Viisukuppila

Maa: Italia
Vuosi: 1969
Kappale: Due grosse lacrime bianche
Esittäjä: Iva Zanicchi
Säveltäjä: Piero Soffici
Sanoittaja: Carlo Daiano
Kapellimestari: Ezio Leoni
Sijoitus: 13./16
Pisteet: 5
Sanat: http://www.diggiloo.net/?1969it

Iva Zanicchi syntyi Ligonchiossa Emilia-Romagnassa 18. tammikuuta vuonna 1940. Ura alkoi vuonna 1962 Castrocaron uusien äänten festivaalissa, jossa hän sijoittui kolmanneksi. Iva on ainoana artistina voittanut Sanremon musiikkifestivaalit kolme kertaa; vuonna 1967 sävelmällä Non pensare a me, vuonna 1969 laululla Zingara ja jälleen vuonna 1974 kappaleella Ciao cara, come stai? San Remossa hän on kilpaillut kaikkiaan kymmenkunta kertaa, linkit alla.

Maaliskuinen ilta Madridissa vuonna 1969 ei kuulunut Ivan parhaimpiin. Iva sijoittui vasta 13. sijalle viidellä pisteellä, joista yksi tuli Suomesta. Kaksi suurta valkoista kyyneltä taisi siis Ivan poskille vierähtää kilpasisarien viedessä voiton Isoon-Britanniaan, Ranskaan, Espanjaan ja Alankomaihin. Eurovisio-edustusta seurasi kuitenkin konsertti Pariisin Olympia-teatterissa ja kiertue Yhdysvalloissa, Kanadassa, Etelä-Amerikassa ja Neuvostoliitossa.

Iva Zanicchi Sanremon laulukilpailuissa

1965 BegI tuoi anni più belli
1966 La notte dell'addio
1967 Non pensare a me (voitto) (taltiointi vuodelta 2007)
1968 Per vivere
1969 Zingara (voitto)
1970 L'arca di Noè
1974 Ciao cara come stai? (voitto) (taltiointi vuodelta 2006)
1977 Arrivederci, padre (kunniavieras)
1984 Chi (mi darà)
2003 Fossi un tango
2009 Ti voglio senza amore (karsiutui finaalista)

Iva levytti ensimmäisen albuminsa Iva Zanicchi vuonna 1965. Vuonna 1970 Iva teki levyn Caro Theodorakis... Iva Mikis Theodorakisin kanssa, samalla vuosikymmenellä Iva levytti peräti 14 muuta albumia. Ivan mittavasta urasta mainittakoon erikseen Katri Helenan (Äänesi mä kuulen) ja Marionin (Valkea ranta, musta ranta) coveroima La riva bianca, la riva nera vuodelta 1971. Iva poseerasi vuonna 1979 Playboyn kansikuvatyttönä ja on myöhemminkin viihtynyt samantyyppisissä otoksissa.

1980-luku alkoi D'Iva albumilla, menestystä tuli Latinalaisessa Amerikassa asti. Vuosikymmenen alussa suoritettiin myös nenäleikkaus, jonka tuloksia Iva ylväänä esittelee vuoden 1984 Sanremon portailla (ks. linkki yllä). Levytystahti hiljeni vuosikymmenen lopulla, sillä vuodesta 1987 vuoteen 2000 Iva toimi Ok, il prezzo è giusto! (Mitä maksaa?) -visailun juontajattarena. 1990-luvulla seurasi useita muitakin tv-emännöintejä laulamisen jäädessä vähemmälle.

Ivalta ilmestyi vuonna 2001 omaelämänkerrallinen romaani Polenta di castagne, myös Testarda io kappaleen mukaan nimetty elämänkerta on julkaistu. Toukokuussa 2008 Iva nousi Euroopan parlamenttiin varasijalta Forza Italia -puolueen edustajana. Räiskyvä Iva on noussut homopiireissä ymmärrettävästi ikonin asemaan ja Italian homojärjestö jakoikin kesäkuussa Pegaso d'oro -palkinnon rakastetulle 70-vuotiaalle tähdelle (katso video).

Ivasta lisää linkeissä alla, suosittelen tutustumaan, mm. uusin levy Colori d'amore vuodelta 2009 kuunneltavissa Spotifyssa.
http://www.ivazanicchi.it/

http://open.spotify.com/artist/06WyIm2la1sB8sKdfWAvU9

http://www.youtube.com/user/mirkom91#g/u

http://www.youtube.com/user/Daniele005#g/a

http://it.wikipedia.org/wiki/Iva_Zanicchi

5 pist. Upeimpia italoviisuja koskaan, senvuoden listani noin kakkonen, mahtava tunnelataus. Vähän turhan lyhyt viisuksi...lopun jousisto-osuuttakin olisi saanut jatkaa... mikä ihmeen kiire niillä oli entisaikaan...? Tää tuntuu 60-luvun euroviisun prototyypiltä ja jos hakee senaikaisista kappaleista samankaltaisia vertailukohteita niin mieleen tulee esim. Kuin sinfoniaa/Katri-Helena, tai Onnellinen sydän/Ilkka Hemming/ James Lastin orkesteri.

Päh... Jos tämä on niiden italoviisujen taso mitä aina kehutaan niin eipä oikein minuun iske. Sellanen yks viiva kaks tähtee, laitetaan yks kun oon ilkiä

Ei vaan iskenyt

Tästähän löytyy ihan mielenkiintoisiakin kohtia! Koko kokonaisuuteen en kuitenkaan aivan tykästynyt.

** tähteä.

Ivalla on hieno ääni, tulkinta oli vahva ja dramaattinenkin ja kappale erittäin tyylikäs. Loppu tulee jotenkin hätäisesti, jää tavallaan kesken. Toisaalta tuollainen lopetus on aika dramaattinen, mikä voidaan ansioksikin lukea. Italiaa kaipaa aina takaisin, kun kuulee näitä helmiä. Neljä tähteä.

Vahva ja tunteikas balladi puhutteli minua neljän tähden verran.

Vahva, mutta tylsä. Kolme tähteä.

Osin tunnelmallisen tunteikasta tulkintaa, myös dramaattisuutta.......mutta toisaalta melkoisen tylsä ja mitäänsanomaton kipale..........jäi ansaitusti aikoinaan viimeisten joukkoon......

Kaksi **

miten tää voikaan olla näin hyvä ja hieno!!? toivoin tätä aikoinaan lauantain toivotuistakin ja kahdesti, se eka nauhoitus meni ilmeisesti aika ohi eli piloille eli reisille... kortillahan sitä silloin toivomuksia läheteltiin ja muistan raapustaneeni niitä hartaasti (paljon jo valmiiksi!) "Kaksi suurta valkeaa kyyneltä" Italian ev. jne... ja yllättävän paljon niitä toiveitani soitettiinkin... mutta olihan se aikamoista korteilla pommittamista monen monen vuoden ajan....

Tämä oli oikein hyvä sävelmä. Siinä ei kuitenkaan ollut sitä jotain, mikä saisi minut pitämään siitä erityisen paljon. Kolme tähteä.

Ei vaan iskenyt minuunkaan. Kaksi tähteä.

Ihana biisi, upea laulaja. Italian kieli on kuin tehty musiikkiin. Arvatkaa vaan, mikä maa olisi joka vuosi suosikkini, jos joskus palaisi viisuihin. Neljä tähteä, koska biisi ei täysin pääse täyteen italialaiseen paatokseen.

Upea, pysähdyttävä laulu ja tulkinta. Hyvin vahvat NELJÄ tähteä. Viitonen jää vajaaksi, kun tästä ei kuitenkaan kaikesta vaikuttavuudestaan huolimatta jää mitenkään mitoittain päähän mitään.

Upea karisma.

Juuri tätä Viisulalta odotinkin. Arkistojen kätköistä löytyy itselleni tuntematon kappale, joka tärähtää heti viiden tähden sakkiin. Upea italialainen laulufestivaali (San Remo, ESC) kappale. Hieno orkesterisovitus, osaava laulaja, hieno melodia. Tulee vähän mieleen italialainen superstara Mina, joka ei sitten koskaan edustanut Italiaa.

^ Subculture vei sanat suustani. Minullekin viisu oli tuntematon, ja toisella kuuntelulla jo ihmettelin, pitääkö sille tosiaan lätkäistä viisi tähteä. Pitää! Hienot sanat, valloittava tulkinta, hengästyn ihan.

Loistava esittely Roopelta. Erityisesti kiinnosti tuo La riva bianca, la riva nera, jota en ollut koskaan ehtinyt kaivaa esiin, vaikka Äänesi mä kuulen on yksi Katri Helenan hienoimpia lauluja, ei vähiten Hectorin käännöksen ansiosta. Hector oli silloin vasta soolouransa alussa, Nostalgia-levy ilmestyi samana vuonna, joten melkoinen osuma hänellekin.

Tämä laulu syttyy etenkin nähtynä! Ivalla on upea tulkintakyky! Ehdottomat viisi tähteä. Ohittaa kepeästi pari-kolmekin vuotensa voittajaa.

Kuuntelin tämän muutaman kerran, kun tätä on täällä niin kovasti kehuttu. - Itse annoin tälle kesäkuussa vain kaksi tähteä.

Mutta ei tämä nytkään suuremmin innostanut eikä kolahtanut.

Tulkinta on kyllä vahva, hyvä - mutta sävellys, melodia ei ole minusta riittävän vahva, toimiva, hyvä, sytyttävä, mieleenjäävä. Tähän sävellyspuolen heikkouteen monet muutkin viisut tyssäävät. Vaikka tulkitsija, esittäjä olisikin hyvä - niin ei hyväkään tulkitsija pysty saamaan heikkoa sävellystä, melodiaa nousemaan riittävästi lentoon.

Kolmen minuutin ajan pitää kyllä tehokkaasti otteessaan, mutta ei kehity kuitenkaan sellaiseksi mielen vangitsijaksi, että haluaisi heti kuunnella uudestaan. Mun listoilla vähän unohdettujen joukkoon jäänyt. Neljä tähteä kuitenkin.

wautsi waudeville, kyllähän se musamaksakin vielä innostuu joistakin viisuista... lämpenee jos sanothaan ihan niinku suoraan...

Kaunis kappale Italialaista vahvaa melodiaa. Ivalla koulutettu ääni. Tyyliä löytyy myös puvustuksesta. Lopussa pieni herätys kappaleen tempon nopeutuessa. Se rikkoi vähän ennnestään vahvaa tunnelmaa ja pudotti minulla yhden tähden pois. Neljä jäi silti

Komeaa, mutta minusta hieman tylsää. Ivan laulu ei myöskään erityisemmin kosketa vaikak myös komeasti laulaa. Jostain syystä alan laulaa Streets of Londonia tämän päälle vaikkei montaa hetkeä muistustakaan. Pidän siitä kuitenkin enemmän kuin tästä niin että hmm, kolme, missä voi olla italia-lisää.

Iva esitti eilen Rai Unolla Sanremon voittolaulunsa vuodelta 1969

http://www.rai.tv/dl/RaiTV/programmi/me ... 78291.html

Lännenmieslaulua, happo- ja psykedelisajan hämyä, eteläeurooppalaista serenadilaulua ja tuttuakin tutumpaa euroviisulaahailua. Potkivainen komppi, muistuttaa lonkkavikaisen hevosen kolpottelua. Akustinen kitara on tuotu eteen, mutta soittajaa ei näy. Euroviisutemppu sekin. Tekee mieli sukeltaa kiehuvaan veteen, kun tätä kuuntelee. Tapahtuisi jäpinää hiiliin. 2 perunanuijaa.

Täydellinen kappale Viisuhistorian ensinmäinen kappale, joka ansaitsee 5,0 tähteä. Yksi parhaista viisuista ikinä.

Aika peruskaavaan tehty balladi, jossa ei ole juurikaan mitään tarttumapintaa eikä tämä kyllä kosketakaan. Kaksi tähteä.

sziget kirjoitti: ↑09 Elo 2010, 00:50 ^ Subculture vei sanat suustani. Minullekin viisu oli tuntematon, ja toisella kuuntelulla jo ihmettelin, pitääkö sille tosiaan lätkäistä viisi tähteä. Pitää! Hienot sanat, valloittava tulkinta, hengästyn ihan.

Loistava esittely Roopelta. Erityisesti kiinnosti tuo La riva bianca, la riva nera, jota en ollut koskaan ehtinyt kaivaa esiin, vaikka Äänesi mä kuulen on yksi Katri Helenan hienoimpia lauluja, ei vähiten Hectorin käännöksen ansiosta. Hector oli silloin vasta soolouransa alussa, Nostalgia-levy ilmestyi samana vuonna, joten melkoinen osuma hänellekin.

AHH, ja tämän eli tuon nm. Zigerin mielarin haluan heti nostaa tällä kertaa täältä ja esille... vielä kerran, kultajalustalle...






... tuo San Remon versio, on ehkä itse asiassa vielä upeampi... lopun viulu-hurmaa oli enimmäkseen korvattu puhaltimilla .... Täydellistä !