Levyraati 26 - Country Raffle

Lähetetty: 29 Elo 2019, 20:50
Kirjoittaja Viisuilija_110
Oih! Tämä on yksi aiheista joka on mielessä, jos joskus satun voittamaan. :surrur:

// Täytyy vähän kyseenalaistaa pisteytysaikaa mielestäni turhan pitkä. :joojoo:

///
Queen kirjoitti: 29 Elo 2019, 21:03 Raadin päättymisaika kuulostaa vähän kaukaiselta. Toisaalta onhan tässä junioriraatikin välissä niin ehkä se aika kuluu nopeasti, eli valitan mutten valita. :heh:
Niin toisaalta kun tuolta kannalta miettik, niin aika sopiva äänestysaika kun All Stars raatikin alkaa vähän ajan päästä. :peukku:

Re: Levyraati 26 - Country Raffle

Lähetetty: 29 Elo 2019, 21:03
Kirjoittaja Requel
Varmasti vaikea aihe jollekin, mutta kiva itelle kun tykkään haasteista ja biisin etsimisestä. :joojoo: C-kategoria on silti pelottava. :mrgreen:

Raadin päättymisaika kuulostaa vähän kaukaiselta. Toisaalta onhan tässä junioriraatikin välissä niin ehkä se aika kuluu nopeasti, eli valitan mutten valita. :heh:

Re: Levyraati 26 - Country Raffle

Lähetetty: 29 Elo 2019, 21:22
Kirjoittaja antsa798
Erittäin kiinnostavaa! :tapu:

Re: Levyraati 26 - Country Raffle

Lähetetty: 29 Elo 2019, 21:59
Kirjoittaja ratamo1
Mikä on koodinimen merkitys? :mitvit:

Re: Levyraati 26 - Country Raffle

Lähetetty: 29 Elo 2019, 22:12
Kirjoittaja Aleksi
^ Kun julkistan arvonnan tulokset, käytän jo osallistujille annettuja koodinimiä. Ne tulevat kaikkien nähtäville arvonnan ohessa ja toimivat hauskana lisämausteena raadille paljastamatta sitä, mitkä maat arpoutuivat kullekin kuppilalaiselle.

Re: Levyraati 26 - Country Raffle

Lähetetty: 29 Elo 2019, 22:12
Kirjoittaja Serduchka
Hui! Vaikuttaa jännittävältä raadilta. :eeek:

Re: Levyraati 26 - Country Raffle

Lähetetty: 29 Elo 2019, 22:20
Kirjoittaja Snude
Tämähän on yksi teemoista, joita olin miettinyt käyttäväni voittaessani. :uujee: Miten nämä kategoriat määriteltiin?

Re: Levyraati 26 - Country Raffle

Lähetetty: 29 Elo 2019, 22:23
Kirjoittaja Timoteus
Hazard kirjoitti: 29 Elo 2019, 20:42 Älä hämäänny kantriin viittaavasta otsikosta
Tunnustan. Hämäännyin. Ymmärrän euroviisumaat A-korissa, mutta miten muut sata maata on valittu ja luokiteltu? Joukosta puuttuu sellainenkin pikkumaa kuin 167 miljoonan asukkaan Bangladesh. Maailman sadasta väkirikkaimmasta maasta puuttuu yhteensä viisi (Bangladesh, Niger, Tšad, Etelä-Sudan ja Arabiemiraatit).

Re: Levyraati 26 - Country Raffle

Lähetetty: 29 Elo 2019, 22:36
Kirjoittaja Aleksi
Timoteus kirjoitti: 29 Elo 2019, 22:23 Ymmärrän euroviisumaat A-korissa, mutta miten muut sata maata on valittu ja luokiteltu? Joukosta puuttuu sellainenkin pikkumaa kuin 167 miljoonan asukkaan Bangladesh. Maailman sadasta väkirikkaimmasta maasta puuttuu yhteensä viisi (Bangladesh, Niger, Tšad, Etelä-Sudan ja Arabiemiraatit).
B-kategorian valitsemiseen sain apua UFOPOLI:lta, jolle kuuluu suuri kiitos. Kori C meni aika lailla omalla näkemyksellä ja mututuntumalla. Bangladesh kuuluisi kyllä C-kategoriaan. Täytyy tarkistaa se.

Ideana oli luokitella B- ja C-kategorioihin sellaisia maita, jotka ovat mahdollisimman helppoja vaihtoehtoja löytää musiikkia levyraatiin. Väkiluku oli yksi suuntaa antava osa valintoja tehtäessä.

Re: Levyraati 26 - Country Raffle

Lähetetty: 29 Elo 2019, 23:08
Kirjoittaja granaattiomena
Hazard kirjoitti: 29 Elo 2019, 22:12 ^ Kun julkistan arvonnan tulokset, käytän jo osallistujille annettuja koodinimiä. Ne tulevat kaikkien nähtäville arvonnan ohessa ja toimivat hauskana lisämausteena raadille paljastamatta sitä, mitkä maat arpoutuivat kullekin kuppilalaiselle.
Ja raadin jälkeen osallistujien nimimerkit vaihdetaan pysyvästi näiksi koodinimiksi. Eiks niin? :joojoo:

Mut joo, jännittävältä kuulostaa. Toivoisin itselleni sellaisia sopivan haastavia maita niin voisin mahdollisesti taas vähän laajentaa omaa musiikkimakuani. Tai nyt kun sanoin tuon, sieltä osuu tietysti kohdalle joku Iso-Britannia. :heh:

Re: Levyraati 26 - Country Raffle

Lähetetty: 29 Elo 2019, 23:26
Kirjoittaja UFOPOLI
Tarjoamani maakonsultaatio ei sekään ollut aukottoman tieteellistä vaan pohjautui lähinnä yleistietoon sekä kokemukseen erilaisista kisoista (erit. World Song Festival). Afrikan, jota tunnen mantereista heikoimmin, osalta lukaisin pari artikkelia, joissa kerrottiin, missä maissa on erityisen rikas/kiinnostava musiikkielämä.

Re: Levyraati 26 - Country Raffle

Lähetetty: 29 Elo 2019, 23:32
Kirjoittaja Rousku
Hazard kirjoitti: 29 Elo 2019, 20:42 Kappaleen esittäjän tulee olla kotoisin yhdestä osallistujalle arvotusta maasta.
Eli Neuvostoliitossa ja Jugoslaviassa syntyneet artistit eivät kelpaa :aivanmaassa:. Tuli heti mieleen muuan neukkunimi, kun mietin mahdollisia kirgisialaisia artisteja, mutta ei sitten. Vai miten se "olla kotoisin" määritellään?
Hazard kirjoitti: 29 Elo 2019, 20:42 Aikarajan puitteissa äänestämättä jättäminen johtaa hylkäykseen.
Näiden lusmujen kappaleita äänestäneiden äänet siltä osin sitten vain menevät hukkaan?

Re: Levyraati 26 - Country Raffle

Lähetetty: 29 Elo 2019, 23:42
Kirjoittaja Rousku
Hazard kirjoitti: 29 Elo 2019, 20:42 to 29.8. - Raati avautuu ja osallistumisaika alkaa
ti 3.9. klo 20.00 - Maat arvotaan ja kappaleita voi lähettää sekä osallistua vaihtorinkiin
la 7.9. klo 20.00 - Vaihtoringin maat arvotaan ja kappaleiden lähettämisaika jatkuu
ke 11.9. klo 20.00 - Kappaleiden lähettämisaika päättyy ja pisteytysaika alkaa
Miksi tuossa on noinkin pitkä aikaväli osallistumisajan alkamisen ja maa-arvonnan välillä? Eikös maita voisi ruveta arpomaan sitä mukaa kuin tulee osallistujia? Tällöin olisi enemmän aikaa etsiä niitä 1. arvonnassa saamiensa maiden biisejä ja sen perusteella miettiä, haluaako ehkä kuitenkin vaihtorinkiin. Jos tulee kovin eksoottiset maat niin en ole suinkaan varma, että annetussa ajassa ehdin kunnolla koluta niiden musaa läpi.

Re: Levyraati 26 - Country Raffle

Lähetetty: 29 Elo 2019, 23:50
Kirjoittaja Requel
^ Kannatan ideaa koska olen malttamaton ja haluan etsiä biisini n. nyt. :ihana:

Eli Rouskun kanssa samoilla linjoilla, taas <3

Re: Levyraati 26 - Country Raffle

Lähetetty: 29 Elo 2019, 23:51
Kirjoittaja Serduchka
Minustakin maat voisi ilmoittautuneelle arpoa heti ilmoittautumisen jälkeen tai sen yhteydessä. :joojoo: Nyt toki jälkikäteen niille, jotka ovat ilmoittautuneet jo mukaan. :heh:

Re: Levyraati 26 - Country Raffle

Lähetetty: 29 Elo 2019, 23:54
Kirjoittaja Rousku
Mikähän olisi oikein kauhuarpa... San Marino, Pohjois-Korea, Bahrain? Valentinaa sitten vaan... jos löytyy jotain muuta kuin ne viisut.

Re: Levyraati 26 - Country Raffle

Lähetetty: 30 Elo 2019, 00:01
Kirjoittaja akuankka13
Bhutanin puuttuminen on vääryys! :aivanmaassa: Myös Polynesian saarivaltioita jään kaipaamaan.

Re: Levyraati 26 - Country Raffle

Lähetetty: 30 Elo 2019, 00:13
Kirjoittaja Zazpikaleak
Päätinpä vihdoin uskaltautua osallistumaan, kun oli niin mielenkiintoinen aihe. Enpä malta odottaa, mitä maita sieltä tulee. :surrur:

//Onko tuo pisteytyksen takaraja ke 25.9. vai to 26.9.?

Re: Levyraati 26 - Country Raffle

Lähetetty: 30 Elo 2019, 00:53
Kirjoittaja Aleksi
Rousku kirjoitti: 29 Elo 2019, 23:32 miten se "olla kotoisin" määritellään?
Noudatamme samaa kaavaa kuin aikaisemmissakin raadeissa kappaleiden valitsemisessa. En keksinyt parempaa virkettä. Kävisikö "olla kansalainen"?
Rousku kirjoitti: 29 Elo 2019, 23:32
Hazard kirjoitti: 29 Elo 2019, 20:42 Aikarajan puitteissa äänestämättä jättäminen johtaa hylkäykseen.
Näiden lusmujen kappaleita äänestäneiden äänet siltä osin sitten vain menevät hukkaan?
Onhan se ikävää. Mielessäni kävi myös pistesakko, mutta minun silmissäni tämänkaltaisen velvollisuuden laiminlyömisestä on sopivaa rangaista hylkäyksellä. :sorivaan: Myös esimerkiksi UFOPOLI on käyttänyt samaa sääntöä omissa raadeissaan.
Rousku kirjoitti: 29 Elo 2019, 23:42
Hazard kirjoitti: 29 Elo 2019, 20:42 to 29.8. - Raati avautuu ja osallistumisaika alkaa
ti 3.9. klo 20.00 - Maat arvotaan ja kappaleita voi lähettää sekä osallistua vaihtorinkiin
la 7.9. klo 20.00 - Vaihtoringin maat arvotaan ja kappaleiden lähettämisaika jatkuu
ke 11.9. klo 20.00 - Kappaleiden lähettämisaika päättyy ja pisteytysaika alkaa
Miksi tuossa on noinkin pitkä aikaväli osallistumisajan alkamisen ja maa-arvonnan välillä? Eikös maita voisi ruveta arpomaan sitä mukaa kuin tulee osallistujia? Tällöin olisi enemmän aikaa etsiä niitä 1. arvonnassa saamiensa maiden biisejä ja sen perusteella miettiä, haluaako ehkä kuitenkin vaihtorinkiin. Jos tulee kovin eksoottiset maat niin en ole suinkaan varma, että annetussa ajassa ehdin kunnolla koluta niiden musaa läpi.
Periaatteessa kyllä, mutta olen suunnitellut erillisen arpomistapahtuman, jossa kaikki arvotaan yhdessä rimpsussa. Siltä menisi siinä kohtaa pohja. Koettakaa kestää. :joojoo:

Palaan vielä muutamaan aiemmin mainittuun suurvaltioon, joita ei huolittu mukaan. Bangladeshin piti olla mukana. Tarkistin kyllä listat moneen kertaan, mutta rapatessa roiskuu. Bahrain, tee tilaa.

Bahrain -> Bangladesh

Re: Levyraati 26 - Country Raffle

Lähetetty: 30 Elo 2019, 00:56
Kirjoittaja Timoteus
Hazard kirjoitti: 29 Elo 2019, 20:42Mikäli vaihtoringissä on deadlinen jälkeen pariton määrä osallistujia, yhdelle osallistujalle arvotaan uudet maat.
Voihan parittomillakin määrillä (≠ 1) kierrättää maita. Osallistuja A saa osallistuja B:n maat, B C:n maat, C D:n maat, D E:n maat ja E A:n maat. Tällöinhän kyse olisi juuri ringistä. Jos on täsmälleen yksi vaihtohaluinen, sitten ei tietenkään onnistu.
Hazard kirjoitti: 29 Elo 2019, 22:12 Kun julkistan arvonnan tulokset, käytän jo osallistujille annettuja koodinimiä. Ne tulevat kaikkien nähtäville arvonnan ohessa ja toimivat hauskana lisämausteena raadille paljastamatta sitä, mitkä maat arpoutuivat kullekin kuppilalaiselle.
Hmm. :miettii: En ole varma, tykkäänkö tästä. Kuvitellaan, että joku saa arvonnassa kaksi helppoa ja yhden vaikean vaihtoehdon (esim. Saksa, Yhdysvallat, Eritrea) ja valitsee näistä sen vaikean. Jotakinhan sekin kertoo. :miettii:

Re: Levyraati 26 - Country Raffle

Lähetetty: 30 Elo 2019, 01:53
Kirjoittaja Rousku
Hazard kirjoitti: 30 Elo 2019, 00:53 olen suunnitellut erillisen arpomistapahtuman, jossa kaikki arvotaan yhdessä rimpsussa. Siltä menisi siinä kohtaa pohja. Koettakaa kestää. :joojoo:
Tarkoitatko siis julkista arpajaisshowta :uujee:. Jota voisimme seurata, mutta meidän pitäisi pysyä sikäli tuppisuina ettemme paljasta, mitä saamme :suutukkoon:

(Juuri perjantai-ilta vain olisi minulle niin hyvä ajankohta etsiä biisiä. Viikolla voin joutua vain roiskaisemaan jotain randomia. Mikä kyllä toisaalta saattaisi olla useimmille äänestäjille mieluisampi vaihtoehto :roll: )

Muuten en nimittäin ymmärrä. Voihan ne maapaketit arpoa milloin vain ja antaa niille järjestysnumerot, ja sitten ilmoittautumisjärjestyksessä antaa paketin osallistujalle. Rimpsun voi luoda milloin tahansa.

Re: Levyraati 26 - Country Raffle

Lähetetty: 30 Elo 2019, 02:00
Kirjoittaja Rousku
Hazard kirjoitti: 30 Elo 2019, 00:53
Rousku kirjoitti: 29 Elo 2019, 23:32 miten se "olla kotoisin" määritellään?
Noudatamme samaa kaavaa kuin aikaisemmissakin raadeissa kappaleiden valitsemisessa. En keksinyt parempaa virkettä. Kävisikö "olla kansalainen"?
Niin no, kansalaisuutta voi olla vaikea varmistaa, jos on kysymyksessä useassa maassa asunut artisti. Tai vaikka Jerevanissa Neuvostoliiton aikaan syntynyt henkilö, joka joskus neukkulan hajoamisen jälkeen on muuttanut Moskovaan. Mistäpä onkia tieto, onko hän Armenian vai Venäjän vai ehkä ihan muun valtion kansalainen? Ja onhan niitä kansalaisuuttaan vaihtaneitakin. Etenkin juuri ex-neukkula ja ex-Jugoslavia tässä huolestuttavat; on nimittäin aika hyvät mahdollisuudet saada niitä A-korista itselleen.

Re: Levyraati 26 - Country Raffle

Lähetetty: 30 Elo 2019, 02:30
Kirjoittaja Rousku
Timoteus kirjoitti: 30 Elo 2019, 00:56 Kuvitellaan, että joku saa arvonnassa kaksi helppoa ja yhden vaikean vaihtoehdon (esim. Saksa, Yhdysvallat, Eritrea) ja valitsee näistä sen vaikean. Jotakinhan sekin kertoo. :miettii:
Kenelle se kertoo? Onko siis niin, että tiedämme, mitkä kappaleet aina kuuluvat samaan arvontapakettiin? Minusta olisi jännittävämpää jos tietäisi vain sen oman maakolmikkonsa. Muiden kolmikot paljastettaisiin vasta äänestyksen päätyttyä.

Re: Levyraati 26 - Country Raffle

Lähetetty: 30 Elo 2019, 03:01
Kirjoittaja Happy
Ainakin tää teema vaikuttaa paljon mielenkiintosemmalta kuin se junnuraati :peukku:

Re: Levyraati 26 - Country Raffle

Lähetetty: 30 Elo 2019, 08:25
Kirjoittaja Timoteus
Rousku kirjoitti: 30 Elo 2019, 02:00 Etenkin juuri ex-neukkula ja ex-Jugoslavia tässä huolestuttavat; on nimittäin aika hyvät mahdollisuudet saada niitä A-korista itselleen.
Kaatuneista valtioista: raatien yleiskäytäntö lienee luokitella tällaisten maiden muusikot lähinnä sopivaan nykyvaltioon. Neuvostoaikana vaikuttanut kirgisialainen artisti hyväksytään varmasti tähän raatiin edustamaan Kirgisiaa. Kun mennään historiassa tarpeeksi kauas, määrittelemisestä voi tietenkin tulla vaikeaa.

Jos pystyt itsellesi ja valvojalle perustelemaan, miksi haluamasi artistin tai säveltäjän voi tulkita haluamasi maan edustajaksi, sen luulisi riittävän. Joillakuilla on kaksikin mahdollista edustusmaata. Siis ihan modernin ajan artisteillakin, jotka ovat muuttaneet maasta toiseen.
Rousku kirjoitti: 30 Elo 2019, 02:30 Kenelle se kertoo? Onko siis niin, että tiedämme, mitkä kappaleet aina kuuluvat samaan arvontapakettiin?
On. Mitä muuta arvonnan tulosten paljastaminen koodinimillä tarkoittaisi?

Re: Levyraati 26 - Country Raffle

Lähetetty: 30 Elo 2019, 11:37
Kirjoittaja Aleksi
Timoteus kirjoitti: 30 Elo 2019, 00:56
Hazard kirjoitti: 29 Elo 2019, 20:42Mikäli vaihtoringissä on deadlinen jälkeen pariton määrä osallistujia, yhdelle osallistujalle arvotaan uudet maat.
Voihan parittomillakin määrillä (≠ 1) kierrättää maita. Osallistuja A saa osallistuja B:n maat, B C:n maat, C D:n maat, D E:n maat ja E A:n maat. Tällöinhän kyse olisi juuri ringistä. Jos on täsmälleen yksi vaihtohaluinen, sitten ei tietenkään onnistu.
Pitäydyn alkuperäisessä suunnitelmassa. :joojoo:
Timoteus kirjoitti: 30 Elo 2019, 00:56
Hazard kirjoitti: 29 Elo 2019, 22:12 Kun julkistan arvonnan tulokset, käytän jo osallistujille annettuja koodinimiä. Ne tulevat kaikkien nähtäville arvonnan ohessa ja toimivat hauskana lisämausteena raadille paljastamatta sitä, mitkä maat arpoutuivat kullekin kuppilalaiselle.
Hmm. :miettii: En ole varma, tykkäänkö tästä. Kuvitellaan, että joku saa arvonnassa kaksi helppoa ja yhden vaikean vaihtoehdon (esim. Saksa, Yhdysvallat, Eritrea) ja valitsee näistä sen vaikean. Jotakinhan sekin kertoo. :miettii:
Kertovathan kappalevalinnatkin paljon, kuten myös maavalinta vapaissa raadeissa. En osaisi itse suunnistaa tietyn kuppilalaisen käyttäjäsivulle pelkästään hänen valitsemansa maa apunani.
Rousku kirjoitti: 30 Elo 2019, 01:53
Hazard kirjoitti: 30 Elo 2019, 00:53 olen suunnitellut erillisen arpomistapahtuman, jossa kaikki arvotaan yhdessä rimpsussa. Siltä menisi siinä kohtaa pohja. Koettakaa kestää. :joojoo:
Tarkoitatko siis julkista arpajaisshowta :uujee:. Jota voisimme seurata, mutta meidän pitäisi pysyä sikäli tuppisuina ettemme paljasta, mitä saamme :suutukkoon:

Muuten en nimittäin ymmärrä. Voihan ne maapaketit arpoa milloin vain ja antaa niille järjestysnumerot, ja sitten ilmoittautumisjärjestyksessä antaa paketin osallistujalle. Rimpsun voi luoda milloin tahansa.
Julkinen arpajaisshow kuvaa hyvin suunnitelmaani. Tarkoitus on arpoa kaikki peräjälkeen annettuna päivämääränä, enkä haluaisi sotkea kuviotani.

Re: Levyraati 26 - Country Raffle

Lähetetty: 30 Elo 2019, 12:10
Kirjoittaja Aleksi
Puolimatkan krouvi. 25 osallistujaa mukana, saman verran mahtuu mukaan.

Re: Levyraati 26 - Country Raffle

Lähetetty: 30 Elo 2019, 21:11
Kirjoittaja Aleksi
Aikaisemmin otin puheeksi toisessa ketjussa mahdollisen rangaistuksen perääntymisestä ilmoittautumisen jälkeen. Ei tule sanktiota, joten voi huoletta osallistua. Toki toivon kaikkien sitoutuvan raatiin. :joojoo: