ta1ja kirjoitti:Olen sanonut kokoajan, että menestyäkseen tämän lajin biisin pitäisi pysäyttää isosti. Niitä on tässä lajissa. Tämä ei täysin sitä tee, ehkä Asko Murtomäki sanoi jotain oikeansuuntaista: monimutkainen mutta silti tylsä. En missään tapauksessa lähtisi kutsumaan tekotaiteelliseksi (vaikka ymmärrän mistä sellaisen sanominen nousee tätä genreä haukutaan aina tektaiteelliseksi), se on vähättelvä ja pilkkaava nimike, ja minusta tämä on vilpitön biisi, joka ei missään tapauksessa ansaitse pilkkaa. Mutta ei se genrensä pysäyttävintä kärkeä ole, vaan samansuuntaista kuin Barbien biisi omassa lajissaan.
Myönnän, käytin termiä tekotaiteellinen tahallisesti provosoiden.
Samaan aikaan olen myös vilpittömästi sitä mieltä, että tässä kappaleessa on tekotaiteellisia piirteitä ja yritänkin nyt vähän avata mistä se johtuu tai mitä sillä tarkoitan.
Tekotaiteellisuudelle ei yksiselitteistä määritelmää ole. Sitä on täällä kuppilassakin yritetty (ansioituneesti) eri näkökulmista avata. Itse näen tekotaiteellisuuden sellaisena tuotteena, joka pyrkii olemaan taidetta tietyssä muodossaan, mutta jää kuitenkin sisällöltään tyhjäksi. Eli tekotaiteellinen muistuttaa muodoltaan tietyn taidegenren tuotetta, mutta tämä muoto on vain kulissi/kuorrutus ja sisältö on tyhjä. Tekotaiteellisessa teoksessa on siis tarkoituksella pyritty kuulostamaan/näyttämään (jne) tietyn taidegenren teokselta, mutta samalla omakohtainen aitous ja vilpittömyys jää ikään kuin puuttumaan eli siis sisältö uupuu.
Tämän biisin kohdalla se on korvaani erityisesti sitä, että tässä on tarkoituksella pyritty hakemaan vaikeita melodiakulkuja, siinä missä olisi samoihin sointukuvioihin olisi voitu löytää harmonisempia, mielenkiintoisempia ja tarttuvampia ratkaisuja. Ja ei en tarkoita, että joka biisin tulisi olla euroviisubiisi kangistuneissa kaavoissaan, mutta minulle tämän kappaleen sävellykselliset ratkaisut tuntuvat tahallisen monimutkaisilta ja huokuvat suunnilleen musiikkielitismiä. Eli pyritään erottautumaan sillä, että tehdään väkisin vaikeita sävellyskoukkuja, vaikka ne eivät olisi ehkä luonnollisia... En osaa nyt ehkä pukea ajatuksiani hyvin sanoiksi, mutta toivottavasti joku saa kiinni.
Tämän lisäksi tässä esityksessä tekotaiteellisuus tulee Mikaelin musiikkiteatteri-taustan kautta. Kun minä katson live-musiikkiesitystä, haluan että artisti ja esiintyjä on auki, vilpitön ja oma itsensä. En halua nähdä teatteriroolin kautta haettua tunnetta, vaikka siinäkin toki voi aitoutta olla. Pusut, tanssi, ilmeet ja eleet tässä ylöspanossa huokuivat roolia ja näytelmää, eivät aitoa tulkintaa ja omakohtaista kokemusta. Siksi Mikael jäi minulle näissä vedoissa etäiseksi. Ja tämä korostaa puolestaan lisää sävellyksen tekotaiteellisia piirteitä. Musiikkiteatteri on loistavaa ja viihdyttävää ja miellyttävää katsoa, mutta ne haluan nähdä täysin eri kontekstissa.
Toki on niin, että kun tunteet ovat pinnassa, kaikenlaiset negatiiviset lausunnot omaa suosikkia kohtaan voidaan helpommin käsittää ilkeilyksi.
