Sivu 1/7

Jouluraati 2023

Lähetetty: 22 Marras 2023, 15:13
Kirjoittaja Erakkorapu
JOULURAATI 2023

kuva

Tervetuloa jo perinteeksi muodostuneeseen Viisukuppilan Jouluraatiin! Hyväksi havaittua teemaa emme lähde sörkkimään, joten lähetä tänäkin vuonna jokin jouluun liittyvä musiikkikappale. Mikäli kappaleesi teemanmukaisuudessa on epäselvyyksiä, saatan pyytää lisäselvityksiä, jotka voit toki laittaa itsekin mukaan ilmoittautumisviestiisi.

Inflaatio on saavuttanut myös Korvatunturin, joten tänä vuonna olemme säästeliäitä emmekä jaa muutamana viime vuonna käytössä olleita jouluisuuspisteitä. Pisteytys tapahtuu siis tavallisten raatien tapaan, teemanmukaisuuden voi toki halutessaan huomioida niissäkin. Pisteytyskaava riippuu osallistujamäärästä, pisteyttämättömyydestä annetaan risuja ja hylkäys. Raadissa käydään pelkkä finaali.

Samalta esittäjältä mukana voi olla vain yksi kappale. Aiemmin raadissa mukana olleet kappaleet eivät voi olla mukana saman esittäjän versioina, mutta eri tulkitsijan voimin kappaleet ovat tervetulleita. Samasta biisistä voi myös raadin sisällä olla useampi eri esittäjän versio, mutta tässä tilanteessa ilmoitan asiasta ensin jälkimmäisen kappaleen lähettäjälle, ja jos hän haluaa pysyä valinnassaan, infoan myös aiemmin biisin lähettänyttä tarjoten vaihtomahdollisuutta.

Lähetä minulle ilmoittautuessasi seuraavat tiedot yksityisviestillä:
Maa:
Artisti:
Kappale:
YouTube-linkki:
(Jouluisuus-perustelu: jos kappalevalinta sitä mielestäsi kaipaa)

Aikataulu

Ke 22.11 klo 20.00 - Kappaleiden lähetysaika alkaa
Pe 1.12 klo 23.59 - Kappaleiden lähetysaika päättyy
La 2.12 - Soittolista julkaistaan ja pisteytysaika alkaa raati-isännän aamukahvin jälkeen
Su 17.12 klo 22.00 - Pisteytysaika päättyy
Ma 18.12 - Tulosshow kello 20.00.

:jouluhymy: Tervetuloa mukaan :jouluhymy:

Re: Jouluraati 2023

Lähetetty: 22 Marras 2023, 15:13
Kirjoittaja Erakkorapu
Kappaleet

1. :flag_gb: Wham! - Last Christmas
2. 🇫🇮 Diandra - Kerran joulukuun aikaan
3. 🇫🇮 Tiernapoika - Joulutarina
4. :flag_gb: Jethro Tull - First Snow on Brooklyn
5. 🇷🇺 Sergey Lazarev & Vlad Topalov - Novi god
6. 🇨🇦 Klô Pelgag - Toute seule pour Noël
7. 🇲🇽 🇨🇴 Morat, Danna Paola - Dulce Navidad
8. 🇸🇪 Adolphson & Falk - Mer jul
9. 🇫🇮 Jenni & Juho - Hyvää joulua kuitenkin
10. 🇰🇷 Cacophony - Christmas
11. 🇩🇰 Julie Maria - Pagten (Uden Hinanden)
12. 🇫🇮 Hector - Joululaulu Finnmarkenissa
13. 🇷🇺 AKADO - ДИСС на НОВЫЙ ГОД!
14. :flag_gb: Steeleye Span - Gaudete
15. :flag_gb: Seb Skelly - Christmas Lights (Coldplay Cover)
16. 🇫🇮 TARJA - Frosty The Snowman
17. 🇫🇮 Antti Autio & Litku Klemetti - Jouluflippaus
18. 🇫🇮 Saija Tuupanen & Teemu Roivainen - Hyvää joulua
19. 🇫🇮 Vesa-Matti Loiri - Tähti tähdistä kirkkain
20. :flag_ch: Sabina Ruhstaller - Lieb Nachtigall, wach auf
21. :flag_lt: Kardiofonas - Kalėdų eglutė
22. 🇫🇮 Anna Eriksson - Ave Maria

SOITTOLISTA

Pisteytys: Kymmenelle parhaalle viisupisteytyskaavalla 12-10-8-7-6-5-4-3-2-1
Lähetä pisteesi yksityisviestillä minulle viimeistään Su 17.12 klo 22.00

Re: Jouluraati 2023

Lähetetty: 22 Marras 2023, 15:14
Kirjoittaja Erakkorapu
Tulokset:

:voitto: :flag_gb: Jethro Tull - First Snow on Brooklyn Koirankuonolainen (116p)

:hopea: 🇫🇮 Antti Autio & Litku Klemetti - Jouluflippaus wigwam (93p)

:pronssi: 🇸🇪 Adolphson & Falk - Mer jul akuankka13 (92p)

4. 🇨🇦 Klô Pelgag - Toute seule pour Noël jiiii (86p)
5. 🇫🇮 Vesa-Matti Loiri - Tähti tähdistä kirkkain teemuus (82p)
6. 🇫🇮 TARJA - Frosty The Snowman Taikahuilu (81p)
7. :flag_lt: Kardiofonas - Kalėdų eglutė Timoteus (79p)
8. 🇷🇺 Sergey Lazarev & Vlad Topalov - Novi god TomppaJr (78p)
9. 🇩🇰 Julie Maria - Pagten (Uden Hinanden) vendyssel (71p)
10. 🇫🇮 Jenni & Juho - Hyvää joulua kuitenkin Requel (71p)
11. 🇫🇮 Diandra - Kerran joulukuun aikaan WildDance (67p)
12. 🇫🇮 Hector - Joululaulu Finnmarkenissa sziget (64p)
13. 🇫🇮 Anna Eriksson - Ave Maria Saturnus Psycho (60p)
14. 🇫🇮 Saija Tuupanen & Teemu Roivainen - Hyvää joulua Eveveve (59p)
15. :flag_gb: Steeleye Span - Gaudete Erakkorapu (58p)
16. :flag_ch: Sabina Ruhstaller - Lieb Nachtigall, wach auf Huilumies (55p)
17. 🇰🇷 Cacophony - Christmas UFOPOLI (54p)
18. :flag_gb: Wham! - Last Christmas Kasper_ (45p)
19. :flag_gb: Seb Skelly - Christmas Lights (Coldplay Cover) Rousku (38p)
20. 🇲🇽 🇨🇴 Morat, Danna Paola - Dulce Navidad Aleksi (34p)
21. 🇷🇺 AKADO - ДИСС на НОВЫЙ ГОД! jdjj22 (34p)
22. 🇫🇮 Tiernapoika - Joulutarina klaus-12 (33p)

Re: Jouluraati 2023

Lähetetty: 22 Marras 2023, 15:14
Kirjoittaja Erakkorapu
kuva

Re: Jouluraati 2023

Lähetetty: 22 Marras 2023, 15:17
Kirjoittaja Kasper_
Hyvä muuten että niistä turhista erillisistä jouluisuuspisteistä luovuttiin :joojoo:

Re: Jouluraati 2023

Lähetetty: 22 Marras 2023, 15:33
Kirjoittaja Rousku
Onhan taas niin, että myös uusivuosi lasketaan jouluun? Ja varmaan loppiainenkin. Entä talviset laulut yleensä? Kyllähän jouluna usein soi rekiretket ja hei kuuraparrat.

Re: Jouluraati 2023

Lähetetty: 22 Marras 2023, 16:15
Kirjoittaja Erakkorapu
Rousku kirjoitti: 22 Marras 2023, 15:33 Onhan taas niin, että myös uusivuosi lasketaan jouluun? Ja varmaan loppiainenkin. Entä talviset laulut yleensä? Kyllähän jouluna usein soi rekiretket ja hei kuuraparrat.
Suhtaudun näihin vähän tapauskohtaisesti. Pelkkä talvi itsessään ei riitä perusteluksi, mutta mainitsemasi talvilaulut toki hyväksyisin koska ne on perinteisesi liitetty jouluun. Eli jos pystyy osoittamaan että jokin talvilaulu liittyy jotenkin jonkin maan joulukulttuuriin, se hyväksytään mukaan.

Uudesta vuodesta on näköjään viime vuonna käyty melko paljon keskustelua :heh: Näissäkin ehkä katson vähän tapauskohtaisuutta; joku Abban Happy New Year olisi sellainen jonka läpi meneminen vaatisi melkoiset perustelut, mutta esim. venäläiseen uuteenvuoteen liittyvissä biiseissä olisin ehkä armollisempi koska tuo on selkeämmin meidän jouluamme vastaava juhla.

Re: Jouluraati 2023

Lähetetty: 22 Marras 2023, 22:06
Kirjoittaja Erakkorapu
Parin ekan tunnin aikana saimme jo mukavasti osallistujia. Kaikilla tähän mennessä ilmoittautuneilla pitäisi olla hyväksymisviestit postissa :joojoo:

Re: Jouluraati 2023

Lähetetty: 29 Marras 2023, 14:24
Kirjoittaja Erakkorapu
kuva
Raadin valmistelu on hyvässä vauhdissa, vielä on noin kaksi ja puoli vuorokautta aikaa ilmoittautua. 15 jouluihmistä olemme tähän mennessä saaneet mukaan joukkoon iloiseen :jouluhymy:

Re: Jouluraati 2023

Lähetetty: 29 Marras 2023, 20:09
Kirjoittaja TomppaJr
Ai niin joku tämäkin. :sekava: :jouluhymy:

Re: Jouluraati 2023

Lähetetty: 01 Joulu 2023, 15:12
Kirjoittaja Erakkorapu
Hieman vajaa 9 tuntia vielä aikaa liittyä mukaan. Availen soittolistan huomenna jossakin vaiheessa päivää.

Re: Jouluraati 2023

Lähetetty: 01 Joulu 2023, 20:06
Kirjoittaja Timoteus
Hups. Olipa unohtua koko raati joulukalenterin kanssa säätäessä. Muistin ilmoittautumisdeadlinen olevan joulukuun alussa mutten muistanut sen tulevan vastaan aivan näin pian.

Pari vaihtoehtoa on onneksi takataskussa valmiina. :jouluhymy:

Re: Jouluraati 2023

Lähetetty: 02 Joulu 2023, 00:13
Kirjoittaja Erakkorapu
kuva
Kappaleiden lähetysaika on täten päättynyt, mutta hetki pitää vielä malttaa ennen kuin paljastuu mitä paketista löytyy :jouluhymy:

Re: Jouluraati 2023

Lähetetty: 02 Joulu 2023, 09:46
Kirjoittaja Erakkorapu
kuva
Tänään, jos kuppila suo
on soittolista, kappaleet ja pisteytysohjeet ilmestyneet ketjun toiseen viestiin;
ja julistetaan täten pisteytysaika alkaneeksi kehottamalla
kaikkia pisteytysvelvollisuutensa suorittamaan
sekä muutoin ketjussa asiallisesti käyttäytymään,
sillä se, joka pisteytyksen unohtaa
tai jouluraatia jollakin laittomalla taikka sopimattomalla käytöksellä häiritsee
on raskauttavien asianhaarain vallitessa syypää siihen rangaistukseen
jonka kuppilan ja raadin säännöt
kustakin rikoksesta ja rikkomuksesta erikseen säätävät.
Lopuksi toivotetaan kuppilan kaikille raatilaisille
riemullisia kuunteluhetkiä jouluraadin parissa.

Re: Jouluraati 2023

Lähetetty: 02 Joulu 2023, 10:15
Kirjoittaja Koirankuonolainen
Hieno jouluraadin julistus! :jouluhymy: :pappi: :harppu:

Re: Jouluraati 2023

Lähetetty: 02 Joulu 2023, 10:41
Kirjoittaja Taikahuilu
Tuliko protestijoulu :mulk:

Re: Jouluraati 2023

Lähetetty: 02 Joulu 2023, 11:17
Kirjoittaja TomppaJr
Ihana jouluraadin julistus. :ihana:

Re: Jouluraati 2023

Lähetetty: 02 Joulu 2023, 13:01
Kirjoittaja Rousku
Siellä onkin sitten biisi, jota jouluraatiin ajattelin, mutta eri versiona. Kuitenkin sellaisena, jonka tulin kuunnelleeksi biisiä valitessani. Nimeonmaan jouluraadin tapauksessa tämä ei tietenkään ole kovin yllättävää.

Re: Jouluraati 2023

Lähetetty: 03 Joulu 2023, 11:10
Kirjoittaja romualdo
Törrrrrrkeeeetä ettei mua kunniajäsentä odotettu... myöhästyin siis!

Kirkkain tähti - Jyrki Anttila.

Soi siis ... mukana. Arvostelkaa tämäkin!

Re: Jouluraati 2023

Lähetetty: 03 Joulu 2023, 11:24
Kirjoittaja Requel
romualdo kirjoitti: 03 Joulu 2023, 11:10 Törrrrrrkeeeetä ettei mua kunniajäsentä odotettu... myöhästyin siis!

Kirkkain tähti - Jyrki Anttila.

Soi siis ... mukana. Arvostelkaa tämäkin!
Onko tämä paras video mitä löytyy?



Komea ääni herralla ja komea hän on noin muutoinkin. Hengellinen tunnelma, sopii siis kirkossa esitettäväksi mainiosti. Voisin antaa jouluisuuspisteitä jos kappale olisi mukana ja niitä saisi jakaa. :hali:

Re: Jouluraati 2023

Lähetetty: 04 Joulu 2023, 18:57
Kirjoittaja Kasper_
Sori jos jonkun joulumieli tyssää tähän viestiin, mutta taso järkytti minut huonoudellaan :eiei:
Harkitsin jopa pisteideni osittaista arpomista, mutta sille linjalle en kuitenkaan lähtenyt. Luulisi oman kappaleeni olevan ihan ylivoimainen voittaja tässä joukossa, mutta aiemmasta kokemuksesta viisastuneena en voi mennä vielä julistamaan mitään :hiips:

Re: Jouluraati 2023

Lähetetty: 04 Joulu 2023, 20:21
Kirjoittaja Saturnus Psycho
^ Mä olen kyllä todellakin täysin samaa mieltä. Viime vuonna jouluraati oli varsin mukava, mutta nyt taso on niin kaamea ettei näistä monellekaan tekisi mieli antaa pisteitä.

Tosin, se jonka uskon olevan sun lähettämä on kyllä ehdottomasti mun inhokkijoululauluja ikinä, joten jos olen oikeassa mikä on sun niin pelkään kyllä itsekin sen voittavan mutta en todellakaan toivo sitä. :mrgreen:

Re: Jouluraati 2023

Lähetetty: 04 Joulu 2023, 22:18
Kirjoittaja Rousku
Saturnus Psycho kirjoitti: 04 Joulu 2023, 20:21 Tosin, se jonka uskon olevan sun lähettämä on kyllä ehdottomasti mun inhokkijoululauluja ikinä
Toi Wham? Onko pakko kuunnella?

Re: Jouluraati 2023

Lähetetty: 04 Joulu 2023, 22:26
Kirjoittaja Saturnus Psycho
Rousku kirjoitti: 04 Joulu 2023, 22:18
Saturnus Psycho kirjoitti: 04 Joulu 2023, 20:21 Tosin, se jonka uskon olevan sun lähettämä on kyllä ehdottomasti mun inhokkijoululauluja ikinä
Toi Wham? Onko pakko kuunnella?
No joo, myönnetään jo tässä vaiheessa etten ole pitkään aikaan voinut sietää tuota Whamia. :nohyi:

Re: Jouluraati 2023

Lähetetty: 04 Joulu 2023, 22:35
Kirjoittaja TomppaJr
Wham. <3 Paras joululaulu, etenkin Cascadan versiona. :ylppis:

Re: Jouluraati 2023

Lähetetty: 04 Joulu 2023, 22:41
Kirjoittaja Kasper_
Last Christmas on tosiaan kovin mielipiteitä jakava. Niin ovat myös Loirin joululaulut joita en itse puolestaan voi sietää. Kuulostaa nimittäin se Loirin "tulkitseminen" siltä kuin joku eläin tekisi kuolemaa :tajuton:

Re: Jouluraati 2023

Lähetetty: 04 Joulu 2023, 22:43
Kirjoittaja Koirankuonolainen
Rousku kirjoitti: 04 Joulu 2023, 22:18
Saturnus Psycho kirjoitti: 04 Joulu 2023, 20:21 Tosin, se jonka uskon olevan sun lähettämä on kyllä ehdottomasti mun inhokkijoululauluja ikinä
Toi Wham? Onko pakko kuunnella?
Tämän joulun Whamageddonista putoaa niin että paukahtaa, jos kuuntelee :shock:

Re: Jouluraati 2023

Lähetetty: 04 Joulu 2023, 22:47
Kirjoittaja Saturnus Psycho
TomppaJr kirjoitti: 04 Joulu 2023, 22:35 Wham. <3 Paras joululaulu, etenkin Cascadan versiona. :ylppis:
Mun mielestä taas tasapaksumpaa biisiä saa etsiä kuin se Cascadan versio siitä. :kups:
Kasper_ kirjoitti: 04 Joulu 2023, 22:41 Last Christmas on tosiaan kovin mielipiteitä jakava. Niin ovat myös Loirin joululaulut joita en itse puolestaan voi sietää. Kuulostaa nimittäin se Loirin "tulkitseminen" siltä kuin joku eläin tekisi kuolemaa :tajuton:
Hmm, tää on mulle vaikeampi homma. En pahemmin pidä Loirin äänestä ja pääosin ajattelen että hän huonontaa hyvienkin biisien tasoa. Pari hyvää versiota Loirin joululevyltä kuitenkin löytyy eli en täysin tyrmää vaikka Loirin ääni melko vastenmielinen onkin.

70-luvun raadissakin jätin Brontosauruksen ilman pisteitä osittain juuri Loirin äänen ja ärsyttävän laulutyylin takia.

Re: Jouluraati 2023

Lähetetty: 04 Joulu 2023, 23:16
Kirjoittaja Taikahuilu
Vihdoin joku on uskaltanut laittaa Whamin tänne!?!
Siltsu vaan jää enää odottaan parempia aikoja ja ehkäpä parempi niin....kyllähän Jartsu
kunnon jouluraadin ansaitsisi.
:loppu:

Re: Jouluraati 2023

Lähetetty: 05 Joulu 2023, 01:13
Kirjoittaja Rousku
^ Eihän tämä keskustelu mikään off topic ole!
Saturnus Psycho kirjoitti: 04 Joulu 2023, 22:47 70-luvun raadissakin jätin Brontosauruksen ilman pisteitä osittain juuri Loirin äänen ja ärsyttävän laulutyylin takia.
Minusta se oli niitä harvoja kappaleita joihin hänen äänensä sopii.

Mutta olikos viime tai toissa jouluraadissa Pieni rumpalipoika Loirin esittämänä? muistaakseni sekään ei ollut ihan paha. Edit: Ei kun se olikin tuo Kolmen kuninkaan marssi viime raadissa. Eipä ole näköjään sen raadin pistetaulukoita wikissä.