Kuvajainen
Jäi vähän kliseinen fiilis. Minä olen lukenut tämän jo.
Yö piinaa naista
Taidan olla aika vajaa, mut en vaan tajua. Sinänsä kai erittäinkin taiteellista ja laulettavuuskin oli hyvää, mutta jäin ulkopuolelle.
Lottovoittaja
Olen lukenut sanoittajan varhaisempia tekstejä erityisesti vuodelta 2008, tykkään tyylistä.
"Kun pelasin lottoa ..." on jotenkin niin arkinen virke, että se sopii tähän alkuperäiseen - ah - niin herkkään teemaan todella huonosti, mutta silti se vain passaa siihen niin hyvin ja haistattaa kappaleelle pitkät.
Harmi, että jouduin jättämään tämän jalon tekstin liian alas. Olisin halunnut antaa muutaman pisteen enemmän.
Svante
Minun mielestäni tämä on arsin mainio teksti, mutta valitettavasti en voinut lurauttaa tätä täysin ongelmitta.
En rakasta sinua enää
Heti otsikosta ajattelin: taas näitä. Mutta huomasin tykästyväni tekstiin hitusen verran. Tässä ei ollut kuvattu rakkauden loppumista niin perinteisin keinoin.
Minä, veneeni ja talvi
En tiedä, yritettiinkö tässä tuoda intohimoa veneilyyn ihan konkreettisesi esille vai yritettiinkö tekstissä ilmaista jotain muuta asiaa kiertokeinoin. No, joka tapauksessa tämä on keksitasoa.
Antakaa mun olla näin
Niin oikea asenne. Ei kannata ulkonäköön turhia panostaa, sen kuin on. No, tietenkin aina tietyn verran, mutta ei liikaa. Laulettavuus ei ollut parasta kisassa, mutta hyvää joka tapauksessa. Se tosin ei ollut minulle liian merkittävä seikka.
Kotini
Oma. Ajattelin heittää kehiin tällaisen historiaan pohjautuvan käännöksen. Innoituksen sain
Hylätyt talot, autiot pihat -elokuvasta ja yleensäkin mietin noita evakkojen kohtaloja kirjoittaessani...
Enkelisurma
En tajunnut tekstistä hölkäsen pöläystä - ja sitä paitsi - ensimmäiseltä riviltä puuttuu yksi tavu.
Hyvää uutta vuotta!
Hihii, mukaan rento teksti ja laulettauuskin kunnossa.
Totuus
Oikein runollinen ja kuvallinen ja kaikkea mahollista. Laulettavuus erinomaista.