Sivu 1/1

Suomi 1969: Jarkko & Laura – Kuin silloin ennen

Lähetetty: 05 Elo 2013, 18:48
Kirjoittaja lharju
:suomi:
Kuva
Maa: Suomi
Vuosi: 1969
Kappale: Kuin silloin ennen
Esittäjä: Jarkko & Laura
Säveltäjä: Toivo Kärki
Sanoittaja: Juha Vainio
Kapellimestari: Ossi Runne
Sijoitus: 12./16
Pisteet: 6
Sanat: http://www.diggiloo.net/?1969fi
Karsinnan tulos: http://natfinals.webuda.com/50s_60s/Finland1969.html

Lauluduo Jarkko ja Laura sai alkunsa 1960-luvun puolivälissä. Kaikki alkoi siitä, kun Laura Ruotsalo (nyk. Antikainen, s. 12. elokuuta 1949) liittyi Hobbyguys-yhtyeeseen, jossa oli mukana myös Jarkko Antikainen (s. 9. elokuuta 1950). Kun yhtyeeseen liittyi mukaan tyttö, nimi Hobbyguys ei ollut enää osuva, joten yhtyeen uudeksi nimeksi tuli Cantabile. Yhtye hajosi kuitenkin pian, ja lopulta Jarkko ja Laura rupesivat esiintymään duona.

Jarkko ja Laura saivat levytyssopimuksen vuonna 1966, ja heidän ensimmäinen levytyksensä oli Meidän laulumme. Jarkosta ja Laurasta kaavailtiin eräänlaista suomalaista vastinetta Sonnylle ja Cherille. 60-luvun loppupuolella Jarkko ja Laura levyttivät monia hittejä, kuten Kuin pieni tyhmä, Se oli silloin, Kaiken sulle kerroin ja Samanlainen onni. Duon uran ehdoton huipentuma koettiin kuitenkin keväällä 1969, kun heidän valittiin Suomen euroviisuedustajiksi Madridiin Toivo Kärjen sävellyksellä Kuin silloin ennen.

Suomen edustaja vuoden 1969 Euroviisuihin valittiin 22. helmikuuta järjestettävässä karsinnassa, jossa kilpaili kuusi ehdokassävelmää, joista televisiokatsojat saivat äänestää suosikkiaan postikorttiäänestyksessä. Mielenkiintoisena anekdoottina mainittakoon, että kaikki tuon vuoden Suomen karsintaan osallistuneet artistit ovat jossain vaiheessa edustaneet Suomea Euroviisuissa: Laila Kinnunen, Marion Rung ja Viktor Klimenko olivat viisulavat jo kokeneet, sen sijaan Katri Helenan ja Markku Aron edustustehtävät olivat vielä tulevaisuudessa. Ennakkoveikkauksissa karsinnan suurimpana ennakkosuosikkina pidettiin Katri Helenaa, jonka kansansuosio oli jo tuossa vaiheessa suurta. Hänen laulamansa Maailman pihamaat jäi kuitenkin postikorttiäänestyksessä toiseksi - osasyyksi on esitetty televisiolähetyksessä nähtyä koreografiaa, joka sai yleisen mielipiteen mukaan tahattoman koomisia piirteitä. Suomen kansan ylivoimainen suosikki oli Jarkon ja Lauran esittämä Kuin silloin ennen, joka keräsi peräti 85 040 ääntä, yli kaksi kertaa enemmän kuin toiseksi sijoittunut Katri Helena.

Pohjoismaat olivat keskustelleet alkuvuodesta 1969 Euroviisujen boikotoimisesta, sillä kilpailu järjestettiin Francon oikeistodiktatuurissa. Lopulta Pohjoismaat päättivät kuitenkin osallistua kilpailuun, ja niinpä Jarkon ja Lauran viisumatka varmistui. Jarkko ja Laura esiintyivät viisuissa Lauran suunnittelemissa asuissa ja heidän esitystään väritti myös duon itsensä suunnittelema charleston-tyyppinen koreografia. Vaikka Jarkko ja Laura olivat Suomen karsinnan jälkeen antaneet lausuntoja, ettei heidän kilpailukappaleellaan tule olemaan mahdollisuuksia kansainvälisessä kilpailuissa, espanjalainen media oli noteerannut Suomen kappaleen sangen korkealle. Varsinaisessa kilpailussa Kuin silloin ennen keräsi kuusi ääntä, jotka oikeuttivat sijaan 12. Suomi sai ääniä Luxemburgilta, Espanjalta, Irlannilta, Alankomailta, Norjalta ja Saksalta - kustakin yhden äänen.

Jarkko ja Laura olivat lyöneet hynttyyt yhteen myös yksityiselämän puolella, sillä he olivat alkaneet seurustella juuri ennen viisukarsintoihin osallistumista. Seurustelu johti ennen pitkään avioliittoon, joka on jatkunut näihin päiviin asti. 1970-luvun alussa Jarkon ja Lauran aktiiviura hiljeni. Jarkko on toiminut toimitusjohtajana vaatetusalan yrityksessä ja Laura kouluttautui Sibelius-Akatemiassa musiikinopettajaksi. He ovat silloin tällöin käyneet myös levyttämässä uutta materiaalia, mutta 60-luvun lopun jälkipuoliskon kaltaista valtakunnallista suosiota he eivät ole enää saavuttaneet.


Suomen karsintakappaleita 1969:

:hopea: Katri Helena - Maailman pihamaat

4. Laila Kinnunen - Potkis

Jarkko & Laura – Kuin silloin ennen (1973)

Jarkko ja Laura Spotifyssa

Aiemmin Viisulassa: Suomi 1965: Viktor Klimenko - Aurinko laskee länteen
Kuva
http://www.jarkkojalaura.com/

Re: Suomi 1969: Jarkko & Laura – Kuin silloin ennen

Lähetetty: 05 Elo 2013, 19:23
Kirjoittaja Serduchka
:suomi: :suomi:

Kyllä tämä (ehkä) parempi on kuin muistin, mutta huono silti. :roll:

Re: Suomi 1969: Jarkko & Laura – Kuin silloin ennen

Lähetetty: 06 Elo 2013, 12:56
Kirjoittaja mpappa
Aivan mahtava Suomen edustuskappaleeksi Eurovision laulukilpailuissa. Tykkään 5/5.

Re: Suomi 1969: Jarkko & Laura – Kuin silloin ennen

Lähetetty: 06 Elo 2013, 15:02
Kirjoittaja Valkealalainen
Esitys häiritsee, mutta itse kappale on ihan kuunneltava.

Eräs viime keväänä tapaamani venäläismies innostui kovasti, kun kuuli tämän kipaleen radiosta. Oli kuulemma hyvä biisi.

*** tähteä.

Re: Suomi 1969: Jarkko & Laura – Kuin silloin ennen

Lähetetty: 06 Elo 2013, 15:36
Kirjoittaja akuankka13
Yksi parhaimmista Suomi-viisuista, tarttuva melodia ja elegantti esitys. Viisi tähteä.

Re: Suomi 1969: Jarkko & Laura – Kuin silloin ennen

Lähetetty: 06 Elo 2013, 15:46
Kirjoittaja mariah
suomen ihan voi sanoa parhaimmistoa,näistä vanhemmista varmaanki paras! ei kyllä kolmea tähteä enempää pysty siltikään :-*

Re: Suomi 1969: Jarkko & Laura – Kuin silloin ennen

Lähetetty: 06 Elo 2013, 15:53
Kirjoittaja Weewa
Mielenkiintoinen historiikki. :peukku:

Tämä on oikein mukava laulelma, ei kyllä juurikaan ärsytä. Tosiaan parhaimmistoa Suomen vanhemmista edustuskappaleista. Kiva kevyt hupailu. :ihana: Kolme tähteä.

Re: Suomi 1969: Jarkko & Laura – Kuin silloin ennen

Lähetetty: 06 Elo 2013, 21:08
Kirjoittaja Leo
Slaavi-charleston söpöjen kyyhkyläisten esittämänä. Kiva sävelmä olisi ehkä kaivannut jotain nostatusta loppuun, jäi vähän tasapaksuksi. Lavaesiintyminen koreografioineen ja olkihattuineen sekä charmikas duomme nostaa tähtimääräni tänään jopa neljään., Tässä oli yritystä :tapu: Jarkkoa ja Lauraa on kivasti näkynyt eri viisuyhteyksissä vuosien varrella. :peukku:

Re: Suomi 1969: Jarkko & Laura – Kuin silloin ennen

Lähetetty: 07 Elo 2013, 09:22
Kirjoittaja tonywerner
Viaton ja harmiton. Kolmonen :)

Re: Suomi 1969: Jarkko & Laura – Kuin silloin ennen

Lähetetty: 07 Elo 2013, 11:19
Kirjoittaja AntSa
Ihan hauska ja rakastan noita sovituksellisia jippoja. Ei tämä kuitenkaan mitenkään kovin ihmeellinen ole sävelmänä. Solistikaksikko tekee parhaansa. Minä muistan KOLMOSELLA. :uujee:

Re: Suomi 1969: Jarkko & Laura – Kuin silloin ennen

Lähetetty: 07 Elo 2013, 12:05
Kirjoittaja Rousku
Biisissä on sen verran nostalgia-arvoa, että sitä on vaikea arvioida "objektiivisesti". Tämä kun on lapsuuteni taustamusiikkiraitoja radiosta (ennen kuin tiesin mistään Euroviisuista edes), todellakin "kuin silloin ennen".

Parasta antia on soundi- ja sovituspuoli, muutenkin kuin siksi että se tuo mieleen ajat jolloin tuollaisia soundeja oli. Sävelmä on (etenkin kertsissä) vähän turhan jankkaava, kokonaisuus jotenkin lapsellinen lässy (kai sitä pidettiin herttaisena?), ja laulusuoritus yllättävän heikko. Visuaalisesti ok. Kolme tähteä.

Maailman pihamaat oli kyllä ollut uljas viisuedustaja, tuli ihan kylmät väreet kun kuuntelin...

Re: Suomi 1969: Jarkko & Laura – Kuin silloin ennen

Lähetetty: 07 Elo 2013, 20:39
Kirjoittaja Leonardo
Hyvälle tuulelle tämän laulelman kuuleminen ja tuon finaaliesityksen näkeminen aina saa, sellaista kevyttä hilpeyttä tulvillaan. :mrgreen: Valitettavasti sävelmässä ei sitten paljon muuta olekaan eli kovin köykäiseksi jää, samaa melodiaa toistetaan suunnilleen alusta loppuun. Välisoiton aikainen tanssiesitys on vähän hassunhauska, mutta täytyy antaa tunnustusta Jarkolle ja Lauralle hyvästä kokonaisesityksestä, nuo askelkuviotkin menevät hienosti yhtäaikaisesti kohdalleen. :peukku:

Kolme tähteä.

Vuosi 1969 on nyt sitten kokonaan arvioitu. Tähtikeskiarvokseni muodostui 3,06. Ainoaksi viiden tähden viisuksi kelpuutin Alankomaiden jaetulle ykkössijalle sijoittuneen Lenny Kuhrin De troubadourin

Re: Suomi 1969: Jarkko & Laura – Kuin silloin ennen

Lähetetty: 09 Elo 2013, 01:19
Kirjoittaja romualdo
näppäsin noin 3 pisteen mokkulaa... pyörylää, en ehkä voi nyt enempää antaa... koska Katri-Helena Koistisen esittämä Maailman Pihamaat on maailman ihanin pihamaa, tietysti omakin piha... oli ja on suosikkini nro 1 edelleen. Se kotikarsinta oli erikoisen kovatasoinen, edellisenä vuonna kun en oikeastaan ollut kuin 2-3 järisyttävän hyvää, KISSANKELLOJEN AIKAAN, SANOJA KUULEMAAN JÄÄN sekä ON HETKI ... ja nohhhh, 2. sijoittunut VAARI SIRKUKSESSA olisi myös ollut .... noh, 5 pisteen arvoinen sekin... samoin Marion Rungin TUNTEMATON SYDÄMENI, siis tuolta armotetulta seksikkäältä vuodelta -69...


nohhhh, kylhä tää uusvanharomanttinen esitys tietysti huomattiin siellä, ja Brasiliassa tämä taisi sijoittua peräti 3. tilalle kun paikalliset brassikatselijat näkivät tämän lähetyksen ja tekivät siellä oman varjoäänestyksensä! .... Hirweän söpöhän tämä on, kuin ahomansikat ja mustikat maidossa... ja humppahumppa-tättäräää -sovitus oli kuulemma kirvoittanut joidenkin Orkesterin soittajien huulille hymyn (kuten myös aika lailla TÄTÄ erilaisempi llllllllllllloistava Ilomantsi vastaavasti v. -81 karsinnoissamme, nohh siellähän se riemastutti koko orkesterin, ahhhhh yksi parhaista esc-ehdokkaistamme kautta aikojen, visuaaliSesti AINAKIN jopa ehkä PARAS!) :rakkaus:

Re: Suomi 1969: Jarkko & Laura – Kuin silloin ennen

Lähetetty: 09 Elo 2013, 15:36
Kirjoittaja Teräsbekoni
Suomen 1960-luvun parhaimmistoa tosiaankin. Kivan mieleenjäävä kaihoiskelmä ja hyvät esittäjät. Tykkään myös tuon livevedon sovituksesta noine kloksutuksineen (olipa taas sana, mutten nyt keksi parempaakaan). Joka tapauksessa, annan neljä tähteä.

Re: Suomi 1969: Jarkko & Laura – Kuin silloin ennen

Lähetetty: 09 Elo 2013, 18:44
Kirjoittaja jee euroviisut
Mukava ja tarttuva suomalainen humppa. Toimiva paketti. Neljä. :peukku:

Re: Suomi 1969: Jarkko & Laura – Kuin silloin ennen

Lähetetty: 09 Elo 2013, 21:56
Kirjoittaja ta1ja
Minusta laulupuoli on vähän ... luonnosmainen ja arka. Vahvemmalla voisi olla parempi kun biisikin on aika kliseinen, mikä kyllä sopii aiheeseen, mutta vaatisi terävämpää ja tyylitietoisempaa äänenkäyttöä. Kaksi.

Re: Suomi 1969: Jarkko & Laura – Kuin silloin ennen

Lähetetty: 09 Elo 2013, 22:54
Kirjoittaja TomppaJr
Ihanan suloinen pieni kappale. :ihana: Kyllä tälle nyt nelonen heltiää! :uujee:

Re: Suomi 1969: Jarkko & Laura – Kuin silloin ennen

Lähetetty: 11 Elo 2013, 23:43
Kirjoittaja Mr Kite
.

Heh - tämä on näitä huumoriviisuja :heh:

Hyvä, että mukana on myös huumorijuttuja, etteivät viisut mene liian vakavaksi.

Huvittaa noin kolmen tähden edestä.

.

Re: Suomi 1969: Jarkko & Laura – Kuin silloin ennen

Lähetetty: 02 Maalis 2014, 14:53
Kirjoittaja klaus-12
Nämä kappaleet ovat niin kuin silloin ennen

:suomi: :suomi: :suomi:

Re: Suomi 1969: Jarkko & Laura – Kuin silloin ennen

Lähetetty: 15 Heinä 2018, 23:23
Kirjoittaja Samiasd
Hauska esitys, mutta kappale saa kyllä vereni vähän kiehumaan. Tekopirteä rallatus. Yksi tähti.

Re: Suomi 1969: Jarkko & Laura – Kuin silloin ennen

Lähetetty: 04 Tammi 2022, 08:38
Kirjoittaja romualdo
ta1ja kirjoitti: 09 Elo 2013, 21:56 Minusta laulupuoli on vähän ... luonnosmainen ja arka. Vahvemmalla voisi olla parempi kun biisikin on aika kliseinen, mikä kyllä sopii aiheeseen, mutta vaatisi terävämpää ja tyylitietoisempaa äänenkäyttöä. Kaksi.




Kyllä..., siinä APU-lehden Matridin artikkelissa toimittaja tekikin havainnon, ettei lauluduomme ääni kantanut tarpeeksi (warsinkaan ylimmille ns. piippuhyllyille, yläkatsomoon) ... ainakaan siinä laulun alussa, ku oli jännitys ym. momentit tietysti tuhat lasissa ... ...,


,,,



Olenko sanonut tämän, erään jehovanto..distaja- ... (HUH!!) siis ystäväni (ex...?) tekemästä huomiosta, miksi yleensä ei duoesitykset ole kowinkaan hyvin menestyneet, ainakaan noissa Ainoissa Oikeissa ESC-kisoissa 1956 - 1998 ... (ja 2005 ja 2006) ... (ja 2007) ... ( !???!!!!!) ... noh, muutamia harwoja poikkeuksia luk. ottamatta... (Tanska -59, ... Hollanti -72 ...) Niin, Vellu arveli että katsojat,kuuntelijat haluavat lauluparille myös sen oman rauhan ..., omine pusuttelu ym. intiimijuttuineen ..., Jotenkin näin ehkä muistelen, hänen miettineen, noin 18 v. sitten ... Laulukin on ja voi olla siis hywin intiimiä, hienowaraista, dialogia ... esittäjän ja kuulijan kesken ...

Re: Suomi 1969: Jarkko & Laura – Kuin silloin ennen

Lähetetty: 04 Tammi 2022, 08:42
Kirjoittaja romualdo
Samiasd kirjoitti: 15 Heinä 2018, 23:23 Hauska esitys, mutta kappale saa kyllä vereni vähän kiehumaan. Tekopirteä rallatus. Yksi tähti.



---




No, erään uuden kaverin tuohtunut, yliampuwa, ärsyyntynyt kieltämättä hywinkin tunnepitoinen reaktio tätä (nohh sinänsä warsin konservatiivis- ja hywin topikärkismaishenkistä) laulua kohtaan yllätti minut(kin), kun arvostelimme hänen synnyin vuotensa laulut...,

---

entisen erityisen hywän (ja vielä nykyäänkin!) Samin kanssa taas kuuntelimme, At ve ani ... vain kaksistaan l hänen lapsivesitys vuotensa laulut, eli -85 ja nyt viimeksi hänen käydessään tuossa joulukuun alkupuolella kävimme läpi sitten tämän mun oman, ensi itkuni ja hywin hywin hämärän muistikuwan omaawan vuoteni viisut, -62. ... Niistä lisää ehkä sitten tuonempana, kunhan saan oman aikani niitten julkistamiseen ...

Re: Suomi 1969: Jarkko & Laura – Kuin silloin ennen

Lähetetty: 17 Tammi 2022, 08:30
Kirjoittaja romualdo
Serduchka kirjoitti: 05 Elo 2013, 19:23 :suomi: :suomi:

Kyllä tämä (ehkä) parempi on kuin muistin, mutta huono silti. :roll:



---



voi pyhä jysäys noita Sunkin mielipiteitä, lähes kaikel rakkaudell .. mut oisit sitte antanut 1 tai puolikkaan lipun... joku kumma ristiriitaisuus ja epätodellisuus seuraa näitä Sunkin kommentteja ja pisteytyksiä ...

Re: Suomi 1969: Jarkko & Laura – Kuin silloin ennen

Lähetetty: 26 Helmi 2022, 18:47
Kirjoittaja Pete
Seura: Jarkko ja Laura ovat edelleen yhdessä – "Emme mene koskaan nukkumaan epäsovussa."

Re: Suomi 1969: Jarkko & Laura – Kuin silloin ennen

Lähetetty: 27 Helmi 2022, 10:42
Kirjoittaja romualdo
oho ja heh... tästä juuri ... eilen tai toissa päivänä kirjoittelin ... Viva on siis Seuralehden sisar, tai veli ... No nyt sekin selvisi tai vahvistui ...


Aikakaus ja Sanomalehdet ... = :ihana:


"En olisi koskaan, ikimaailmassa tohtinut lähteä yksin sinne ... (Madridiin) ..." - Laura ...

symppaattisesta pariskunnasta jännä juttu ...