Sivu 1/40

Levyraati 53: Maailman nopein raati

Lähetetty: 09 Syys 2020, 00:00
Kirjoittaja Happy
kuva
Luvassa on ennennäkemättömän nopea ja ainutlaatuinen raatikokemus semifinaalien livekuunteluineen ja ensivaikutelmien ratkaisuvoimineen! Finaalikin käydään ennätysajassa. Moni asia on tässä raadissa siis toisin, kenties ihka uuden raativoittajan kera?
Kuva
Biisivalinnoissa vallitsee vapaa teema; hittibiisit*, viisukappaleet, aiemmat raatikappaleet sekä yli viiden (5) minuutin videot ovat kuitenkin kiellettyjä.

*Hittivuosilistojen 1952–89 TOP-25 sekä vuosien 1990–2010 TOP-75 kappaleet ovat kiellettyjen listalla. Kiellettyjä ovat myös vuosina 2011–2020 Suomen single- tai radiosoittolistan TOP-20:ssa käyneet kappaleet.

Raadin teema vaatii ainakin semifinaalivaiheessa läsnäoloa, mutta pisteittä jättämisestä ei kuitenkaan diskata: sen sijaan käyttäjä saa kappaleelleen pistesakkoa täysien pisteiden verran.

Osallistujat saavat omien aikataulujensa mukaan valita semifinaalin johon osallistuvat, osallistua saa kuitenkin vain yhteen semifinaaliin.

Lisäohjeet & yksityiskohdat voi käydä kurkkaamassa täältä.
Kuva
KE 9.9.2020 KLO 00:00: Kappaleiden lähettäminen alkaa, biisi lähetetään käyttäjälle
Spartan kuningas

KE 9.9.2020 KLO 19:00: Kappaleiden oltava viimeistään perillä
KE 9.9.2020 KLO 19:30: Semifinaali alkaa, biisejä soitetaan viiden minuutin välein
KE 9.9.2020 KLO 23:00: Pisteiden oltava viimeistään perillä, pisteet käyttäjälle Happy

Kahdeksalle parhaalle pisteet (10-8-6-5-4-3-2-1) , osallistujamäärän ollessa yli 20: pisteytämme kymmenelle parhaalle viisupistein (12-10-8-7-6-5-4-3-2-1). Pisteitä saa antaa vasta kun viimeinen kappale soinut semifinaalissa.
Kuva
KE 9.9.2020 KLO 00:00: Kappaleiden lähettäminen alkaa, biisi lähetetään käyttäjälle Happy
TO 10.9.2020 KLO 18:30: Kappaleiden oltava viimeistään perillä
TO 10.9.2020 KLO 19:30: Semifinaali alkaa, biisejä soitetaan viiden minuutin välein
TO 10.9.2020 KLO 23:00: Pisteiden oltava viimeistään perillä, pisteet käyttäjälle Happy

Kahdeksalle parhaalle pisteet (10-8-6-5-4-3-2-1) , osallistujamäärän ollessa yli 20: pisteytämme kymmenelle parhaalle viisupistein (12-10-8-7-6-5-4-3-2-1). Pisteitä saa antaa vasta kun viimeinen kappale soinut semifinaalissa.
Kuva
PE 11.9.2020 KLO 02:00: Finaali alkaa, pisteet käyttäjälle Happy
LA 12.9.2020 KLO 22:00: Pisteiden oltava viimeistään perillä, pisteet käyttäjälle Happy
LA 12.9.2020 KLO 23:00: Tulosshow

Kymmenelle parhaalle pisteet viisupistein (12-10-8-7-6-5-4-3-2-1).

Re: Levyraati 53: Maailman nopein raati

Lähetetty: 09 Syys 2020, 00:00
Kirjoittaja Happy
Kuva

Re: Levyraati 53: Maailman nopein raati

Lähetetty: 09 Syys 2020, 00:00
Kirjoittaja Happy
Iso kiitos Spartan Kuninkaalle avusta sekä tuosta ensimmäisen semin hostaamisesta :peukku:

Ja lämmin kiitos kaikille Shortpariksen äänestäjille, joka mahdollisti tämän teeman vihdoin & viimein <3

1. Semifinaali
Soittolista Kertaus
1. 🇯🇲 Spice - Inches
2. 🇸🇪 Garmarna ft. Maxida Märak - Över gränsen
3. 🇸🇪 Robert Parker ft. Doubleboy - End of the Night
4. 🇸🇳 Viviane Chidid - Téré Doundou
5. 🇺🇸 Parade of Lights - Feeling Electric
6. 🇺🇦 Misha Romanova - Zatšem
7. 🇨🇾 Minus One - The Greatest
8. 🇨🇦 Sickick - Infected
9. 🇨🇦 The Strumbellas - Spirits
10. 🇰🇷 Dreamcatcher - Scream
11. 🇮🇸 Ólafur Arnalds ft. Arnór Dan - Reclaim
12. 🇷🇺🇩🇰 A`Studio & Tomas - Falling For You
13. 🇯🇵 World Order - Missing Beauty
14. 🇬🇷 Apostolia Zoi & Nino Xypolitas - Esy
15. 🇳🇿 Princess Chelsea - I Love My Boyfriend
16. 🇬🇧🇲🇽🇨🇴 Tinie ft. Sofia Reyes & Farina - Whoppa
17. 🇬🇧 Amelia Lily - Shut Up (And Give Me Whatever You Got)

2. Semifinaali
Soittolista Kertaus
1. 🇦🇫 Kabul Dreams - Sadae man
2. 🇨🇭 Cellar Darling - Avalanche
3. 🇬🇧 Supergrass - St. Petersburg
4. 🇮🇪 Eimear Quinn - Hibernia
5. 🇭🇺 Crystal - Te vagy a jel
6. 🇫🇮 Katariina Hänninen Omilla ehdoilla
7. 🇦🇹 Mynth - Elevator
8. 🇫🇮 Stratovarius - Speed of Light
9. 🇺🇸 Matthew Wilder - I Don't Speak The Language
10. 🇩🇰 Myrkur - Ulvinde
11. 🇺🇸 half•alive - still feel.
12. 🌎 Now United - Who Would Think That Love?
13. 🇬🇧 RIIVER - Young
14. 🇫🇮 Yksi Totuus & Aikakone - Helposti rikkoutuvaa
15. 🇺🇦 Rozhden - Znaesh
16. 🇺🇸🇬🇧 ODESZA ft. Zyra - It's Only
17. 🇬🇧 Rita Ora - How To Be Lonely
18. 🇬🇧 Glass Animals - It's All So Incredibly Loud
19. 🇦🇲 🇺🇸 Larisa Ryan & Serj Tankian - Ari Im Sokhag
20. 🇬🇧 CamelPhat, Cristoph ft. Jem Cooke - Breathe


Finaali
Soittolista Kertaus

1. 🇬🇧🇲🇽🇨🇴 Tinie ft. Sofia Reyes & Farina - Whoppa
2. 🇬🇧 Glass Animals - It's All So Incredibly Loud
3. 🌎 Now United - Who Would Think That Love?
4. 🇫🇮 Yksi Totuus & Aikakone - Helposti rikkoutuvaa
5. 🇰🇷 Dreamcatcher - Scream
6. 🇯🇵 World Order - Missing Beauty
7. 🇮🇪 Eimear Quinn - Hibernia
8. 🇺🇸🇬🇧 ODESZA ft. Zyra - It's Only
9. 🇦🇫 Kabul Dreams - Sadae man
10. 🇬🇧 CamelPhat, Cristoph ft. Jem Cooke - Breathe
11. 🇮🇸 Ólafur Arnalds ft. Arnór Dan - Reclaim
12. 🇭🇺 Crystal - Te vagy a jel
13. 🇨🇦 Sickick - Infected
14. 🇷🇺🇩🇰 A`Studio & Tomas - Falling For You
15. 🇬🇧 Supergrass - St. Petersburg
16. 🇸🇪 Garmarna ft. Maxida Märak - Över gränsen
17. 🇺🇸 Matthew Wilder - I Don't Speak The Language
18. 🇳🇿 Princess Chelsea - I Love My Boyfriend
19. 🇸🇳 Viviane Chidid - Téré Doundou
20. 🇦🇲 🇺🇸 Larisa Ryan & Serj Tankian - Ari Im Sokhag



Tulokset 1.Semifinaali
1. 🇰🇷 Dreamcatcher - Scream (TomppaJr) = 96p
2. 🇷🇺🇩🇰 A`Studio & Tomas - Falling For You (jdjj22) = 80p
3. 🇸🇳 Viviane Chidid - Téré Doundou (ratamo1) = 77p
4. 🇮🇸 Ólafur Arnalds ft. Arnór Dan - Reclaim (ESc Addict 98) = 75p
5. 🇳🇿 Princess Chelsea - I Love My Boyfriende (Rousku) = 70p
6. 🇨🇦 Sickick - Infected (wigwam) = 68p
7. 🇸🇪 Garmarna ft. Maxida Märak - Över gränsen (akuankka13) = 64p
8. 🇯🇵 World Order - Missing Beauty (sziget) = 62p
9. 🇬🇧🇲🇽🇨🇴 Tinie ft. Sofia Reyes & Farina - Whoppa (Spartan Kuningas) = 61p
---
10. 🇺🇦 Misha Romanova - Zatšem (Nevski) = 61p
11. 🇺🇸 Parade of Lights - Feeling Electric (Hazard) = 49p
12. 🇯🇲 Spice - Inches (Bomboclaat) = 45p
13. 🇬🇧 Amelia Lily - Shut Up (And Give Me Whatever You Got) (Mymmeli) = 42p
14. 🇬🇷 Apostolia Zoi & Nino Xypolitas - Esy (Queen) = 41p
15. 🇸🇪 Robert Parker ft. Doubleboy - End of the Night (Terasbekoni) = 41p
16. 🇨🇾 Minus One - The Greatest (Tegu) = 38p
17. 🇨🇦 The Strumbellas - Spirits (antsa) = 35p


Tulokset 2.Semifinaali
1. 🌎 Now United - Who Would Think That Love? (Wilddance) = 121p
2. 🇬🇧 Glass Animals - It's All So Incredibly Loud (Happy) = 109p
3. 🇮🇪 Eimear Quinn - Hibernia (jiiii) = 105p
4. 🇺🇸🇬🇧 ODESZA ft. Zyra - It's Only (Elizabeth) = 99p
5. 🇺🇸 Matthew Wilder - I Don't Speak The Language (Hanhis) = 95p
6, 🇫🇮 Yksi Totuus & Aikakone - Helposti rikkoutuvaa (S-Tyyyppi) = 95p
7. 🇦🇲 🇺🇸 Larisa Ryan & Serj Tankian - Ari Im Sokhag (Koirankuonolainen) = 89p
8. 🇭🇺 Crystal - Te vagy a jel (Pete) = 87p
9. 🇬🇧 CamelPhat, Cristoph ft. Jem Cooke - Breathe (Jufo81) = 84p
10. 🇬🇧 Supergrass - St. Petersburg (Erakkorapu) = 80p
11. 🇦🇫 Kabul Dreams - Sadae man (granaattiomena) = 75p
--
12. 🇨🇭 Cellar Darling - Avalanche (Snude) = 74p
13. 🇩🇰 Myrkur - Ulvinde (UFOPOLI) = 72p
14. 🇺🇦 Rozhden - Znaesh (Tomboi) = 71p
15. 🇫🇮 Katariina Hänninen Omilla ehdoilla (Bronze) = 70p
16. 🇬🇧 Rita Ora - How To Be Lonely (MH96) = 69p
17. 🇺🇸 half•alive - still feel. (Timoteus) = 58p
18. 🇬🇧 RIIVER - Young (Muisto) = 45p
19. 🇦🇹 Mynth - Elevator (CottonJoel) = 41p
20. 🇫🇮 Stratovarius - Speed of Light (GuoZu8) = 27p


Finaalin Tulokset
01.|130| 🇰🇷 Dreamcatcher - Scream (TomppaJr)
02.|119| 🌎 Now United - Who Would Think That Love? (Wilddance)
03. |111| 🇷🇺🇩🇰 A`Studio & Tomas - Falling For You (jdjj22)
04.|110| 🇬🇧 CamelPhat, Cristoph ft. Jem Cooke - Breathe (Jufo81)
05. |110| 🇸🇳 Viviane Chidid - Téré Doundou (ratamo1)
06.|107| 🇬🇧 Glass Animals - It's All So Incredibly Loud (Happy)
07.|106| 🇬🇧🇲🇽🇨🇴 Tinie ft. Sofia Reyes & Farina - Whoppa (Spartan kuningas)
08.|105| 🇮🇪 Eimear Quinn - Hibernia (jiiii)
09. |099| 🇳🇿 Princess Chelsea - I Love My Boyfriend (Rousku)
10. |099| 🇺🇸 Matthew Wilder - I Don't Speak The Language (Hanhis)

12. |098| 🇸🇪 Garmarna ft. Maxida Märak - Över gränsen (akuankka13)
11. |098| 🇭🇺 Crystal - Te vagy a jel (Pete)
13. |097| 🇫🇮 Yksi Totuus & Aikakone - Helposti rikkoutuvaa (S-Tyyppi)
14. |089| 🇦🇲 🇺🇸 Larisa Ryan & Serj Tankian - Ari Im Sokhag (Koirankuonolainen)
15. ||081| 🇮🇸 Ólafur Arnalds ft. Arnór Dan - Reclaim (Esc Addict 98)
16.||081| 🇺🇸🇬🇧 ODESZA ft. Zyra - It's Only (Elizabeth)
17.||073| 🇨🇦 Sickick - Infected (wigwam)
18. |072| 🇯🇵 World Order - Missing Beauty (sziget)
19. |065| 🇦🇫 Kabul Dreams - Sadae man (granaattiomena
20. |064| 🇬🇧 Supergrass - St. Petersburg (Erakkorapu)

Re: Levyraati 53: Maailman nopein raati

Lähetetty: 09 Syys 2020, 00:12
Kirjoittaja ratamo1
Saako ulpparoida sen semin, johon ei osallistu?

Re: Levyraati 53: Maailman nopein raati

Lähetetty: 09 Syys 2020, 00:14
Kirjoittaja Happy
ratamo1 kirjoitti: 09 Syys 2020, 00:12 Saako ulpparoida sen semin, johon ei osallistu?
Juu, ulpparointi on vapaaehtoista ja erittäin tervetullutta sellaista :peukku:
Ulppariäänestäjillä on myös sama valta kuin semin osallistujilla :joojoo:

Re: Levyraati 53: Maailman nopein raati

Lähetetty: 09 Syys 2020, 10:11
Kirjoittaja Happy
Mukavasti lähtenyt käyntiin,8 biisiä hyväksytty joista yksi rajatapaus, yhden biisin olen myös joutunut hylkäämään.
Päivällä en nyt ehdi vastaamaan viesteihin mut illalla hyväksyn sit siihen mennessä tulleet biisit :joojoo:

Sparta juontaa siis tänään ensimmäisen semin, minä taasen julkaisen tulokset 23.30-0.00 aikoihin ja toivottavasti myös ehdin itse pisteyttämään & kuuntelemaan tuon ensimmäisen semin :surrur:

Re: Levyraati 53: Maailman nopein raati

Lähetetty: 09 Syys 2020, 12:01
Kirjoittaja Timoteus
Happy kirjoitti: 09 Syys 2020, 10:11 8 biisiä hyväksytty
Ovatko luvussa mukana vain kakkossemiin ilmoitetut biisit vai myös Spartalle ilmoitetut? Miten yleensä koordinoitte ilmoittautumiset? Voihan käydä niin, että sama kappale ilmoitetaan molempiin semeihin.

Re: Levyraati 53: Maailman nopein raati

Lähetetty: 09 Syys 2020, 12:07
Kirjoittaja Happy
Timoteus kirjoitti: 09 Syys 2020, 12:01
Happy kirjoitti: 09 Syys 2020, 10:11 8 biisiä hyväksytty
Ovatko luvussa mukana vain kakkossemiin ilmoitetut biisit vai myös Spartalle ilmoitetut? Miten yleensä koordinoitte ilmoittautumiset? Voihan käydä niin, että sama kappale ilmoitetaan molempiin semeihin.
Tokaan semiin hyväksytty 8 ja nyt työmatkan aikana kolme lisää. Jos sama kappale lähetetään molempiin semeihin niin 1.semifinalistin omaavalla etuoikeus, näen tälläsen tapahtuman epätodennäköisenä kun on näin vapaa teemakin :joojoo:

Re: Levyraati 53: Maailman nopein raati

Lähetetty: 09 Syys 2020, 13:01
Kirjoittaja Nevski
Pitäisikö ekan semin ilmoittautumisesta tulla vahvistusviesti?

Re: Levyraati 53: Maailman nopein raati

Lähetetty: 09 Syys 2020, 13:21
Kirjoittaja UFOPOLI
Happy kirjoitti: 09 Syys 2020, 12:07 Jos sama kappale lähetetään molempiin semeihin niin 1.semifinalistin omaavalla etuoikeus, näen tälläsen tapahtuman epätodennäköisenä kun on näin vapaa teemakin :joojoo:
Tämä on aika mielivaltaisen oloinen linjaus ja olisi pitänyt tiedottaa etukäteen. Minusta pitää olla niin, että lähetysaika ratkaisee, koska muutoin voisi joutua vaihtamaan kappaleensa huomattavan paljon sen jälkeen kun se on hyväksytty, jos joku päättääkin lähettää saman ykköseen kuin mitä on lähetetty kakkoseen aiemmin. Tai ehkä ymmärsin väärin? :raaps:

Re: Levyraati 53: Maailman nopein raati

Lähetetty: 09 Syys 2020, 13:21
Kirjoittaja Aleksi
Happy kirjoitti: 09 Syys 2020, 12:07 Jos sama kappale lähetetään molempiin semeihin niin 1.semifinalistin omaavalla etuoikeus
Millä perusteella 1. semifinaalin osallistujat saavat edun? Jos lähetetään sama kappale, ettekö voi tarkistaa aikaleimoja?

Re: Levyraati 53: Maailman nopein raati

Lähetetty: 09 Syys 2020, 13:32
Kirjoittaja sziget
Varmaan sillä perusteella, että ykkösessä jäisi vähemmän aikaa biisin vaihtoon? Kakkosessa on koko vuorokausi, jos käy huono tuuri.

Re: Levyraati 53: Maailman nopein raati

Lähetetty: 09 Syys 2020, 16:05
Kirjoittaja Spartan kuningas
Jees, vielä kolmisen tunti aikaa osallistua ekaan semifinaaliin, äijjät! Osallistujia siinä tällä hetkellä 13, vahvistusviestejä lähetetty äskettäin! :rok:

Re: Levyraati 53: Maailman nopein raati

Lähetetty: 09 Syys 2020, 18:59
Kirjoittaja Teräsbekoni
Mässyt ostettu ja HQ-kuulokkeet ladattu, joten valmiita ollaan illan liveen. :surrur: Olenkohan taas hirveän nuiva ensireaktioiltani? Pahoittelut etukäteen. :draamaa:

Re: Levyraati 53: Maailman nopein raati

Lähetetty: 09 Syys 2020, 19:02
Kirjoittaja Aleksi
Innostun ehkä alustavasti. Tämähän vaikuttaa olevan hyvä mahdollisuus livekommentointiin. Katsotaan jaksanko.

Re: Levyraati 53: Maailman nopein raati

Lähetetty: 09 Syys 2020, 19:03
Kirjoittaja TomppaJr
Täälläkin jo ihan valmiina livekommentointiin. :surrur:

Re: Levyraati 53: Maailman nopein raati

Lähetetty: 09 Syys 2020, 19:05
Kirjoittaja Spartan kuningas
Alright, ensimmäisen semifinaalin ilmottautumisaika on päättynyt! Mukana finaalipaikasta skabailemassa 17 tsipaletta. Pisteitä jaetaan kaheksalle parhaimmalle asteikolla 10-8-6-5-4-3-2-1. Pisteiden oltava sisällä viimeistään klo 23:00. Pisteet annetaan meiän ykkösjäbälle Happylle!

Meitsi julkasee biisejä viiden minuutin julkasutahdilla klo 19:30 alkaen. Olkaahan äijjät kuulolla! :rok:

Re: Levyraati 53: Maailman nopein raati

Lähetetty: 09 Syys 2020, 19:06
Kirjoittaja Happy
Mä ehdin kotiutua kahdeksan maissa nii pääsen sittenkin myös kuuntelemaan ja pisteyttää nää :ihana:

Re: Levyraati 53: Maailman nopein raati

Lähetetty: 09 Syys 2020, 19:22
Kirjoittaja Spartan kuningas
Kuva
Ensimmäisen semifinaalin päivittyvälle
soittolistalle pääset alla olevasta linkistä!

Soittolista

Re: Levyraati 53: Maailman nopein raati

Lähetetty: 09 Syys 2020, 19:24
Kirjoittaja TomppaJr
Oi, tässähän on kieltämättä ihan tämmöistä Festivali i Këngës -meininkiä. :uujee:

Re: Levyraati 53: Maailman nopein raati

Lähetetty: 09 Syys 2020, 19:25
Kirjoittaja Rousku
Äh, iski hikka häiritsemään kuunteluelämystä...

Re: Levyraati 53: Maailman nopein raati

Lähetetty: 09 Syys 2020, 19:26
Kirjoittaja jdjj22
Odotan suuria tältä illalta :hali:

Re: Levyraati 53: Maailman nopein raati

Lähetetty: 09 Syys 2020, 19:29
Kirjoittaja Teräsbekoni
HAUSKAA LIVEILTAA KAIKILLE :heh:

Re: Levyraati 53: Maailman nopein raati

Lähetetty: 09 Syys 2020, 19:29
Kirjoittaja Tegu
Valmiina ollaan illan hubailuihin! :surrur:

Toivottavasti soittolistalla ei ole heti kaikkia kipaleita. (Tästä varmaan oli jo puhetta aiemmin, mutten nyt ehdi tarkistaa.)

E: Jes, siellä ei ole kaikkia!

Re: Levyraati 53: Maailman nopein raati

Lähetetty: 09 Syys 2020, 19:29
Kirjoittaja TomppaJr
Minä en ainakaan sitten halua spoilaantua soittolistalta löytyvistä kappaleista, vaan aidosti yllättyä, mitä seuraavaksi pullahtaakaan eetteriin. :joojoo:

Re: Levyraati 53: Maailman nopein raati

Lähetetty: 09 Syys 2020, 19:30
Kirjoittaja Spartan kuningas
Kuva


Kappale nro 1
🇯🇲 Spice - Inches

Re: Levyraati 53: Maailman nopein raati

Lähetetty: 09 Syys 2020, 19:31
Kirjoittaja Tegu
Vauhdikas aloitus! :joojoo:

Re: Levyraati 53: Maailman nopein raati

Lähetetty: 09 Syys 2020, 19:31
Kirjoittaja Teräsbekoni
Oisko vallan (apu)isäntäkappale tämä? :heh:

Re: Levyraati 53: Maailman nopein raati

Lähetetty: 09 Syys 2020, 19:32
Kirjoittaja Happy
Onpa mukavan erikoinen avausbiisi :surrur:


ja tosiaan 17 osallistujalla yhdeksän biisiä jatkaa finaaliin :joojoo:

Re: Levyraati 53: Maailman nopein raati

Lähetetty: 09 Syys 2020, 19:32
Kirjoittaja Aleksi
Sassy. Noilla pakaroilla kelpaa hetkuttaa. Aika paljon toistoa tosin.