Sivu 1/12

Levyraati 106: Latin Pop

Lähetetty: 08 Elo 2022, 21:47
Kirjoittaja Happy

Kuva

Suomalaiset kappaleet, täysin instrumentaaliset, hittibiisit ja hittibiisien coveroiminen kielletty.
Hittibiiseiksi lasketaan kaikki jotka näkyy tällä listalla
Artistirajoitusta ei ole.

Teeman tarkoitus on löytää latinokeikutus: helpommin siihen auttaa kun etsit maista jossa virallisena kielenä espanja tai portugali.
Jos biisi ei täytä mielestäni tehtävänantoa: pyydän etsimään uuden.
Latinokeikutuksia* voi toki löytää naapurimaistakin: latinomelodian on kuitenkin oltava kohdillaan.
*Keikutuksella tarkoitan sitä että biisin on mentävä edes jotenkin jalan alle: hautajaisia en näistä kekkereistä halua.
Härnäkkeessä nähnyt biisit ovat ns latinokeikutuksia: härnäkkeessä ei nähty flamencomusiikkia
- myös sellaisen hyväksyisin joissa näkyy tietyt pop-vivahteet.

Raadin twistinä on Timanttiraadista tuttu tuplta tai kuitti kierros.
Jos 'haluat osallistua raatiin kahdella biisivalinnalla: niin tämä kierros on sinua varten. Puolet kappaleista (+ yksi eniten kärkipisteitä kerännyt putoaja) pääsee finaaliin. Tupla tai kuitti kierros järjestetään vain jos siinä on vähintään 5 osallistujiaa (10 biisiä) jos tupla tai kuitti kierrosta ei järjestetä niin kierroksen vähäiset osallistujat pääsevät automaattisesti kahdella biisillä finaaliin.

Jos haluat osallistua vain yhdellä biisillä raatiin tai pelata varman päälle: niin älä huomioi tupla tai kuitti-kierrosta:
siihen osallistuminen vapaaehtoista ja sen saa halutessaan ulpparoida.
Eli jos osallistut yhdellä biisillä olet automaattisesti finaalissa kävi miten kävi.

Kuva
KE 10.08 KLO 15.00: Tupla tai kuitti-kierrokselle voi alkaa lähettää biisejä
TO 11.08 KLO 00.00: Pelkkään finaaliin osallistuvat voivat alkaa lähettää biisejä
SU 14.08 KLO 15.00: Tupla tai kuitti -kierroksen osallistumisaika päättyy:
finaaliin voi lähettää biisejä silti tämän jälkeenkin.
SU 14.08 KLO 18.00: Tupla tai kuitti kierros avataan ja soittolista julkaistaan.

LA 20.08 KLO 22.00: Tupla tai kuitti kierroksen pisteytysaika päättyy.
LA 20.08 KLO 23.00: Finaalin osallistumisaika umpeutuu.
SU 21.08 KLO 20.00: Tupla tai kuitti kierroksen tulokset julkaistaan
SU 21.08 KLO 22.00: Finaali avataan ja soittolista julkaistaan

TI 30.08 KLO 20.00: Finaalin pisteytysaika päättyy.

Kuva
Tupla tai kuitti kierroksella normaali semifinaalimainen pisteytyskaava:
lähes puolet kappaleista pisteytetään parhausjärjestyksessä.


Pisteytyskaava finaalissa:
13 parhaalle pisteitä: 15-13-11-10-9-8-7-6-5-4-3-2-1


Jos jättää pisteytämättä: miinustan käyttäjää täysien pisteiden edestä.

Re: Äänestys raati 106:n teemasta

Lähetetty: 08 Elo 2022, 21:48
Kirjoittaja Happy

Kuva




01 🇧🇷 Luan Santana - Abalo emocional 🇧🇷 01

02 🇮🇹 Takagi & Ketra, Elodie, Mariah ft. Gipsy Kings - Ciclone 🇮🇹 02

03 🇨🇴 Carlos Vives - Pa' Mayté 🇨🇴 03

04 🇷🇴 Oana - El amor 🇷🇴 04

05 🇪🇸 Dani Fernández - Dile a los demás 🇪🇸 05

06 🇫🇷 Nossa - Mas Que Nada 🇫🇷 06

07 🇧🇪 Xandee - Ay qué calor 🇧🇪 07

08 🇪🇸🇫🇷 Pol Granch - No Pegamos 🇪🇸🇫🇷 08

09 🇧🇷 Simone & Simaria - Regime Fechado 🇧🇷 09

10 🇵🇹 Tiago Cardoso - Tiro ao Lado 🇵🇹 10

11 🇵🇦 Joey Montana - Picky 🇵🇦 11

12 🇨🇴 Cuervo - Indecentes 🇨🇴 12

13. 🇪🇸 Abraham Mateo - Señorita 🇪🇸 13

14 🇨🇴 Lil Silvio & El Vega -:Qué Tengo Que Hacer 🇨🇴 14

15 🇲🇽🇺🇸 Alejandro Fernández & Beyoncé - Amor Gitano 🇲🇽🇺🇸 15

16 🇪🇸 Aitana - En El Coche 🇪🇸 16

17 🇨🇴 Manuel Turizo - La bachata 🇨🇴 17

18 🇨🇴🇪🇸 Sebastián Yatra, Rosario, & Jorge Celedón - Dharma 🇨🇴🇪🇸 18




Kuva

Pisteytyskaava on (10-8--6-5-4-3-2-1)
8 suosikillesi pisteet, pisteyttämättömyydestä -10p

Pisteytysaika päättyy Lauantaina 20.8 kello 22.00


9 eniten ääniä saanutta pääsee finaaliin.
Tämän lisäksi pudonneista pääsee yksi biisi "villillä kortilla" : se joka kerännyt eniten täysiä pisteitä.
Tasapelin tullessa katson 8pt jne . Pisteyttämätön käyttäjä ei voi päästä villillä kortilla finaaliin.

Re: Äänestys raati 106:n teemasta

Lähetetty: 08 Elo 2022, 21:48
Kirjoittaja Happy
Kuva


Finaalin koostevideo

01 🇨🇴 Shakira - Ojos así 🇨🇴 01

02 🇪🇸 🇫🇷 Pol Granch - No Pegamos 🇪🇸 🇫🇷 02

03 🇫🇷 🇲🇦 Chico & The Gypsies ft Hasna - 3 Daqat Gipsy 🇫🇷 🇲🇦 03

04 🇮🇹 Takagi & Ketra, Elodie, Mariah ft. Gipsy Kings - Ciclone 🇮🇹 04

05 🇪🇸 Fangoria - Espectacular 🇪🇸 05

06 🇨🇱 🇨🇴 Mon Laferte & Juanes - Amárrame 🇨🇱 🇨🇴 06

07 🇫🇷 Souf - Mi Amor 🇫🇷 07

08 🇪🇸 Jarabe De Palo - Bonito 🇪🇸 08

09 🇲🇽 CD9 - No Le Hablen de Amor 🇲🇽 09

10 🇨🇺 Omara Portuondo - Sábanas blancas 🇨🇺 10

11 🇺🇸 SPARX - Te Amo, Te Amo, Te Amo 🇺🇸 11

12 🇨🇴 BLESSD - Hace Tiempo 🇨🇴 12

13 🇲🇽 Silverio ft. La Tesorito - Suavecito 🇲🇽 13

14 🇩🇴 🇮🇹 YEИDRY - Barrio 🇩🇴 🇮🇹 14

15 🇨🇴 🇺🇸 Sin senos no hay paraíso - Las reinas del barrio 🇨🇴 🇺🇸 15

16 🇨🇱 Astro - Manglares 🇨🇱 16

17 🇵🇦 Joey Montana - Picky 🇵🇦 17

18 🇨🇱 Astro - Colombo 🇨🇱 18

19 🇹🇿 Jay Melody - Najieka 🇹🇿 19

20 🇫🇷 Nossa - Mas Que Nada 🇫🇷 20

21 🇪🇸 Dani Fernández - Dile a los demás 🇪🇸 21

22 🇵🇪 Hit La Rosa - Se va Se va 🇵🇪 22

23 🇨🇴 🇪🇸 Sebastián Yatra, Rosario, & Jorge Celedón - Dharma 🇨🇴 🇪🇸 23

24 🇪🇸 Aitana - En El Coche 🇪🇸 24

25 🇦🇷 Miranda! - Sólo Lo Sabe la Luna 🇦🇷 25

26 🇨🇴 Lil Silvio & El Vega -:Qué Tengo Que Hacer 🇨🇴 26

27 🇮🇹 Puertonico, Gabriele Troisi - Bambolina 🇮🇹 27

28 🇧🇷 Carrapicho - O amor está no ar 🇧🇷 28

29 🇧🇷 Luan Santana - Abalo emocional 🇧🇷 29

30 🇵🇷 Alexis y Fido - Energía 🇵🇷 30

31 🇨🇴 Manuel Turizo - La bachata 🇨🇴 31



Kuva

Pisteytyskaava on (15-13-11-10-9-8-7-6-5-4-3-2-1)
13:lle suosikillesi pisteet, pisteyttämättömyydestä -15p

Pisteytysaika päättyy Tiistaina 30.8 kello 20.00


Pisteyttäneet
1. Happy
2. Aleksi
3. Spartan kuningas
4. Unihiekkamyrsky
5. UFOPOLI
6. TomBoi
7. Erakkorapu
8. Timoteus
9. Teräsbekoni
10. Viiksivallu
11. jdjj22
12. Pete
13. akuankka13
14. TomppaJr
15. S-Tyyppi
16. Celda
17. ratamo1
18. MEH96
19. Maalaispoju
20. inomu
21. granaattiomena
22. CottonJoel
23. Saturnus Psycho

Re: LEVYRAATI 106: Äänestä teema

Lähetetty: 08 Elo 2022, 21:58
Kirjoittaja Unihiekkamyrsky
:espanja: gracias, guapa muy bien :ihana:

Re: LEVYRAATI 106: Äänestä teema

Lähetetty: 08 Elo 2022, 22:03
Kirjoittaja Saturnus Psycho
Sen tiedän jo nyt että jos saisin antaa miinusäänen, menisi se pinnallisuusraadille - varsinkin jos on vielä riski joutua mykäksi siinä!

Näitä muita jään pohtimaan hetkeksi. Mikä tuo lorttoraati nyt tarkalleen olisi? :rakkaus:

Re: LEVYRAATI 106: Äänestä teema

Lähetetty: 08 Elo 2022, 22:29
Kirjoittaja Happy
Saturnus Psycho kirjoitti: 08 Elo 2022, 22:03 Sen tiedän jo nyt että jos saisin antaa miinusäänen, menisi se pinnallisuusraadille - varsinkin jos on vielä riski joutua mykäksi siinä!

Mykkyys olisi vapaaehtoista

Re: LEVYRAATI 106: Äänestä teema

Lähetetty: 08 Elo 2022, 22:33
Kirjoittaja TomppaJr
Lorttoilu ja arpajaiset kuulostaa hauskalta.

Re: LEVYRAATI 106: Äänestä teema

Lähetetty: 08 Elo 2022, 22:37
Kirjoittaja Saturnus Psycho
Happy kirjoitti: 08 Elo 2022, 22:29
Saturnus Psycho kirjoitti: 08 Elo 2022, 22:03 Sen tiedän jo nyt että jos saisin antaa miinusäänen, menisi se pinnallisuusraadille - varsinkin jos on vielä riski joutua mykäksi siinä!

Mykkyys olisi vapaaehtoista
Sitten miinus ei olisi niin pitkä, vaikka silti olisikin näistä teemoista epämieluisin!

Re: LEVYRAATI 106: Äänestä teema

Lähetetty: 08 Elo 2022, 22:44
Kirjoittaja Happy
Saturnus Psycho kirjoitti: 08 Elo 2022, 22:37
Happy kirjoitti: 08 Elo 2022, 22:29

Mykkyys olisi vapaaehtoista
Sitten miinus ei olisi niin pitkä, vaikka silti olisikin näistä teemoista epämieluisin!
Sitä olisi kyllä epämieluisin houstata :draamaa:
Mut omista raadeistani ja tulosshowstani kyseisen raati on oma suosikkini kaikista kymmenestä raadista joita olen houstannut. <3

Re: LEVYRAATI 106: Äänestä teema

Lähetetty: 08 Elo 2022, 22:48
Kirjoittaja Rousku
Teemojen esittely on niin lyhyt, että en osaa niiden perusteella valita. Esimerkiksi mitä lorttoraati edes tarkoittaa? Ja miksi erikseen esiintyjämäärän mukaan? Entä mikä se satavuotisraasi olisi?

Pinnallisuusraatiin minulla taitaisi kyllä olla kappale. Tai, no, riippuu raadin tarkemmista säännöistä, joita en tunne.

Re: LEVYRAATI 106: Äänestä teema

Lähetetty: 08 Elo 2022, 22:52
Kirjoittaja Happy
Lorttoraadissa rajaus duo/sooloon olisi siksi että musavideossa/livessä focus pysyisi itse artistissa. Artistin on oltava itse se ns lortto, ei riitä että joku tanssija keinuttelee jonkun djn biisissä. Yhtyeitä en halua.
Jos Lorttoraati voittaa niin otan enemmän esimerkkejä raatihistoriastamme

Re: LEVYRAATI 106: Äänestä teema

Lähetetty: 08 Elo 2022, 22:57
Kirjoittaja Saturnus Psycho
Rousku kirjoitti: 08 Elo 2022, 22:48
Entä mikä se satavuotisraasi olisi?
Mäkin pohdin että onko se sitten vaan mikä tahansa biisi väliltä 1923-2022!

Re: LEVYRAATI 106: Äänestä teema

Lähetetty: 08 Elo 2022, 22:59
Kirjoittaja Happy
Saturnus Psycho kirjoitti: 08 Elo 2022, 22:57
Rousku kirjoitti: 08 Elo 2022, 22:48
Entä mikä se satavuotisraasi olisi?
Mäkin pohdin että onko se sitten vaan mikä tahansa biisi väliltä 1923-2022!
Kauhee ku annan sittenkin infoja mut ehkä kukaan ei haluais sikaa säkissä? :heh:

Vuodet jaetaan A ja B -koreihin.
A-kori: 1923-1972
B kori: 1973-2022

Jokainen saa yhden vuoden kummastakin korista. Molemmista saa laittaa biisin jos löytää.
Ei vaihtooikeutta eikä valitusoikeutta.

Re: LEVYRAATI 106: Äänestä teema

Lähetetty: 08 Elo 2022, 23:02
Kirjoittaja Saturnus Psycho
Happy kirjoitti: 08 Elo 2022, 22:59 Kauhee ku annan sittenkin infoja mut ehkä kukaan ei haluais sikaa säkissä? :heh:

Vuodet jaetaan A ja B -koreihin.
A-kori: 1923-1972
B kori: 1973-2022

Jokainen saa yhden vuoden kummastakin korista. Molemmista saa laittaa biisin jos löytää.
Ei vaihtooikeutta eikä valitusoikeutta.
Upea teema! <3

Ääni sille ja varpajaisille ei ku arpajaisille!

Re: LEVYRAATI 106: Äänestä teema

Lähetetty: 08 Elo 2022, 23:32
Kirjoittaja Aleksi
Ei taas vuosiarvontoja. Mikä tahansa muu käy.

Re: LEVYRAATI 106: Äänestä teema

Lähetetty: 08 Elo 2022, 23:35
Kirjoittaja Happy
Ja Latin Songs:llä haen siis näitä ns latinokeikutuksia helpommin hyväksyn latinomaiden omat, mutta mutta jos biisissä on täydelliset latinobiisin maneerit niin esim Virostakin & Venäjästäkin sallittaisiin tälläiset valinnat. Toki pitäisi tehdä jotain rajauksia että Latinainen-Amerikkakin olisi runsaasti edustettuna: tosin sijainti ei pelkästään pelasta: esim Raadin 97 voittobiisi ei olisi ollut käypä tähän raatiin

Re: LEVYRAATI 106: Äänestä teema

Lähetetty: 08 Elo 2022, 23:35
Kirjoittaja Timoteus
Vähän sika säkissä -äänestys on, joo.

Lorttouden määritelmä tarvittaisiin. Riittääkö lorttouteen, että nainen on pukeutunut paljastavasti tai seksikkäästi? Vai vaaditaanko kappaleen genreltä tai aiheelta myös jotakin erityistä? Miksi lorttoja voi olla kaksi muttei yhtyeellistä? Ymmärrän, jos äijät halutaan sulkea ulos, mutta miksi naiskokoonpanot?

Onko Latin Songs genre-, kieli- vai kulttuurimaantiederajaus, yhdistelmä näitä, vai jotakin muuta? Edit: Tulikin täsmennystä juuri edelle.

"Happyn arpajaiset" on ilmeisesti suunnilleen sama konsepti kuin raatiin 74 tarjolla ollut Be Happy?

Joitakin kahta noista kolmesta pitänee äänestää. Arpajaisteemaan liittyy eniten epämääräisyyttä. Pinnallisuus ja vuosiluvut eivät nappaa.

Re: LEVYRAATI 106: Äänestä teema

Lähetetty: 08 Elo 2022, 23:53
Kirjoittaja Happy
Koska en osaisi päättää kuitenkaan kahden teeman välillä ja haluan olla reilu, niin:
Kello 15.00 päättyy äänestys ja top2 siirtyy finaalikierrokselle. Sen jälkeen avautuu uusi äänestys joka kestää sen nelisen tuntia. Voittajateemasta tulee teemamme.

Timoteus kirjoitti: 08 Elo 2022, 23:35
Lorttouden määritelmä tarvittaisiin. Riittääkö lorttouteen, että nainen on pukeutunut paljastavasti tai seksikkäästi? Vai vaaditaanko kappaleen genreltä tai aiheelta myös jotakin erityistä? Miksi lorttoja voi olla kaksi muttei yhtyeellistä? Ymmärrän, jos äijät halutaan sulkea ulos, mutta miksi naiskokoonpanot?



"Happyn arpajaiset" on ilmeisesti suunnilleen sama konsepti kuin raatiin 74 tarjolla ollut Be Happy?
Lorttoraadista haluan tietyn seksuaalisen latauksen yleistason tunnelman luomiseksi. En siis halua tusinaittain kymmenen hengen nais k-pop yhtyeitä joissa joudun arvuuttelemaan jokaisen agendaa videolla. Haluan että lorttoraatin artistilla/duolla on kaikki langat käsissään :joojoo:
Paljasta pintaa haemme myös.

Happyn arpajaiset on kosenptina sellainen että teemoina on sekoitus kaikkia jota rakastan tai ovat osa minua.. "slaavi-iskelmät", "keikutusbängerit" "räpbiisit" yms. Tässäkin vois olla hyvä että jokaiselle arvottaisiin kaksi teemaa: mitään sillisalaattia en kuitenkaan halua: eli ei tule 50 eri teemaa, korkeintaan 10.
// Tosin saattaa olla myös niin että pidän arvonnan lempiraatiteemoistani: kuten naapurinaamiaiset, afrikka,arabia, räp, jne
Jos Happyn arpajaiset voittaa niin kuuntelen ketjun palautetta siinä kumpaan päädyn. Mahdollisesti voin laittaa myös 5 lempimusagenreäni & 5 lempiraatiteemaani tähän. Joo itseasias sillisalaatti vois olla tässä se toimivin

Re: LEVYRAATI 106: Äänestä teema

Lähetetty: 09 Elo 2022, 00:13
Kirjoittaja Saturnus Psycho
Joudun nyt ehkä sittenkin vielä miettimään ääniäni.

Pinnallisuus: Ei missään nimessä! Olen todella huono arvioimaan erilaista kauneutta mitenkään pisteyttäen sitä. Tarpeeksi vaikeaa laittaa erilaisten biisien kauneus pisteisiin, niin entäpä sitten ihmiskauneus? :repeilee:

Lortto: No tää sitten taas onkin sitä minkä päälle mä ymmärrän! En kuitenkaan tiedä inspiroidunko tästä tarpeeksi. Toisaalta jos tää valitaan, ei se olisi lainkaan epämieluisin teema missä oon ollut mukana.

Latino: Tästä kyllä inspiroituisin, mutta toteutuksena olisin toivonut ennemmin maantieteellistä rajaa (kuten se arabiraadissa oli) ihan jo monipuolisuuden (ja kiehtovuuden) takia. Tietysti ymmärrän että järjestäjä haluaa oman näköisensä kattauksen ja maantieteellinen rajaus olisi siksi helpommin riski kuin genren rajaus.

100 vuotta: Innostuin tästä ensin, mutta aloin miettiä tarkemmin. Riippuu niin paljon arpaonnesta kuinka oman näköisen biisin sitä saa valittua. Ja vaikka aina voi hakea netistä vaihtoehtoja, on se melko työlästä löytää niitä vähemmän kuluneita biisejä pelkän vuoden perusteella. Hauska idea silti tämäkin ja ainahan sitä haastetta saa olla!

Arpajaiset: Tästä innostun melkein eniten - sääli että äänestyksen perusteella muut näköjään ei!
Onhan tässäkin arpaonnesta paljon kiinni jne, mutta varsinkin jos saisi kaksi genreä ja toisen voisi heittää roskiin, uskon kyllä että tästä tulisi hyvä.

Re: LEVYRAATI 106: Äänestä teema

Lähetetty: 09 Elo 2022, 00:56
Kirjoittaja Happy
Saturnus Psycho kirjoitti: 09 Elo 2022, 00:13 Joudun nyt ehkä sittenkin vielä miettimään ääniäni.

Pinnallisuus: Ei missään nimessä! Olen todella huono arvioimaan erilaista kauneutta mitenkään pisteyttäen sitä. Tarpeeksi vaikeaa laittaa erilaisten biisien kauneus pisteisiin, niin entäpä sitten ihmiskauneus? :repeilee:


100 vuotta: Innostuin tästä ensin, mutta aloin miettiä tarkemmin. Riippuu niin paljon arpaonnesta kuinka oman näköisen biisin sitä saa valittua. Ja vaikka aina voi hakea netistä vaihtoehtoja, on se melko työlästä löytää niitä vähemmän kuluneita biisejä pelkän vuoden perusteella. Hauska idea silti tämäkin ja ainahan sitä haastetta saa olla!
Suosittelen Psyko käymään tuon alkuperäisen pinnallisuusraadin ketjun läpi: itsekehun itseäni ja osallistujia mut esim biisikommentit ja tulossown tunnelma oli mun mielest huikeet :peukku:
Jos koko elokuun aikatauluni ois ollu kiireetöön oisin houstannu sen raadin uusiks ilman äänestyksiä. Nyt äänestys oli vähän ku ns tekosyy luopua tuosta tulevasta urakasta.

100 vuotta teema ois sellanen johon en välttämättä osallistuis biiseillä ollenkaan jos saisin huonot vuodet. 20-40 luvut ois horror
Mut tietty aikamatkailu tois tietyn tunnelman ja vivahteen ja sellaisen houstaamista olis hauskaa kokeilla :joojoo:

Re: LEVYRAATI 106: Äänestä teema

Lähetetty: 09 Elo 2022, 06:39
Kirjoittaja Koirankuonolainen
Äänestin ensin lattareita, kun luulin sen tarkoittavan Latinalaisen Amerikan maiden musiikkia. Mutta se ilmeisesti tarkoittaakin jotain ihan muuta, joten vaihdoin. Lortto- ja pinnallisuusraadit on kyllä tällä hetkellä täysin mahdottomat vaihtoehdot, joten äänet menivät vuosiluvuille ja arpajaisille.

Re: LEVYRAATI 106: Äänestä teema

Lähetetty: 09 Elo 2022, 09:56
Kirjoittaja Unihiekkamyrsky
Happy kirjoitti: 08 Elo 2022, 23:35 Ja Latin Songs:llä haen siis näitä ns latinokeikutuksia helpommin hyväksyn latinomaiden omat, mutta mutta jos biisissä on täydelliset latinobiisin maneerit niin esim Virostakin & Venäjästäkin sallittaisiin tälläiset valinnat. Toki pitäisi tehdä jotain rajauksia että Latinainen-Amerikkakin olisi runsaasti edustettuna: tosin sijainti ei pelkästään pelasta: esim Raadin 97 voittobiisi ei olisi ollut käypä tähän raatiin
Mieluiten maarajaus mukaan.

Re: LEVYRAATI 106: Äänestä teema

Lähetetty: 09 Elo 2022, 10:14
Kirjoittaja UFOPOLI
Unihiekkamyrsky kirjoitti: 09 Elo 2022, 09:56 Mieluiten maarajaus mukaan.
Ne ovat kaksi aivan eri kisaa. Maarajauksella saadaan Afrikka-raatiin vertautuva kattaus; genrerajauksella taas eurodanceen. Molemmat ovat aivan mahdollisia ja kiinnostavia konsepteja, voisin antaa ääneni kummallekin.

Re: LEVYRAATI 106: Äänestä teema

Lähetetty: 09 Elo 2022, 10:19
Kirjoittaja jdjj22
Näistä ainoastaan lorttoilu kiitos kau... eiku lorttis :vonkaus:

Re: LEVYRAATI 106: Äänestä teema

Lähetetty: 09 Elo 2022, 15:02
Kirjoittaja Happy
Oon bitch ja skippaan jatkokierroksen julistaen äänestyksen voittajan lattarit voittajaksi.

Lattarit 14 ääntä
100 years 13 ääntä
Lortot 12 ääntä
Happyn arpajaiset 11 ääntä
Pinnallisuus 4 ääntä

Re: LEVYRAATI 106: Äänestä teema

Lähetetty: 09 Elo 2022, 15:10
Kirjoittaja TomppaJr
Jaa.

Re: LEVYRAATI 106: Äänestä teema

Lähetetty: 09 Elo 2022, 15:15
Kirjoittaja Happy
Lortot ois ollu mieluisin houstattava. 100 vuoden kanssa tulin katumapäälle nukutun yön jälkeen sillä se ei ois ollu loppupeleis mun tyylinen raati, jos se ois voittanut ton ekan kierroksen nii oisin ollu fucked up pakkopullani kans😁

Re: LEVYRAATI 106 - Latin Pop

Lähetetty: 09 Elo 2022, 15:58
Kirjoittaja Rousku
Jaaha... lattarit eivät oikein ole juttuni, joten ehkä toimin kuten aikoinaan rap-raadin kanssa: En lähetä biisiä, mutta kuuntelen tarjonnan siinä toivossa että opin jotakin.

Re: LEVYRAATI 106 - Latin Pop

Lähetetty: 09 Elo 2022, 16:33
Kirjoittaja Koirankuonolainen
Ihan tervetullut tauko tähän väliin :joojoo:

Re: LEVYRAATI 106 - Latin Pop

Lähetetty: 09 Elo 2022, 17:01
Kirjoittaja Timoteus
En taida tietää, mitä on "Latin Pop". Wikipedia määrittelee Latin popin näin:
Wikipedia kirjoitti:Latin pop (Spanish and Portuguese: Pop latino) is a pop music subgenre that is a fusion of US–style music production with Latin music genres from anywhere in Latin America and Spain.
Kuulostaa ahtaalta rajaukselta. Miksi pitää olla yhdysvaltalaistyyppisesti tuotettu, ja mitä se tarkoittaa?

Järjestäjä määritteli aiheen "näiksi ns. latinokeikutuksiksi", mutta se on ehkä vielä epäselvempää. "Latin pop" -määritteen alle näyttää mahtuvan myös balladeja. Onpa sellaisilla pokattu jopa Billboardin vuoden latinobiisin palkintoja. Ei kai niitä muulle kuin popille jaeta. Ovatko ne keikutuksia? Kuinka kiivaasti keikutuksen pitää keikuttaa?