UFOPOLI oli oikeassa, hienoja tekstejä! Useimmilla tekniikkakin kunnossa. Monilla lisäksi onomatopoetiikkaa, mihin balkanilaiset kielet kovasti houkuttelevat.
Aika harvoilla oli kuitenkin mitään vesiviittausta siellä kertosäkeessä…
1. JOS MÄ KUOLEN. Hieno idea, vuodenaikojen vaihtelukin mukana. Tekniikka kunnossa. ”Kylmää jätkää” oli ehkä erikoisin kohta, siinä ja siinä sopiiko tyyliin mutta miksikäpä ei. Sziget/Timoteus?
2. MUUTTOLINTU. Hienoja riimitemppuja, mutta onko ”entää” todella oikea sana? 1.säkeistö hieman kömpelö sanojen ”kotoaan” ja ”kokonaan” kohdalla. Mutta muuttolintu-ajatus tulee kyllä ymmärretyksi, jahka hieman miettii. Jos pellotkin puuttui… niin sittenhän maisema on tainnut muuttua aivan urbaaniksi?
3. KOTI. Nimi olisi voinut olla kuvaavampi, vaikka koti on se kultasammenkin koti siellä raiskattavassa metsälammessa. Suojelevaa sanomaa on, mutta hieman liian brutaali idea tähän kappaleeseen, varsinkin se että veerot suojaa…
4. KEVÄT. Täydellinen tunnelma, ja se asteleminen sydämen (tai kevään) tahtiin kruunasi vielä kaiken! vaikka en itse pitänyt astelemista mitenkään välttämättömänä, sillä video kuvaa aivan eri asioita kuin itse biisi. Timoteus/Sziget?
5. PUNAINEN. Jo otsikon nähdessäni rypistin kulmiani, sillä Bistra vodalla ei todellakaan ole mitään tekemistä puna-aatteen kanssa, oli video millainen tahansa… Punaisuus roikkuu juonessa mukana suht hyvin, kertosäekin on kaunis, mutta tämän varsinainen puute on tekniikka 1. ja 2. säkeistöissä: ekoilla riveillä on yksi tavu liikaa, ja laulaminen siksi vaikeaa.
6. LÄHTEEN NEITO. Oma teos. Teki jälleen mieli tehdä vuoristo-laakso-aiheinen teos, kun kerta raikkaasta solisevasta vedestä oli kyse… Lisää vaiheenkuvauksia myöhemmin.
7. PIRU IHON ALLA. Erilainen aihe, toimii tällainenkin itsemurha-kaasukammio-aihe yllättäen. Varmaan Nkorppi?
Hyvä tekniikka, eikä edes ”munat hiessä” oikeastaan häiritse.
8. GRAAL. Tämäkin oli ihan sopiva teema biisiin, tiettyä ”pyhyyttä” ja mystiikkaahan on mukana. Nimi olisi toki voinut olla ”Graalin malja”. UFOPOLI?