Levyraati 134: In corpore sano
Lähetetty: 14 Loka 2023, 09:45
.
.
Näytteen tarttisin maksasta? Hiukset, iho, silmät, maksa, huulet, perna, autonominen hermosto, sydän, jalka – mitä niitä nyt onkaan, mistä ruumiillisesti koostumme. Kerätään yhteen, mitä laulut aiheesta kertovat.
Lähetä siis biisi, jonka sanoituksessa mainitaan jokin normaaliin terveeseen ihmisruumiiseen kuuluva jäsen, elin tai kudos. Esimerkiksi syyliä pidetään sairaina, joten ne eivät nyt kelpaa, vaikka yleisiä eli sikäli normaaleja ovatkin. Samoin evät ja uimarakot jäävät nyt rannalle ruikuttamaan. Ja tosiaan pitää mainita vain osa, eli koko ruumis tai keho ei nyt kelpaa sekään. Koska maininnan on löydyttävä sanoituksesta, instrumentaalilla ei voi osallistua.
Vertauskuvalliset esiintymät ovat sallittuja, mikäli ne liittyvät ihmiseen: My Heart Is Yours (Norja 2010) kävisi, jollei olisi viisu, mutta Yksinäinen saarnipuu meren selkineen ei. Sukupolvet ja silmänräpäykset eivät käy. Puhekieliset ja alatyyliset nimitykset kelpuutetaan.
Tarvittaessa päätän diktatorisesti, mikä kelpaa ja mikä ei. Privana voi kysellä ja julkinen keskustelu on sallittua sekin.
Jotta saataisiin vaihtelua, kullakin johonkin ruumiinosaan viittaavalla sanalla saa ilman pistesakkoa kilpailla korkeintaan kaksi biisiä. Ilmoittautumisjärjestyksessä seuraavat samalla sanalla mukaan yrittävät saavat kappaleelleen pistesakkoa niin monta pistettä kuin on samalla sanalla kilpailevia biisejä. Samuus määritetään sananmuodon mukaan, ei merkityksen: Esim. takapuoli, ahteri ja peba ovat eri sanoja. Muodoltaan samat sanat eri kielissä ovat eri sanoja, esim. engannin hand ja ruotsin hand. Sanan taivutetut muodot samassa kielessä lasketaan samaksi sanaksi, esim. käteen ja kädessä.
Ensimmäisen vuorokauden aikana ilmoitetut kappaleet käsitellään arvotussa järjestyksessä. Sen jälkeen ilmoittautumiset käsitellään saapumisjärjestyksessä. Ketjun kakkosviestiin ilmestyy ajantasainen listaus sanoista, joiden pistesakoton kiintiö (2 kpl) on täynnä. Halutessasi voit vaihtaa kappaleesi sellaiseen, jonka sanalla on vähemmän esiintymiä. Mikäli kappaleessasi esiintyy useampia elintä/ruumiinosaa tarkoittavia sanoja, voit listata ne kaikki, jolloin osallistut automaattisesti harvinaisimmalla (jollet sitten halua jotain tiettyä niistä käyttää).
Kun osallistujakappaleet on julkaistu, on ennen äänestyksen alkua vuorokausi aikaa kyseenalaistaa kappaleiden kelpoisuus ja vaihtaa diskattavaksi tuomittu kappale uuteen. Ääniä aletaan ottaa vastaan vuorokausi sen jälkeen, kun kappalelista on saatu lopulliseen kuosiinsa.
Kerro ilmoittautumisen yhteydessä ruumiinosaan viittaava(t) sana(t), jo(i)lla kilpailet. Helpottaaksesi kappaleesi hyväksymistä voit liittää mukaan myös tiedon kappaleen kielestä sekä lyriikkasitaatin ruumiinosan ympäristöstä, mielellään kohdesana lihavoituna, sekä käännöksen. Jos olen epävarma kappaleen kelpoisuudesta, voit joutua toimittamaan nämä tiedot myöhemmin. Lähettämiäsi tietoja voidaan julkistaa, mikäli kappaleesi kelpoisuudeta herää keskustelua. Muuten ne pysyvät salassa.
Muilta osin raadissa noudatetaan levyraatien oletussääntöjä.
Näillä näkymin semifinaaleja ei ole tulossa.
Ilmoittautumislomake:
Maa:
Esittäjä:
Kappale:
Youtube-linkki:
Elin, kudos tai ruumiinosa (tai useampi):
Vapaaehtoisesti:
Kieli:
Lyriikat alkukielisinä ja suomennettuna (lihavoi alkutekstistä elin, jolla osallistut):
Aikataulu:
Sunnuntai 15.10. klo 18.00: Ilmoittautuminen alkaa.
Sunnuntai 22.10. klo 21.00: Ilmoittautuminen päättyy.
Maanantai 23.10. klo 21.00: Pisteiden vastaanottaminen alkaa.
Lauantai 4.11. klo 23.59: Pisteytysaika päättyy.
Sunnuntai 5.11. klo 17.00: Tulosshow.