Sivu 1/7

Malta 2024: Sarah Bonnici – Loop

Lähetetty: 22 Elo 2023, 09:34
Kirjoittaja ESC93
:malta: MALTA :malta:

Edustuskappale: Loop
Esittäjä: Sarah Bonnici
Lauluntekijät: Kevin Lee, Leire Gotxi Angel, Michael Joe Cini, Sarah Bonnici, Sebastian Pritchard-James




Malta Eurovision Song Contest, tuttavallisemmin MESC, koki huomattavia muutoksia tälle vuodelle.

PBS vastaanotti kappaleita 28. elokuuta ja 20. syyskuuta välisenä aikana, jonka jälkeen raati valitsi studioversioiden pohjalta semifinalistit. Useamman viikon kestäneet semifinaalit käytiin loka-marraskuussa, ja tässä vaiheessa esitykset tehtiin livenä. 12 kappaleen finaali pidettiin helmikuussa. Finaaliviikolla nähtiin kolmena iltana finalistien haastatteluita, neljäntenä iltana nähtiin finalistien musiikkivideot, viides ilta nostalgiaa ja viimein varsinaisessa finaalissa kuultiin biisit livenä. Alun perin finaalin piti olla vain live on tape -esitysten näyttäminen ja voittajan valitseminen. Finalisteille annettiin esityksen tuotantoa varten 5000 euroa, semipudokkaillle puolestaan 300.

Yhdellä osallistujalla sai semifinaalivaiheessa olla vain yksi kappale, ja artistilla tai yhtyeen pääsolistilla on oltava Maltan kansalaisuus.

Karsintojen säännöt

Semifinaalien päivämäärät: 27.10., 3.11., 10.11.,17.11.
Finaalin päivämäärä: 3. helmikuuta
Päätösvalta: Raati ja televisionkatsojat

Finaalin osallistujat:
Janvil – Man
Haley Azzopardi – Tell me that it’s over
Erba’ – Sirena
Nathan – Ghost
Lisa Gauci – Breath
Sarah Bonnici – Loop
Greta Tude – Topic (Bla bla)
Miriana Conte – Venom
Ryan Hili – Karma
Gail Attard – Wild card
Denise – Mara
Matt Blxck – Banana

Semifinaaleissa pudonneet:
Kurt Calleja – Misunderstood
Mark Anthony Bartolo – Condition or fiction
Eliana Gomez Blanco – There's only flowers
Oxygyn – Cloudmaker
Lyndsay Pace – Fireproof
Dominic Cini – Bewsa
Marie Claire – Fading
Franklin Calleja – Puppet
Desirei Grech – Watch me
Sopranique – Empire
Mark Portelli – Just be
Maria Christina – Moving on
Jessica Micallef – Tagħna tnejn
Cosette Baldacchino – Free fall
Michela Galea – Let's talk about love
Thea Aquilina – Bloodstream
Miguel Bonello – Better off alone
Moira Starface – Feather flight
Dan – Baraxx
Stefan Galea – Numb
Karin Duff – Breaking bad
Christian Arding – Bellus
Martina Cutajar – Miles away
Kyle George – Arrows

Re: Malta 2024

Lähetetty: 18 Loka 2023, 18:30
Kirjoittaja CottonJoel
Osallistujat:

kuva

kuva

27. lokakuuta lähtien, neljän viikon ajan perjantaisin esitellään 9 kappaletta. 12 finalistia julkistetaan 24. marraskuuta.

https://twitter.com/ESCdiscord/status/1 ... 3004598663
https://twitter.com/ESCdiscord/status/1 ... 0749383965

Re: Malta 2024

Lähetetty: 18 Loka 2023, 18:34
Kirjoittaja Kasper_
Siellähän näkyy paljon tuttuja nimiä. Innolla odotan karsintoja :surrur:

Re: Malta 2024

Lähetetty: 18 Loka 2023, 21:10
Kirjoittaja TomppaJr
Vai että ekat tyrkyt tulossa ensi viikolla.

Re: Malta 2024

Lähetetty: 18 Loka 2023, 21:51
Kirjoittaja sienimursu
Paljon tuttuja nimiä ja kovia panostajia viime vuodelta, odotan innolla :surrur:

Re: Malta 2024

Lähetetty: 19 Loka 2023, 22:47
Kirjoittaja Pete
Jösses, Kurt Calleja ei olekaan se sama Kurt kuin vuonna 2012, vaan hänen täyskaimansa! :shock: Tyrkyn ovat kynäilleet Richard Micallef ja Aidan OC.

https://www.facebook.com/kurt.calleja.906

Re: Malta 2024

Lähetetty: 19 Loka 2023, 22:58
Kirjoittaja Kasper_
^ Oho! :eeek:
Olin ihan satavarma että oli vuoden 2012 edustajasta kyse :shock:

Re: Malta 2024

Lähetetty: 20 Loka 2023, 07:13
Kirjoittaja TomppaJr
Ohoo, ihan vaan tämän anekdootin takia haluan, että hän edustaa Maltaa. :uujee:

Re: Malta 2024

Lähetetty: 25 Loka 2023, 18:53
Kirjoittaja Rousku
Kääk, karsintakausi alkaa jo! :tajutkaa:

Milloin on viimeksi ollut näin aikaista? 2015?

Re: Malta 2024

Lähetetty: 25 Loka 2023, 20:25
Kirjoittaja CottonJoel
1. semin osallistujat:

1. Kurt Calleja – Misunderstood
2. Sarah Bonnici – Loop
3. Gail Attard – Wild Card
4. Mark Anthony Bartolo – Condition or Friction
5. Eliana Gomez Blanco – There’s Only Flowers
6. Oxygyn – Cloudmaker
7. Nathan – Ghost
8. Lyndsay Pace – Fire Proof
9. Dominic Cini – Bewsa

https://eurovoix.com/2023/10/25/malta-e ... announced/

Re: Malta 2024

Lähetetty: 25 Loka 2023, 20:29
Kirjoittaja Viisuilija_110
Järkytyin vähän, kun näin livekommennointi ketjun täällä! Oon ollut jotenkin ihan pimennossa, joten tuntuu todelta oudolta näin aikainen kauden alkaminen! :draamaa: Jännä ratkasu, että semifinaaleissa on live-esitykset, mutta finaalissa käytetään live-on-tape vetoa?

Re: Malta 2024

Lähetetty: 25 Loka 2023, 21:16
Kirjoittaja Pete
CottonJoel kirjoitti: 25 Loka 2023, 20:25 9. Dominic Cini – Bewsa
Tässä meillä on myös yksi pitkän linjan karsinta-artisti. Hän oli ensimmäisen kerran mukana jo vuonna 2007 kappaleella "Forever". :mrgreen:


Re: Malta 2024

Lähetetty: 26 Loka 2023, 19:08
Kirjoittaja Kasper_
Tuntuu yhä jotenkin absurdirta että huomenna tosiaan alkaa karsintakausi. En kyllä valita :heh:

Re: Malta 2024

Lähetetty: 27 Loka 2023, 12:00
Kirjoittaja WildDance
Ihanaa, että ystäväkansani Malta polkaisee karsintakauden käyntiin. :tapu: Ehdottomasti seuraan, jos vaan kotiin ennätän ajoissa.

Re: Malta 2024

Lähetetty: 27 Loka 2023, 12:58
Kirjoittaja Creeperqueen
Maltan karsintojen seuraaminen on yleensä yhtä tuskaa, joten ei haittaa että jäävät välistä töiden takia.

Jos jotain klippejä esityksistä löytyy netistä jälkikäteen, niin ehkä niitä voi vilkaista :heh:

Re: Malta 2024

Lähetetty: 27 Loka 2023, 13:12
Kirjoittaja kapineiti
Jessus, tänäänkö se sitten jo alkaa. :shock: Täytyypä sitten illalla virittäytyä viisutunnelmaan ja kurkata ensimmäiset semifinalistit.

Re: Malta 2024

Lähetetty: 27 Loka 2023, 23:13
Kirjoittaja jee euroviisut
No mutta taso ei ollutkaan läheskään yhtä heikko kuin viime vuoden Maltan likimain yhtäsuuren karsinnan perusteella odotin. :uujee:

1. Lyndsay Pace - Fire Proof ***1/2
2. Dominic Cini - Bewsa ***+
3. Gail Attard - Wild Card ***
4. Sarah Bonnici - Loop ***-
5. Eliana Gomez Blanco - There's Only Flowers **1/2
6. Kurt Calleja - Misunderstood **+
7. Nathan - Ghost **+
8. Mark Anthony Bartolo - Condition or Friction **
9. Oxygyn - Cloudmaker **-

Re: Malta 2024

Lähetetty: 27 Loka 2023, 23:16
Kirjoittaja Kasper_
Oli oikein hyvä taso tänään. Puntaroin vasta kun kaikki semit on käyty ja kappaleet kuultu, mutta sen voin sanoa että Sarah oli paras ja Oxygyn huonoin

Re: Malta 2024

Lähetetty: 27 Loka 2023, 23:19
Kirjoittaja WildDance
Dominic ja Lyndsay olivat suosikkini ensimmäisestä semifinaalista. Eliana, Nathan, Gail ja Sarah myös jollain tavalla mieleen. :peukku: Olisi voinut alkaa paljon huonommin.

Re: Malta 2024

Lähetetty: 27 Loka 2023, 23:21
Kirjoittaja ESC93
:malta: :malta: :malta: :malta: :malta:
Dominic Cini – Bewsa

:malta: :malta: :malta: :malta:
Matt Blxck – Banana
Stefan Galea – Numb
Erba' – Sirena
Franklin Calleja – Puppet
Greta Tude – Topic (Bla bla)

:malta: :malta: :malta:
Denise – Mara
Nathan – Ghost
Ryan Hili – Karma
Desirei Grech – Watch me
Sarah Bonnici – Loop
Moira Starface – Feather flight

:malta: :malta:
Miriana Conte – Venom
Christian Arding – Bellus
Karin Duff – Breaking bad
Sopranique – Empire
Lyndsay Pace – Fireproof
Maria Christina – Moving on
Lisa Gauci – Breathe
Haley Azzopardi – Tell me that it's over
Michela Galea – Let's talk about love
Eliana Gomez Blanco – There's only flowers
Kurt Calleja – Misunderstood
Dan – Baraxx
Kyle George – Arrows
Miguel Bonello – Better off alone
Jessica Micallef – Tagħna tnejn
Janvil – Man
Martina Cutajar – Miles away
Thea Aquilina – Bloodstream

:malta:
Gail Attard – Wild card
Cosette Baldacchino – Free fall
Mark Anthony Bartolo – Condition or fiction
Mark Portelli – Just be
Marie Claire – Fading
Oxygyn – Cloudmaker

Re: Malta 2024

Lähetetty: 27 Loka 2023, 23:26
Kirjoittaja Zera
Mä tykkäsin ehdottomasti eniten Dominicin entorenkutuksesta. Myös Elianan dramaattinen balladi ja Sarahin ketkutus olivat selkeästi hyviä. Muutenkin mukana oli vain pari joista en pitänyt, toivottavasti muutkin semit jatkavat samaa linjaa.

Re: Malta 2024

Lähetetty: 27 Loka 2023, 23:29
Kirjoittaja Tegu
Viisuilija_110 kirjoitti: 25 Loka 2023, 20:29 Järkytyin vähän, kun näin livekommennointi ketjun täällä!
Mäkin hämmästyin livekommentointiketjun nähdessäni. :shock:


Lyndsay, Dominic ja Oxygyn jäivät eniten mieleen. Tai no jäi myös se pikkuisen ujeltava kitaratyyppi.. Mark?

Re: Malta 2024

Lähetetty: 28 Loka 2023, 12:32
Kirjoittaja Pete
En ole vielä katsonut eilisiä esityksiä, mutta pakko sanoa yllättyneeni, että Dominicin biisi on näin suosittu. :shock:

Muoks. Nyt kuuntelin pätkät, ja kaikki parhaat tuntuivat olevan viimeisinä.

Re: Malta 2024

Lähetetty: 28 Loka 2023, 14:25
Kirjoittaja Pete
Eiliset esitykset voi katsoa täällä. Esitykset alkavat 25 minuutin kohdalla.

Re: Malta 2024

Lähetetty: 28 Loka 2023, 18:40
Kirjoittaja CottonJoel
1. Oxygyn - Cloudmaker 7
2. Dominic Cini - Bewsa 7
3. Sarah Bonnici - Loop 6
4. Kurt Calleja - Misunderstood 5
5. Mark Anthony Bartolo - Condition or Friction 5
6. Nathan - Ghost 4
7. Eliana Gomez Blanco - There’s Only Flowers 4
8. Gail Attard - Wild Card 4
9. Lyndsay Pace - Fire Proof 3

Re: Malta 2024

Lähetetty: 28 Loka 2023, 19:05
Kirjoittaja Creeperqueen
Ei jäänyt kyllä paljon kerrottavaa ensimmäisestä erästä. Dominic täysin omaa luokkaansa.

:malta: :malta: :malta: :malta:
Dominic Cini – Bewsa ****+

:malta: :malta: :malta:
Nathan – Ghost ***½
Gail Attard – Wild card ***+
Lyndsay Pace – Fire proof ***
Sarah Bonnici – Loop ***-

:malta: :malta:
Kurt Calleja - Misunderstood **½
Oxygyn – Cloudmaker **+
Eliana Gomez Blanco – There's only flowers **-

:malta:
Mark Anthony Bartolo – Condition or friction *½

Re: Malta 2024

Lähetetty: 29 Loka 2023, 00:18
Kirjoittaja Kasper_
Vielähän tätä on paha sanoa kun vasta neljäsosa kappaleista on kuultu, mutta voisikohan tuo Dominic Cini olla ennakkosuosikki viisuihin? On meinaa ihan positiivista huomiota hänen kappaleensa saanut ja jotenkin saan siitä sellaisia viboja että tämä on se suunta johon Maltan on viisuissa lähdettävä :miettii:

Re: Malta 2024

Lähetetty: 29 Loka 2023, 17:03
Kirjoittaja Saturnus Psycho
Olipa huono taso. En varsinaisesti innostu mistään, mutta Dominic ja Sarah on muita parempia.

Re: Malta 2024

Lähetetty: 29 Loka 2023, 19:55
Kirjoittaja TomBoi
Yllättävänkin ookoo taso ennakko-oletuksiin nähden. Bewsa upposi niinkin hyvin, että päräytän heti kättelyssä karsintakauden ensimmäisen vitosen. Tässä olisi tarttuvaa maltankielistä rytkettä, jota Maltan varsin pöhöttynyt viisujen lähihistoria kaipaisi. Myös Mark Anthony Bartolo vaikutti todella symppikseltä, ja biisissä oli aivan lupaavia aineksia, vaikka kokonaisuus olikin vähän hiomaton timantti vielä. Ehkä olen vielä vähän lepsulla tuulella?

*****
1. Dominic Cini – Bewsa

****
2. Mark Anthony Bartolo – Condition or friction
3. Nathan – Ghost

***
4. Oxygyn – Cloudmaker
5. Kurt Calleja – Misunderstood

**
6. Sarah Bonnici – Loop
7. Eliana Gomez Blanco – There's only flowers
8. Gail Attard – Wild card9. Lyndsay Pace – Fire proof

Re: Malta 2024

Lähetetty: 29 Loka 2023, 22:21
Kirjoittaja kapineiti
Bewsa selkeästi paras tähänastisista. <3 Vielä kun maltalaiset rohkenesivat pitäytyä tuossa omassa kielessään.

Edit: Sarah on myös oikein hyvä, miksi musta tuntuu että tämä tulee menemään vielä pitkälle? :sekava: