Sivu 1/1

Ruotsi 1958: Alice Babs – Lilla stjärna

Lähetetty: 16 Syys 2013, 09:58
Kirjoittaja Katie Boyle
Aurinkoinen Antsa laittoi aamusta faxia tulemaan.
:ruotsi:
Kuva
Maa: Ruotsi
Vuosi: 1958
Kappale: Lilla stjärna
Esittäjä: Alice Babs
Säveltäjä: Åke Gerhard
Sanoittaja: Gunnar Wersén
Kapellimestari: Dolf van der Linden
Sijoitus: 4./10
Pisteet: 10
Sanat: http://www.diggiloo.net/?1958se

Alice Babs (synt. Hildur Alice Nilsson, 26.1.1924) tuikki Ruotsin mukaan kansainvälisiin euroviisupiireihin. Näin voidaan hyvällä syyllä sanoa, sillä hän oli kotimaansa kautta aikain ensimmäinen euroviisuedustaja. Alicen monipuolisuudesta kielii se, että hän taitaa niin laulun kuin näyttelemisenkin. Kaikista ansioitunein solistimme lienee kuitenkin jazz-musiikin saralla. Yhteistyö Amerikassa itsensä Duke Ellingtonin kanssa luettaneen meriittilistan kärkeen. Samalle listalle listataan luonnollisesti tänään täällä Viisulassa myöskin kevään 1958 euroviisutähteys.

Sävelmästä "Lilla stjärna" sukeutui Ruotsin radion sisäisen vaalin myötä Ruotsin ensimmäinen euroviisukappale. Solistiksi valittu Alice Babs esiintyi tyylikkäästi kansainvälisessä loppukilpailussa Leksandin kansallispuvussa. Kaunis, musikaalinen kertomus pienestä tähdestä sijoittui kansainvälisesti melkoisen mukavasti, sillä äänestyksen päätteeksi Ruotsi toivotettiin mukaan euroviisuperheeseen neljännen sijaluvun voimin. Kerrottakoon tässä yhteydessä, että erimielisyydet kappaleen tekijöiden kesken johtivat siihen ettei "Lilla stjärnaa" levytetty tuolloin Alicen toimesta lainkaan.

Kolmen lapsen äiti, leski ja isoäiti. Siinä 89-vuotiaan tähtemme tämän hetkinen elämä pähkinänkuoressa. Sovi ei unohtaa myöskään ansioitumista Ruotsin musiikkielämässä. Alicen kohdalla ei voida siis puhua mistään pienestä tähdestä. Muutoin kuin tämän nostalgisen viisumuistomme merkeissä.

Carola - Lilla stjärna (Alice Babs tribuutti 2003)

Alice Babs Spotifyssa

Aiemmin Viisulassa: Ruotsi 1962: Inger Berggren - Sol och vår

Re: Ruotsi 1958: Alice Babs – Lilla stjärna

Lähetetty: 16 Syys 2013, 13:03
Kirjoittaja Serduchka
:ruotsi: :ruotsi:

Melko turha jollotus.

Re: Ruotsi 1958: Alice Babs – Lilla stjärna

Lähetetty: 16 Syys 2013, 15:49
Kirjoittaja mpappa
:ihana: 5/5

Re: Ruotsi 1958: Alice Babs – Lilla stjärna

Lähetetty: 16 Syys 2013, 16:14
Kirjoittaja Valkealalainen
Ei nyt oikein jaksa kiinnostaa, vaikka on kai tämä ihan kaunis.

** tähteä.

Re: Ruotsi 1958: Alice Babs – Lilla stjärna

Lähetetty: 16 Syys 2013, 17:45
Kirjoittaja Leo
Ruotsin "Valoa ikkunassa", maansa viisudebyytti. Pienimuotoinen, vähäeleinen, tuutulaulumainen, kaunis. Jäänyt vähän etäiseksi ja harvemmin kuulluksi itselläni, mutta mielelläni tätä kyllä kuuntelen. Onhan solistina itse THE Alice Babs, jonka heleää ääntä ihastelen. Tre stjärnor.

Re: Ruotsi 1958: Alice Babs – Lilla stjärna

Lähetetty: 16 Syys 2013, 20:04
Kirjoittaja AntSa
Ihan mukava aloitus Ruotsilta. Oliko kuitenkin hieman vanhanaikainen ajassaankin? KOLME! :uujee:

Re: Ruotsi 1958: Alice Babs – Lilla stjärna

Lähetetty: 16 Syys 2013, 21:05
Kirjoittaja WildDance
Aika tylsä... KAKSI

Re: Ruotsi 1958: Alice Babs – Lilla stjärna

Lähetetty: 17 Syys 2013, 20:33
Kirjoittaja Leonardo
Kylläpäs oli hempeän kaunis tämä Ruotsin debyytti kansallispukuisen Alicen esittämänä. <3 Aika kauas on Ruotsin viisuissa tultu tästä lähtökohdasta. :heh: Viipyilevää ja haaveilevaa, nätti välisoitto, kaikin puolin tyylikäs kokonaisuus.

Hellyn antamaan neljä himmeän kauniisti tuikkivaa tähteä tälle Viisulan 950. viisulle. :surrur:

Vuosi 1958 on saatu näin päätökseen Viisulassa. Osanottajia oli vain 10, ja hieman laimeaksi vuosi jäi ainakin omasta mielestäni tähtikeskiarvoni ollessa 2,80. Yhdellekään en antanut viittä tähteä, mutta tämän Lilla stjärnan ohella annoin neljä tähteä Italian Nel blu dipinto di blulle, joka oli mielestäni vuoden paras viisu. :peukku:

Re: Ruotsi 1958: Alice Babs – Lilla stjärna

Lähetetty: 17 Syys 2013, 21:10
Kirjoittaja ta1ja
Kappale on kaunis vähän samanhenkisellä tavalla kuin se meidän Pernillan kappale. Eleettömällä, haikeanlämpimällä tavalla - säteilee syvää, pehmeää rakkautta tekemättä asiasta numeroa. Tällaisia kappaleita voivat tehdä vain ihmiset, joita on rakastettu niin, että sielunsa on täysi.

Pieni miinus kuitenkin. Alicen ensimmäinen la la laa ... säpsäyttää vähän samalla tavalla kuin silloin kun kirkossa takapenkillä jokin sievistelevä vanhempi naisääni aloittaa veisuunsa. Kyllä te tiedätte. Samaa pientä pinnistelyä on jossain muuallakin havaittavissa. Mutta kun melodia liikkuu äänen varmuusalueilla kaikki on ihanasti. Neljä.

Re: Ruotsi 1958: Alice Babs – Lilla stjärna

Lähetetty: 17 Syys 2013, 23:33
Kirjoittaja Tom Tom
Alun lallallaat olivat varsin ärsyttäviä, mutta muuten ääni etenee mukavan kaihoisasti. ***

Re: Ruotsi 1958: Alice Babs – Lilla stjärna

Lähetetty: 18 Syys 2013, 13:22
Kirjoittaja akuankka13
Nätti melodia, kolme tähteä.

Re: Ruotsi 1958: Alice Babs – Lilla stjärna

Lähetetty: 20 Syys 2013, 00:33
Kirjoittaja Hapa
Jos oli Suomen ensimmäinen euroviisu hieno, niin on tämä Ruotsinkin. Todella kaunis kappale ja Alicen esitys huippuluokkaa. On komeaa laulaa maan ensimmäinen viisu kansallispuvussa. Vahva nelonen (Lailalle 1961 tosin annoin viisi).

Muistaako muuten joku, mistä Alice ja viisun tekijät riitelivät? Olen kyllä joskus kuullut sen tarinan. Sanoistako oli kysymys? Todella harmi, että tästä ei ole Alicen esittämänä studioversiota.

Re: Ruotsi 1958: Alice Babs – Lilla stjärna

Lähetetty: 20 Syys 2013, 14:05
Kirjoittaja TomppaJr
Olipa se kaunis ja mystinen kappale. :ihana: Surumielinen alku kuulosti ihan masentuneelta Lumikilta. Onneksi kappale kuitenkin lähti käyntiin siitä, eikä jäänyt vain junnaamaan. Pakko antaa neljä. <3

Re: Ruotsi 1958: Alice Babs – Lilla stjärna

Lähetetty: 23 Syys 2013, 13:27
Kirjoittaja Aleksi
Alice on söötti ja laulu on söötti, mutta en voi antaa kakkosta enempää.

Re: Ruotsi 1958: Alice Babs – Lilla stjärna

Lähetetty: 24 Syys 2013, 04:40
Kirjoittaja romualdo
joo en ehkä ihan täpöllä ja kybällä kestä noita nimim. Serdun syvällisiä musiikillisia analyyseja...! (jaksan vaivoin kahlata ne läpi, no eiiiii vitsivitshi...! älä suutu! lemmikkimme olet suurin, tahi pienin ... nimim. Tompan ohella!) :kärlek: ... !

Toella itsestään selvä valinta (kuten oli Laila Kinnunenkin) Svea-mamma-valtion ekaksi ESC-lähettilääksi. Sen olisi jokainen akatemian ja suunnitteluryhmän jäsenkin (noin 11 kpl!?) osannut sanoa unissaankin, jos oltaisiin tultu herättelemään yöllä/natten clo. 03.09 että hei Svante, kuka Sinun mielestä pittäis lähettää sinne Hilversummmiiin... kun tääläki on ny viimein herätty...huomaamaan et tällänen laulukisa on perustettu...!?" ... "No ookko nää ny ihan taukki, Alicepa tietennniiii!" ...
Swinging maister swinging... -biisin muistamme myös me varttuneimmat, ikäihmisimmät Kuppilalaiset... Alice näytteli elokuvassa jos toisessakin....

Olipa ihana tunnelmapala kuunnella näin 1.5 viikon netti-vieroitus-loman (tekisi siis edelleenkin hyvää varmaan jokaiselle....!) 2. asunnollani aamusella noin klo. 4:40 tämä viehko...laulelma. Tosiaankin kuin tuutulaulu.... parasta oli ehkä heti tuo aloitus... solistin sekä orkesterin vuoropuhelu, musisointi... tuon heti alun intron jälkeen... Ajan kuvvaa... herkistyttää, onkohan tuo alkusoiton kosketinsoittimesta näpytellyt mieskään enää elossa.... !? 5 pist. ja ruohtin siis parhaita viisuloita. Tietysti. Alicen ääni on jotain niin ihanaa ja heleää... mitä aurinkoisinta Strömsöööta ....
jk. aivan ihana mielipide nimim. Tai1jaltakin, kiitos siitä ja kiitos muillekin, Viisula siskoille ja veljilleni... Olette elämäni suola, basilika, kynteli ja .... oregano...!

ps:2 : pistin laulun soimaan toistamiseen mitä sattuu näisä yhteyksissä hyvin harvoin....? ... eli Hurrilandian parhaita, sanoinko jo... tietysti Unessain -67 ja Uuswanhan Walssin -66 ohella... tai niiden jälkeen... siis... ai mitäkö muita mulla on kakan ja maraboun mussuttajien MF-listan kärjessä... noooooh, tietysti -v. -63 viisu, heh olhaan siis jämähdetty tiukasti -60-luvulle, ihmekös tuo...! ... -65 vuoden laulukin oli aivan sairaaaaaaaaaan hyvä.... menhään sitte jo -70 luvulle... top 10-listassani, -72, ja 79... ja kymppi sakkiin pääsevät kunkkulandian lauluista vielä ainakin ... hmmm .... -77? ... noh ainakin v. -75 Jenni tietysti! ... joo

Liten Liten Lasse on ainakin sijalla 3 - 5. miksei ABBAkin (huomaatteko, yritän ehkä snobbailla... vahwan tunnetun jazz-diggari taustanI tietäen...!) ... ja One More Time -96... ja -92... -89... En Daaag .... joo varsinkin sen jälkeen ruohtalaisilla on jalka vipannut aika pahasti... nohhh tietysti Malene -08.... vai -09 (!? :punastus:) tai jotain diipadaapa-nää viimeiset vuodet menevät meillä eläkeläisillä jo aika sekaisin....! ..... ymmärrystä, te Nuoret...! .... nuaremmat.... ! eli siis aika tyypillinen wanhemman liiton edustajan Top-Ten i Sverige -lista, vai mitä!? ... tuliko niitä lauluja muuten 10... !? ... tio i top .... ! :ei jaksa enään tarkistaa vaan lähtee hakemaan toisen kupillisen pussi-muru-capuccinoa....:

Re: Ruotsi 1958: Alice Babs – Lilla stjärna

Lähetetty: 24 Syys 2013, 14:24
Kirjoittaja TomppaJr
Minusta Ruotsin paras on ehdottomasti 1963! Hyvä että rompsu-setäkin sen mainitsi. :ihana: Ja Malena oli 2009. ;)

Re: Ruotsi 1958: Alice Babs – Lilla stjärna

Lähetetty: 27 Syys 2013, 18:53
Kirjoittaja jee euroviisut
Melkoisen tylsä jollotus. Debyyttiviisujen Suomi-Ruotsi-maaottelussa voiton vie kyllä Suomi. Ei herätä juuri ajatuksia, joten todella neutraalit kaksi. :roll:

Re: Ruotsi 1958: Alice Babs – Lilla stjärna

Lähetetty: 10 Loka 2013, 09:02
Kirjoittaja Aintsu
Ihan herttainen sävelmä ja kelpo debyytti Ruotsilta. Lienee kuitenkin aika unohdettava? Alice Babsin ääni on kiva, joten siitä hyvästä kolme tähteä.

Re: Ruotsi 1958: Alice Babs – Lilla stjärna

Lähetetty: 01 Huhti 2014, 18:48
Kirjoittaja klaus-12
Suloinen kappale
:stara: :stara: :stara: :stara: :stara:

Re: Ruotsi 1958: Alice Babs – Lilla stjärna

Lähetetty: 18 Loka 2015, 15:56
Kirjoittaja 1sapappa P1ngv11n1
.

Re: Ruotsi 1958: Alice Babs – Lilla stjärna

Lähetetty: 11 Maalis 2018, 18:48
Kirjoittaja Samiasd
Ihan nätti tämä Ruotsin debyyttiviisu on, kamalaa lallatusintroa lukuunottamatta. Kaunis melodia ja tämä jää jopa mieleen. Neljä tähteä.

Re: Ruotsi 1958: Alice Babs – Lilla stjärna

Lähetetty: 16 Heinä 2022, 21:59
Kirjoittaja romualdo
ta1ja kirjoitti: 17 Syys 2013, 21:10 Kappale on kaunis vähän samanhenkisellä tavalla kuin se meidän Pernillan kappale. Eleettömällä, haikeanlämpimällä tavalla - säteilee syvää, pehmeää rakkautta tekemättä asiasta numeroa. Tällaisia kappaleita voivat tehdä vain ihmiset, joita on rakastettu niin, että sielunsa on täysi.

Pieni miinus kuitenkin. Alicen ensimmäinen la la laa ... säpsäyttää vähän samalla tavalla kuin silloin kun kirkossa takapenkillä jokin sievistelevä vanhempi naisääni aloittaa veisuunsa. Kyllä te tiedätte. Samaa pientä pinnistelyä on jossain muuallakin havaittavissa. Mutta kun melodia liikkuu äänen varmuusalueilla kaikki on ihanasti. Neljä.

-----


Itkettävän hieno kommentti jälleen nm. Taiskulta... !


huh... että mä rakastan tätä wanhamuotoista Viisula-ketjua. Taidan jälleen alkaa nostelemaan täältä näitä hienoimpia, sykähdyttävimpiä ja oivallisimpia kommentteja ...