Sivu 1/8

Levyraati 128: Jugoslavia

Lähetetty: 05 Heinä 2023, 22:03
Kirjoittaja Viiksivallu
kuva

Dobrodošli!
Добродошли!
Mir se vjên!
Eli tervetuloa levyraatiin, joka vie meidät matkalle Kaakkois-Euroopan eteläslaavilaisen perheen pariin, albaanipikkuserkkua unohtamatta. Entisen Jugoslavian alue on hyvin kaunista ja monimuotoista: korkeita vuoria, Adrianmeren hiekkarantoja, historiallisia kaupunkeja, huikeaa yöelämää, mahtavia jokia ja Euroopan suurin kaupunki, jossa ei ole metroa (Belgrad).
Alueen historia on ollut hyvin turbulenttia jo ennen Jugoslavian syntyä, ja maan entiset osatasavallat ja nykyiset seuraajavaltiot ovat edelleen usein uutisotsikoissa, jotkin enemmän kuin toiset. Maiden välillä on silmiinpistävistä yhtäläisyyksistä huolimatta merkittäviä poliittisia, kultuurisia ja taloudellisia jakolinjoja, jotka tekevät alueen dynamiikasta todella kiinnostavaa seurattavaa.

Kaiken yllämainitun keskellä voi helposti unohtua, että Jugoslavia oli hieno viisumaa ja myös sen jatkajavaltiot ovat musiikin saralla erittäin kunnostautuneita. Tässä raadissa pääsemme perehtymään tarkemmin siihen, millaista musiikkia nämä maat tarjoavatkaan.

Lähetä siis yksi kappale, joka on jostain seuraavasta (tai miksei useammastakin) maasta tai artistilta, jolla on selkeät siteet niihin:
:bosnia: Bosnia ja Hertsegovina
:jugoslavia: Jugoslavia
kuva Kosovo
:kroatia: Kroatia
:makedonia: Pohjois-Makedonia
:montenegro: Montenegro
:serbia: Serbia
:slovenia: Slovenia

Käytämme oletussääntöjä.
Mukaan ei oteta jo aiemmin levyraadeissa kilpailleita kappaleita, viisuja tai karsintakappaleita.
Monen hengen kokoonpanoista vähintään 50 % jäsenistä tulee olla kyseisistä maista.
Pistekaava määräytyy osallistujamäärän mukaan.
Kilpailussa käydään pelkkä finaali.
Koska Jugoslavia oli monikielinen valtio, tässä raadissa kieli on vapaa.

Ilmoittautumislomake:

Maa(t):
Artisti:
Kappale:
Youtube-linkki:

Aikataulut:
to 6.7. klo 12 Ilmoittautuminen alkaa
su 16.7. klo 18. Ilmoittautuminen päättyy ja biisilista julkaistaan mahdollisimman pian
17.7. Äänestys alkaa
27.7. klo 23.55 Äänestys loppuu, tulosshow seuraavana päivänä n. klo 20 alkaenHUOM! Ajankohta muuttunut hieman


Kappaleet:
1. :bosnia: Dubioza kolektiv - Free.mp3 (The Pirate Bay Song)
2. :bosnia: Jadranka Stojaković - Što te nema
3. :bosnia: Zoster - Čovjek zvani činjenica
4. :bosnia: Fazlija - Helikopter
5. :jugoslavia: Martin Krpan - Čuden si bil že kot otrok
6. :jugoslavia: Partibrejkers- Kreni Prema Meni
7. :jugoslavia: September - Potop
8. :jugoslavia: Plesni Orkester Radiotelevizije Ljubljana & Jože Privšek- Moj Dilbere
9. kuva :isobritannia: Regard & Years & Years - Hallucination
10. kuva Jericho - Tomlin e nonës
11. :kroatia: Ida Prester feat. pocket palma - Sutra
12. :kroatia: Maja Blagdan - Zaboravi
13. :kroatia: Svermirko - 34,5
14. :kroatia: Domenica - Zovi
15. :kroatia: Klapa Contra - Galeb i ja
16. :kroatia: Jovanka Broz Titutka - Turbo Puška
17. :kroatia: nipplepeople - Frka
18. :kroatia: Zaprešić Boys - Igraj moja Hrvatska
19. :kroatia: Lado Electro - Kolo
20. :montenegro: Danijel Popović - Hej drugovi
21. :makedonia: Telemama & Pikolomini - Anika
22. :makedonia: Danijela Karić & Elena Risteska - Srca se pogreše
23. :serbia: Koikoi - Ogledalo je zrcalo
24. :serbia: tam - pogana
25. :serbia: Sandra Afrika - Drama
26. :serbia: Tapan - Tarantella
27. :serbia: Aleksandra Prijović - Legitimno
28. :serbia: Mira Skoric - Tanana Milena
29. :serbia: Đorđe Balašević - Ljerka
30. :slovenia: Rebeka Dremelj - Tašča
31. :slovenia: Alya - Brazil
32. :slovenia: MARAAYA - NEBESA
33. :slovenia: Rock Shock - Zdaj letim
34. :slovenia: Malibu - Goveja juha

Soittolista: https://youtube.com/playlist?list=PLMSq ... 2GHZWTp98G

Pistekaava 15-12-10-9-8-7-6-5-4-3-2-1

TULOKSET

:voitto: Domenica – Zovi (Happy) 162 p
:hopea: Telemama & Pikolomini - Anika (ESC Addict 98) 141 p
:pronssi: Lado Electro - Kolo (Saturnus Psycho) 129 p
4. Ida Prester ft. Pocket Palma - Sutra (Tegu) 126 p
5. Danijela Karić & Elena Risteska - Srca se pogreše (Celda) 121 p
6. nipplepeople – Frka (akuankka13) 117 p
7. Zaprešić Boys - Igraj moja Hrvatska (jiiii) 117 p
8. Maja Blagdan - Zaboravi (Ankanpää) 115 p
9. Jovanka Broz Titutka - Turbo Puška (ESC93) 112 p
10. September - Potop (Mini3765) 106 p
11. Jadranka Stojaković - Što te nema (Aleksi) 101 p
12. Jericho - Tomlin e nonës (Timoteus) 100 p
13. Tapan – Tarantella (CottonJoel) 98 p
14. tam - pogana (Viiksivallu) 93 p
15. Plesni Orkester Radiotelevizije Ljubljana & Jože Privšek - Moj Dilbere (Palikka) 88 p
16. Rock Shock – Zdaj letim (Pete) 88 p
17. Dubioza kolektiv - Free.mp3 (The Pirate Bay Song) (granaattiomena) 86 p
18. Rebeka Dremelj – Tašča (WildDance) 81 p
19. Klapa Contra - Galeb i ja (romualdo) 79 p
20. Đorđe Balašević – Ljerka (Unihiekkamyrsky) 77 p
21. Aleksandra Prijović - Legitimno (sziget) 75 p
22. Svermirko - 34.5 (Erakkorapu) 73 p
23. Martin Krpan - Čuden si bil že kot otrok (vendsyssel) 69 p
24. Danijel Popović - Hej drugovi (Huilumies) 67 p
25. Regard & Years & Years - Hallucination (UFOPOLI) 66 p
26. Fazlija - Helikopter (GuoZu8) 63 p
27. Sandra Afrika - Drama (Zera) 55 p
28. Zoster - Čovjek zvani činjenica (Requel) 55 p
29. Alya - Brazil (TomBoi) 52 p
30. MARAAYA - NEBESA (ratamo1) 48 p
31. Mira Skoric - Tanana Milena (jdjj22) 40 p
32. Koikoi - Ogledalo je zrcalo (Snude) 37 p
33. Malibu - Goveja juha (TomppaJr) 30 p
34. Partibrejkers - Kreni Prema Meni (klaus-12) 3 p

Re: Levyraati 128: Jugoslavia

Lähetetty: 05 Heinä 2023, 22:46
Kirjoittaja MIH96
Laitetaan tähän saatteeksi Jugoslavian kansallislaulu, jollaisena toisen maailmansodan jälkeen toimi panslaavilainen hymni Hej, sloveni (Ylös, slaavit). Alla on hymnin serbokroaatin-, sloveenin- ja makedoniankieliset versiot.




Toiseen maailmansotaan asti olemassa olleen Jugoslavian kuningaskunnan (aluksi Serbien, kroaattien ja sloveenien kuningaskunta) aikainen hymni taas oli yhdistelmä kolmesta laulusta (Serbian hymni Bože pravde, Kroatian hymni Lijepa naša domovino ja perinteinen slovenialainen laulu Naprej, zastava slave).

Re: Levyraati 128: Jugoslavia

Lähetetty: 05 Heinä 2023, 23:12
Kirjoittaja UFOPOLI
Vakiokysymys, eli mitenkäs useamman esittäjän yhdistelmät, riittääkö 50 % (kuten on tainnut olla muutamassa aiemmassa vastaavassa)? Ts. kävisikö esim. Let 3 feat. Loreen?

Re: Levyraati 128: Jugoslavia

Lähetetty: 05 Heinä 2023, 23:14
Kirjoittaja Happy
tuuliviirinä ehdin jo vaihtaa ääneni kakkuraatii ku ois ollu niin nätti biisi siihe, damn :mrgreen:
mut ehk teeman puolest parempi näin

Re: Levyraati 128: Jugoslavia

Lähetetty: 06 Heinä 2023, 05:44
Kirjoittaja Rousku
Onpas nyt paljon inspiroivaa musaa tällä maailmankolkalla. Melkein joka vuosi menee kyllä viisuäänestyksessäkin tänne jotain.

Re: Levyraati 128: Jugoslavia

Lähetetty: 06 Heinä 2023, 06:33
Kirjoittaja sziget
Jos kappale edustaa Jugoslaviaa, pitäisikö sille kuitenkin etsiä seuraajavaltio(t) raatiwikiä varten? Kenen tehtävä se olisi? (Raatiwikissä ei ole käytetty lakanneita valtioita, vaikka raadeissa voidaan tehdä poikkeuksia kuten nyt.)

Re: Levyraati 128: Jugoslavia

Lähetetty: 06 Heinä 2023, 09:58
Kirjoittaja Viiksivallu
UFOPOLI kirjoitti: 05 Heinä 2023, 23:12 Vakiokysymys, eli mitenkäs useamman esittäjän yhdistelmät, riittääkö 50 % (kuten on tainnut olla muutamassa aiemmassa vastaavassa)? Ts. kävisikö esim. Let 3 feat. Loreen?
Hyvä huomio, lisätty ohjeistukseen.

Re: Levyraati 128: Jugoslavia

Lähetetty: 06 Heinä 2023, 22:36
Kirjoittaja Tegu
Aloitusviestissä Kosovo näytti niin tyhjältä, että piti kyhätä samaan tyyliin sydänlippu sillekin. Tosin tein kaksi versiota, koska Kuppila näköjään venyttää kuvatiedostoa pikkuisen viesteissä. Vertailuksi myös tyhjä sydänlippu.
kuva kuva :tyhja:

Kuvan koko on siis 35x37, mutta jostain syystä viesteissä kuva näytetään 37x34 -kokoisena ja pikkuisen eri kohdassa. Itse venytetty kuva ei vaan näytä yhtä hyvältä kuin Kuppilan omat lippukuvakkeet. Jotta uusi sydänlippu käyttäytyisi samalla tavalla muiden sydänlippujen kanssa, niin se pitäisi varmaan lisätä hymiöluetteloon samanlaisilla määrityksillä.

Re: Levyraati 128: Jugoslavia

Lähetetty: 09 Heinä 2023, 21:04
Kirjoittaja Viiksivallu
Neljän päivän jälkeen ilmoja on kasassa 17 kappaletta ja maajakauma näyttää tässä vaiheessa seuraavanlaiselta:

:bosnia: 2
:jugoslavia: 2
kuva 1
:kroatia: 6
:makedonia: 1
:montenegro: 0
:serbia: 3
:slovenia: 2

Kroatia siis kovassa kansansuosiossa!

Ja kiitos Tegulle Kosovon lippusydämestä!

Re: Levyraati 128: Jugoslavia

Lähetetty: 09 Heinä 2023, 22:47
Kirjoittaja Taikahuilu
Viiksivallu kirjoitti: 05 Heinä 2023, 22:03
Aikataulut:
pe 13.7. klo 18. Ilmoittautuminen päättyy ja biisilista julkaistaan mahdollisimman pian
pe 13.7 :raaps:

Re: Levyraati 128: Jugoslavia

Lähetetty: 10 Heinä 2023, 00:13
Kirjoittaja Aleksi
Perjantai 13. kummittelee. 👻

Valintani ei ollutkaan selviö. Kisassa kalkkiviivoille kiihdytti toinenkin ehdokas. Se kutkutti ihan erilaisista paikoista, mutta päädyin silti alkuperäiseeni. Molemmat hienoja omilla tavoillaan.

Re: Levyraati 128: Jugoslavia

Lähetetty: 10 Heinä 2023, 06:46
Kirjoittaja DenEurovise
Taikahuilu kirjoitti: 09 Heinä 2023, 22:47
Viiksivallu kirjoitti: 05 Heinä 2023, 22:03
Aikataulut:
pe 13.7. klo 18. Ilmoittautuminen päättyy ja biisilista julkaistaan mahdollisimman pian
pe 13.7 :raaps:
Oho. Ilmoittautumisaikaa on siis vuoteen 2029 saakka. :uujee: Eipähän tule ainakaan kiire.

Re: Levyraati 128: Jugoslavia

Lähetetty: 10 Heinä 2023, 11:04
Kirjoittaja Viiksivallu
Taikahuilu kirjoitti: 09 Heinä 2023, 22:47
Viiksivallu kirjoitti: 05 Heinä 2023, 22:03
Aikataulut:
pe 13.7. klo 18. Ilmoittautuminen päättyy ja biisilista julkaistaan mahdollisimman pian
pe 13.7 :raaps:
Huppista vaan :heh: Ilmoaikaan tulee silti muutoksia. Viikonlopulle tuli pienimuotoinen esteentapainen, joten ilmoittautumisaikaa on pidennetty sunnuntaihin.

Re: Levyraati 128: Jugoslavia

Lähetetty: 12 Heinä 2023, 09:02
Kirjoittaja Huilumies
Viiksivallu kirjoitti: 09 Heinä 2023, 21:04 Neljän päivän jälkeen ilmoja on kasassa 17 kappaletta ja maajakauma näyttää tässä vaiheessa seuraavanlaiselta:

:bosnia: 2
:jugoslavia: 2
kuva 1
:kroatia: 6
:makedonia: 1
:montenegro: 0
:serbia: 3
:slovenia: 2

Kroatia siis kovassa kansansuosiossa!
Hei! Kertoisitko jonkin väliaikatilanteen taas, mikä on jakauma tällä hetkellä? :)

Re: Levyraati 128: Jugoslavia

Lähetetty: 13 Heinä 2023, 08:28
Kirjoittaja Unihiekkamyrsky
Laitoin ilmoittautumisen eilen klo 11, vielä ei ole tullut hyväksyntää/hylkäystä?

Re: Levyraati 128: Jugoslavia

Lähetetty: 13 Heinä 2023, 11:16
Kirjoittaja Happy
^ ei mittään hättää, eiköhän meiän molempien biisi tule löytymään raatiluettelosta (lähetin myös samoihin aikoihin ku sä)


Ja sitäpaitsi ei se hyväksymisviestikään aina tarkota että läpi meni... esim raati 53 :hiips:

Re: Levyraati 128: Jugoslavia

Lähetetty: 13 Heinä 2023, 20:53
Kirjoittaja Viiksivallu
Radiohiljaisuudelle on syynsä, olen matkalla kotipaikasta A lomapaikkaan B. Perkaan aamulla ilmojon :joojoo: Kyllä vaikuttaisi menevän läpi, te jotka mietitte, nou hätä siis.

Re: Levyraati 128: Jugoslavia

Lähetetty: 15 Heinä 2023, 09:26
Kirjoittaja Viiksivallu
Ilmoaikaa kaksi vuorokautta jäljellä, otan vastaan myös maanantaina aamuyöllä tulleita, jos menee viime tinkaan kappaleen valikointi.

Jakauma nyt, Kroatia menee kovaa ohi edelleen, mutta Serbia ja Slovenia tasoittavat. Montenegrosta ei ole edelleenkään edustajaa :lohduton:

:bosnia: 2
:jugoslavia: 3
kuva 1
:kroatia: 8
:makedonia: 2
:montenegro: 0
:serbia: 4
:slovenia: 4

Re: Levyraati 128: Jugoslavia

Lähetetty: 17 Heinä 2023, 12:59
Kirjoittaja Viiksivallu
Ilmoittautuminen päättyi ja kappalelista on nyt lisätty ensimmäiseen viestiin. En tyhmyyksissäni tajunnut varata viestejä ketjun alusta, joten alkuviestiin päivittyy kaikki :stupido:
Pisteiden deadlinen siirtyy päivällä eteenpäin.

Re: Levyraati 128: Jugoslavia

Lähetetty: 17 Heinä 2023, 13:28
Kirjoittaja TomppaJr
Oi, onpas ihania terveisiä Anna Vissiltä paljon. :ihana: Turbopuska best.

Re: Levyraati 128: Jugoslavia

Lähetetty: 17 Heinä 2023, 13:30
Kirjoittaja Unihiekkamyrsky
Aika ug kattaus, Years & Years on ainoa nimi jonka tunnistan listalta :heh:

Re: Levyraati 128: Jugoslavia

Lähetetty: 17 Heinä 2023, 13:42
Kirjoittaja TomppaJr
Unihiekkamyrsky kirjoitti: 17 Heinä 2023, 13:30 Aika ug kattaus, Years & Years on ainoa nimi jonka tunnistan listalta :heh:
Et ole selvästi seurannut Euroviisuja.

Re: Levyraati 128: Jugoslavia

Lähetetty: 17 Heinä 2023, 13:52
Kirjoittaja Rousku
En sitten kesäraatikiireiltä ehtinyt ilmoittautua, mutta voihan tämän ulpparoida jos siltä tuntuu.

Re: Levyraati 128: Jugoslavia

Lähetetty: 17 Heinä 2023, 15:18
Kirjoittaja Unihiekkamyrsky
TomppaJr kirjoitti: 17 Heinä 2023, 13:42
Unihiekkamyrsky kirjoitti: 17 Heinä 2023, 13:30 Aika ug kattaus, Years & Years on ainoa nimi jonka tunnistan listalta :heh:
Et ole selvästi seurannut Euroviisuja.
Kyllä ne on tullut joka vuosi katsottua, mutta mieleen jäänyt vain sellaiset jotka ihastuttaa tai vihastuttaa. Heikko nimimuisti yhdistettynä valikoivaan muistiin on huono yhdistelmä :heh:

Re: Levyraati 128: Jugoslavia

Lähetetty: 17 Heinä 2023, 15:36
Kirjoittaja Saturnus Psycho
TomppaJr kirjoitti: 17 Heinä 2023, 13:28 Oi, onpas ihania terveisiä Anna Vissiltä paljon. :ihana: Turbopuska best.
Näille nimille tuli naureskeltua!

Re: Levyraati 128: Jugoslavia

Lähetetty: 17 Heinä 2023, 15:37
Kirjoittaja Aleksi
Onpa paljon viisututtuja. MARAAYA, Rebeka Dremelj, Elena Risteska, Domenica ja Maja Blagdan ovat ainakin pyörineet niissä piireissä.

Re: Levyraati 128: Jugoslavia

Lähetetty: 17 Heinä 2023, 15:54
Kirjoittaja Saturnus Psycho
Saturnus Psycho kirjoitti: 17 Heinä 2023, 15:36
TomppaJr kirjoitti: 17 Heinä 2023, 13:28 Oi, onpas ihania terveisiä Anna Vissiltä paljon. :ihana: Turbopuska best.
Näille nimille tuli naureskeltua!
Koloa ennen kohtaat Turbopuskan

Tämänkin tajusin nyt :repeilee:

Re: Levyraati 128: Jugoslavia

Lähetetty: 17 Heinä 2023, 16:01
Kirjoittaja Requel
Unihiekkamyrsky kirjoitti: 17 Heinä 2023, 13:30 Aika ug kattaus, Years & Years on ainoa nimi jonka tunnistan listalta :heh:
En mäkään tunnista näistä tyyliin yhtään.. ja hyvä niin. :uujee:

Re: Levyraati 128: Jugoslavia

Lähetetty: 17 Heinä 2023, 17:35
Kirjoittaja Timoteus
Viiksivallu kirjoitti: 05 Heinä 2023, 22:03 15. :kroatia: Choir at Diocletian Palace - Klapa
Kappaleen nimi ei ole Klapa. Klapa on nimitys eräälle laulumuodolle tai sellaista esittävälle kokoonpanolle. Kroatia toi klapaa viisulavallekin vuonna 2013. :tosion:

Videon kommenteissa tiedetään kertoa kappaleen nimeksi Moj galebe tai sitten Galeb i ja. Kumpi on oikein? :miettii: Molemmat. Kappale tunnetaan kummallakin nimellä. Enemmän osumia löytyy nimellä Galeb i ja, joten ehkä se on oikeampi.

Esittäjänimen pitäisi kai olla Klapa jotakin, mutta valitettavasti kokoonpanon nimi ei käy mistään ilmi. EDIT: Käypäs. Videon kommenteissa nimimerkki davorinvrbancic1361 kertoo: "To je klapa Contra iz Splita". Ehkä uskomme Davorinia. Esittäjänimeksi siis Klapa Contra, jos ei parempaakaan vaihtoehtoa ole tarjota.

Re: Levyraati 128: Jugoslavia

Lähetetty: 17 Heinä 2023, 19:17
Kirjoittaja Viiksivallu
Timoteus kirjoitti: 17 Heinä 2023, 17:35
Viiksivallu kirjoitti: 05 Heinä 2023, 22:03 15. :kroatia: Choir at Diocletian Palace - Klapa
Kappaleen nimi ei ole Klapa. Klapa on nimitys eräälle laulumuodolle tai sellaista esittävälle kokoonpanolle. Kroatia toi klapaa viisulavallekin vuonna 2013. :tosion:

Videon kommenteissa tiedetään kertoa kappaleen nimeksi Moj galebe tai sitten Galeb i ja. Kumpi on oikein? :miettii: Molemmat. Kappale tunnetaan kummallakin nimellä. Enemmän osumia löytyy nimellä Galeb i ja, joten ehkä se on oikeampi.

Esittäjänimen pitäisi kai olla Klapa jotakin, mutta valitettavasti kokoonpanon nimi ei käy mistään ilmi. EDIT: Käypäs. Videon kommenteissa nimimerkki davorinvrbancic1361 kertoo: "To je klapa Contra iz Splita". Ehkä uskomme Davorinia. Esittäjänimeksi siis Klapa Contra, jos ei parempaakaan vaihtoehtoa ole tarjota.
Kiitos asiaan perehtymisestä. Sain kappaleen tiedot listalla alun perin esitellyllä tavalla, mutta vaihdoin nämä tarkemmat kappalelistaan.