1) KALENTERI PETTÄÄ
Alkukesä on ollut kolea, olihan tämä asia syytä käännöskisoissakin käsitellä. Hyperbola on tietenkin välttämätön tehokeino. Muuten sanottavaa ei olisi kovin paljon.
"Mikä ilmastonmuutos?" -kysymys sopii ajatuksena huonosti tekstiin, joka kertoo poikkeuksellisista sääoloista. Ymmärrän tietysti rivin tarkoituksen, mutta ajatus olisi pitänyt saada puettua
"ilmastonhan piti lämmetä" -muotoon. En tosin keksi hyvää vaihtoehtoista muotoilua samaan kohtaan.
2) USKALIKKO
Oma. Kisasin taas dedistä (sitä toista) vastaan. Jätin A-osien viimeiset rivit viimeisiksi käännettäviksi, koska ajattelin, että niihin löytyisi helppo ratkaisu minimiajassa. Ei löytynyt, vaan jäädyin täysin. Lisäajan lisäaikaa en enää jaksanut hyödyntää.
3) TUMMAN VIRRAN ÄÄRELLÄ
Vahva näyte siitä, miten pieneenkin tilaan saa mahdutettua tarinan tyylistä tinkimättä. Kertosäkeistö on itsemurhakehotukseksi kaunis, ja toistokohta
"Menehdy jos kaipaat" tiivistää sen mainiosti. Ehkä kertosäkeistöäkin enemmän pidin avaussäkeistöstä. Toisen säkeistön tapahtumaketju oli vaikeammin avautuva. Oli vaikea päästää irti tulkinnasta, että tarinan sinä kuoli ja kertoja selvisi.
4) TINAMIES
Tilan ahtaus taisi yllättää tekijän. Biisiin on ahdettu monisyinen tarina, minkä mahdollistamiseksi esim. kertosäkeistön sisäisestä toistosta on luovuttu kokonaan. Purismini ei ole ehdotonta mutta tässä kappaleessa pidin toistosta: se toimi tehokeinona sekä alkutekstissä että osassa käännöksistä.
Ei niin huonoa ettei paljon hyvääkin. Pidin tekstin sanastosta ja kuvastosta, jotka vastasivat kappaleen tunnelmaa. Kertosäkeistön ensimmäinen puolisko on suorastaan erinomainen. Olen (ehkä) mieluummin ajattelematta, mitä sanat tässä järjestyksessä ladottuna
tarkoittavat; kappale on liian lälly taipuakseen kauhufiktioksi.
5) ELINTÄRKEÄÄ
Sanoitus on teknisesti tasokas ja kieli elävää, mutta vitsi ei naurata. Tässä genressä
Miele oli parempi ja kilpaili heppoisemmassa seurassa.
6) KOTIMATKA
Lemmenpuu.
Kisan paras (joskin ehkä ilmeisin?) ratkaisu otsikkokohdan toistoon. Kertosäkeistö on muutenkin oikein hyvä, ainakin jos ei pysähdy ajattelemaan halki taivaan laivaan ehtimistä, joka kai onkin kevennykseksi tarkoitettu. Säkeistöt tökkivät. Niissä kerronta on koukeroisempaa kuin tyylilajissa odottaisi ja aukkokohtia jätetään liikaa kuulijan täytettäväksi. Esimerkiksi mieleen kohdistuu mahdoton mikä?
7) AUTOKOLARI (SATTUU NYT)
Englannin kielessä
car-crash TV on oma käsitteensä. Onkohan tämä teksti itsereflektio samassa hengessä.