Sivu 1/9

Suomi 2005: kappaleet ja esittäjät

Lähetetty: 30 Marras 2004, 01:50
Kirjoittaja JuhaUK
Kulttuuri
Suomen euroviisuehdokkaat valittu
Eurovision laulukilpailujen ensi vuoden Suomen edustajaksi pyrkivät 24 artistia on valittu. Yleisradio julkisti keskiviikkona solistit ja yhtyeet, jotka kisaavat viisupaikasta. Viisujen Suomen-osuus etenee siten, että mittelössä järjestetään neljä alkukarsintaa. Niistä kustakin pääsee kolme artistia kotimaan finaaliin puhelin- ja tekstiviestiäänestyksen perusteella. Euroviisujen Suomen edustaja ratkeaa Tampere-talossa 19. helmikuuta pidettävässä finaalissa. Tuolloin eri puolilla Suomea olevat esiraadit valitsevat jatkoon kuusi esitystä, joista katsojat valitsevat lopullisen voittajan puhelin- ja tekstiviestiäänin.

Julkaistu 1.12.2004 14:07:10
Turun Sanomat

artistit valittu!!!!!!!!!!!!!

Lähetetty: 01 Joulu 2004, 14:20
Kirjoittaja Klaus.k
Euroviisujen ensi vuoden Suomen edustajaksi pyrkivät 24 artistia on valittu.

Viisujen Suomen-osuus etenee siten, että mittelössä järjestetään neljä alkukarsintaa. Niistä kustakin pääsee kolme artistia kotimaan finaaliin, joka pidetään 19. helmikuuta, puhelin- ja tekstiviestiäänestyksen perusteella.

1. alkukarsinta:

I'Dees: Yeah, yeah; Hanna-Riikka Siitonen: Forever And a Day; Place-2-Go: Kissed By a Fool; A & N: Miss One-Night Good-Time; Urban Community: Whole Wide World; Petri Munck: Melody.

2. alkukarsinta:

Christian Forss: Everything But Still Nothing; Geir Rönning & Nina Tapio: My One And Only Love; Sanna Majuri: Just One Kiss; Kimmo Kouri: My Life, My Love; Anna Stenlund: One More Chance; Momocat: Europa Europa.

3. alkukarsinta:

Linda: Your Lasting One; Tommi Läntinen: Mitä vaan; Jennie: Kiss Me; Teddy vs Mc Chriss: Unconditional Love; Elena Mady: An Actress; Gary Revell Jr: You're a Star.

4. alkukarsinta:

Wäinötär: Kihlaus; Geir Rönning: Why; Kentala: Deck of Cards; Karoliina Kallio: I Need Somebody (Like You); Firevision: The Stars Are On Our Side; D'Voices: This Is The Song. (STT)

Jatkamme Suomi 2005-ketjussa!!

Suomi 2005: kappaleet ja esittäjät

Lähetetty: 01 Joulu 2004, 14:21
Kirjoittaja JuhaUK
1. alkukarsinta:

I'Dees: Yeah, yeah;
Hanna-Riikka Siitonen: Forever And a Day;
Place-2-Go: Kissed By a Fool;
A & N: Miss One-Night Good-Time;
Urban Community: Whole Wide World;
Petri Munck: Melody.

2. alkukarsinta:

Christian Forss: Everything But Still Nothing;
Geir Rönning & Nina Tapio: My One And Only Love;
Sanna Majuri: Just One Kiss;
Kimmo Kouri: My Life, My Love;
Anna Stenlund: One More Chance;
Momocat: Europa Europa.

3. alkukarsinta:

Linda: Your Lasting One;
Tommi Läntinen: Mitä vaan;
Jennie: Kiss Me;
Teddy vs Mc Chriss: Unconditional Love;
Elena Mady: An Actress;
Gary Revell Jr: You're a Star.

4. alkukarsinta:

Wäinötär: Kihlaus;
Geir Rönning: Why;
Kentala: Deck of Cards;
Karoliina Kallio: I Need Somebody (Like You);
Firevision: The Stars Are On Our Side;
D'Voices: This Is The Song. (STT)

Suomi 2005: kappaleet ja esittäjät

Lähetetty: 01 Joulu 2004, 14:22
Kirjoittaja JeSSSe
no tota tota..just...taas on vähän pettyny olo, voi helkutti tota Tommi Läntistä!
Sanna Majuri näyttää olleen kans Miss Saigonissa, mites nää muut "tuntemattomat"?

Hei hei hei...mikä on tää Kihlaus?

Suomi 2005: kappaleet ja esittäjät

Lähetetty: 01 Joulu 2004, 14:26
Kirjoittaja Tommi
JA HYI, kauheimmat artistit Imatralla..

Suomi 2005: kappaleet ja esittäjät

Lähetetty: 01 Joulu 2004, 14:26
Kirjoittaja Timoteus
Eli Geirin biisi on vaihtanut kieltä (Du ger kärleken ett svar => My one and only love) ja I can't believe it on ilmeisesti kadonnut kokonaan Kihlauksen tieltä. Hmm..

Munck :evil:
Forss :evil:

njoo..

Suomi 2005: kappaleet ja esittäjät

Lähetetty: 01 Joulu 2004, 14:27
Kirjoittaja Mikkelsson
No ei mene ainakaan valinnaksi artistin perusteella..

Suomi 2005: kappaleet ja esittäjät

Lähetetty: 01 Joulu 2004, 14:28
Kirjoittaja Tommi
Mikä hitto toi wäinötär kihlaus o?

Suomi 2005: kappaleet ja esittäjät

Lähetetty: 01 Joulu 2004, 14:28
Kirjoittaja Timoteus

Suomi 2005: kappaleet ja esittäjät

Lähetetty: 01 Joulu 2004, 14:29
Kirjoittaja JeSSSe
missä on meidän Sheidit, Susannin?? Eikä näy Paulaa tai muita "staroja" :( onneks on sellasia nimiä kun Karoliina Kallio, I'Dees, D'voices, Firevision, Munck ja Anna Stenlund...

Suomi 2005: kappaleet ja esittäjät

Lähetetty: 01 Joulu 2004, 14:31
Kirjoittaja MuzaMaza
JOPAS ON TAAS "NIMEKKÄÄT ARTISTIT" LIIKKEELLÄ!!! :twisted:

Sanna Majuri oli mukana Syksyn Sävel-kisassa vuonna 1992!

Suomi 2005: kappaleet ja esittäjät

Lähetetty: 01 Joulu 2004, 14:33
Kirjoittaja Mikkelsson
Miksei tuollainen Sanna Majurin kaltainen musikaalitähti voisi olla ihan jeeskin jos biisi osuu ja uppoaa. Oli hyvä Miss Saigonissa.

Suomi 2005: kappaleet ja esittäjät

Lähetetty: 01 Joulu 2004, 14:34
Kirjoittaja JuhaUK
Momocat? Wäinötär? Linda? Teddy vs Mc Chriss? Urban Community? :shock:

Suomi 2005: kappaleet ja esittäjät

Lähetetty: 01 Joulu 2004, 14:44
Kirjoittaja JuhaUK
Siis pois on pudonnut I can’t believe it, Ola Larssonin ja Patrik Linmanin tyypilliseksi viisuksi kuvailtu kappale. Tilalle Kihlaus. Kahden kappaleen kieli vaihtunut englanniksi. :roll:

Suomi 2005: kappaleet ja esittäjät

Lähetetty: 01 Joulu 2004, 14:53
Kirjoittaja MuzaMaza
Näillä "nimilläkö" vedetään semifinaalisalit täyteen?...
Sallikaa mun nauraa!! laughing-smiley-014:

Ihan totta! Jos Ruotsissa kisassa mukana maailmantähtiä, niin suomalaiset luottavat karaokemestareihin.
Missä STARAT???

*Jep, tämä on sitä alkushokkia ja pettymystä* :(

Suomi 2005: kappaleet ja esittäjät

Lähetetty: 01 Joulu 2004, 14:54
Kirjoittaja Pexi
Artistiesittelyjä ollaan juuri laittamassa Ylen sivulle, joten sieltä lisää tietoa!

Suomi 2005: kappaleet ja esittäjät

Lähetetty: 01 Joulu 2004, 14:57
Kirjoittaja MuzaMaza
No pari hyvännäköistä mimmiä siellä kyllä näkyy olevan... :wink:

Ja onko upeaääninen Idols Anne mukana?!! :D

Suomi 2005: kappaleet ja esittäjät

Lähetetty: 01 Joulu 2004, 15:04
Kirjoittaja MuzaMaza
VASTAAN ITSE!!! ANNE VIHELÄ!!!! :D

Suomi 2005: kappaleet ja esittäjät

Lähetetty: 01 Joulu 2004, 15:12
Kirjoittaja male
Ihan mukavia: I'Dees, Petri Munck (no joo), Christian Forss, Anna Stenlund, Firevision.

Geir Rönning näyttää oleva mukana kahdessa laulussa. Voi ei. Ja Tommi Läntinen! Voi kamala!

Suomi 2005: kappaleet ja esittäjät

Lähetetty: 01 Joulu 2004, 15:17
Kirjoittaja JUHKIS
Saldo:
Kolme kivaa bändiä
Muutama musiikkiteatteri tyyppi
Pari Idols tyrkkyä
MONTA Vaasalaista

Suomi 2005: kappaleet ja esittäjät

Lähetetty: 01 Joulu 2004, 15:28
Kirjoittaja GiveMeWings
Missä ovat kaikki "suuret nimet"??????
... :x

Suomi 2005: kappaleet ja esittäjät

Lähetetty: 01 Joulu 2004, 15:43
Kirjoittaja Chris
Todella mielenkiintoista...uusia nimiä...vanhat "starat" puuttuvat...Sanna Majuri smilie_daumenpos: ...Tommi Läntinen smilie_daumenneg: ...! Tästähän voi kehkeytyä vielä vaikka minkälainen skaba...! Mun täytyy nyt vähän "maiskutella" ja pohtia syntyjä syviä...palaan aiheeseen illalla...!

Suomi 2005: kappaleet ja esittäjät

Lähetetty: 01 Joulu 2004, 15:47
Kirjoittaja eepu4
Forss,Munck,Stenlund smilie_daumenpos:

NO YYÄÄÄKK!!!Mun tuurilla Läntinen voittaa smilie_daumenneg:


Onneksi en näiden tarjokkaiden takia varannut lippuja mihinkään.

Suomi 2005: kappaleet ja esittäjät

Lähetetty: 01 Joulu 2004, 15:51
Kirjoittaja Marjukka
Tommi Läntinen Kuva

No, ei sentään Sheidiä.

Suomi 2005: kappaleet ja esittäjät

Lähetetty: 01 Joulu 2004, 16:00
Kirjoittaja tonywerner
Euroviisuissa suurin intohimoni kohde on aina ollut Suomen karsinta, ja niitä laajalti tutkineena pidän tätä porukkaa miltei ruokottomana. Siis törkeää yleisön (sekä suomalaisen että eurooppalaisen) aliarvioimista YLEn suunnalta... sillä tiedän useiden ainakin meidän maamme rajojen sisäpuolella maineikkaiden säveltäjien ja artistien lähettäneen demoja karsintaan. No ennen lopullista (?) pyyhkeen kehään heittämistä tyydyn toteamaan, että näihinhän meidän on tyytyminen. ](*,)

Suomi 2005: kappaleet ja esittäjät

Lähetetty: 01 Joulu 2004, 16:10
Kirjoittaja blackburn
Mielestäni mielenkiintoisimmalta kuulostaa Urban Communityn Whole Wide World.

Suomi 2005: kappaleet ja esittäjät

Lähetetty: 01 Joulu 2004, 16:15
Kirjoittaja eepu4
Jokunen NIMI olisi voinut kyllä seassa olla!
Ei tällä kyllä katsojia houkutella (epäilen).

Suomi 2005: kappaleet ja esittäjät

Lähetetty: 01 Joulu 2004, 16:16
Kirjoittaja lharju
Kun näin tuon listan, niin huusin ääneen (moderaattorien luvalla:) "Helevetin helevetin helevetin perse" ja sitten rupesin nauramaan ja nauroin niin, että koko Munkinseutu varmasti kuuli!

Allekirjoitan täysin Tonyn viestin. Tämä on JÄRKYTTÄVÄÄ Suomen kansan aliarviointia ja NÄILLÄ nimilläkö aiotaan todella täyttää semifinaalihallit. No, ne ovat taktikoineet Yle:llä ilmeisesti niin, että jokaisessa semissä on yksi IHAN OIKEASTI tunnettu tähti (Garyä, Geiriä ja Anna S:ää en nyt oikein luokittele oikeasti tunnetuksi tähdeksi) eli Lahdessa I'Dees, Jyväskylässä Christian Forss, Turussa Tommi Läntinen ja Imatralla Firevision.

Voi voi että. Toden näköisesti Suomea siis edustaa ensi vuonna Christian Forss tai Firevision, elleivät alueraadit finaalissa päästä heitä läpi.

Mutta olen ihan oikeasti syvästi järkyttynyt. Ylellä oli käytettävissään 500 SÄVELLYSTÄ! Siis 500!!! Ja siitä joukosta parhaita ovat sellaiset yhtyeet tai artistit kuten A & N, Urban Community, Kimmo Kouri, Momocat :roll: Ei helevetti... :roll:
Olen aivan varma, että kisaan on taas pyrkinyt paljon myös staroja ja näin heidät tylysti ohitetaan että Wäinöttäret ja Kentalat pääsevät läpi. Saakeli!

Ei todellakaan tee mieli lähteä mihinkään semifinaaliin!

Ja tosta Läntisestä vielä. Rock-äijästä ei tarvitse pitää, mutta kyllä nyt mieluummin Läntinen edustamaan Suomea kuin suurin osa näistä artisteista! Hänellä on sentään jonkinlaista kokemusta! Myöntäkää nyt edes se!

Suomi 2005: kappaleet ja esittäjät

Lähetetty: 01 Joulu 2004, 16:19
Kirjoittaja eepu4
Läntisen kokemus myönnettäköön.

Suomi 2005: kappaleet ja esittäjät

Lähetetty: 01 Joulu 2004, 16:20
Kirjoittaja Anna_M
YLEä tästä ei kannata soimata, siellä yritetään kyllä. Syyttää voidaan sen sijaan ihmeellisen asenteellisia suomalaisia levy-yhtiöitä, jotka eivät PÄÄSTÄ artistejaan viisukisaa. SE ON NAURETTAVAA. Paitsi ettei naurata yhtään. Siksi joukossa on paljon laulajia, jotka eivät ole levyartisteja...