Euroviisukarsinnat 1972

Viisuvuosikerrat 1956–2023
Avatar
lharju
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 6199
Liittynyt: 27 Marras 2003, 22:46
Paikkakunta: Helsinki

Euroviisukarsinnat 1972

Viesti Kirjoittaja lharju »

Kuva

Euroviisukarsinnat 1972

Yleisradio päätti järjestää v. 1972 euroviisukarsinnat avoimena kutsukilpailuna, mutta kuitenkin niin, että jokainen lauluntekijä sai lähettää kilpailuun korkeintaan kaksi sävellystä. 186 ehdokkaasta kahdeksan kuultiin 29. tammikuuta "Kohti Edinburghia" -ohjelmassa.
Laulun valinta järjestettiin kolmatta kertaa postikorttiäänestyksellä. Ääniä annettiin yhteensä lähes 70 000 kappaletta, josta saattoi päätellä, että Euroviisut kiinnostivat kuitenkin ihmisiä, vaikka juuri näihin aikoihin laulukilpailua arvosteltiin ja kritisoitiin kovasti.

Vuoden 1972 karsintasadosta ei ole jäänyt mieleen kuin vain yksi ainoa kappale - voittoisa Muistathan, joka keräsikin kolmasosan kaikista postikorttiäänistä. Vaikka kaikki kilpailuartistit olivat, Christeriä lukuunottamatta sangen suosittuja, niin laulut ovat unohtuneet, eivätkä ne jääneet pitkäksi aikaa artistien repertuaareihin. Edes Markku Aron edellisvuotinen, kunniakas 8. sija ei inspiroinut lauluntekijöitä. Kansan suosikit Katri Helena ja Kirka eivät edes laittaneet viisujaan omille pitkäsoitoilleen, vaan ne julkaistiin vain singlenä ja epämääräisillä kokoelmalevyillä. Euroviisukarsintojen silloinen vakiokasvo Jukka Kuoppamäki ei edes levyttänyt omaa edustussävelmäänsä. Viktor Klimenkon esittämä Romantique muodostui pienehköksi menestykseksi, kun Eino Grön levytti laulun muutamaa vuotta myöhemmin.

Arvostele vuoden karsintakappaleet arvosanoilla 1-5. Kaikille lauluille ei tarvitse antaa pisteitä, tuloksissa ratkaisee laulun keskiarvotulos. Anna äänesi viimeistään 31.12.2005
Kopioi allaoleva lista ja lisää arvosana lihavoituna perään. Puolikkaita ääniä saa myös antaa.

1. Katri Helena - Sua rakastan
2. Kirka - Kaikkea on
3. Viktor Klimenko - Romantique
4. Päivi Paunu & Kim Floor - Muistathan
5. Christer - Voin kaiken tunnustaa
6. Jukka Kuoppamäki - Kaukana oot ja lähellä aivan
7. Seija Simola - Kaukainen laulu
8. Tapani Perttu - Juoksupyörä
Viimeksi muokannut Roope, 10 Syys 2007, 15:57. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Jos joskus elämänsä voisi vaihtaa unelmaan.
E troco a minha vida por um dia de ilusão.

Avatar
tonywerner
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 28218
Liittynyt: 29 Loka 2004, 07:36
Paikkakunta: Riihimäki

Euroviisukarsinnat 1972

Viesti Kirjoittaja tonywerner »

Itse asiassa tämä vuosikerta on minusta varsin tasokas, vaikka ikivihreitä ei sieltä tosiaan tullutkaan.

1. Katri Helena - Sua rakastan
Erinomainen, ajaton sävelmä. Suorastaan hämmästyttävää, ettei tästä tullut Katri Helenan tunteikkaana tulkintana isoa hittiä. 5 p.
2. Kirka - Kaikkea on
Pirteä ralli, jonka Kirka laulaa hämmentävän kauniisti - ilman hänelle tyypillisiä rääkymismaneereja. Tekstissä on kivoja koukkuja, joita arkielämässä sopii lainailla yhteen jos toiseenkin yhteyteen. 4 p.
3. Viktor Klimenko - Romantique
Tyylikäs, sopivasti vanhanaikainen balladi. Melodiana ihan ikivihreä-luokkaa, sopisi vaikka kansainvälistenkin tähtien ohjelmistoon. Tästä on jäänyt mieleen, että Viktor Klimenko itsekään ei muistanut koskaan kisailleensa tällaisella laululla viisukarsinnoissa. Suurin ero Eikka Grönin versioon lienee, miten "Romantique" lausutaan. Eikan versio on rehellisesti nimeltään "Romantiikka", mutta Viki vetäisee kansainvälisemmin "Romanthiköö". 4 p.
4. Päivi Paunu & Kim Floor - Muistathan
Yksi viisuedustajistamme, joista en niin liiemmälti ole koskaan välittänyt. Härmäläinen perushumppa slaavilaismaustein. Tyhjänpäiväinen. 2 p.
5. Christer - Voin kaiken tunnustaa
Suosikkini tältä vuodelta. Harmi että on totaalisesti jäänyt varjoon. Todella tarttuva melodia ja tyylikäs tulkinta. Kestoa saisi olla vaikka enemmänkin kuin se pari minuuttia. 5 p.
6. Jukka Kuoppamäki - Kaukana oot ja lähellä aivan
Taattua Kuoppamäkeä, vaikka tämä ei tainnut olla ainakaan kokonaan Jukan oma sävelmä (?). Mahtipontinen balladi ja on suorastaan synti ettei lähes kaiken levyttänyt Kuoppamäki ole koskaan levyttänyt laulua. Johtuisiko se juuri siitä, ettei tämä Jukan oma sävellys? Minusta yksi parhaista Jukan viisutyrkyistä. 4 p.
7. Seija Simola - Kaukainen laulu
Hohhoijaa. Tylsä balladi. Tämän sävelkulut eivät kertakaikkiaan jää mieleen, vaikka tätä kuuntelisi kuinka. 1 p.
8. Tapani Perttu - Juoksupyörä
Helposti unohdettavasta päästä tämäkin renkutus. Pirteys ei oikein välity kuulijalle asti, johtuisiko Tapani Pertun jähmeästä tulkinnasta. 2 p.

Ranking:
1. Voin kaiken tunnustaa
2. Sua rakastan
3. Romantique
4. Kaukana oot ja lähellä aivan
5. Kaikkea on
6. Muistathan
7. Juoksupyörä
8. Kaukainen laulu
If you love someone, follow your heart
Cause love comes once, if you're lucky enough

Avatar
MuzaMaza
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 25778
Liittynyt: 26 Marras 2003, 15:21
Paikkakunta: Lieksa

Euroviisukarsinnat 1972

Viesti Kirjoittaja MuzaMaza »

1. Katri Helena - Sua rakastan 3,5
2. Kirka - Kaikkea on 3,5
3. Viktor Klimenko - Romantique 2
4. Päivi Paunu & Kim Floor - Muistathan 3,5
5. Christer - Voin kaiken tunnustaa 3
6. Jukka Kuoppamäki - Kaukana oot ja lähellä aivan 3,5
7. Seija Simola - Kaukainen laulu 2
8. Tapani Perttu - Juoksupyörä 1

Päivi ja Kim taitaa olla karsinnan paras. Jukka Kuoppamäen kappaleesta pidän myös. Katri Helena, Kirka ja Christer myös hyviä.

Avatar
ak
Laulaa viisuja
Laulaa viisuja
Viestit: 732
Liittynyt: 08 Helmi 2004, 22:37
Paikkakunta: Helsinki

Euroviisukarsinnat 1972

Viesti Kirjoittaja ak »

Kirka - Kaikkea on 5p :D
Hauska ralli joka saa iloiselle tuulelle.

Viktor Klimenko - Romantique 4p :enkeli:
No tässähän sitä ollaan romantiikan huipulla, mulle tuli ihan mieleen Leif Wager :roll:

Tapani Perttu - Juoksupyörä 4p :shh:
Jazz sovitus ja yritelmä tehdä toista 60-luvun Nathalie iskelmää.
Kliimaksi tästäkin uupuu mutta teatraalisuutta riittää.

Katri Helena - Sua rakastan 4p ;)
Oi kuinka ruusunpunainen sensuellinen kappale.

Christer - Voin kaiken tunnustaa 3p
Jaahas...... Letkeästi rullaava kappale, mutta ei innosta. Tökerö loppu

Päivi Paunu & Kim Floor - Muistathan 2p
Slaavilainen humppa josta puuttuu kliimaksi

Seija Simola - Kaukainen laulu 1p
ei jää mieleen, huonosti yhdistetty rauhallinen melodia ja jonkinlainen iskelmä viritys. :miettii:

Jukka Kuoppamäki - Kaukana oot ja lähellä aivan 1p
Seuraava kappale...... :suutukkoon:
musiikkia thalian alttarilla

Avatar
lharju
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 6199
Liittynyt: 27 Marras 2003, 22:46
Paikkakunta: Helsinki

Euroviisukarsinnat 1972

Viesti Kirjoittaja lharju »

Erkki Pälli väittää, että Frederikin Tulin, näin ja voitin olisi muka lähetetty euroviisukarsintoihin v. 1972. Pitääköhän tämä paikkansa? Ei olisi kyllä ollut mikään huono lisä näihin karsintoihin ja reipas ralli olisi varmaan pärjännut kansainvälisissä kisoissa vähintään yhtä hyvin kuin Päivin ja Kimin humppa.
Jos joskus elämänsä voisi vaihtaa unelmaan.
E troco a minha vida por um dia de ilusão.

Avatar
tonywerner
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 28218
Liittynyt: 29 Loka 2004, 07:36
Paikkakunta: Riihimäki

Euroviisukarsinnat 1972

Viesti Kirjoittaja tonywerner »

Frederik itse väittää, että ainoa euroviisukarsintoihimme edes lähetetty laulu hänen tuotannostaan on Titanic. Mutta Reetun muistia voi verrata lähinnä Haminan kaupunkiin. Rohkenen epäillä silti Pällin sanoja, sillä hänen muistinsa on samaa tasoa...
If you love someone, follow your heart
Cause love comes once, if you're lucky enough

AntSa
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 13258
Liittynyt: 14 Marras 2003, 13:02
Paikkakunta: Kouvola

Euroviisukarsinnat 1972

Viesti Kirjoittaja AntSa »

Ihanan tasainen karsinta!! Taso hyvähkö ja tasainen.


SUA RAKASTAN 4

KAIKKEA ON 4

ROMANTIQUE 4

MUISTATHAN 4

VOIN KAIKEN TUNNUSTAA 4

KAUKANA OOT, JA LÄHELLÄ AIVAN 3,5

KAUKAINEN LAULU 2 (Ei parasta SEIJAa..)

JUOKSUPYÖRÄ 1,5 (No apua..)


Ehkä suosikkini kuitee KAIKKEA ON, vaikkakin pidän kaikista neljän pisteen viisuistani kovasti.
"Kunnon uni on tae mukavalle huomiselle." -Leena-

Avatar
MuzaMaza
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 25778
Liittynyt: 26 Marras 2003, 15:21
Paikkakunta: Lieksa

Euroviisukarsinnat 1972

Viesti Kirjoittaja MuzaMaza »

Oho! AntSalla Kirka ykkösenä! Aika kova juttu :peukku:

Avatar
Roope
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 18474
Liittynyt: 02 Joulu 2003, 19:08
Paikkakunta: Tampere

Euroviisukarsinnat 1972

Viesti Kirjoittaja Roope »

1. Katri Helena - Sua rakastan 5
2. Kirka - Kaikkea on 3
3. Viktor Klimenko - Romantique 1
4. Päivi Paunu & Kim Floor - Muistathan 4
5. Christer - Voin kaiken tunnustaa 2
6. Jukka Kuoppamäki - Kaukana oot ja lähellä aivan 1
7. Seija Simola - Kaukainen laulu 1
8. Tapani Perttu - Juoksupyörä 1

Avatar
TipiBi
Lotraaja
Lotraaja
Viestit: 401
Liittynyt: 07 Helmi 2004, 13:14
Paikkakunta: Lapponia

Euroviisukarsinnat 1972

Viesti Kirjoittaja TipiBi »

Hmmm. Kaikenlaista sitä on tehty...

1. Viktor Klimenko - Romantique - söde biisi, olis ollu kiva jo vuonna 1962 5p
2. Päivi Paunu & Kim Floor - Muistathan - Oi niitä aikoja oli maailmanhitti 4½p
3. Tapani Perttu - Juoksupyörä -dramaattinen Brel-laulu 4p
4. Katri Helena - Sua rakastan - ihan jees 3p
5. Seija Simola - Kaukainen laulu - oikein sovitettuna tää olis tosi nätti 2½p
6. Kirka - Kaikkea on - olis varmaan sopinut Sammy Babitzinille paremmin 2p

Loput on tuubaa. :grr:


7. Christer - Voin kaiken tunnustaa 1p no anna palaa!
8. Jukka Kuoppamäki - Kaukana oot ja lähellä aivan ½p pysykin kaukana!
~o0Ö0o~o0Ö0o~o0Ö0o~o0Ö0o~o0Ö0o~o0Ö0o~o0Ö0o~o0Ö0o~o0Ö0o~
One-two-three - eikä muuta.

Avatar
Diggari
Laulaa viisuja
Laulaa viisuja
Viestit: 750
Liittynyt: 14 Marras 2003, 11:08
Paikkakunta: Helsinki

Euroviisukarsinnat 1972

Viesti Kirjoittaja Diggari »

1. Katri Helena - Sua rakastan
"mahtava, sujuva" 1.
2. Kirka - Kaikkea on 4
"menevä, hieman tasapaksu" 2.
3. Viktor Klimenko - Romantique 3
"tavallinen, kaunis" 5.
4. Päivi Paunu & Kim Floor - Muistathan 2
"keinahteleva, yksi outo kohta" 7.
5. Christer - Voin kaiken tunnustaa 4 (coverlevytyksen perusteella)
"poppia, sujuva kokonaisuudessan, hyvä tausta" 4.
6. Jukka Kuoppamäki - Kaukana oot ja lähellä aivan 3
"herkkä, tavallista Kuoppamäkeä" 8.
7. Seija Simola - Kaukainen laulu ...no eihän tätä ollutkaan arkistoissa!
"1.osa tavallinen - 2.osa svengaa" 6.
8. Tapani Perttu - Juoksupyörä
"liiankin yksitoikkoinen, hieno" 3.

Välirivit muinaisia kuvauksiani ja sijojani vm. 1972.

Avatar
Huilumies
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 5347
Liittynyt: 09 Helmi 2004, 15:20
Paikkakunta: Vantaa

Euroviisukarsinnat 1972

Viesti Kirjoittaja Huilumies »

1. Katri Helena - Sua rakastan 4
2. Kirka - Kaikkea on 3
3. Viktor Klimenko - Romantique 2
4. Päivi Paunu & Kim Floor - Muistathan 5
5. Christer - Voin kaiken tunnustaa 4
6. Jukka Kuoppamäki - Kaukana oot ja lähellä aivan 3
7. Seija Simola - Kaukainen laulu 4
8. Tapani Perttu – Juoksupyörä 4

Karsiutuneiden kärki:
1. Sua rakastan & Kaukainen laulu. Vieläkään en ole ratkaissut kumpi on parempi! SR selkeämpi mutta KL ehkä persoonallisempi.
3. Juoksupyörä. Vähän raskassoutuinen tämä pyörä mutta tunnelmallinen.
4. Voin kaiken tunnustaa. Olisi korkeammalla ellei niin lyhyt! Pikkusievä. Sanoitushelmi: ”Oli arki tai sunnuntai / oli aamu tai muuten vain” ;)
On siinä hiiltyvä ilta, auringon rusko
Parempien päivien sammumaton usko
On syksyn kuolevaa ruskaa, on elämä tuskaa
Sen huiluni soi...

Avatar
lharju
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 6199
Liittynyt: 27 Marras 2003, 22:46
Paikkakunta: Helsinki

Euroviisukarsinnat 1972

Viesti Kirjoittaja lharju »

TULOKSET

Vuoden 1972 karsinta äänestettiin melko kovatasoiseksi, sillä peräti yli puolet sävelmistä saivat korkeamman keskiarvotuloksen kuin 3,00. Äänet jakautuivat melko tasaisesti, kuitenkin niin, että Katri Helena ja Kirka osoittautuivat melko selkeäksi kärkikaksikoksi. Katri Helenan tyylikäs tulkinta, Valto Laitisen juhlava iskelmä ja Saukin sanoitus Sua rakastan voitti melko suvereenisti v. 72 karsintakilpailun.

Kuva

1. 1 Katri Helena - Sua rakastan 4,00
2. 2 Kirka - Kaikkea on 3,56
3. 4 Päivi Paunu & Kim Floor - Muistathan 3,38
4. 5 Christer - Voin kaiken tunnustaa 3,25
5. 3 Viktor Klimenko - Romantique 3,13
6. 8 Tapani Perttu - Juoksupyörä 2,50
7. 6 Jukka Kuoppamäki - Kaukana oot ja lähellä aivan 2,50
8. 7 Seija Simola - Kaukainen laulu 1,93

Sua rakastan - saat näyttää vanhemmalta
sua rakastan - vaan nuoruus näkyy alta
ja silmät havahtuessaan
kukat näkee kevätmaan
Sua rakastan - on kevät elämäsi
sua rakastan - nyt ota tämä käsi
näin aina talveen tulevaan
kevään vielä viedä saan

Sä viipymään, saat luonas ajan pidempään
kun muiden mentävä on,
mä vielä hetkiseksi jään,
ja sekunnit kertoo
tahtoisi en, mä tietää mittaa tuokion
nyt vuoden vain hymys sun, se mulle aina sama on
Jos joskus elämänsä voisi vaihtaa unelmaan.
E troco a minha vida por um dia de ilusão.

Avatar
TipiBi
Lotraaja
Lotraaja
Viestit: 401
Liittynyt: 07 Helmi 2004, 13:14
Paikkakunta: Lapponia

Euroviisukarsinnat 1972

Viesti Kirjoittaja TipiBi »

Tämä vuosi ei herätä tunnekuohua mihinkään suuntaan. Kädenlämpöstä touhua. :/
~o0Ö0o~o0Ö0o~o0Ö0o~o0Ö0o~o0Ö0o~o0Ö0o~o0Ö0o~o0Ö0o~o0Ö0o~
One-two-three - eikä muuta.

Avatar
Huilumies
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 5347
Liittynyt: 09 Helmi 2004, 15:20
Paikkakunta: Vantaa

Euroviisukarsinnat 1972

Viesti Kirjoittaja Huilumies »

NOH TÖRKIMYKSET! KUULISITTE OIKEIN! Seija Simola ei missään nimessä ansaitse jäädä viimeiseksi :evil:

Höhlää sekin, että Muistathan on tuossa vasta kolmantena. SELVÄSTI PARAS LAULU TÄSSÄ KARSINNASSA SENTÄÄN! :ylppis:
On siinä hiiltyvä ilta, auringon rusko
Parempien päivien sammumaton usko
On syksyn kuolevaa ruskaa, on elämä tuskaa
Sen huiluni soi...

romualdo
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 11508
Liittynyt: 23 Helmi 2006, 18:38
Paikkakunta: Kälviä, Keski-pohjanmaa
Viesti:

Re: Euroviisukarsinnat 1972

Viesti Kirjoittaja romualdo »

Yksi parhaista karsinnoista?ko? tekis mieli sanoa ja sanonkin..

1.Kaukana oot ja lähellä aivan 5 p.
TÄÄ ON JOTENKIN NIIN..SELVÄ JA eroa on seuraaviin !?
.Muistathan 5 p.
.Sua rakastan 5- p.

2.Kaikkea On 5- p. tai miinus tulee ehkä siitä kun Kirka ja kuoro eivät päässeet oikein yksimielisyyteen laulun tekstistä.Toella mukavasti Kirka lauloi, ehkä hänen paras ev-esityksensä,laulunsa.
5.Kaukainen laulu 4.5 p. ihania tempon vaihteluita...
6.Romantique 4.3
7.Juoksupyörä 4.1 ei kyllä tämä kuuluu sittenkin pari pykälää korkeammalle! hieno esitys, jännä teksti
8.Voin kaiken... 3.4 p.? vähän amatöörimäinen...

olipas ennätyksellisen tasaista! kärkikappaleita on mahdoton eres erottaa...! Jukka sanoi kappaleestaan (ei oma sävellys) ettei hän oikein odottanut siltä mitään... (!!!!!!) no mitäpä sitä odottamaan ainakaan kun ei ole oma mestarisävellys,vaikka historiamme erästä huippua edustaakin! Ja sikälikin vähän outo tokaisu koska Jukka voitti saman säveltäjän Seppo Paakkunaisen sävellyksellä edellisvuonna Tokion kans.väl.laulukilpailut, varsin samantapaisella mahtiballadilla - että sellaista uskoa...ja luottavaisuutta.... !!!
Viimeksi muokannut romualdo, 23 Marras 2018, 22:19. Yhteensä muokattu 4 kertaa.

Avatar
jee euroviisut
Press
Press
Viestit: 19775
Liittynyt: 09 Helmi 2009, 16:20
Paikkakunta: Espoo
Viesti:

Re: Euroviisukarsinnat 1972

Viesti Kirjoittaja jee euroviisut »

Katsotaanpa, mitä karsinnoista löydän:

1. Päivi Paunu & Kim Floor - Muistathan ***+ -kaunista ja haikeaa, temmon nopeutuminen lopussa hyvä lisä.
2. Katri Helena - Sua rakastan ***+ - varsin hyvä ajaton sävelmä.
3. Christer - Voin kaiken tunnustaa **+ - hauska sävel, mutta laulu ei oikein sovi
4. Kirka - Kaikkea on ** - ei kummoisempi sävellys, enkä pidä Kirkan äänestä.

Avatar
ESC93
Siivooja
Siivooja
Viestit: 16170
Liittynyt: 26 Maalis 2010, 15:35
Paikkakunta: Järvenpää / ex-Nastola
Viesti:

Re: Euroviisukarsinnat 1972

Viesti Kirjoittaja ESC93 »

:suomi: :suomi: :suomi:
1. Christer - Voin kaiken tunnustaa
2. Kirka - Kaikkea on
3. Katri Helena - Sua rakastan

:suomi: :suomi:
4. Viktor Klimenko - Romantique
5. Päivi Paunu & Kim Floor - Muistathan

:suomi:
6. Seija Simola - Kaukainen laulu

???
Jukka Kuoppamäki - Kaukana oot ja lähellä aivan
Tapani Perttu - Juoksupyörä
Kur protestojmë e nga dremitja kolektive zgjohemi
Ne përsërisim, përsërisim, përsërisim

Avatar
klaus-12
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 7501
Liittynyt: 27 Helmi 2014, 19:01

Re: Euroviisukarsinnat 1972

Viesti Kirjoittaja klaus-12 »

Näiden wanhojen vuosien puntaroinnin jatkaminen alkoi hyvin. :heh: Kolme kappaleista löytyi Youtubesta. Kannattaako tästä alaspäin edes jatkaa jos kappaleita löytyy näin huonosti?

:suomi: :suomi: :suomi: :suomi: :suomi:
01. Päivi Paunu & Kim Floor - Muistathan

:suomi: :suomi: :suomi: :suomi:
:sorivaan:

:suomi: :suomi: :suomi:
02. Katri Helena - Sua rakastan
03. Kirka - Kaikkea on

:suomi: :suomi:
:sorivaan:

:suomi:
:sorivaan:

???
Viktor Klimenko - Romantique
Tapani Perttu - Juoksupyörä
Seija Simola - Kaukainen laulu
Jukka Kuoppamäki - Kaukana oot ja lähellä aivan
Christer - Voin kaiken tunnustaa
Žvižej fucked up the solo

romualdo
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 11508
Liittynyt: 23 Helmi 2006, 18:38
Paikkakunta: Kälviä, Keski-pohjanmaa
Viesti:

Re: Euroviisukarsinnat 1972

Viesti Kirjoittaja romualdo »

no näistähän on ainakin meillä vanhimmilla faneilla se yks ja sama, ilmeisesti suoraan tv:stä erillisen nauhurin mikrofonilla äänitetty (!?) taltiointi... eli yksäriä vain tulemaan jos kiinnostaa...
Hauska miten tuo upea Tapani Pertun esitys oli jäänyt myös Virve Rostin mieleen, kun hän muisteli miten tekstissä "vyöryii... ja vieri"
jk. ainakin tuo Jukka Kuppamäen esitys on harmittavan pienellä äänentasolla tallennettu.

romualdo
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 11508
Liittynyt: 23 Helmi 2006, 18:38
Paikkakunta: Kälviä, Keski-pohjanmaa
Viesti:

Re: Euroviisukarsinnat 1972

Viesti Kirjoittaja romualdo »

Seura lehdestä 4.8.1965 löytyi juttu Valto Laitisesta - " suomalainen säveltäjä pianisti ja mukava mies " -otsikolla. Poimin jutusta muutaman kohdan:

"Nyt on menossa urani neljäs vaihe. Levykustantajat vetävät hihasta sopimuspöydän ääreen ja tyhjentävät pöytälaatikot jos pääsevät niiden lähelle.. Kymmenisen vuotta sitten Laitinen siirsi kotinsa Helsingistä Pariisin, osaksi ranskalaisen vaimon terveydentilan vuoksi... osallistuminen Pariisin jazzfestivaaliin ja vuoden oleskelu Rouenissa konsulaatin sihteerinä oli tehnyt hänestä täyden francofiilin.. hänen sävelmänsä Kun syksy saapuu Maynie Sirenin esittämänä menestyi kohtalaisesti. Mutta suomalaiskansallinen lempilapsi tango, ei rytmiltään innoittanut säveltäjää ja hänen omaa ilmaisuaan pidettiin liian vieraana, joten työkentän vaihdos oli luonnollinen ratkaisu.

Laulujen säveliä Laitinen ryhtyi vakavissaan kirjoittamaan nelisen vuotta sitten.. olen huomannut että ranskalaisiin tehoaa parhaiten esitys jossa on riipaisevaa inhimillistä kokemusta. Ilon ja surun täytyy tulla sydämestä, silloin täällä langetaan loveen.. amerikkalainen näyttelijä Anthony Perkins valitsi tarjolla olevista lauluista kaksi Laitisen sävellystä. Puolituntemattomasta Laitisesta tuli tunnettu. Perkins levytti laulun Automne a Paris, Syksy Pariisissa, siitä on luvassa ensi syksyn suosikkisävelmä..

Iskelmät syntyvät yleisön maun ja muodin mittojen mukaan. Kymmenen sanasepon kanssa Laitinen vaihtaa ideoita,muokkaa niitä muuttaa sanoja, muuttaa säveliä kunnes laulu on lopulta esitysvalmis.. Tällä hetkellä on oneksi monta rautaa tulessa, suunnitteilla on sarja lauluja Frank Pourcellin suurorkesterille..
Paluu suomeen ei Laitista houkuttele. - Siellä ollaan niin suppeita, kaikilla on kuin silmälaput. Kansallisista komplekseista olisi päästävä ja saavutettava jonkinlainen suhteellisuuden taju. Suomalainen iskelmäteollisuushan on täysin alikehittyneellä tasolla, ainakin näin päättelin Eurovision edustuslaulusta.. "

Viisufanit ihastuivat syvästi Laitisen v. -72 euroviisuehdokkaaseen Sua Rakastan, josta Virgia Vee levytti englanninkielisen version.. myös seuraavan vuoden Butterfly sai sympatiaääniä, siinä missä myös v. -67 Laila Kinnusen esittämä Kaipausta Ei Ole, massiivisin upeine sovituksineen. Vielä v. -83 hänen sävellyksensä Rakastunut Nainen oli mukana suomen karsinnassa. Säveltäjä ei ollut lainkaan tyytyväinen lopullisesti valittuun esittäjään, hän olisi vaatinut sille vanhemman, kypsemmän artistin. Kenties Arja Saijonmaan...?
Viimeksi muokannut romualdo, 30 Marras 2016, 12:14. Yhteensä muokattu 1 kertaa.

Edwina
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 2963
Liittynyt: 11 Tammi 2013, 12:25
Paikkakunta: Helsinki

Re: Euroviisukarsinnat 1972

Viesti Kirjoittaja Edwina »

Olen Valto Laitisen kanssa samaa mieltä 1983 karsintojen Rakastunut nainen -kappaleen esittäjästä.
Meiju Suvaksen esittämänä kappale oli suorastaan koominen, mukaanlukien Meijun liikehdintä kappaletta esittäessään. :puna:

Mitä tulee 1972 karsintoihin, niin minusta Kim Floor ja Päivi Paunu oli varsin edustava kaksikko.
Kappale oli ok, mutta hieman vaisuksi silti jäi.

Avatar
fishy
Laulaa viisuja
Laulaa viisuja
Viestit: 276
Liittynyt: 01 Tammi 2015, 20:49

Re: Euroviisukarsinnat 1972

Viesti Kirjoittaja fishy »

:suomi: :suomi: :suomi: :suomi: :suomi:
:sorivaan:

:suomi: :suomi: :suomi: :suomi:
1. Päivi Paunu & Kim Floor - Muistathan

:suomi: :suomi: :suomi:
2. Kirka - Kaikkea on
3. Katri Helena - Sua rakastan

:suomi: :suomi:
4. Seija Simola - Kaukainen laulu

:suomi:
5. Viktor Klimenko - Romantique

???
Tapani Perttu - Juoksupyörä
Jukka Kuoppamäki - Kaukana oot ja lähellä aivan
Christer - Voin kaiken tunnustaa
Viimeksi muokannut fishy, 28 Touko 2017, 20:50. Yhteensä muokattu 1 kertaa.

Avatar
Pete
Press
Press
Viestit: 33086
Liittynyt: 14 Marras 2003, 11:59
Paikkakunta: Helsinki

Re: Euroviisukarsinnat 1972

Viesti Kirjoittaja Pete »

fishy kirjoitti: ???
Viktor Klimenko - Romantique
Seija Simola - Kaukainen laulu
Spotifysta ainakin löytyy:

Romantique: https://open.spotify.com/track/0ouhISKcpEFDFq1U0pRriL
Kaukainen laulu: https://open.spotify.com/track/0r5B3MzutKkULcz2cVx2Bu
Riskinä seniorilaumat

Avatar
fishy
Laulaa viisuja
Laulaa viisuja
Viestit: 276
Liittynyt: 01 Tammi 2015, 20:49

Re: Euroviisukarsinnat 1972

Viesti Kirjoittaja fishy »

^^Kiitos paljon!

Nämä kotimaan karsintojen arviot menee nyt huomattavasti vähemmällä kuuntelulla ja sulattelulla kuin varsinaiset ESC-arviot, joten potentiaalia arvosanojen muuttumisellekin on reilusti enemmän.

Avatar
Happy
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 16821
Liittynyt: 10 Marras 2011, 20:58

Re: Euroviisukarsinnat 1972

Viesti Kirjoittaja Happy »

:tyhja:

8) Tapani Perttu – Juoksupyörä
Hämmentävän kehno kokonaisuus :shock:


:tyhja: :tyhja:

7) Kirka - Kaikkea on
Melko vaatimaton viisudebyytti kyl Kirkalta :eiei:

6) Viktor Klimenko - Romantique
Ihan kaunis, mut melko mitäänsanomaton! Viktor olis vaan voinut jatkaa Vaari sirkuksessa-kaltaisella campilla :mrgreen:

5) Seija Simola – Kaukainen laulu
Tää on ehkä liiankin melankolinen slovari, toki täs on ihan kiehtova tunnelma

4) Christer – Voin kaiken tunnustaa
Kivaa kesäistä fiilistä tässä :joojoo:


:tyhja: :tyhja: :tyhja:

3) Jukka Kuoppamäki – Kaukana oot ja lähellä aivan
Ihan mukavaa dramaattisuutta tässä,biisi vaan olis voinut olla modernimpi!

2) Katri Helena - Sua Rakastan
Ihan kaunis biisi, mut häviää kyl selvästi Katrin 60-luvun karsintabiiseille :joojoo:


:tyhja: :tyhja: :tyhja: :tyhja:

1) Päivi Paunu & Kim Floor - Muistathan
Hyvä valinta! Tää slaavilaisuus on kyl tässä <3

--
Kappaleiden keskiarvo = 2,37

Miss Fin -72 = Seija Simola
Mr Fin -72 = Jukka Kuoppamäki
Never miss a good chance to shut up.

romualdo
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 11508
Liittynyt: 23 Helmi 2006, 18:38
Paikkakunta: Kälviä, Keski-pohjanmaa
Viesti:

Re: Euroviisukarsinnat 1972

Viesti Kirjoittaja romualdo »

romualdo kirjoitti:Yksi parhaista karsinnoista?ko? tekis mieli sanoa ja sanonkin..

1.Kaukana oot ja lähellä aivan 5 p.
.Muistathan 5 p.
.Sua rakastan 5- p.

2.Kaikkea On 5- p. tai miinus tulee ehkä siitä kun Kirka ja kuoro eivät päässeet oikein yksimielisyyteen laulun tekstistä.Toella mukavasti Kirka lauloi, ehkä hänen paras ev-esityksensä,laulunsa.
5.Kaukainen laulu 4.5 p. ihania tempon vaihteluita...
6.Romantique 4.3
7.Juoksupyörä 4.1 ei kyllä tämä kuuluu sittenkin pari pykälää korkeammalle! hieno esitys, jännä teksti
8.Voin kaiken... 3.4 p.? vähän amatöörimäinen...

olipas ennätyksellisen tasaista! kärkikappaleita on mahdoton eres erottaa...! Jukka sanoi kappaleestaan (ei oma sävellys) ettei hän oikein odottanut siltä mitään... (!!!!!!) no mitäpä sitä odottamaan ainakaan kun ei ole oma mestarisävellys,vaikka historiamme erästä huippua edustaakin! Ja sikälikin vähän outo tokaisu koska Jukka voitti saman säveltäjän Seppo Paakkunaisen sävellyksellä edellisvuonna Tokion kans.väl.laulukilpailut, varsin samantapaisella mahtiballadilla - että sellaista uskoa...ja luottavaisuutta.... !!!



päivitys : 16-4 -18



no just joo, ei tää ny ehkä ihan niitä kovimpia sentään...kokonaisuuksina mitä nyt tuon kovimman kärjen osalta ... eli sijat 1- 5. tai no onhan tää ihan sinne top 10:een kuitenkin kuuluva tai 12:een. tasoa laskee tietysti tuo Kristerin esitys... mutta sekö vain yksimään?

romualdo
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 11508
Liittynyt: 23 Helmi 2006, 18:38
Paikkakunta: Kälviä, Keski-pohjanmaa
Viesti:

Re: Euroviisukarsinnat 1972

Viesti Kirjoittaja romualdo »

"Apu-lehden suuri puhelinraati ratkaisi voittajan... tulos on saatu soittamalla 200:lle ohjelmaa seuranneelle, ja maantieteellisesti, Hki, T:re, Turku, Lahti, Jkylä,Lappeenranta,Kuopio,Vaasa ja Oulu. ...on syytä uskoa että ksyely antaa varsin oikean kuvan äänestyksen tuloksesta.

Muistathan, Juha Flinck-Nacke Johansson 76 ääntä, 38%
Sua rakastan, Valto Laitinen-Sauvo Puhtila, 54 ääntä, 27%
Kaikkea on, Erik Lindström-Sauvo Puhtila, 24 ääntä, 12 %
Kaukainen laulu, Heimo Saksio-Liisa Montan, 22 ääntä, 11%
Romantique, Rauno Lehtinen-Rauno Lehtinen, 12 ääntä, 6%
Voin kaiken tunnustaa, Henri Haapalainen-Henri Haapalainen, 7 ääntä, 3,5%
Kaukana oot ja lähellä aivan, (Seppo Paakkunainen-Jukka Kuoppamäki, 3 ääntä, 1.5 %
Juoksupyörä, Esa Pethman-Tupuna Vaissi, 2 ääntä, 1 %."


Päivin ja Kimin "koristeellisesti esittämä sävelmä" on selvä yleisön suosikki",
Kuoppamäen Jukan sijoitus taas käsittämättömän alhaalla... hänen KÄSITTÄMÄTTÖMÄN UPEA kasetti onkin soinut viime päivät mankassamme... etenkin ne ev:t... tietysti.
Viimeksi muokannut romualdo, 10 Joulu 2018, 17:15. Yhteensä muokattu 1 kertaa.

romualdo
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 11508
Liittynyt: 23 Helmi 2006, 18:38
Paikkakunta: Kälviä, Keski-pohjanmaa
Viesti:

Re: Euroviisukarsinnat 1972

Viesti Kirjoittaja romualdo »

Seura : "PÄIVIn KIMpassa Edinburgiin. ... Muistathan kappaleen teksti ja toinen puoli sävellyksestä on 19-vuotiaan helsinkiläisen Juha Flinckin. Hän hymyilee : tiesihän kappaleen voitto hänelle matkaa Edinburgiin,lomalle Santahaminan rannikkotykistöstä. ...Mikään yllätys Päivi Paunun ja Kim Floorin karsintavoitto ei ollut. Sitä aavisteltiin jo ev:n ensimmäisen kuulennan perusteella, olihan kappale Muistathan yksi kolmesta vrmasta ennakkosuosikista. Mutta - pieni yllätys se kuitenkin oli monille. Kuten muistettaneen Ev:n tuli parin päivän vastausajan aikana n. 70 0000 vastausta. Näistä n. 25 000 äänesti Kimin ja Päivin esittämää humppaa. Haaste on siis melkoinen, yrittää parasta tulkintaa vielä melkoisempi,mutta osanotto kuitenkin tärkeämpi kuin voitto. Niinkö, Päivi & Kim? -Kyllä tämä oli pieni yllätys, vaikka aina on mahdollisuus että kansa voi äänestää mitä sattuu, sanoo Päivi. Hänen mielestään kansan musiikkimaku on usein lhempänä sitä oikeaa kuin minkään asiantuntijaraadin. Varsinkin tälläisissä kilpailuissa missä tyyli ja esittäjät merkitsevät paljon. Edustusmatkasta Päivi on tietysti hyvillään -Tämä tuli kieltämättä hyvään aikaan. Nyt saadaan asunto maksetuksi. Heistä tulee pakostakin mieleen Nina ja Frekerik, kuuluisa laulajapariskunta. En ihmettele yhtään sitä etteivät he pidä rinnastuksesta N & F:kiin, vaikka Kimillä on pukeva parta ja Päivillä pitkät hiukset.

Ev-voitto tietää Päiville lisää keikkoja,korkeampia keikkapalkkioita ja varmaa suosion säilymistä moneksi vuodeksi eteenpäin. ...Syyttä ei Aarre Elo todennutkaan P & K:lle tulosten julkistamisen yhdeydessä -Koettakaa nyt pitää pari päivää loppukuusta vapaata. On se reissu sinne Edinburgiin. Johon Päivi sattuvasti totesi: - Joo, sen Köyliön keikan vois peruuttaa ellen sitten ole sattumalta Tikkurilassa laulamassa!

Kim Floorilla on ns. harjoitusvuosi Helsingin ruotalaisessa teatterissa,onhan Kimin äidinkieli ruotsi. .. Kimin bassoääntä voi sanoa täyteläiseksi. Kim ei ole muusikko vaikka onkin laulanut kotona nauhalle omaksi ilokseen jo monta vuotta... - (onnitteluista:) se minua ihmetytti että sellaisetkin joita tuskin tunnen yhtäkkiä ottivat yhteyttä ja halusivat kovasti olla kavereita. Tosiystävät ovat suhtautuneet asiallisesti,poroporvarillisestikin ehkä. Päivi: -Minun ystäväni ovat tottuneet tälläisiin yllättävyyksiin, kyllä minua on kannustettu ja onnea toivotettu ja heti Suomen karsinnan ratkettua Katri Helena soitti ja onnitteli reilusti.
...edustuskappaleen säveltää on ainakin osasyyllinen pistesaaliiseen. Laulu osoittautui kahden melkoisen ikäeron omistavan miehen tekemäksi. Konkarit ovat ikipoppari Nacke Johansson, säveltäjä,kapellimestari, sovittaja ja 19-vuotias armeijan harmaissa kulkeva Juha Flinck. Juha vei sävelmänsä Nackelle ja sanoi että katso onko siitä mihinkään. Minun osuuteni sävelmään on loppujen lopuksi hyvin pieni, piipittää Juha Flinck vaatimattomasti. Juha kertoo säveltävänsä jazz-pitoisia kappaleita,ns. viihtellistä jazzia. Alkeet musiikin teoriasta hän on saanut omalta musikaaliselta isältään. Konservatioriossa Juha lukee kolmatta vuotta kapellimestarilinjalla. -Olin kasarmilla kun minua pyydettiin ylivääpelin puhelimeen. Soittivat Pasilasta että pitäisi tulla studiolle, oli tullut voitto ev-karsinnoissa, Juha muistelee. Sitä ennen hän oli kuullut mm. kaupassa että ihmiset olivat pitäneet hänen sävellyksestään eniten. Meni pari päivää ja tieto virallistettiin, olivatpa lehdetkin siitä jo tietoisia. Juha sanoo itse yhteistyökappaleestaan ettei se varmasti ollut karsintojen paras ehdokas mutta kumma kyllä kansa siitä tykkäsi. Nacke on neuvonut minua tekemään hirveän yksinkertaisia kappaleita...kappale ei ole millään tavalla kansainvälisen maun mukainen mutta suomalaiset näyttävät pitävän tälläisestä humppamusiikista. Juhalle myönnettiin edustuslomaa E:n reissua varten. Hänen suosikkisäveltäjiä ovat Gilbert Becaud ja Burt Bacharach. Kotimaisista Lasse Mårtensson. -Lasse on hirvittävän symppis.
Juhan kissa istuu huomenna viikset tutisten tv-ruudun ääressä. Niinkuin pari miljoonaa suomalaista ja sadat miljoonat eurooppalaiset. Lähetetäämpä ohjelma suorana aina Amerikkaan saakka ja osaan Aasiaa. Jos Juhan kissa on musikaalinen niinkuin omistjaa väittää on mirrillä mukavat oltavat. Jännittääpä ainakin miten käy."
Esikatselufilmi kuvattiin kunnianarvoisessa Porvoossa."


romu: kotikutoisempi artikkeli... :)

Avatar
TomppaJr
Viestintäassistentti
Viestintäassistentti
Viestit: 36596
Liittynyt: 05 Huhti 2010, 11:42
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

Re: Euroviisukarsinnat 1972

Viesti Kirjoittaja TomppaJr »

No niin, eiköhän tämä riitä tätä sorttia. :heh: Tämän jälkeen onkin Areenasta sitten finaalit livenä. :uujee: Ei mikään hyvätasoinen karsinta, Katri Helena olisi ansainnut ensimmäisen edustuspaikan jo nyt.

🇫🇮 🇫🇮 🇫🇮 🇫🇮

1. Katri Helena - Sua rakastan (4,1)

🇫🇮 🇫🇮 🇫🇮

2. Kirka - Kaikkea on (3,1)
3. Päivi Paunu & Kim Floor - Muistathan (3,0)
4. Jukka Kuoppamäki - Kaukana oot ja lähellä aivan (2,9)

🇫🇮 🇫🇮

5. Christer - Voin kaiken tunnustaa (2,4)
6. Viktor Klimenko - Romantique (1,9)
7. Seija Simola - Kaukainen laulu (1,7)

🇫🇮

8. Tapani Perttu - Juoksupyörä (0,9)
Meow cat, please meow back.

Vastaa Viestiin