Levyraati 85: Ei ne samat naamat – Ilmoittautuminen
Lähetetty: 16 Marras 2021, 18:34
Teema on ”Ei ne samat naamat”
Tässä raadissa vierailemme kuvitteellisesti
toissa raadin voittaneen Sa Dingdingin kotimaassa Kiinassa.
Raatimme pidetään lumiveistoksista tunnetussa Harbinissa.
Valitettavasti tämä ei kuitenkaan näy tässä raadissa millään tavalla.
#worsthost #ristiriitasemppoo
Tässä raadissa tutustumme ei-ylipitkään musiikkiin,
jota tulkitsevat raati-ihanuutta vielä vaille jääneet esittäjät.
Vilma Alina ja muut rakkaat kehäraakkimme saavat ansaitun tauon.
Raadissa on kaksi päärajoitusta
Voit lähettää tähän raatiin vain sellaisen sävelmän,
jonka esittäjä ei ole ollut mukana yhdessäkään
aiemmassa Viisukuppilan levyraadissa tai oheisraadissa.
Levyraatien artistilistat ovat jo pitkät (ja ehkä osin puutteelliset),
joten helpotamme esteellisyystutkintaamme hieman.
Aiemmasta levyraadista tuttu esittäjä voi olla tässä raadissa mukana vain,
jos hän käyttää aivan eri nimeä tai on
nimettömästi mukana jossakin kokoonpanossa.
Osana duettoa tai vierailevana artistina oleva raatituttu esittäjä
ei voi siis olla mukana raadissa omalla nimellään
(vaikka esimerkiksi sukunimi nimikkeestä puuttuisikin).
Yohanna > Johanna -tyyliset rajatapaukset katsotaan tapauskohtaisesti.
Toinen rajaus on lähetettävän Youtube-linkin pituus,
jonka enimmäiskesto on viisi minuuttia.
Kappaleen pituudella ei ole väliä,
mutta videon pituus ei voi ylittää enimmäiskestoa.
Yritä nyt lukea tämänkin väliotsikon alapuolella olevat asiat
Raadissa on vain finaali, ellei osallistujamäärä ole vähintään 50.
Et voi lähettää raatiin viisua, viisutyrkkyä tai lasten viisua.
Myös aiemmat raatikappaleet ja niiden eri versiot ovat kiellettyjä.
Yhdeltä esittäjältä hyväksytään raatiin vain yksi sävelmä.
Pisteyttämisessä noudatamme oletussääntöjen pistekaavoja.
Tasatilanteissa katsotaan ensin,
kuinka monelta käyttäjältä pisteitä on tullut
ja tarvittaessa isoimpien pisteiden määrä jne.
Pisteyttämättömyydestä seuraa hylkäys.
Kerrasta poikki sanon suoraan sen
Et voi vaihtaa omaa kappalettasi
raadinpitäjän hyväksymisviestin jälkeen.
Et voi myöskään äänestysvaiheessa
muuttaa lähettämiäsi pisteitä
raadinpitäjän hyväksymisviestin jälkeen.
Ota nämä tiedot huomioon,
kun päätät osallistumisestasi raatiin!
Ilmoittautumislomake
Maa:
Esittäjä:
Kappale:
Youtube-linkki:
Lähetä lomakkeen tiedot minulle yksityisviestillä
alla olevan aikarajan sisällä.
Aikataulu
ke 17.11. klo 19.00 – kappaleiden lähetysaika alkaa
ma 22.11. klo 19.00 – kappaleiden lähetysaika päättyy
ti 23.11. klo 17–20 – kappaleet julkistettaneen*
ke 24.11. klo 17.00 – äänestysaika alkaa
Äänestysaikaa tulee olemaan vähintään seitsemän vuorokautta.
Ilmoitan tarkan äänestysajan päättymisajankohdan,
kun lopullinen osallistujamäärä on tiedossa.
* Saatan julkistaa kappaleet jo aiemmin, jos ehdin.
Ensikertalaisena on vaikeaa arvioida, kuinka paljon aikaa mikäkin vie.