Sivu 1/1

Päätösgaala 2014: valmistelut

Lähetetty: 03 Tammi 2015, 20:58
Kirjoittaja Timoteus
Kauden 2014 päätösgaala
Valmistelut
"Oot pipo, josta tupsun järsi aamun koi
:viro: :viro: :viro:
Ajan hammas, joka muistot kompostoi"
Viime kauden päätteeksi UFOPOLI vei meitä muita kahville kuin litran mittaa. Lemmenpuu, jolla päähän lyötyinä emme nähneet metsää, toi pojan kotiin siinä missä routa porsaan. Kirsikkana veret seisauttavan kaksoisvoiton kruunussa oli outolintu Feeniks, joka nauroi parhaiten partaansa saatuaan revanssin Conchitan siivellä toukokuussa.

Mutta kukaan maansa myynyt ei ole profeetta ja sille jauhot suuhun, joka vanhoja muistelee. On uuden luudan aika pyyhkiä muilla lattiaa ja olla se omena, joka putoaa Lemmenpuusta tuntemattoman etäisyyden päähän. Tänäkin vuonna yksi onnenmyyrä nousee kukoksi tunkiolle ja hakkaa muut maanrakoon. Se voit olla SINÄ!

Gaalassa mukana:
  • 38 voittosanoitusta automaattisesti
  • kaksi vapaavalintaista ei-voittanutta sanoitusta kultakin vähintään 24 kertaa osallistuneelta kääntäjältä (akuankka13, ESC93, Timoteus, TomppaJr)
  • yksi vapaavalintainen ei-voittanut sanoitus kultakin vähintään 12 mutta korkeintaan 23 kertaa osallistuneelta kääntäjältä (klaus-12, sziget)
  • yksi vapaavalintainen ei-voittanut sanoitus villillä kortilla seuraavilta kääntäjiltä: Diggari, Edward Sibelius, Mattokauppias, nkorppi, TOMItu ja UFOPOLI.
Villin kortin saaneilta kääntäjiltä edellytetään osallistumishalukkuuden vahvistamista to 15.1. klo 19:00 mennessä. = vahvistettu.

Sanoitusten yhteismäärä on 38+10+6 = 54, ja ne jaetaan kolmeen semifinaaliin.

Tärkeää infoa:
  • Kussakin semifinaalissa kilpailee 18 sanoitusta (12–13 voittosanoitusta ja 5–6 ei-voittanutta sanoitusta).
  • Kustakin semifinaalista jatkoon menee 8 parasta sanoitusta, joten finaalissa kilpailee 24 sanoitusta.
  • Mahdollisuuksien mukaan saman kappaleen eri käännökset kilpailevat eri semifinaaleissa.
  • Saman kääntäjän eri käännökset pyritään jakamaan semifinaaleihin mahdollisimman tasaisesti.
  • Kääntäjät voivat itse valita, minkä tai mitkä ei-voittaneet sanoituksensa mukaan ilmoittavat. Jos kääntäjä ei ilmoita valintoja, oletusvalintoina toimivat sanoitukset, jotka tuottivat eniten Käännöscup-pisteitä. Valinnoistaan voi ilmoittaa yksityisviestillä tai tässä ketjussa. Oletusvalinnat löytyvät tämän viestin lopusta.
  • Ei-voittaneiden tekstiensä osallistumisoikeudesta voi halutessaan luopua.
  • Koska kolmen semifinaalin äänestämisessä on melkoinen urakka, on mahdollista pyytää sanoitustensa sijoittamista vain yhteen tai kahteen semiin. Toivon, ettei tätä kuitenkaan tehdä turhan päiten. Lisäksi jo kilpailun tasapuolisuudenkin kannalta kovin suurta sanoitusmäärää ei voi samalta kääntäjältä pakkosijoittaa samaan semiin.
  • Gaalatekstejä saa vähäisissä määrin korjata alkuperäisestä kilpailuversiosta. Korjausoikeus koskee niin voittaneita kuin ei-voittaneitakin tekstejä. Korjaukset eivät saa muokata tekstin perusluonnetta. Lähettäkää korjatut versiot sanoituksistanne minulle yksityisviestillä.
  • Sekä semifinaaleissa että finaalissa äänestetään viisupisteytyksellä (12–10–8–7–6–5–4–3–2–1). Pudotuspistemalli ei ole käytössä gaalassa. Muut normaalit käännöskisojen äänestyssäännöt pätevät eli äänestysvelvollisia kussakin semissä ovat ne, joilla on kyseisessä semissä oma sanoitus mukana. Finaalissa äänestysvelvollisia ovat finaaliin ainakin yhden sanoituksensa saaneet. Sekä semifinaaleissa että finaalissa kaikilla Viisukuppilaan rekisteröityneillä nimimerkeillä on äänestysoikeus.
  • Tie-break-sääntö on sama kuin Eurovision laulukilpailussa eli tasapisteissä edelle sijoittuu ensisijaisesti se, joka on saanut pisteitä useammalta äänestäjältä. Jos tämä ei tuo ratkaisua, verrataan täysien pisteiden määrää. Jos sekin on tasan, katsotaan, kumpi on saanut useammin 10, 8, 7, ... pistettä, kunnes ratkaisu löytyy.
Alta löytyy gaalan tavoiteaikataulu.

ti 6.1. viimeinen viikkokilpailu (Latvia) päättyy
to 15.1. klo 19:00 sanoitusvalinnat kunnossa
pe 16.1. klo 19:00 korjatut sanoitusversiot perillä
pe 16.1. loppuillasta semifinaalien äänestys avataan
la 31.1. klo 19:00 semifinaalien äänestys päättyy
su/ma 1.–2.2. semifinaalien tulokset julkaistaan, finaali avataan
ti 10.2. klo 19:00 finaalin äänestys päättyy, tulokset julkaistaan samana iltana

Loppuun oletusvalinnat, joita Latvian kilpailu voi vielä muuttaa. Luvut sanoituksen nimen perässä ovat cup-pisteitä. Asteriskilla (*) on merkitty yhteissanoitukset. Yhteissanoituksia saa valita gaalaan. Gaalaan saa myös valita sanoituksia tämän listan ulkopuolelta. Oletusvalinnat lihavoitu, ilmoitetut valinnat lihavoitu sinisellä.

akuankka13:
1. Kotimatka (Irlanti) 106
1. REM (Armenia) 106
3. Juhlat (Azerbaidžan) 99
4. Päättymätön juhla (Makedonia) 98
5. Cthulhun uni ja post-metafiktio* (Israel) 89
6. Hyötyliikuntaa (Viro) 85
7. Vieraat (Unkari) 85

Diggari:
1. Harmaan hehku (Itävalta)

Edward Sibelius:
1. Cthulhun uni ja post-metafiktio* (Israel) 89
2. Kaksintaistelu (Montenegro) 88

ESC93:
1. Rannalla (Montenegro) 106
2. Liidokki (Albania) 93
3. Memento mori (Moldova) 86
4. Kukkais-shake (Portugali) 82
5. Magnum opus (Armenia) 78
6. Tuuletus päälle (Itävalta) 76
10. Scuba diving (Tanska) 61

klaus-12:
1. Sipulimestarin erikoinen (Islanti) 46
2. Tosi outo ja Sekava laulu Joulukuusesta (Montenegro) 35
3. Ei mene tämä kuin elokuvissa (Israel) 25

Mattokauppias:
1. Viidakon oma (Portugali) 104
2. Rovio (Makedonia) 80
3. Syyrä* (Kreikka) 73

nkorppi:
1. Bioshock (Moldova) 94
2. Vakavaa (Suomi) 88
3. Ilmakitarisat (Sveitsi) 79

sziget:
1. Juostaan (Espanja) 106
2. Kosmopoliitti (Italia) 101
3. Slaavitar (Puola) 94
4. Napsahdus (Norja) 91
5. Sivullinen (Sveitsi) 86
6. Tyylitön (Valko-Venäjä) 84

Timoteus:
1. Pako (Albania) 106[
1. Syytön vai syyllinen? (Moldova) 106
1. Juurille (Georgia) 106
1. Jo riittää! (Liettua) 106
5. Unileivän huuma (Viro) 88
6. Kirpparilla (Italia) 84

TOMItu:
1. Antaa (Suomi) 42
2. Sain olla feeniks (Itävalta) 33

TomppaJr:
1. Saattaja (Viro) 94
2. Vuoden Someilmiö 2015 (Latvia) 92
3. Cthulhun uni ja post-metafiktio* (Israel) 89
4. Shamaanitar (Slovenia) 84
5. Luoto (Alankomaat) 83
6. Lukossa (Suomi) 82

UFOPOLI:
1. Tumman virran äärellä* (Irlanti) 76
2. Ihmis-Barbie (Suomi) 76
3. Kerran (San Marino) 66

__________

Ohessa liitetiedostona luettelo kauden kaikista sanoituksista cup-pisteineen.

Re: Päätösgaala 2014: valmistelut

Lähetetty: 04 Tammi 2015, 10:29
Kirjoittaja UFOPOLI
Avausviestin pirskahtelevan hedelmäinen kauneus jättää sanattomaksi :rofl2: Sanonpa silti, että mukana ollaan. Miten muuten äänestäminen toimii, jos päädyn valitsemaan (tietenkin kanssalaiselta luvan kysyen) yhteisteoksen, jonka toinen osapuoli ei muutoin olisi mukana? Onko hänelläkin silloin pisteytysvelvollisuus?

Re: Päätösgaala 2014: valmistelut

Lähetetty: 04 Tammi 2015, 13:13
Kirjoittaja Timoteus
^ Koska kimppakääntäjällä ei ole soolosanoituksia gaalassa, ei hänellä ole erillistä äänestysvelvollisuuttakaan. Voitte halutessanne lähettää yhteiset pisteet siihen semiin, johon sanoitus osallistuu, samoin kuin finaaliin, jos finaalipaikka aukeaa.

Olen oikeastaan miettinyt, pitäisikö yhteiskäännöksille antaa jokin laskennallinen muutaman pinnan hyvitys menetettyä äänestäjää kohti, jos sanoittajat äänestävät erikseen. :miettii: Se voisi mahdollistaa hieman suuremman otannan äänestyksissä.

Re: Päätösgaala 2014: valmistelut

Lähetetty: 04 Tammi 2015, 13:20
Kirjoittaja Mattokauppias
Kiitos villistä kortista, mukana. Valintani on Viidakon oma (Portugali).

Re: Päätösgaala 2014: valmistelut

Lähetetty: 05 Tammi 2015, 09:07
Kirjoittaja UFOPOLI
Valitaanpa siis Tumman virran äärellä :joojoo:

Re: Päätösgaala 2014: valmistelut

Lähetetty: 07 Tammi 2015, 17:53
Kirjoittaja Timoteus
Latvian hopeasanoitus nousi Tompan oletusvalintalistalle. Muita muutoksia päätöskilpailu ei valintakuvioihin tuonut. Ketjun avausviestiin on lisätty liitetiedosto, josta luettelo kauden kaikista sanoituksista cup-pisteineen.

Yksi villi kortti menee uusjakoon, sillä itikka kieltäytyi gaalapaikasta. Villiä korttia tarjotaan seuraavaksi Statlerille, joka jäi vain pisteen päähän mitalista Itävallan kilpailussa.

Re: Päätösgaala 2014: valmistelut

Lähetetty: 07 Tammi 2015, 18:05
Kirjoittaja TomppaJr
Minulla on totuttuun tapaani vaikeaa. :joojoo: Tällä hetkellä varma gaalavalintani on Shamaanitar, jota olen jo muokannut edustuskuntoon, mutta sen toisen kanssa on erittäin ikävä taistelu menossa. Aluksi mietin Luotoa, mutta sitten katsoin sitä kriittisesti ja tajusin sen olevan ihan huono. Nyt tappelenkin Vuoden Someilmiö 2015:n ja Ping Pongin välillä. Jälkimmäiseen pitäisi tehdä ihan hirveästi muokkauksia (toinen säkeistö liki kokonaan uusiksi), joten Someilmiö olisi helppo ratkaisu: se kun voisi puksuttaa gaalaan sellaisenaan. Toisaalta olisi kiva tehdä Parturi-tyylinen riskiveto, kuten viime vuonna, ja testata, josko se kannattaisi. Riskiä mietittäessä, Ping Pongin lisäksi, myös Liettuan Varusmies voisi olla oma ratkaisunsa...

Auttakaa minua. :parku: Mitä muuta haluatte nähdä minulta gaalassa kuin Shamaanittaren? Voi kertoa mielipiteensä puntaroimieni ulkopuoleltakin.

Re: Päätösgaala 2014: valmistelut

Lähetetty: 07 Tammi 2015, 18:16
Kirjoittaja ESC93
TomppaJr kirjoitti:myös Liettuan Varusmies voisi olla oma ratkaisunsa...
Tuota menoahan mun täytyy pitää ko. kisan tulosketjun lupaukseni. :heh:

Itselläni on vielä ainakin neljä vaihtoehtoa märehdittävänä (Armenia, Montenegro, Moldova ja Portugali). :joojoo:

Re: Päätösgaala 2014: valmistelut

Lähetetty: 07 Tammi 2015, 18:19
Kirjoittaja TomppaJr
^ Portugalisi on kiva :joojoo: , Montenegrosi ei ainakaan minusta. :eiei: Armeniaasi ja Moldovaasi en edes muista tältä istumalta... :puna: Moldovan kisan yleistaso oli sen verran heikko - minkä kertoo myös se, että voitin kys. kisan - enkä tiedä, onko jopa liian riskialtista ottaa sieltä jotain Gaalaan saakka. Tokihan yllätyksiä on päätösjuhlallisuuksissa aina tapahtunut. :miettii:

Re: Päätösgaala 2014: valmistelut

Lähetetty: 07 Tammi 2015, 18:35
Kirjoittaja Timoteus
Ensimmäisen valintani gaalaan tein sydämessäni jo kesällä. Jo riittää! (Liettua) on mukana. Toinen valinta on paljon vaikeampi. Poissulkumenetelmä auttaa. Kun mahdottomat (liian epäsuositut tai omasta mielestäni keskinkertaiset) unohdetaan, realistisia ehdokkaita on enää kuusi.

Syytön vai syyllinen? (Moldova)
Pako (Albania)
Kirpparilla (Italia)
Juurille (Georgia)
Syyllinen (Saksa)
Muovautuvainen (Itävalta)
TomppaJr kirjoitti:Auttakaa minua. :parku: Mitä muuta haluatte nähdä minulta gaalassa kuin Shamaanittaren?
Lukossa (Suomi) oli oikein hieno ja otti mitalin kovassa seurassa. Luettelemistasi kannattaisin Latviaa.
ESC93 kirjoitti:Itselläni on vielä ainakin neljä vaihtoehtoa märehdittävänä (Armenia, Montenegro, Moldova ja Portugali). :joojoo:
Näistä pidin eniten Montenegrosta. Tosin vielä enemmän mieleeni olivat Tuuletus päälle (Itävalta) ja Scuba diving (Tanska) listan ulkopuolelta.

Re: Päätösgaala 2014: valmistelut

Lähetetty: 07 Tammi 2015, 18:43
Kirjoittaja TomppaJr
Timoteus kirjoitti:
TomppaJr kirjoitti:Auttakaa minua. :parku: Mitä muuta haluatte nähdä minulta gaalassa kuin Shamaanittaren?
Lukossa (Suomi) oli oikein hieno ja otti mitalin kovassa seurassa. Luettelemistasi kannattaisin Latviaa.
Lukossassa ei ole muuta ongelmaa kuin onnettomat tavupituudet laulettavuudessa. :miettii: Teemaltaan olen siihen kyllä tyytyväinen, joten toisaalta...

Timoteuksen listasta suosikkini on Juurille. Muovautuvainenkin on hieno, vaikka sille melko alhaiset pisteet maakisassa annoinkin. Gaalassa tilanne voi olla jo toinen.

ESC93:n sanoituksista Scuba diving olisi tosiaan ihanan hämärä. Näen sillä jopa yllättäjämahdollisuuden.

Re: Päätösgaala 2014: valmistelut

Lähetetty: 07 Tammi 2015, 20:57
Kirjoittaja TomppaJr
Toinen gaalavalintani on Lukossa, ei tuossa niin paljon muokattavaa sitten ollutkaan. Lähetän muokatut versiot sanoituksistani Timoteukselle jossain välissä. :joojoo:

Re: Päätösgaala 2014: valmistelut

Lähetetty: 10 Tammi 2015, 00:44
Kirjoittaja sziget
sziget kirjoitti: Toki myös zombit saavat valvoa kilpailuja. Voisin itse valvoa esim. karsintakisan 2, dead or alive.
Ei pitäisi pelleillä vakavilla asioilla. Heti tuon viikon takaisen viestin jälkeen sairastuin karmeaan flunssaan, josta olen nyt luullakseni toipunut. Siis asiaan.

Sain 2007 gaalassa villin kortin Kollegan sijasta ja 2014 karsintagaalassa Timoteuksen sijasta. Kiitän kunniasta. Haluaisin tällä kertaa itse luovuttaa sen eteenpäin. Tärkeimmät omat tekstini yhtä lukuun ottamatta voittivat kilpailunsa. Loppujen joukossa on pari hyvää muttei mitään korvaamatonta korvamatoa.

Tulosten perusteella olisin ehdottanut villiä korttia joko Statlerille tai Metsikselle. Tällä välin molemmat ovat jo nousseet listoille, joten ehdotukseni on TOMItu, jolla ei ole vielä lainkaan edustusta tässä gaalassa. Hänen kaksi sanoitustaan saivat hyvät tai tyydyttävät pisteet usealta äänestäjältä.

Re: Päätösgaala 2014: valmistelut

Lähetetty: 10 Tammi 2015, 11:48
Kirjoittaja Timoteus
^ Tehdään siis näin ja tarjotaan villiä korttia TOMItulle. :joojoo:

Muista villin kortin saajista en ole tavoittanut Edward Sibeliusta. Osa ilmeisesti tuntee hänet IRL ja saa hänet kiinni helpommin. :mitvit:

Re: Päätösgaala 2014: valmistelut

Lähetetty: 11 Tammi 2015, 13:40
Kirjoittaja Timoteus
Myös -Statler- kieltäytyi villistä kortista.

Kieltäytymisiä on sen verran runsaasti, että vaihdetaan lähestymistapaa ja laitetaan vapautunut paikka avoimeen hakuun. Ilmoittakaa yksärillä tai tässä ketjussa, jos haluatte itsellenne lisäpaikan gaalaan. Kuka tahansa kauden osallistujista voi paikkaa hakea, myös ne, joilla on jo kaksi omavalintaa, ja ne, joilla on jo yksi villi kortti.

Ensisijaisuusjärjestys muodostuu näin:
1) kääntäjät, joilla ei muuten olisi gaalaedustusta lainkaan
2) kääntäjät, joilla on voittosanoitus mukana muttei omavalintoja
3) kääntäjät, joilla on osallistumisaktiivisuuteen perustuvia omavalintoja muttei villiä korttia
4) kääntäjät, joilla on jo yksi villi kortti.

Re: Päätösgaala 2014: valmistelut

Lähetetty: 11 Tammi 2015, 16:31
Kirjoittaja nkorppi
Voin laittaa Bioshockin mukaan, jos halukkuutta ei ole muilla osallistujilla... ilmoittakaa halukkuudesta rohkeasti, etenkin ensisijaisemmat sanoittajat.

Re: Päätösgaala 2014: valmistelut

Lähetetty: 11 Tammi 2015, 17:56
Kirjoittaja Timoteus
Kaksi halukasta ryhmästä 3 on ilmoittautunut, joten ryhmälle 4 ei lisäpaikkoja heru ilman ihmeitä.

Lähetin yksityisviestiä ensisijaisimmille ehdokkaille.

Re: Päätösgaala 2014: valmistelut

Lähetetty: 12 Tammi 2015, 19:53
Kirjoittaja sziget
Valintani on Kosmopoliitti (Italia).

Re: Päätösgaala 2014: valmistelut

Lähetetty: 13 Tammi 2015, 23:24
Kirjoittaja Timoteus
Viimeinen villi kortti menee Diggarille.

Sanoitusvalintoihin on aikaa ylihuomiseen klo 19 asti, sanoitusmuokkauksia voi lähettää perjantaihin klo 19 asti.

Re: Päätösgaala 2014: valmistelut

Lähetetty: 14 Tammi 2015, 23:05
Kirjoittaja akuankka13
Valitsen Azerbaidžanin ja Unkarin. :joojoo:

Re: Päätösgaala 2014: valmistelut

Lähetetty: 15 Tammi 2015, 17:45
Kirjoittaja Timoteus
Ajattelin, että antaisin toisella valinnallani mahdollisuuden kokoonsa tai tasoonsa nähden aliedustetulle kilpailulle, mutta kaksi tärkeintä (Italia ja Itävalta) saivat ilman minuakin tuplaedustuksen gaalaan. Myös Azerbaidžan, Portugali ja Suomi olivat laajoja ja tasokkaita kisoja mutta eivät tulleet gaalavalinnoissani kyseeseen, koska yhden voitin, yhdessä jäin jumboksi ja yhteen en osallistunut. Onneksi nämä kilpailut kuitenkin saivat multiedustuksen.

San Marino on suurin kilpailu, josta gaalaan osallistuu vain voittaja. En kuitenkaan ilmoita geishaesitelmääni mukaan. Sen sijaan käännän valintaperusteeni ympäri ja annan uuden mahdollisuuden sanoitukselle, jota enemmistö gaalaosallistujista ei ole kai lukenutkaan. Georgian kilpailussa osallistuivat ja äänestivät vain kauden viisi aktiivisinta kääntäjää. Tie-breakillä hopealle jäänyt ja kahdet täydet pisteet saanut Juurille menköön gaalaan.

Kaikki gaalavalinnat on tehty. Reilu tunti on aikaa muuttaa mieltään. Huomiseen klo 19 asti on aikaa lähettää tekstimuokkauksia.

Re: Päätösgaala 2014: valmistelut

Lähetetty: 16 Tammi 2015, 19:08
Kirjoittaja Timoteus
Soulseek Tekstien muokkausaika on teoriassa ummessa. Käytännössä tunnin pari voi vielä tekstimuokkauksia lähetellä, koska en ihan heti ehdi aloittaa tekstien kokoamista.

Semifinaalit avataan ainakin ennen kuin aurinko huomenna (Suomessa! :tosion:) nousee. Toivottavasti selvästi aiemmin.