Selviytyjistä kiinnostuneena haluan nyt äänestysajan loputtua pohtia hieman raadissa löydettävänä olleita etuja strategisesta näkökulmasta. Alusta asti minua kiinnosti raadin toteutuksessa erityisesti se, tarjoaisivatko edut mahdollisuuden tehdä sellaisia "peliliikkeitä", joilla voi edistää omaa voittoaan.
Näen, että ainoastaan yksi eduista toimii itselle pelattuna yksiselitteisen voittoa edistävästi ja on siten raadin tosiasiassa vahvin (vähintäänkin varmin) etu. Kyse on tietenkin
extrapiste-edusta. Niiden löytäjälle oli tarjolla kolme ekstrapistettä aiemmilla kierroksilla tai finaalissa, jopa kuusi, jos sama henkilö onnistuu nappaamaan molemmat. Piste-etu on yksinkertainen, riskitön ja toimii siinäkin tapauksessa, jos toisella sijalla oleva onnistuu lisäpisteillä ohittamaan eniten tavallisia pisteitä keränneen kilpailijan. Kuppilan Selviytyjien simppelein keino edistää omaa voittoa oli siis näiden löytäminen. Strategiaa näiden käyttämiseen ei juuri liittynyt, vaikka aikaisessa vaiheessa edun löytäneen täytyi toki päättää, millä kierroksella siihen turvautuu. Voiton edistämisen näkökulmasta tässä piti tietenkin tajuta säästää etu/edut finaaliin saakka, ellei tavoitteena ollut vain finaaliin pääseminen. "You made it to the jury!" - Abi-Maria
Siinä missä ekstrapisteillä oli mahdollista, joskin silti epätodennäköistä, yltää voittoon, halutuimpana ja erityisimpänä mainostettu
kultainen tiketti on voittamisen näkökulmasta hyödytön.
"Voittoon kultainen tiketti ei voi vaikuttaa - jos sijoituit toiseksi ja käytät edun, tiketti ei toimi."
Voittoon pyrkivällä kilpailijalla ei ollut tarvetta saada etua itselleen tai pitää sitä poissa muiden osallistujien ulottuvilta. Itse en tästä
syystä juurikaan kiinnostunut edusta. Tiketistä olisi voinut saada houkuttelevamman, jos siihen olisi esim. sisältynyt päätös: +5 lisäpistettä finaalissa tai +2 sijaa ylöspäin finaalin tuloksissa samalla mekanismilla kuin tämän raadin kultaisessa tiketissä. Tällöin kilpailijan olisi täytynyt punnita pienehkön lisäpiste-edun välillä (jolla voi voittaa) ja tulostaulun keskivaiheilla ehkä todennäköisemmin hyödyllisemmän sijoituksissa nousemisen välillä (jolla ei voi voittaa). Tiketti olisi voinut toisaalta olla myös etu, jolla saa jakaa -10 pistettä valitsemalleen kappaleelle (tai -5 kahdelle eri kappaleelle). Näissä kahdessa tapauksessa edun löytäjä olisi päässyt päätöksiä tehdässään hieman pelaamaankin. Vastaavanlaisia mahdollisuuksia olisi ollut lukemattomia. Tämän raadin toteutuksessa tiketti paljastui kissankultaiseksi.
Raadin kiinnostavimman pelimahdollisuuden tarjosi vanha kunnon
koskemattomuussymboli. Äkkiseltään symbolilla saattaa ajatella olevan voimaa vain kilpailun ensimmäisessä vaiheessa, mutta tämä ei täysin pidä paikkaansa. Raadin finaaliin on yltänyt löydettävissä olevilla symboleilla 0-4 kilpailukappaletta,
jotka eivät pelkkien tavallisten pisteiden voimalla olisi siellä. Yhdenkin kappaleen vaihtuminen finaalissa voi vaikuttaa voittajaan, vaikka näitä vaikutuksia onkin melko vaikea ennustaa. Symbolin löytäjällä oli siis mahdollisuus ottaa riski, ja oman kappaleen pelastamisen sijaan yrittää vaikuttaa finaalin koostumukseen haluamallaan tavalla. Peliliike on perusteltu erityisesti siksi, että vaikka oman karsiutumisuhan alla olevan kappaleen saisikin symbolilla pelastettua, tuntuu epätodennäköiseltä, että semifinaalissa heikosti pärjännyt kappale onnistuisi voittamaan finaalin.
Mahdollisia symbolin käyttötapoja
1. Pelaaja uskoo pääsevänsä finaaliin (tai omistaa supersymbolin, ja tietää päässeensä finaaliin). Hän pelastaa symbolilla kappaleen, jonka äänestäjäkunnan olettaa mahdollisimman erilaiseksi omaan kappaleeseen verrattuna. Näin hän vaikuttaa finaaliäänestykseen siten, että oman kappaleen mahdollisuudet erottua finalistien joukosta kasvavat. Esim. hipsterikappaleella finaaliin päässyt osallistuja toteaa finaalissa olevan paljon humppaa ja iskelmää, ja päättää pelastaa vielä yhden iskelmän lisää, jotta iskelmä-äänestäjien pisteet jakautuisivat useammalle kappaleelle.
2. Pelaaja uskoo pääsevänsä finaaliin (tai omistaa supersymbolin, ja tietää päässeensä finaaliin). Hän pelastaa finaaliin kappaleen, jonka omistajan uskoo äänestävän omaa kappalettaan. Hän siis pyrkii muokkaamaan finaalin äänestäjäkuntaa itselleen mieluisemmaksi, koska aiemmilla kierroksilla karsiutuneilla ei ole velvollisuutta äänestää.
3. aaws uwu pelastan mun suosikin reilu peli
Symbolikikkailut ovat erityisesti ennen tuloksia pelattuja symboleita käytettäessä melko suuria riskejä. Esimerkin 1 hipsterihän saattaa pahimmassa tapauksessa tulla karsiutuneeksi finaalista ja äänestää sinne temppuillessaan vielä yhden tyhmän iskelmän lisää.
Tai jopa suoraan pudottaa itsensä, jos hölmöyksissään pelastaa kappaleen omasta semifinaalistaan ja on itse ollut vähiten pisteitä saanut finalisti. Selitin kuitenkin jo aiemmin, miksi voittoon pyrkivän on perusteltua yrittää tällaista liikettä. Ongelma on ikävä kyllä siinä, että esimerkit 1 ja 2 ikään kuin kumoavat toisensa. Kun finaaliin äänestää vastakkaisen äänestäjäkunnan suosiota todennäköisesti nauttivan kappaleen, saattaa samalla menettää yhden potentiaalisen omaa kappaletta äänestävän kilpailijan. Tämä johtuu siitä, että aiemmin karsiutuneilla ei ole pisteytyspakkoa. Jos raadissa olisi sovellettu pisteytyspakkoa, käyttötapa 2 lakkaisi olemasta ja ensimmäisestä käyttötavasta tulisi houkuttelevampi.
Kiitos, tämä on ollut tähän mennessä varsin hauska raati, vaikka esitinkin pari tuollaista jälkiviisastelevaa kehitysehdotusta.
Pidin raadissa siitä, että erityisesti esimerkin 1 kaltainen juonittelu tuli symbolin kautta sallituksi. Kuka tahansahan voisi antaa pisteensä missä tahansa raadissa laskelmoiden omia menestymismahdollisuuksiaan, mutta toisin kuin symbolin käyttäjällä, äänestäjällä on moraalinen velvollisuus antaa pisteet parhailla kappaleille (tähänkin tosin on yleisesti hyväksyttyjä poikkeuksia, joihin en mene sen syvemmälle). Ei kun tuloksia odottelemaan!