Viisukuppila

Värkkää omat runosi tähän ketjuun tai pistä pystyyn keskustelua tästä aiheesta.

Olen tutustunut hiljattain Kantelettaren sisältöön tarkemmin. Suurin osa on ehkä turhan vanhanaikaisia minun makuuni, mutta muutama on jäänyt mieleen niistä mitä olen selannut läpi. Ohessa runo "Kuolisinko koito raukka". Oletettavasti lievä huoli on muuntautunut vahingoittavaksi ja surulliseksi asiaksi. Tämä on yksi niistä harvoista Kantelettaren runoista jotka koen kiehtoviksi. Useimmat ovat käsittämättömiä loruja.

Kuusen juuret kuivettuvat,
Vaan ei kuivu kyyneleni;
Meret suuretki sulavat,
Ei sula minun suruni.
Mitä voin minä poloinen,
Kuta taian kurja raukka,
Tämän suuren huolen kanssa,
Ja suuren surun keralla;
Suru särkevi syämen,
Huoli vatsan halkasevi.
Tulisko kevätki kerran,
Talven kanta katkiaisi,
Ehkä koito kuolisinki,
Katkiaisinki katala--
Lehti puuhun, ruoho maahan,
Minä marras maan rakohon,
Minä toukka Tuonelahan,
Minä tuima turpehesen.

Ohessa erään tuttavani vuosia sitten kirjoittama runo joka on edelleen yksi suosikeistani.

Matkalla

Kun prprdfogdfgjdfgdfg
mdfrkjltgjreosp¨+5olyk5
r4e^ÅÄry
6åöp¨å
76p
¨å56åä56er
*5r6ä
'ä5dr6
¨5r6åp¨5ol6öl5r6e¨p
56ole65o¨56eole56p56ol

Kiitos Hazarille tuosta täynnä elämän tuskaa olevasta runosta, pidin erityisesti tuosta parista kolmesta viimeisimmästä rivistä... lopusta … no nii ja just joo... sitten tähän ehkä vähän selkokielisempää poemaa… ihte olen ollut aina tai ihan murkkuvuosista asti ollu kiinnostunu runoista ja laulun teksteistä, minkä kyl moni on varmaan jo huamannu munkin mielareista… mielipiteistä siis. Luontorunot ovat tietysti lähinnä sydäntäni ja nytpä pistän tänne näin mittumaarin aikoihin sopivan tekstikokonaisuuen… varsin monet kukat ovat jo ehtineet kukkia tähän päivämäärään mennesä, kuten mm. tietyt liljat, kuten kielo jolla sattuu olemaan se suurin paikka mun sydämessäni. Ei vähiten sen takia että tuo valkoinen huumaavalta tuoksuva kaunotar on Suomen Kansalliskukka. Tämän runon poimin Koivuhaan (sivu)kirjastosta viime toukokuussa lainaamastani Luontoaiheisia runoja sisältävästä kokoelmasta. Aaaahh, nyt muistin etten kirjoittanutkaan sitä sieltä muistiin - ettäh sssemmonen moka (?) tällä kertaa. Mutta lupaan palata tähän myöhemmin...



mutta jos mää laitan tähän pari lyhyttä pätkää, jotka muistan, ovat Risto Rasaa…




Jos painat korvan omenan kylkeen ja kuulet astioiden helinää - siellä toukka tiskaa.


Lantajuova järven jäällä - kevät tulee - ihanaa!

En ole mikään runoniekka, olen kirjoittanut eläissäni tätä ennen varmaan kaksi runoa, mutta nyt syntyi tilaustyönä tällainen maailman kaunein tanka:

Hömppälätinää
vähäpätöisempääkin
syysääntä hönkään:
käheähköä köhää,
räkäkärsän röhkinää.

Minäkään en ole runoillut, mutta tällainen luovuuden rikkaruoho löytyy Kuppilaa edeltävästä elämästä:

Huhtikuussa

April morning kaupungissa, aurinko was rising
Isä tahtoi sing ja äidin luvalla myös sai sing
Laulu kertoi lampaista ja paimenista valleyssaan
Perheen nuori poika ahmi toastinpalaa nälissään
Lähtiessään poika heitti pari sanaa svenskaa
Isän täytyi beat him up just ojentaakseen penskaa
"Meillä päiten everybody puhuu kunnon Finnishiä
Paina tämä kaaliin, senkin naughty little inisijä!"

Tarina jatkui vielä parin säkeistön verran, tärkein oli jo tuossa. Pelkäsin korkeampaa taidelyriikkaa, jonka "lukeminen" on kuin sanaristikkoa ratkoisi. Laulutekstit kiinnostivat, niitä on niin monenlaisia.

^Svenska ja penska on kyllä ehkä kaunein loppusointu ikinä.