Sivu 1/1

Euroviisukappaleiden muistettavuus

Lähetetty: 10 Loka 2022, 20:27
Kirjoittaja Nekku
Tästä aiheesta oli pientä keskustelua Moldova 2018 ketjussa ja se alkoi kiinnostaa. Keskustelua siis siitä, mitkä seikat tekevät tietyistä kappaleista muistettavia, mitä olisi vaadittu tiettyjen kappaleiden parempaan muistettavuuteen, ja mitkä kappaleet olisivat muistettavia vaikka niiden esityksistä olisi karsittu jotain pois.

Voittokappaleista tekee tietysti tunnettavia se, että ne ovat voittaneet kilpailun. Mutta en usko että se pelkästään riittää, koska esim. Azerbaidžan 2011 ei ole minusta mitenkään erityisen tunnettu, eikä ole siellä suosituimpien voittokappaleiden joukossa. Ruotsi 2012 taas olisi varmasti yhtä tunnettu vaikka ei olisi voittanutkaan.

Moldova 2018 on muistettava laatikkoseinän takia, Ukraina 2014 puolestaan hamsteripyöränsä takia. Jälkimmäinen olisi varmasti unohdettavampi ilman häkkyräänsä. Espanja 2010 puolestaan muistetaan erityisesti häirikön takia. Puola 2014 olisi mielestäni ihan yhtä muistettava vaikka esityksestä olisi jätetty pyykkärinainen pois. Portugali 2017 on minusta muistettava jo ihan vain sävellyksensä takia eikä siihen vaadittu mitään ylimääräistä. Toki sen voitto auttaa tunnettavuutta. Moldova 2013 mainittiin olevan muistettava mekkonsa takia. Vaikka pidänkin kappaleesta, niin itse en sitä mitenkään erityisen muistettavana pidä.

Loppuun voisi vielä mainita, että mitkä kappaleet voisivat olla vielä muistettavampia. Moldova 2021 olisi hyötynyt jos lavalle olisi tulleet ne odotetut tanssivat jäätelöt. :heh: Albania 2009 taas voisi mielestäni olla vielä muistettavampi, sen verran erikoinen esitys siinäkin oli. :joojoo:

Re: Euroviisukappaleiden muistettavuus

Lähetetty: 10 Loka 2022, 20:39
Kirjoittaja Serduchka
Ukraina 2011. :joojoo: Ei varmana olisi ollut niin korkealla ilman hiekkapiirtäjää.

Re: Euroviisukappaleiden muistettavuus

Lähetetty: 10 Loka 2022, 20:47
Kirjoittaja hra47
Kyllä Portugali 2017:n muistettavuutta auttoi myös se intiimi kuvaus. Sehän erottui joukosta tosi hyvin kun kaikki muut yrittivät hurmata yleisönsä överillä tai mahtipontisella lavashowlla.

Re: Euroviisukappaleiden muistettavuus

Lähetetty: 10 Loka 2022, 21:29
Kirjoittaja Nekku
^Siis joo, ilmaisin asian vähän harhaanjohtavasti. Tarkoitin että jo pelkkä sävellys on mielestäni muistettava. :joojoo:

Uskoisin, että Ukraina 2011 olisi pärjännyt hyvin ilman hiekkapiirroksiakin.

Re: Euroviisukappaleiden muistettavuus

Lähetetty: 10 Loka 2022, 22:13
Kirjoittaja Serduchka
Nekku kirjoitti: 10 Loka 2022, 21:29 Uskoisin, että Ukraina 2011 olisi pärjännyt hyvin ilman hiekkapiirroksiakin.
Muistaakseni äitinikin uskoi aikoinaan samaan. :raaps: Mitähän mä tossa biisissä sitten missaan? Nätti ihan, muttei mitenkään kovin mieleenjäävä.

Re: Euroviisukappaleiden muistettavuus

Lähetetty: 11 Loka 2022, 11:28
Kirjoittaja Unihiekkamyrsky
Itse muistan vain biisit jotka joko ihastuttaa tai vihastuttaa voimakkaasti. Joku kädenlämpöinen radiopoppis unohtuu noin kuukaudessa.

Re: Euroviisukappaleiden muistettavuus

Lähetetty: 12 Loka 2022, 11:47
Kirjoittaja Rousku
Nekku kirjoitti: 10 Loka 2022, 21:29 Uskoisin, että Ukraina 2011 olisi pärjännyt hyvin ilman hiekkapiirroksiakin.
Olisi se pärjännyt, mutta nythän olikin puhe muistettavuudesta, ei pärjäämisestä.

Esimerkiksi Rykka 2016 ei pärjännyt, mutta on kyllä ainakin minulle ikimuistoisa kokemus.

Re: Euroviisukappaleiden muistettavuus

Lähetetty: 12 Loka 2022, 22:26
Kirjoittaja Hapa
Vaikkei tämä ollutkaan kilpailukappale, niin pakko mainita Jamalan väliaikanumerona esittämä uusi biisinsä vuonna 2017. Laulu oli niin olematon, että itse en ainakaan muista siitä mitään muuta kuin sen yllättävän pyllynpyörittäjän. Jos olisi ollut mukana kilpailussa, niin olisi toinen perättäinen voitto ollut lähellä. :mrgreen: vitun

Sellaista Ukrainan hiekkapiirtäjää vuodelta 2011 en edes muista, eli ei ainakaan minulle ei jäänyt mieleen, kun biisi oli niin olematon. Eikös Moldovallakin ollut muutamia vuosia sitten joku hiekkapiirtelijä, mutta sitäkään ei kukaan muista paitsi kovimmat viisufanit.

Re: Euroviisukappaleiden muistettavuus

Lähetetty: 12 Loka 2022, 22:32
Kirjoittaja Nekku
Hapa kirjoitti: 12 Loka 2022, 22:26 Eikös Moldovallakin ollut muutamia vuosia sitten joku hiekkapiirtelijä, mutta sitäkään ei kukaan muista paitsi kovimmat viisufanit.
Kyllä, 2019 Anna Odobescun Stay kappaleen esityksessä. Oliko peräti niin, että piirtäjä oli sama kuin 2011? Jostain muistan lukeneeni näin.

Nyt tuli mieleen, että Kreikka 2001 taitaa olla aika tunnettu, kun sitä radiossakin vielä kuulee? Samoin Tanska 2000.

Re: Euroviisukappaleiden muistettavuus

Lähetetty: 13 Loka 2022, 13:40
Kirjoittaja Saturnus Psycho
Mä en muista Moldovaa 2018 enkä Ukrainaa 2011. Täytyy kohta käydä etsimässä millaisia olivat. Ei sano mitään edes mitkään hiekkapiirtäjät.

Portugali 2017 on mielestäni sävellyksenä mieleenjäävä, mutta esiintyjällä oli silti vaikutusta sen voittoon. Mulle ei edes ensikuulemalla jäänyt biisi mieleen, mutta Salvadorin erikoisuutta muistan katselleeni.

Ylipäätään se on kyllä jännä miten erilaisia esityksiä/biisejä ihmiset muistavat ja miten valtavirrat pitävät joitain sellaisia tylsinä/unohdettavina joita esimerkiksi mä pidän kiinnostavina/mieleenjäävinä.