Postikortit kautta aikojen
Lähetetty: 02 Maalis 2018, 18:55
Mitä Eurovision laulukilpailu ei olisi ilman esitysten välissä nähtäviä postikorttivideoita. Nämä 40 sekunnista yli minuuttiin kestävät pläjäykset ovat vuodesta 1970 ihastuttaneet viisuja katsovaa yleisöä. Vuosien varrella niistä on nähty jos jonkinlaista variaatiota:
1970: Postikortit ilmestyvät kilpailuun. Artisteja oli kuvattu kotimaassaan. Tässä koosteessa on tuolta vuodelta kaikki postikortit.
1971: Postikortilla nähtiin videota osallistujamaasta. Tässä koosteessa on tuolta vuodelta kaikki postikortit.
1972: Ei postikortteja. Esitysten välissä nähtiin seuraavana esiintyvän maan edustajan kuva lavan taustalla olevalla videoscriinillä. Esimerkkinä toimikoot Suomi.
1973: Ei postikortteja. Esitysten välissä nähtiin seuraavana esiintyvän artistin/ryhmän kuva ilmeisesti kenraaliharjoituksesta otettuna. Esimerkkinä Portugali.
1974: Postikortit alkoivat videokuvalla esiteltävästä maasta, josta siirryttiin viisuviikolla kuvattuun materiaaliin kustakin edustajasta. Esimerkkinä Ruotsi.
1975: Kilpailijat kävivät maalaamassa vuorollaan ilmeisesti oma kuvansa ja maansa lipun tauluun. Tässä koosteessa on tuolta vuodelta kaikki postikortit.
1976: Artisteja oli kuvattu kotimaassaan eri puuhissa. Esimerkiksi Suomen joukkue temmelsi talvisissa maisemissa.
1977: Ei postikortteja, vaan kappaleiden välissä näytettiin kuvaa yleisöstä. Kertoman mukaan tälle vuodelle oltaisiin kuitenkin kuvattu postikortteja viisuviikolla yökerhossa, jonne kaikki delegaatiot oli kutsuttu. Osassa korteista oli kuulemma välittynyt juhlahumu vähän turhankin hyvin ja ne lopulta jätettiin leikkaushuoneen lattialle.
1978: Artistit näytettiin matkalla hissiin ja lavalle. Matkalla edellinen esiintynyt artisti/kokoonpano toivotti onnea esiintymiseen esim. taputtamalla. Esimerkkinä Belgia.
1979: Postikorteissa nähtiin israelilaisen pantomiimiryhmän käsityksiä osallistuvista maista. Tässä koosteessa on tuolta vuodelta kaikki postikortit.
1980: Alankomaat järjesti viisu lyhyellä varoitusajalla, mikä sai heidät ilmeisesti kokeilemaan uudenlaista "ajantappo" keinoa. Jokaisesta osallistujamaasta kävi henkilö kuuluttamassa maansa edustajan ja kapellimestarin. Suomella tämän tehtävän hoiti Hector.
1981: Edustajat seikkailevat Irlannissa. Tässä koosteessa on tuolta vuodelta kaikki postikortit.
1982: Postikortit alkoivat kuvalla kunkin maan selostamosta. Sen jälkeen nähtiin videokuvaa kilpailevasta maasta, jonka jälkeen tuli videokuvaa (ainakin Suomella) esikatseluvideosta. Kortit päättyivät viisuviikolla kuvattuun videomateriaaliin edustajista Harrogatessa. Tässä koosteessa on tuolta vuodelta kaikki postikortit.
1983: Ei varsinaisia postikortteja. Ruutuun ilmestyi seuraavana tulevan maan nimi saksaksi, englanniksi ja ranskaksi. Tämän jälkeen illan emäntä Marlene Charrel esitteli kolmella kielellä seuraavana esiintyvän artistin/ryhmän kapellimestarin kera. Esimerkkinä Norja.
1984: Turistit nimeä kantava näyttelijäryhmä esitteli osallistujamaita mitä ihmeellisimmin keinoin. Mm. Suomen kortissa turistit näytettiin urheilemassa saunassa, kunnes he alkavat kutistua ja haihtuvat. Portugalin kortissa nähtiin taas viinin maistelua. Korttien lopuksi nähtiin kuvaa kommentaattorien tasanteelta, josta aina spotattiin esiintyvän maan selostamoon.
1985: Kappaleen tekijät seikkailivat eri puolella Göteborgia. Tässä koosteessa on tuolta vuodelta kaikki postikortit.
1986: Kortit alkoivat videokuvalla jostain norjalaisesta kohteesta tai tapahtumasta. Hetken päästä kuva kääntyy ja paljastuu kappaleen tekijätiedot. Postikorttien lopuksi nähtiin vielä edustajat "osana" alussa nähtyä videota. Kari Kuivalainen nähdään Holmenkollenilla ja Sandra Kim kalatorilla.
1987: Belgian esittelyä eri näkökulmista. Kortin lopussa nähdään myös eri sarjakuvahahmojen tervehdyksiä edustajille kunkin maan omalla kielellä. Tässä koosteessa on tuolta vuodelta kaikki postikortit.
1988: Edustajat seikkailevat Irlannissa. Tässä koosteessa on tuolta vuodelta kaikki postikortit.
1989: Edustajat seikkailevat Sveitsissä. Tässä koosteessa on tuolta vuodelta kaikki postikortit.
1990: Kukin postikortti alkaa tapahtuman maskotin, eli Eurocatin tehdessä jotain seuraavana esiintyvään maahan liittyvää. Esim. Suomella eurokissa nähdään saunomassa. Tätä seuraa kunkin maan esittely matkailukohteena Euroopan matkailuvuosi 1990 hengessä. Kortti päättyy kuvaan edustajasta. Tässä koosteessa on tuolta vuodelta kaikki postikortit.
1991: Kukin edustajaryhmä/artisti esitti pätkän jostain italialaisesta iskelmästä samalla, kun ruudussa nähtiin jokin italialainen nähtävyys. Tätä seurasi kappaleen esittely italiaksi juontajien toimesta. Tässä koosteessa on tuolta vuodelta kaikki postikortit.
1992: Maskottina toiminut Eurobird käänsi kirjassa sivua paljastaen aina seuraavan maan kappaleen nimen ja tekijätiedot. Tätä seurasi videokuva kilpailijamaasta. Tässä koosteessa on tuolta vuodelta kaikki postikortit.
1993: Edustajat seikkailevat Irlannissa. Tässä koosteessa on tuolta vuodelta kaikki postikortit.
1994: Edustajat puuhailemassa eri aktiviteetteja irlantilaisten maisemien lomassa. Tässä koosteessa on tuolta vuodelta kaikki postikortit.
1995: Edustajat puuhailemassa eri aktiviteetteja irlantilaisten ja Pohjois-irlantilaisten maisemien lomassa. Tässä koosteessa on tuolta vuodelta kaikki postikortit.
1996: Postikortit alkovat edustajien äidinkielisillä tervehdyksellä, jonka jälkeen heidän elämäänsä seurataan. Sen jälkeen esitellään Norjaa, esim. elinkeinoelämää, jonka jälkeen edustajat nähtiin tekemässä jotain edellä mainittuun liittyvää. Kortit päättyivät eri maiden poliittisten johtajien tervehdyksiin. Tässä koosteessa on tuolta vuodelta kaikki postikortit.
1997: Irlantia esitellään eri kanteilta. Postikortit päättyvät edustajien tervehdykseen huoneesta, joka on täynnä televisioita. Tässä koosteessa on tuolta vuodelta kaikki postikortit.
1998: Britannian elämää ennen ja nyt. Esimerkiksi Kreikan kortissa nähtiin rantaelämää Victorian ajalta ja siitä kontrastina 90-luvulta. Kortit päättyvät maiden lippujen paljastuessa erikoisista paikoista.
1999: Raamatun kertomuksia välillä hieman humoristisesti nykypäivän näkökulmasta. Tässä koosteessa on tuolta vuodelta kaikki postikortit.
2000: Maita esitellään erillaisilla asioilla, jotka ovat tulleet kyseisestä maasta Ruotsiin. Esim. Islannin kortissa nähdään islanninhevonen.
2001: Pakko sanoa, että en ole ihan kärryillä näiden korttien yhdenmukaisesta linjasta. Kuitenkin ns. pieniä tarinoita, jotka päättyvät osallistujamaan nimen ilmestyessä ruutuun. Kooste.
2002: Modernisoituja satuja, jotka päättyvät johonkin, yleensä Viroon liittyvään, mietelauseeseen. Kooste.
2003: Edustajat seikkailevat Latviassa. Kooste.
2004: Matkailumainoksia Turkista. Kooste.
2005: Ukrainalaisia maisemia. Kooste.
2006: Matkailumainoksia Kreikasta. Kooste.
2007: Pieniä tarinoita Suomesta. Tässä koosteessa on tuolta vuodelta kaikki postikortit.
2008: Korteissa eri ihmiset tekevät asioita ja liikkeitä, jotka muodostavat lopulta lipun. Lisäksi ruutuun ilmestyy kunkin osallistujamaan omalla kielellä kirjoitettu kirjeteksti. Kortit päättyvät postimerkin- ja leiman ilmestyessä ylänurkkaan. Tässä koosteessa on tuolta vuodelta kaikki postikortit.
2009: Animaatioita, jossa esitellään kunkin osallistujamaan nähtävyyksiä, jotka ilmestyvät Ksenia Sukhinovan päähän. Lisäksi lopussa on eri venäjän kielen sanoja englanniksi käännettynä. Tässä koosteessa on tuolta vuodelta kaikki postikortit.
2010: Postikortteina nähttiin kannustusjoukkoja, jotka nykytekniikalla saattiin lisättyä kuvaan ikään kuin se olisi oikea hologrammi kisapaikalla. Lisäksi nähtiin artisteja valmistautumassa esiintymiseen lavalla. Esimerkkinä Ruotsi.
2011: Pieniä tarinoita Saksassa asuvista osallistujamaiden ihmisistä. Jokainen kortti päättyy vuotensa sloganin Feel Your Heart Beat sanomiseen tai ilmestymiseen ruutuun kunkin osallistujamaan omalla kielellä. Tässä koosteessa on tuolta vuodelta kaikki postikortit.
2012: Azerbaidžania eri kantilta esiteltynä. Lopuksi vielä jokaisen maan lippu ilmestyi valoilla Bakı Kristal Zalın seinään. Esimerkkinä toimikoot vaikka Azereiden oma postikortti finaalista, joka sattumoisin esitteli Karabahin aluetta.
2013: Tästä vuodeta eteenpäin postikorteissa ovat ollet pääosissa itse artistit. Artistien elämää kuvataan kotimaassa. Kortin alussa kuhunkin maahan lentänyt maan lipun värinen perhonen lähtee lentoon ja siivellään peitä ruudun. Tässä koosteessa on tuolta vuodelta kaikki postikortit.
2014: Osallistujat tekevät maansa lipun mitä omaperäisemillä tavoilla. Lopuksi osaanottajat ottavat kuvan teoksestaan, joka muotoutuu lopulta timantiksi. Tässä koosteessa on tuolta vuodelta kaikki postikortit.
2015: Eri edustajat saavat postipaketin ovelleen, josta paljastuu jokin esine, joka toimii "siltana" Itävaltaan. Korteissa artistit tekevät eri asioita Itävallassa, esim. Ann Sophie testaa mäkihyppyä.
2016: Osaanottajat esittelevät lempipaikkojaan kotimaassaan. Esimerkkinä Belgia.
2017: Edustajat ovat "juuri enne h-hetkeä" sinisessä huoneessa pysähtyneinä, kun "heräävät" eloon. Tätä seuraa jokaisen osallistuvan yhtiön itse kuvaamaa materiaalia edustajistaan kotimaassa. Kortit loppuvat artistien "poistuessa esiintymään". Esimerkkeinä Italia ja EJT Makedonia.
2018: Edustajat saapuvat eri puolille Portugalia ovista ja suorittavat eri aktiviteetteja. Korttien loppussa nähdään edustajat ottamassa selfietä. Saman aikaisesti alanurkassa lukee #AllAboard.
2019: Edustajat saapuvat eri puolille Israelilla suorittamaan tanssinumeroita.
2021: Edustajat nähdään eri lokaatioissa ympäri Alankomaita virtuaalisesti ledmökeissään. Talot on sisutettu aina kullekkin edustajalle tärkeillä asioilla.
Tämän pitkän sepustuksen jälkeen päästään olennaiseen: minä vuonna/vuosina oli(vat) Sinun suosikki postikorttisi? Omat suosikkini ovat varmana 1979 ja 1984. Niin parhaita.
(Sitten myös vähän tyhmä kysymys: mistä johtaa postikorttivideoiden nimittäminen juuri postikorteiksi? )