Sivu 1/1

Itävalta 1957: Bob Martin - Wohin, kleines Pony?

Lähetetty: 14 Maalis 2011, 03:30
Kirjoittaja kais(t)a
:itavalta:
Kuva
Maa: Itävalta
Vuosi: 1957
Kappale: Wohin, kleines Pony?
Esittäjä: Bob Martin
Säveltäjä: Kurt Svab
Sanoittaja: Kurt Svab, Hans Werner
Kapellimestari: Carl de Groof
Sijoitus: 10./10
Pisteet: 3
Sanat: http://www.diggiloo.net/?1957at

Vuonna 1957 Bob Martinilla (oikealta nimeltään Leo Heppe) oli kunnia oli Itävallan viishistorian ensimmäinen euroviisuedustaja. Kisojen aikaan 34-vuotias Bob Martin osallistui kisaan saksankielisellä kappaleella "Wohin, Kleines Pony?" Kurt Svabin säveltämä sekä Svabin että Hans Wernerin sanoittama kappale on laulajan jutustelua pikkuponille niin kuin kappaleen nimestä voi ehkä päätellä.

Itävallan debyytti euroviisuissa ei ollut varsinainen menestys. Bob Martinin ponilaulu sai yhteensä kolme pistettä, kaksi Ranskalta ja yhden Isolta-Britannialta. Tällä tuloksella Itävalta jäi viimeiseksi kymmenen osallistujamaan joukosta eikä Bob Martin koskaan levyttänyt kilpailukappalettansa. Voikin olla. että iskelmä/shchlager ei ollut laulajan ominta alaa sillä merkittävämmän uran hän teki omalla Leo Heppe nimellä klassisen musiikin parissa. Eläkeikään saakka hän lauloi kansallisoopperassa kotikaupungissaan Wienissä. Leo Heppe/Bob Martin kuoli Wienissä vuonna 1998 75-vuotiaana.

Re: Itävalta 1957: Bob Martin - Wohin, kleines Pony?

Lähetetty: 14 Maalis 2011, 13:33
Kirjoittaja romualdo
Ihanan leppoisa oli tämä Leo Heppan esittämä kaikkien heppahöperöiden tuolloinen suosikkilaulu Missäs se minun Poni on? - kopsutellen siinä kulki rytmikkäästi pitkin vuoristotietä... kuuli kyllä jo heti ekasta henkosesta että asialla on klassisen koulutuksen saanut laulaja... välillä se+iskelmä -yhdistelmä saattaa kuulostaa enempi tai vähempi koomilliselta... mutta ei tämä... moneskohan itävallan viisu tämä on jo? maa taitaa johtaa tätä tilastoa...? täsä Viisula-sarjasa... n. 3.9 pist. on tosi miellyttävä laulaja....

Re: Itävalta 1957: Bob Martin - Wohin, kleines Pony?

Lähetetty: 14 Maalis 2011, 15:51
Kirjoittaja jee euroviisut
Tämä on kyllä varsin kepsakka ja leppoisa iskelmä, josta olen joskus ihmetellyt, miten tämä ei menestynyt. :mitvit: Siis kyllä useimmista vannhoista viisuista, joista jollain tasolla pidän ja tuomarit eivät pidä, minä kuitenkin periaatteessa ymmärrän, mikseivät tuomarit tykänneet. Tästä taas en. :roll:

Kolme tähteä ja vuoden parhaan viisun pysti minulta. :joojoo:

Re: Itävalta 1957: Bob Martin - Wohin, kleines Pony?

Lähetetty: 14 Maalis 2011, 16:15
Kirjoittaja akuankka13
Lepsakka, kolme tähteä.

Re: Itävalta 1957: Bob Martin - Wohin, kleines Pony?

Lähetetty: 14 Maalis 2011, 16:29
Kirjoittaja Valkealalainen
Olenkin aina ihmetellyt, mistä tämä kappale kertoo. Nyt sain vihdoin vastauksen! Aiemmin en ole viitsinyt etsiä sanoja mistään käsiini.

Kertsi kuulostaa melkein kivalta, mutta muuten en kyllä niin välitä tästä laulusta...

** tähteä.

Re: Itävalta 1957: Bob Martin - Wohin, kleines Pony?

Lähetetty: 14 Maalis 2011, 17:13
Kirjoittaja Serduchka
:itavalta: :itavalta:

Eipä nyt innostanut tämä iskelmä. :eiei:

Re: Itävalta 1957: Bob Martin - Wohin, kleines Pony?

Lähetetty: 14 Maalis 2011, 18:32
Kirjoittaja Leo
I-ha-haa, i-ha-haa, hepo hirnahtaa-aa....., mutta saksaksi. Euroviisujen alkuhämärissä laulun aihevalinta oli jotenkin laajempi, eihän sitä aina tarvitse rakkaudesta laulaa, kun voi kysellä, että minne menet pikku-poni :heh:
Sai hyvälle tuulelle, enemmänkin. Sai nauramaan, mutta en oikein tiedä, miksi :heh: Annan kaimapojan esittämälle heppahuutelolle kaksi tähteä.

Re: Itävalta 1957: Bob Martin - Wohin, kleines Pony?

Lähetetty: 14 Maalis 2011, 20:20
Kirjoittaja Leonardo
Tämähän oli kuin elokuvamusiikkia jostain westernistä. :uujee: Tosi mukava tunnelma vallitsi, kun pikkuhiljaa ratsastettiin auringonpaisteessa kohti vihreitä niittyjä. Oikein naurattaa, kun ajattelee, mistä kaikista aiheista viisusanoituksia on tehty. :rofl: Laulaja osasi tosiaan laulaa ja muutenkin kappale oli paljon parempi kuin sen sijoituksesta voisi päätellä. Viisulan myötä olen huomannut, että yllättävän monet erityisesti saksankieliset 50-ja 60-lukujen esiintyjät ovat ottaneet taiteilijanimekseen englantilais-/amerikkalaisperäisen nimen - sota-aikaan liittyvää painolastiako sillä yritettiin keventää?

Kolme tähteä valaisee pikkuponin yötä.

Re: Itävalta 1957: Bob Martin - Wohin, kleines Pony?

Lähetetty: 14 Maalis 2011, 22:00
Kirjoittaja AntSa
Ihan vahvat KOLME TÄHTEÄ! :uujee: Olen alkanut vuosien saatossa ihan pitää tästä hassutuksesta. Jotain hyvin viatonta ja leppoisaa aikansa kuvaa, kyllä. :joojoo:

Re: Itävalta 1957: Bob Martin - Wohin, kleines Pony?

Lähetetty: 15 Maalis 2011, 05:58
Kirjoittaja Mr Kite
jee euroviisut kirjoitti:.....varsin kepsakka ja leppoisa iskelmä,
akuankka13 kirjoitti:Lepsakka, kolme tähteä.
Minusta tämä on sangen hepsakka viisu. :)

Kolme tähteä.

Re: Itävalta 1957: Bob Martin - Wohin, kleines Pony?

Lähetetty: 18 Maalis 2011, 19:26
Kirjoittaja TomppaJr
Tämä oli jotenkin aivan ihana hurmaava pikku sävelmä. Vahvat kolme. :uujee:

Re: Itävalta 1957: Bob Martin - Wohin, kleines Pony?

Lähetetty: 18 Maalis 2011, 20:51
Kirjoittaja Zera
Omalla tavallaan ihan hauska rallatus, mutta kuitenkin aika tylsä, kaksi tähteä.

Re: Itävalta 1957: Bob Martin - Wohin, kleines Pony?

Lähetetty: 21 Maalis 2011, 20:51
Kirjoittaja MuzaMaza
Bob antoi ponille ihan mukavasti kyytiä. Eihän tämmöistä voine kukaan ainakaan vihata. Harmitonta viisumeininkiä vuosikymmenten takaa. Kolme tähteä.

Re: Itävalta 1957: Bob Martin - Wohin, kleines Pony?

Lähetetty: 24 Huhti 2011, 17:59
Kirjoittaja Piggybank
Vai, että ihan ponibiisiä sain kuunnella... :mrgreen: Ihan mukavahan tämä oli, mutta ei sitten sen enempää. Laitetaan nyt kolme tähteä, yksi tuli lisää siitä ponista. :joojoo:

Re: Itävalta 1957: Bob Martin - Wohin, kleines Pony?

Lähetetty: 28 Joulu 2014, 14:05
Kirjoittaja klaus-12
Loistava iskelmä viisujen alkutaipaleelta :peukku: Viisi!

Re: Itävalta 1957: Bob Martin - Wohin, kleines Pony?

Lähetetty: 09 Maalis 2018, 00:26
Kirjoittaja Samiasd
Ihan hauska kappale tämä Itävallan debyyttiviisu. Instrumentaaliset väliosat ovat kappaleen parhaat osat ja ei muutenkaan tästä ole mitään pahaa sanottavaa. Kolme tähteä.