Sivu 1/1

Suomi 1962: Marion Rung – Tipi-tii

Lähetetty: 28 Loka 2013, 13:35
Kirjoittaja lharju
:suomi:
Kuva
Maa: Suomi
Vuosi: 1962
Kappale: Tipi-tii
Esittäjä: Marion Rung
Säveltäjä: Kari Tuomisaari
Sanoittaja: Kari Tuomisaari
Kapellimestari: George de Godzinsky
Sijoitus: 7./16
Pisteet: 4
Sanat: http://www.diggiloo.net/?1962fi
Karsinnan tulos: http://natfinals.50webs.com/50s_60s/Finland1962.html

Marion Rung on edustanut kahdesti Suomea Eurovision laulukilpailuissa. Tom tom tom vuodelta 1973 on jo saanut esittelyvuoronsa Viisulassa, joten tänään keskitymme hänen ensimmäiseen viisuesiintymiseensä vuodelta 1962 ja hänen uransa alkuvaiheisiin.

Marion Evi Rung syntyi 7. joulukuuta 1945 musikaaliseen perheeseen. Hänen äitinsä oli ollut kuuluisa estraditaiteilija ja lisäksi hänen kolme enoaan olivat ammattimuusikoita. Myös Marionin veri veti estradeille jo nuorena. Hän oli vasta 15-vuotias, kun hän saavutti toisen sijan iskelmälaulun Suomen mestaruus –kilpailuissa. Vaikka voittoa ei tullutkaan, Marion pääsi levyttämään Suomen suurimmalle levy-yhtiölle Fazerille. Ensimmäinen single Brigitte Bardot ilmestyi vuonna 1961. Marionin uran todellinen läpimurto tapahtui kuitenkin vuoden 1962 alussa, kun Yleisradion tuottaja Aarno Walli soitti hänen työpaikalleen kampaamoon ja kysyi, olisiko Marion kiinnostunut osallistumaan Suomen euroviisukarsintoihin. Marion suostui oitis.

Suomen vuoden 1962 euroviisukarsinta järjestettiin kahdessa vaiheessa. Ensin tammikuun 20. päivä järjestettiin kahdeksan kappaleen alkukarsinta, jossa Marion sai esitettäväkseen Kari Tuomisaaren sävelmän Tipi-tii. Yleisö äänesti postikorteilla neljä laulua jatkoon finaaliin, joka järjestettiin 15. helmikuuta. Finaalissa valta oli annettu 10 alueraadille. Finaalissa jokaisesta laulusta kuultiin kaksi eri versiota kahden eri artistin tulkitsemana. Marion sai finaalissa esitettäväkseen myös laulun Pikku rahastaja. Kai Lind oli näiden molempien laulujen toinen solisti.

Tipi-tii oli alueraatien ylivoimainen suosikki. Se keräsi peräti 234 pistettä, siinä missä kolmen muun edustussävelmän pistemäärät jäivät välille 110–129. Monien arvioiden mukaan laulun voittoon vaikutti erityisesti laulun iloisuus, jonka uskottiin olevan valttia kansainvälisillä areenoilla. Muut kolme kilpailukappaletta edustivat perinteisempää suomalaista iskelmämusiikkia. Alueraadit olivat myös yksimielisiä siitä, että laulun alkuperäinen esittäjä Marion Rung on parempi solisti Tipi-tiille – siitä huolimatta, että Marion oli vasta aloitteleva artisti ja Kai Lind oli tuohon aikaan yksi Suomen suosituimpia tähtiesiintyjiä.

Tipi-tii oli kevään 1962 suurin hitti Suomessa. Se oli usean kuukauden ajan Suomen myydyin äänite. Marionista tuli euroviisukarsinnan voiton jälkeen valtakunnallisesti suosittu. Luxemburgin Euroviisuissa 18.3.1962 Suomi oli arvottu esiintymään heti ensimmäisenä. Vuonna 1962 Euroviisuissa otettiin käyttöön uusi äänestyssysteemi, minkä myötä kansalliset raadit antoivat pisteitä vain kolmelle parhaalle katsomalleen laululle asteikolla 3-2-1. Kaksi maata oli äänestänyt Tipi-tiin kolmen parhaan joukkoon: Norja antoi Suomelle yhden pisteen ja Britannia peräti täydet kolme pistettä. Neljä pistettä riitti jaettuun seitsemänteen sijaan yhdessä Ruotsin edustussävelmän kanssa, mikä sekin kertoi keväästä. Seitsemäs sija oli Suomen paras sijoitus vuoteen 1973 asti, jolloin Marion rikkoi oman ennätyksensä. Tosin myös Lasse Mårtenson sijoittui vuonna 1964 myös seitsemännelle sijalle.

Suomalaiset artistit levyttivät Tipi-tiistä ruotsin- ja saksankieliset versiot. Laulusta tehtiin myös käännösversio Tanskassa. Sen suurempaa kansainvälistä hittiä laulusta ei kuitenkaan tullut. Onnistunut esiintyminen Eurovision laulukilpailuissa vain lisäsi Marionin suosiota. Hänen hittikappaleitaan 60-luvulla olivat muun muassa Lady Sunshine ja Mister Moon, My Boy Lollipop, Sydänkäpynen ja Kiva, kiva rakkaus. Monet Marionin levytyskappaleet olivat juuri sellaisia viattomia iskelmiä, jotka sopivat nuoren teinitytön esitettäväksi. Sangen suosittu oli myös Odotin sinua, joka oli suomenkielinen versio Luxemburgin vuoden 1966 euroviisusta Ce soir je t’attendais. Toista Tipi-tiin kaltaista supermenestystä ei kuitenkaan enää syntynyt ja Marionin suurin suosio hiipui. 60-luvun jälkipuoliskolla hän osallistui uudelleen Suomen euroviisukarsintoihin, mutta ilman menestystä. Vuonna 1967 hänen esittämänsä laulut Goodbye ja Kesän laulu jäivät karsinnoissa kahdelle viimeiselle sijalle, ja viimeiseksi jäi myös Tuntematon sydämeni, jolla hän kilpaili vuoden 1969 viisukarsinnoissa.

1960-luvun jälkipuoliskolla Marion halusi myös karistaa teinitähden imagoaan pois. Hän päätti panostaa enemmän estradiviihteeseen ja lisäksi hänet nähtiin myös musikaalirooleissa. Vuonna 1968 järjesti yhden Suomen ensimmäisistä ravintolashow’sta nimellä Marion on onnellinen, jossa hän pääsi näyttämään monipuolisuuttaan taiteilijana. Oli kuitenkin odotettava 1970-luvun puolelle ennen kuin Marion nousi takaisin eturivin artistien joukkoon. Mutta tästä voitte lukea enemmän Marionin toisesta Viisula-artikkelista.


Karsinnan kakkonen: Marion Rung – Pikku rahastaja

Marion Rung – Tipi-tii (på svenska)

Katy Bødtger - TiPiTi

Ann-Christine & The Four Cats – Tipi-tii (auf deutsch)

Marion Rung – Tipi-tii (2000-luku)

Marion Rung – Tom tom tom & Tipi-tii (2013)

Marion Rung - Flip Flop (Sopot 1962)

Marion Rung Suomen karsinnoissa:

Marion Rung – Tipi-tii (Spotify) (1962)
Marion Rung – Pikku rahastaja (Spotify) (1962)
Marion Rung – Goodbye (Spotify) (1967)
Marion Rung – Kesän laulu (Spotify) (1967)
Marion Rung – Tuntematon sydämeni (Spotify)(1969)
Marion Rung – Tom tom tom (1973)
Marion Rung – Icing (audio) (1974)

Marion Rung Spotifyssa

Aiemmin Viisulassa: Suomi 1973: Marion Rung – Tom tom tom
Kuva
http://www.marionrung.com/

Re: Suomi 1962: Marion Rung – Tipi-tii

Lähetetty: 28 Loka 2013, 13:50
Kirjoittaja WildDance
Ihanan hauska ja hupsu biisi. Yksi vuotensa parhaista. Miellän tämän, kuitenkin jotenkin lastenlauluksi. Ihan ok biisi. Suomen viisuhistorian iso klassikko. :suomi: :suomi: :suomi:

Re: Suomi 1962: Marion Rung – Tipi-tii

Lähetetty: 28 Loka 2013, 15:27
Kirjoittaja TomppaJr
<3 Tätä tuli laulettua jokaisessa ala-asteen juhlassa, oli päässyt Porvoon pikkuisen koulun laululistalle. Tuolloin en edes tiennyt, mitä Euroviisut tarkoittavat, mutta rakastuin kappaleeseen jo silloin. Ja on edelleenkin aivan ihana, tietenkin viisi! Yksi Suomen parhaista.

Re: Suomi 1962: Marion Rung – Tipi-tii

Lähetetty: 28 Loka 2013, 15:29
Kirjoittaja Serduchka
:suomi: :suomi: :suomi: :suomi: :suomi:

Todella söpö klassikkoviisu. Marion on elävä legenda. :kups:

Re: Suomi 1962: Marion Rung – Tipi-tii

Lähetetty: 28 Loka 2013, 16:39
Kirjoittaja Happy
Kaikki tietää tipi-tiin, tää viisu on legenda!!!!!
Marion on saavuttunut suuria molemmilla edustuskerroillaan, siitä suuri rispekt hänelle :peukku:

Neljä tähtee tästä tästä Tipi-tiistä
Ilman muuta olisi mahtavaa nähdä Marion vielä edustamassa Suomea näin 2000-luvulla.. ja jollakin mahtiballadilla :ihana:

Re: Suomi 1962: Marion Rung – Tipi-tii

Lähetetty: 28 Loka 2013, 17:39
Kirjoittaja jee euroviisut
Pirteä ikivihreä suomalainen viisuklassikko. :peukku: Marionin viisuista lievästi heikompi, mutta neljä tähteä tällekin.

Re: Suomi 1962: Marion Rung – Tipi-tii

Lähetetty: 28 Loka 2013, 19:38
Kirjoittaja Leo
Kyllähän Marion on syntynyt estradeille: on aika huikeaa katsoa tätä Luxemburgin finaaliesitystä tietäen, että Marion lähti kampaamosta parrasvaloihin vain kaksi kuukautta aiemmin!! Kaikki tässä laulutaidosta kamerakontaktiin antaisi olettaa lavalla olevan jo kokeneen viihdetaiteilijan, ei 16 -vuotiaan aloittelijan. Marion on ollut valmis tähti heti alusta alkaen :ihana: .
Tipi-tii on suomalaiseksi viisuksi harvinaisen positiivinen ja pirteä ja sittemmin hyvin kulutusta kestänyt ikivihreäksi päätynyt sävelmä. Seiskasijoitus oli hyvin ansaittu. Aivan ihastuttavalle ja hurmaavalle kokonaisuudelle viisi tipi-tiitä :peukku:

Re: Suomi 1962: Marion Rung – Tipi-tii

Lähetetty: 28 Loka 2013, 19:51
Kirjoittaja Leonardo
Aivan ihanan hyväntuulinen ja pirteä kevätlaulu, jonka Marion mainiosti iloisella tyyylillään esittää. :ihana: Tämä on myös vähän sellaista positiivista höttöä, hauska rallatus, joka ei vanhene koskaan. Marion on kyllä legenda ja kunnioitusta ansaitseva taiteilijapersoona - ajatelkaa nyt, että tästä viisuesityksestä on jo yli 50 vuotta aikaa ja niin vain saimme nyt kuluvan vuoden viisuristeilyllä kuulla ja nähdä Marionin esittävän taas tämänkin kappaleen. Hieman ovat niin ääni kuin ulkonäkö muuttuneet, mutta sama iloinen pilke silmäkulmassa on tallella edelleen. :peukku:

Neljä pirteästi tuikkivaa tähteä. :rakkaus:

Tipi-tiin myötä vuosi 1962 tuli Viisulassa täyteen. Tähtikeskiarvoni oli tasan 3,00. Viiden tähden viisuja ei minusta ollut, mutta neljän tähden viisuja oli kolme: Tipi-tiin lisäksi Jugsolavian Ne pali svetlo u sumrak ja Saksan Zwei kleine Italiener .

Re: Suomi 1962: Marion Rung – Tipi-tii

Lähetetty: 29 Loka 2013, 00:17
Kirjoittaja romualdo
siinäpä niitä on varmaan edellä tullut - kuolemattomia ajatuksia - tarvinneeko mun lisätä tähän enää juuri muuta kuin että tätä on tietysti kuullut ehkä jo vähän liiankin kanssa... kyllästyähän ei voi koskaan näihin viisuihin - ainakaan me paatuneimmat HC-fanit ... n. 3.0 - 3.7 pist. Keväisimpiä lauluja tietty mitä voi kuvitella... Luxerin live-veto myös mielenkiintoinen vaikka nimirefrengiä vetänyt huilisti ei ollut siellä ihan ajan tasalla... pieni viivästys siinä... eli ns. jalka horjahti ajoituksen kanssa... huomannette... Se toinen eli alunperin rummusta idean saanut Tom Tom -lauluhan sai minultakin jokseenkin tai ehkä melkein täydet 5 pist. Pieni Rahastaja -lauluakin kuulee yhä silloin tällöin. Se onkin huomattavasti vaikeampi ja konstikkaampi laulu - taviksen esitettäväksi. Tämä oli luonteva valinta silloin.

Re: Suomi 1962: Marion Rung – Tipi-tii

Lähetetty: 29 Loka 2013, 17:25
Kirjoittaja AntSa
Pirteä on. Laulu kuin kevään merkki itsessään. Huoleton NELONEN! :uujee:

Re: Suomi 1962: Marion Rung – Tipi-tii

Lähetetty: 29 Loka 2013, 18:04
Kirjoittaja Valkealalainen
Ääh, en ole koskaan oikein innostunut tästä. Ihan siedettävä rallatus, mutta... No, en ole yhtään kevätihmisiä, joten ehkä siksi tällainen kevätrallikaan ei minuun oikein tehoa?

** tähteä.

Re: Suomi 1962: Marion Rung – Tipi-tii

Lähetetty: 29 Loka 2013, 22:30
Kirjoittaja akuankka13
Ihanan charmikas kappale, Suomen viisuhistorian parhaimmistoa. Viisi tähteä.

Re: Suomi 1962: Marion Rung – Tipi-tii

Lähetetty: 30 Loka 2013, 09:25
Kirjoittaja Aintsu
Marion on niin pirteä ja suloinen. :ihana: Ja tosi taitava esiintyjä ottaen huomioon, miten kokematon vielä tuossa iässä oli.

Suomen viisujen valopilkkuja, jota lauleskelee mielellään mukana. Vahvat neljä tähteä! :surrur:

Re: Suomi 1962: Marion Rung – Tipi-tii

Lähetetty: 31 Loka 2013, 09:43
Kirjoittaja Mr Kite
Viimeinenkin Suomen vanhimmista viisuista on siis tullut Viisulaan.
Tämän viisun jälkeen kaikki Suomen 1960- / 1970- / 1980-lukujen viisut ovat olleet Viisulassa.

lharju kirjoitti:Tipi-tii oli kevään 1962 suurin hitti Suomessa. Se oli usean kuukauden ajan Suomen myydyin äänite.
Jake Nymanin kirjassa Suomi soi 4 - suuri suomalainen listakirja mainitaan, että Tipi-tii oli keväällä 1962 kolme perättäistä kuukautta listaykkönen Suomessa. Sama asia mainitaan myös Asko Murtomäen kirjoittamassa Finland 12 points! Suomen euroviisut.
Tipi-tii on ainoa euroviisu, joka on Suomessa ollut listaykkönen kolmena perättäisenä kuukautena. Joten tässä suhteessa tällä viisulla on Suomen ennätys :peukku:
Ja ennätykseksi se todennäköisesti tulee jäämäänkin. Ei mikään euroviisu tule nykyään enää pysymään kolmea kuukautta listaykkösenä. Tsekkasin Suomen virallista listaa viime vuosilta....ja esimerkiksi Loreenin Euphoria oli Suomessa listaykkönen 2 viikkoa, samoin Lenan Satellite vuonna 2010........Rybakin Fairytale oli yhden viikon listaykkönen Suomessa.

.........................................

Marion on muuten kansikuvassa Ilta-Sanomien hiljattain julkaistussa Tähdet-teemaliitteessä.
Kyseinen teemalehti esittelee suomalaisen kevyen musiikin tähtiä, laulajia, artisteja, legendoja.

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1 ... 28227.html

Teemalehdessä on melkein koko aukeamallisen artikkeli Marionista.
Artikkelin otsikko on Tipi-tii on jo kulttuurihistoriaa.
Otsikko on lainaus Vanha isäntä-yhtyeen kappaleesta 60-luvun kauan soiva blues. Kappaleen sanat on kirjoittanut Hector.( Laulu on cover-versio Al Stewartin laulusta Post world war two blues.)

Onkohan muuten mitään muuta Suomen euroviisua mainittu missään laulussa kuten Tipi-tii edellä mainitussa laulussa.... :mitvit:
Ainakaan äkkiseltään ei tule mieleen muuta viisua.
Voi olla, että Tipi-tiillä on ennätys hallussaan myös tässä suhteessa......ehkä (?)

...........................................

Pirteä, iloinen lauluhan tämä Tipi-tii on - ja suomalainen viisuklassikko.

Mutta jonkin verran tämä viisu on minusta jo ajan kuluttama.
Voi tosin olla osin myös niin, että tätä aikoinaan soitettiin niin kovin paljon radiossa, että kuulin tätä laulua liikaakin.
Liika on liikaa. Laulunkin soittamisessa ja kuuntelussa.
Nykyään en juuri koskaan kuuntele tätä viisua levyltä enkä muualtakaan.

Viisula-vuosina olen hiljaa mielessäni odotellut - ja toivonutkin - tätä viisua tulevaksi Viisulaan nimenomaan jonain keväänä. Koska tämän viisun mieltää ja kokee niin voimakkaasti juuri kevätviisuksi, keväästä ja kevään riemusta kertovaksi viisuksi. Tipi-tii on kevätviisu jos mikään.
(Itse olen nimenomaan kevät- ja kesäihminen. Syksystä en TODELLAKAAN pidä.)

Kolme Tipi-tiitä (tähteä)

Re: Suomi 1962: Marion Rung – Tipi-tii

Lähetetty: 01 Marras 2013, 20:11
Kirjoittaja romualdo
jaa, mää en taas oikeen ymmärrä niitä palkansaajia jotka eivät pidä syksystä, ihana, hämärä,pimeä,loskainen,rapainen,räntäinen,värikylläinen, ja mm. hyvin monimuotoinen,maatuvilta aineksilta tuoksuva syksy! Ja sitäpaitti meille kaikille niin kovin rakas Syksyn Sävel-skabakin on ... säväyttämässä lisää tätä itkettävän ihanaa vuodenaikaa - ja kas vain, synttärinikin ovat silloin... Ja ootakaas kunhan löydän vielä sen erään Eino Leinon runon... Mutta mitä tuohon edellisen arvostelijan lopputokaisuun tulee niin empähän ymmärrä sitten niin kovin monia muitakaan jutskuja... Maailmassa paljon on ihmeellistä asiaa se hämmästyttää kummastuttaa pientä Sievin puolimaihareilla kera silikoni puolipohjallisilla kulkevaa viipottajaa... Itse en taas keväästä niin paljoa ole koskaan tykänny, sen(kin) takia tämä Kari Tuomisaaren säveleeppos sai noinkin (yllättävän) vaisuhkon vastaanoton, minulta, noh, nyt ja tällä kertaa... Syksystä ja loppukesästä pidän siis yli kaiken...

Re: Suomi 1962: Marion Rung – Tipi-tii

Lähetetty: 28 Helmi 2014, 17:55
Kirjoittaja klaus-12
Kyllä tää jotenkin muistuttaa lastenlaulua, mutta ihan hyvä euroviisuksi :tapu:

//9.8.2016: "Ihan hyvä euroviisuksi", mitähän tuollakin olen tarkoittanut? :apuva:

Re: Suomi 1962: Marion Rung – Tipi-tii

Lähetetty: 01 Maalis 2014, 01:30
Kirjoittaja kuu-kuu
Tipsuttajalle kolme munaa hauvvottavaksi. Suomen heimo etsi keskuudestaan sen tyhmimmän ihmisen ja sanoi tälle tee laulu siitä millainen olet ja tässä on tulos. Kappaleen keskeinen sanoma on, että lintu laulaa. Tätä toistetaan moneen kertaan. Kun päästään loppuun tiedetään, kuinka lintu laulaa. Mutta mikä lintu laulaa: tipi-tii? Sen kuulemme seuraavassa maailman suurimmassa laulukilpailiussa.

Re: Suomi 1962: Marion Rung – Tipi-tii

Lähetetty: 05 Kesä 2018, 19:08
Kirjoittaja Samiasd
Toki legendaarinen kappale, jonka vuoksi arvioiminen on hankalaa. Marion esiintyy suloisesti ja onhan tämä tarttuva kappale. En kovin pidä Marionin äänestä, mutta kyllä tämä kappaleena ansaitsee neljä tähteä.

Re: Suomi 1962: Marion Rung – Tipi-tii

Lähetetty: 05 Kesä 2018, 19:18
Kirjoittaja Serendipity
No onhan tämä varsinainen klassikko! Tulee aina hyvälle mielelle, kun tätä kuuntelee. :ihana:

:suomi: :suomi: :suomi: :suomi:

Re: Suomi 1962: Marion Rung – Tipi-tii

Lähetetty: 05 Kesä 2023, 00:11
Kirjoittaja Hapa
Tästäpä tuli mieleen sellainen tarina, että talvella 1989 olin viisuharrastajakavereiden kanssa katsomassa Helsingin Kulttuuritalolla Suomen viisukarsintaa. Sen jälkeen tulimme luokseni jatkoille ja yksi kaveri oli juuri saanut jostain ulkomailta audiokasetilla tämän Tipitiin live-esityksen Luxemburgin kisoista -62. Sitä sitten hartaasti kuuntelimme kuin mitäkin ihmettä. Ei silloin osattu edes kuvitella, että joskus koko kisan kuulee ja näkee jostain Internetistä ja lisäksi kaikki muutkin euroviisut... :mrgreen: