Levyraati 138: Nous on veut des violons
Lähetetty: 28 Marras 2023, 00:56
Nous on veut des violons!!
Sattumalta juuri Malmössä, johon euroviisut palaavat ensi keväänä, lauloi Belgian Morgane vuonna 1992 haluavansa viuluja. Minä, Huilumies, puolestani haluan tähän raatiin kaikkia muitakin soittimia! Onhan niistä kertovia kappaleita euroviisuissakin löytynyt jonkin verran: Corde della mia chitarra 1957, Viulu-ukko 1975, Il y aura toujours des violons 1979, Bunica bate doba 2005, Me and my guitar 2010...
Suomen karsinnoista puolestaan tulee mieleen ”Soita taas kitaraa” (1992), vaikkei kukaan siinä kitaraa tainnut soittaa
No, ei niitä kappaleita ihan pilvin pimein sentään ole mutta siinäpä teille hiukan aivopähkinää...
SÄÄNNÖT:
(kursiivilla äskettäin eli ke 29.11. noin klo 18.30 muutetut kohdat)
1. Mikä lasketaan soittimeksi?
Soittimeksi lasketaan elävän olennon kehosta erillinen esine, jolla tuotetaan musiikkia. Ei siis esim. suu, kurkku, kieli tai sormet...
Musiikin tuottamisen on oltava ”primääriä”, millä tarkoitan sitä, että kyseessä ei saa olla talletettua musiikkia toistava esine. Ei siis levysoittimia, jukebokseja, soittorasioita tms. Een speeldoos (1963) ei siis olisi kelvannut tähän raatiin.
Esineet, joita ei alun perin ole tarkoitettu soittimiksi, kelpaavat tosin kyllä sellaisessa tapauksessa, että niitä käytetään kappaleen lyriikoissa soitinten tavoin, musiikkia tuottaen. Esim. kiviä voi kilistellä tai laatikoita paukuttaa, jos sanoituksessa tehdään tästä musiikkivertauksia. Kellojakin saa soittaa, mutta niistä ei saa katsella aikaa...
Jotkut soitinta muulloin tarkoittavat sanat saattavat toisinaan tarkoittaa muutakin. Näissä tehdään näin:
- Vertauskuvalliset merkitykset, joissa soitinsana on kuitenkin kytköksissä soittimeen (kuten esim. torvi tai harppu pejoratiivisessa merkityksessä) hyväksytään
- Homonyymit, kuten vaikkapa Piano piano (1985) jotka tarkoittavat jotain aivan muuta kuin soitin, ei hyväksytä.
Soittimista on luetteloita vaikkapa täällä:
https://fi.wikipedia.org/wiki/Luettelo_soittimista
https://en.wikipedia.org/wiki/List_of_m ... nstruments
https://sv.wikipedia.org/wiki/Musikinstrument
...ja niin edelleen joka kielellä...
Harvinaisemmilla kielillä tulee minulle tarjota jokin käännöstodiste, että kappaleen nimestä tai sanoituksesta löytyvä, soittimeksi väitetty sana todella tarkoittaa jotakin kelvollista soitinta.
2. Soitinsanan oltava kappaleen otsikossa tai tekstissä mieluiten toistuvasti
Sääntöihin kuuluu ihan ensiksi, että kappaleen on oltava laulettu, se ei siis saa olla instrumentaalikappale, koska silloinhan tehtävä olisi liiankin helppo: napsisi vain klassisen musiikin joukosta jonkin ”soitin x”-kvarteton tms.
Soitinta kuvaavan sanan on oltava joko omana sanana tai osana jotain muuta sanaa. Tietyn soittimen soittaja, kuten Huilumies tai Viulu-ukko , tekee kappaleesta siis myös kelvollisen, vaikkei otsikossa/sanoituksessa ko. soitinta puhtaasti mainitakaan. Samoin sanat ”huiluorkesteri” tai ”huiluvarasto” hyväksyttäisiin.
Kappaleen sanoituksessa soitinta tai sen soittajaa kuvaavan sanan on esiinnyttävä joko:
A) ...kappaleen nimessä, tai
B) ...kappaleen sanoituksessa (poistettu kielto esiintyä siinä vain kerran) tai
C) ...sekä otsikossa että muussa sanoituksessa.
(B-tapauksen hyväksyn etenkin sen takia, että aina ei kappaleen olennaisin sana edes esiinny otsikossa. Ajatelkaapa, tämän teeman ulkopuolelta, esimerkkiä Bulgaria 2007. Kappaleen nimi virallisesti on Water, tai bulgariaksi Voda. Kuitenkaan niitä kumpaakaan ei mainita kertaakaan, ja kappaleen olennaisin ja eniten toistuvin sana on More.)
Jos kappale on B-tapaus, lähettäjän on näytettävä sanoituksesta ko. soitinkohdat, tai, jos sanoitusta ei ole kirjallisena, kerrottava videon ne sekunnit, joilla ne esiintyvät. (lisäys 28.11. klo 13.35)
Teemabonuspisteet:
- Jos soitinsana esiintyy sanoituksessa vain kerran, siitä saa 0 lisäpistettä. (+0p)
- Jos 2 kertaa, niin saa 2 lisäpistettä. (+2p)
- Jos 3 kertaa tai useammin, tai se esiintyy kappaleen nimessä, niin saa 4 lisäpistettä. (+4p)
- (Ja jokin varaus välipisteille 1 ja 3, jos tulee rajatapauksia )
"2 kertaa / 3 kertaa tai useammin" -tapauksiksi hyväksytään myös sellaiset B-tapaukset, joissa soittimia ilmaisevia sanoja on sanoituksessa useamman kerran, vaikka joka kerta olisi eri soitin.
3. Harvinaisemmista kielistä lisäpisteitä
Teeman mukaisten kappaleiden löytäminen lienee jo sinänsä melko vaikeaa, ja siksi haluan palkita muutamilla lisäpisteillä sitä, joka löytää kelvollisen kappaleen yleisesti vähemmän tunnetulla kielellä.
Kielistä saa siis lisäpisteitä seuraavasti:
0 p: suomi, englanti
1 p: ruotsi (lienee useimmilla hieman heikompi kuin suomi tai englanti)
3 p: ranska, espanja (puhutaan hyvin monessa maassa ympäri maailmaa)
4 p: italia, saksa (puhutaan muutamissa Euroopan maissa)
5 p: kaikki muut kielet
Olkoon tässä siis kielten arvottamisen perustana Suomen viralliset kielet sekä Euroviisujen Big5-maiden ykköskielet.
Jos on monikielisiä kappaleita (joskaan niitä ei euroviisujen ulkopuolella kauheasti ole ) niin lisäpisteen määrää se kieli, mitä kappaleessa on suhteellisesti eniten.
Isäntä Huilumies kuitenkaan ei saa nauttia kielellisistä lisäpisteistä.
4. Äänestämättömyydestä menetetään pistesatsin maksimipisteet, mutta ei diskata
Tässä kohtaa siis poiketaan oletussäännöistä. Menen jossain vaiheessa väittelemään ao. ketjuihin, mutta Levyraati 134 -ketjussa olen täysin samaa mieltä kuin esim. Timoteus. Kappaletta ei kuulu rangaista diskaamisella, sillä se on väärin niitä kohtaan, jotka siitä pitivät ja sitä äänestivät.
Äänestämättömyydestä siis tässä raadissa vain vähennetään ko. lähettäjän kappaleelta yhden pistesatsin maksimipisteet (euroviisuissa 12p, levyraadeissa joskus enemmänkin, riippuu osallistujamäärästä). Siten tapahtuu vain se tekninen oikeudenmukaisuus, että äänestämättömältä menee passiivisuuden hyöty, verrattuna kaikkiin muihin osallistujiin. Mutta ei enempää rangaistusta. Tämä sääntö oli Viisukuppilan käännöskisoissa aikanaan käytössä, ja olisi hyvä vakiosäännöiksi levyraateihinkin!
(Mielipiteitä säännöistä! Onko niissä mielestänne jotain korjattavaa tai täsmennettävää?)
(Nyt 29.11. klo 18.45 ei muutosehdotuksia enää oteta vastaan.)
ILMOITTAUTUMISLOMAKE
Maa:
Esittäjä:
Kappale:
Youtube-linkki:
Soitin/Soittimet suomeksi:
Soitin/Soittimet kappaleen kielellä:
Kieli:
Lisäksi liitteenä tarvittaessa (sääntöjen kohdan 2 B-tapauksissa) :
- Kappaleen sanoitus
- Sanoituksen puuttuessa tieto siitä, missä soitinsanat sijaitsevat videolla
AIKATAULU
Tämä onkin hiukan kinkkinen asia. Raadin loppuhan osuu normaalilla vauhdilla joulun tienoille. Silloin minä olen perheineni sukulaisissa, Pohjois-Ruotsissa. Asumme heidän luonaan. Toki siellä on omaakin aikaa, mutta tuntuu hiukan oudolta linnoittautua johonkin muutamaksi tunniksi yksin. Toisaalta on se teknisesti tehtävissä. Mutta, onko raadin päätyttävä ennen vai jälkeen joulun?
Tässä olisi uusi aikataulu, jolla raati päättyy vasta joulun jälkeen:
ke 29.11. (klo 21) : kappaleiden lähetysaika alkaa
su 10.12. (klo 08): kappaleiden lähetysaika päättyy
ma 11.12. : kappaleet julkaistaan
su 31.12. pisteytysaika päättyy
ke 3.1.2024 tulosshow
Tervetuloa raatiin! Soyez les bienvenus, et donnez-nous des violons, des flûtes, des pianos, des guitares et beaucoup d'autres instruments aussi!