Euroviisukarsinnat 1971

Viisuvuosikerrat 1956–2018
Avatar
lharju
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 6177
Liittynyt: 27 Marras 2003, 22:46
Paikkakunta: Helsinki

Euroviisukarsinnat 1971

Viesti Kirjoittaja lharju » 27 Marras 2005, 23:48

Vuoden tauon jälkeen Yleisradio oli jälleen mukana valitsemassa sävelmää Suomen edustajaksi Euroviisuihin. Yle lähetti kutsut yhdeksälle eturivin säveltäjälle, joiden joukossa oli myös melko tuore säveltäjälupaus, englantilainen Jim Pembroke. Edellisen edustussävelmämme säveltäjä Toivo Kärki oli myös yksi kutsutuista säveltäjistä, mutta hän kieltäytyi kunniasta, eli helmikuussa 1971 Kohti Dublinia -tv-ohjelmassa kuultiin kahdeksan ehdokasta Suomen euroviisusävelmäksi. Laulut arvosteli 30-henkinen raati, johon kuului tavallisia musiikin kuluttajia ympäri Suomea ja muutamia musiikin ammattilaisia.

Valitettavasti kärkikaksikkoa lukuunottamatta laulut unohtuivat yhtä nopeasti kuin ne olivat julkisuuteen tulleetkin, vaikka mukana oli jälleen sangen nimekäs solistijoukko. Solistilistalla olivat mm. muutamaa vuotta aiemmin läpimurtonsa tehneet Markku Aro ja Jukka Kuoppamäki. Hieman kokeneempaa osastoa taas edustivat 60-luvun suositut nimet, Pepe Willberg, Carola ja Lasse Mårtenson. Mukana olivat myös folkmusiikin keulakuva Cumulus sekä poliittisen laulelman uusi tulokas Arja Saijonmaa, jonka Talvilintu poikkeaa hyvin paljon diivan myöhemmistä euroviisutyrkyistä. Kilpailujen urakoitsijana voitaneen pitää Hectoria, joka, paitsi esiintyi Cumuluksen riveissä, oli tehnyt myös sanoituksen Pepe Willbergin esittämään lauluun Yksi miljoonaan.

Jukka Kuoppamäki oli tehnyt komean laulunsa Uinu poikani vain Irlannin silloista tilannetta silmällä pitäen. Laulusta tulikin melko suosittu, vaikkei nykyään kuulukaan suurimpiin Kuoppis-hitteihin. Voittajasävelmä Tie uuteen päivään ja sen hyvä sijoitus Dublinin loppukilpailussa vain lisäsi nuoren Markku Aron suosioita, vaikka laulu lieneekin vuosikymmenensä unohdetuimpia suomiviisuja.

Arvostele vuoden karsintakappaleet arvosanoilla 1-5. Kaikille lauluille ei tarvitse antaa pisteitä, tuloksissa ratkaisee laulun keskiarvotulos. Anna äänesi viimeistään 31.12.2005
Kopioi allaoleva lista ja lisää arvosana lihavoituna perään. Puolikkaita ääniä saa myös antaa.

1. Liisa Tuutti - Uusi viikko
2. Markku Aro & Koivistolaiset - Tie uuteen päivään
3. Pepe Willberg - Yksi miljoonaan
4. Jukka Kuoppamäki - Uinu poikani vain
5. Cumulus - Rajan takaa
6. Aarno Raninen & Carola - Ei koskaan
7. Lasse Mårtenson - Pilvilaulu
8. Arja Saijonmaa - Talvilintu
Jos joskus elämänsä voisi vaihtaa unelmaan.
E troco a minha vida por um dia de ilusão.

Avatar
tonywerner
Press
Press
Viestit: 28218
Liittynyt: 29 Loka 2004, 07:36
Paikkakunta: Riihimäki

Euroviisukarsinnat 1971

Viesti Kirjoittaja tonywerner » 29 Marras 2005, 07:53

1. Liisa Tuutti - Uusi viikko 1 p.
2. Markku Aro & Koivistolaiset - Tie uuteen päivään 4 p.
3. Pepe Willberg - Yksi miljoonaan 1½ p.
4. Jukka Kuoppamäki - Uinu poikani vain 5 p.
5. Cumulus - Rajan takaa 1 p.
6. Aarno Raninen & Carola - Ei koskaan 1 p.
7. Lasse Mårtenson - Pilvilaulu 2½ p.
8. Arja Saijonmaa - Talvilintu 1½ p.
Yksi kaikkien aikojen surkeimmista karsinnoista. Vain kärkikaksikko erottui edukseen. Muista en jaksa edes kirjoittaa kommentteja.
If you love someone, follow your heart
Cause love comes once, if you're lucky enough

Avatar
MuzaMaza
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 25750
Liittynyt: 26 Marras 2003, 15:21
Paikkakunta: Lieksa

Euroviisukarsinnat 1971

Viesti Kirjoittaja MuzaMaza » 30 Marras 2005, 21:44

1. Liisa Tuutti - Uusi viikko 1
2. Markku Aro & Koivistolaiset - Tie uuteen päivään 3,5
3. Pepe Willberg - Yksi miljoonaan 2
4. Jukka Kuoppamäki - Uinu poikani vain 2,5
5. Cumulus - Rajan takaa 3
6. Aarno Raninen & Carola - Ei koskaan 2
7. Lasse Mårtenson - Pilvilaulu 1
8. Arja Saijonmaa - Talvilintu 1

Onkos tuo Liisa Tuutti mahdollisesti sama Liisa, joka myöhemmin breikkasi nimellä LIISA TAVI ?? :roll:

AntSa
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 13205
Liittynyt: 14 Marras 2003, 13:02
Paikkakunta: Kouvola

Euroviisukarsinnat 1971

Viesti Kirjoittaja AntSa » 07 Joulu 2005, 16:47

Taso ei tosiaankaan hetkauta..


UUSI VIIKKO 2

TIE UUTEEN PÄIVÄÄN 4

YKSI MILJOONAAN 2,5

UINU POIKANI VAIN 3

RAJAN TAKAA 2,5

EI KOSKAAN 3

PILVILAULU 3

TALVILINTU 2


SE VOITTI!!! :rofl:
"Kunnon uni on tae mukavalle huomiselle." -Leena-

Avatar
Roope
Baarimestari
Baarimestari
Viestit: 21773
Liittynyt: 02 Joulu 2003, 19:08
Paikkakunta: Turku

Euroviisukarsinnat 1971

Viesti Kirjoittaja Roope » 10 Joulu 2005, 14:37

1. Liisa Tuutti - Uusi viikko 1
2. Markku Aro & Koivistolaiset - Tie uuteen päivään 5
3. Pepe Willberg - Yksi miljoonaan 1
4. Jukka Kuoppamäki - Uinu poikani vain 4
5. Cumulus - Rajan takaa 1
6. Aarno Raninen & Carola - Ei koskaan 2
7. Lasse Mårtenson - Pilvilaulu 1
8. Arja Saijonmaa - Talvilintu 3

Avatar
TipiBi
Lotraaja
Lotraaja
Viestit: 401
Liittynyt: 07 Helmi 2004, 13:14
Paikkakunta: Lapponia

Euroviisukarsinnat 1971

Viesti Kirjoittaja TipiBi » 13 Joulu 2005, 22:09

Jaa-a. Aika vähän kommentteja herättänyt tämä vuosi... mistäköhän johtuu?
Kun sävellyksiä ei ole levytetty eikä nauhoituksia tallella, niin aika hyvä hyvä muisti täytyy ihmisillä olla. :rofl:

1. Liisa Tuutti - Uusi viikko - ei mitään muistikuvaa! mutta sen muistan, ettei se ainakaan mikään Liisa Tavi lapsena ollut! EDIT: No, nyt se on kuultu. "Uusi viikko, kiva että tulit taas." Kivat ittelles, viiltävä-ääninen nainen! ½p
2. Markku Aro & Koivistolaiset - Tie uuteen päivään - 3 p Ok ralli, Koivistolaiset on aina kivat :p
3. Pepe Willberg - Yksi miljoonaan - ei mitään muistikuvaa! EDIT: Joo, tämä sävellys on sanoitettu noin 26 kertaa 60-70-lukujen taitteessa... ½p
4. Jukka Kuoppamäki - Uinu poikani vain - 1 p tämä on levytetty: ihan hirvee!
5. Cumulus - Rajan takaa - 1,5 p tämä on levytetty: jännä mutta mitätön!
6. Aarno Raninen & Carola - Ei koskaan - 3 p Aarno levytti tämän yksin, ihan jees biisi! EDIT: Carola nosti pisteitä!
7. Lasse Mårtenson - Pilvilaulu - 0 p levytetty: karmea!
8. Arja Saijonmaa - Talvilintu - ei mitään muistikuvaa! kunpa olisikin tallella! EDIT: Joo, tämä on näistä karsituista paras! Hiukan tavanomainen aikansa lapsi, mutta Arjan ääni toimii ja biisi ei oo paska. 4p

Kertokaa ihmeessä, mistä saa kuultavakseen Tuutin ja Saijonmaan pisteitä niittäneet menestysteokset!
:shock:
EDIT: Kiitos! lol
Viimeksi muokannut TipiBi, 22 Joulu 2005, 17:47. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
~o0Ö0o~o0Ö0o~o0Ö0o~o0Ö0o~o0Ö0o~o0Ö0o~o0Ö0o~o0Ö0o~o0Ö0o~
One-two-three - eikä muuta.

Avatar
MuzaMaza
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 25750
Liittynyt: 26 Marras 2003, 15:21
Paikkakunta: Lieksa

Euroviisukarsinnat 1971

Viesti Kirjoittaja MuzaMaza » 13 Joulu 2005, 22:12

TipiBi kirjoitti: Kun sävellyksiä ei ole levytetty eikä nauhoituksia tallella, niin aika hyvä hyvä muisti täytyy ihmisillä olla. :rofl:

Kertokaa ihmeessä, mistä saa kuultavakseen Tuutin ja Saijonmaan pisteitä niittäneet menestysteokset! :shock:
Mulla ainakin on kaikki biisit cd:llä :peukku:
HYVÄNEN AIKA! :shock: ;)

Avatar
Diggari
Laulaa viisuja
Laulaa viisuja
Viestit: 741
Liittynyt: 14 Marras 2003, 11:08
Paikkakunta: Helsinki

Euroviisukarsinnat 1971

Viesti Kirjoittaja Diggari » 28 Joulu 2005, 19:00

1. Liisa Tuutti - Uusi viikko 3
- 5.
2. Markku Aro & Koivistolaiset - Tie uuteen päivään 4
- 1.
3. Pepe Willberg - Yksi miljoonaan 4
- 3.
4. Jukka Kuoppamäki - Uinu poikani vain 3
- 6.
5. Cumulus - Rajan takana 4
- 4.
6. Aarno Raninen & Carola - Ei koskaan
- 7.
7. Lasse Mårtenson - Pilvilaulu 1
- 8.
8. Arja Saijonmaa - Talvilintu 4
- 2.

Välirivit muinaisia sijojani vm. 1971.

Avatar
Huilumies
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 4933
Liittynyt: 09 Helmi 2004, 15:20
Paikkakunta: Vantaa

Euroviisukarsinnat 1971

Viesti Kirjoittaja Huilumies » 30 Joulu 2005, 11:18

1. Liisa Tuutti - Uusi viikko 2
2. Markku Aro & Koivistolaiset - Tie uuteen päivään 4
3. Pepe Willberg - Yksi miljoonaan 2
4. Jukka Kuoppamäki - Uinu poikani vain 5
5. Cumulus - Rajan takaa 4
6. Aarno Raninen & Carola - Ei koskaan 4
7. Lasse Mårtenson - Pilvilaulu 3
8. Arja Saijonmaa – Talvilintu 3

Karsiutuneiden kärki:
1. Uinu poikani vain. Mahtipontinen ja kaunis karsintahelmi!
2. Rajan takaa. ”Talven mentyä portit aukeaa” – kumpaankohan suuntaan? Kuinkakohan paljon ja missä tarkoituksessa tässä viitattiin itärajaan? Mielenkiintoinen ja vauhdikas laulu…;)
3. Ei koskaan. Vaikuttavaa lapsuuden leikkien muisteloa aikuisten silmin.
Crno i belo e se, edna vistina i edna laga...
Ljubovta njama granica, ezik i cvjat...
Korka tır ik nılpiošı, bertizı, musoosı...
Nå'n man ser då man blundar, som en ängel framför...

Avatar
JukkaV
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 15663
Liittynyt: 23 Marras 2003, 15:59
Paikkakunta: Turku - Suomen viisukeskus
Viesti:

Euroviisukarsinnat 1971

Viesti Kirjoittaja JukkaV » 30 Joulu 2005, 11:52

Onko muuten tuo Liisa Tuutti nuorehkona keskuudestamme poistunut toimittaja?
Rohkeutta on käytettävä voimavarana, jotta voi pyrkiä inhimillisen elämän järjestämiseen tulevaisuudessakin. :)

Avatar
lharju
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 6177
Liittynyt: 27 Marras 2003, 22:46
Paikkakunta: Helsinki

Euroviisukarsinnat 1971

Viesti Kirjoittaja lharju » 10 Tammi 2006, 17:53

TULOKSET

Markku Arolla ja Koivistolaisilla ei ollut mitään ongelmaa voittaa kuppilankaan karsintakilpailua. Myös Kuoppamäen komea balladi sijoittui heti perässä toiseksi. Muiden laulujen arvosanat jäivät kovin vaatimattomiksi.

Kuva

1. 2 Markku Aro & Koivistolaiset - Tie uuteen päivään 3,93
2. 4 Jukka Kuoppamäki - Uinu poikani vain 3,36
3. 8 Arja Saijonmaa - Talvilintu 2,64
4. 6 Aarno Raninen & Carola - Ei koskaan 2,5
5. 5 Cumulus - Rajan takaa 2,43
6. 3 Pepe Willberg - Yksi miljoonaan 2,0
7. 7 Lasse Mårtenson - Pilvilaulu 1,78
8. 1 Liisa Tuutti - Uusi viikko 1,57

Tuo kaikki meidät uuteen päivään johtaa
nyt onko syytä surra tulevaa
kun muita tiellä kulkevia kohtaa
ja kaikki on niin mukavaa

Nyt sinne uuteen päivään kaikki kulkee
ja toiset näyttää mistä löytyy tie
jos kerran silmät huomiselta sulkee
tie helppo mukanaan jo vie
Jos joskus elämänsä voisi vaihtaa unelmaan.
E troco a minha vida por um dia de ilusão.

Avatar
TipiBi
Lotraaja
Lotraaja
Viestit: 401
Liittynyt: 07 Helmi 2004, 13:14
Paikkakunta: Lapponia

Euroviisukarsinnat 1971

Viesti Kirjoittaja TipiBi » 10 Tammi 2006, 18:01

Kuten sanottu: Koivistolaiset on aina kivat. lol
Hauskaa, että Talvilintu pärjäsi noin hyvin.
~o0Ö0o~o0Ö0o~o0Ö0o~o0Ö0o~o0Ö0o~o0Ö0o~o0Ö0o~o0Ö0o~o0Ö0o~
One-two-three - eikä muuta.

romualdo
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 9042
Liittynyt: 23 Helmi 2006, 18:38
Paikkakunta: Kälviä, Keski-pohjanmaa
Viesti:

Vs: Euroviisukarsinnat 1971

Viesti Kirjoittaja romualdo » 05 Heinä 2006, 14:12

hyvä suami, rohkiasti erilaista.... ehkä vähän liiankin omapäistä jos aatellaan sitä puolta... eräs parhaita karsintoja...
1. sija minullakin = -uinu poikani vain,  yksi kautta aikojen upeimmista viisuistamme...melko tasaväkinen Markku Aron esityksen kanssa! seuraavina voisivat tulla Kuoppiksen mmmmmmmmmmtavan herkistelyn ja pateettisuuden sekä tuon rennon edustuskappan jäläkehen .....
Cumulus (tämä tuo herkästi mieleen seuraavan vuoden Itävallan kappaleen) ja UPEA Saijonmaan Arja,... aina yhtä sympaattinen Lasse Mårtensson... aijai, muittan kun tämänkin laulun sain ihan kokonaisena äänittää c-kasetill joskus v. -78. ... toivoinko tätä jostain, ehkä Lauantain Toivottomat... Toivotut Levyt siis, ohjelmasta, siis Yle 1 18.05-19.00 ... Ja Liisi Tuutin raikas esitys jossa on myöskin upea sovitus... mua miellytti myös ranskalaisvalssin makuinen Ei koskaan. :joojoo:
Viimeksi muokannut romualdo, 16 Marras 2010, 12:29. Yhteensä muokattu 3 kertaa.
"Nyt ihmeitä on elämässä, rakkaus ja musiikki" Sing-sang-song -76

Avatar
Roope
Baarimestari
Baarimestari
Viestit: 21773
Liittynyt: 02 Joulu 2003, 19:08
Paikkakunta: Turku

Vs: Euroviisukarsinnat 1971

Viesti Kirjoittaja Roope » 17 Syys 2007, 20:14

Juontajat: Eveliina Pokela, Reijo Salminen
Krisse on siis viisujuontaja toisessa polvessa  :heh:

Avatar
JuhaUK
Portsari
Portsari
Viestit: 14301
Liittynyt: 21 Marras 2003, 20:45
Paikkakunta: Lontoo

Re: Euroviisukarsinnat 1971

Viesti Kirjoittaja JuhaUK » 17 Syys 2007, 20:18

Mulle olikin uutta tietoa, että Jukka Kuoppamäki otti kantaa Irlannin sotaisaan tilanteeseen omalla nyyhkyviisullaan. Aika poliittista tavaraa kaikki kappaleet olivat... ja mistä pilvestä se Lasse oikein lauloi...  :puna: [img width=21 height=15]http://www.drogen-forum.com/forum/image ... /qualm.gif[/img]
Hello Hi!

Avatar
MuzaMaza
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 25750
Liittynyt: 26 Marras 2003, 15:21
Paikkakunta: Lieksa

Vs: Euroviisukarsinnat 1971

Viesti Kirjoittaja MuzaMaza » 17 Syys 2007, 20:23

Roope kirjoitti:
Juontajat: Eveliina Pokela, Reijo Salminen
Krisse on siis viisujuontaja toisessa polvessa  :heh:
Eiks tuossa ole kysymyksessä tämä Reijo Salminen?  :miettii:

[img width=290 height=305]http://www.ohjelmanaiset.fi/show/reijos ... lminen.jpg[/img]
http://www.ohjelmanaiset.fi/reijosalminen.htm

Avatar
Roope
Baarimestari
Baarimestari
Viestit: 21773
Liittynyt: 02 Joulu 2003, 19:08
Paikkakunta: Turku

Vs: Euroviisukarsinnat 1971

Viesti Kirjoittaja Roope » 17 Syys 2007, 20:27

En osaa sanoa kun ei taida olla nauhaa säilynyt :tajutkaa:

Avatar
Wilson
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 6562
Liittynyt: 17 Syys 2005, 16:12
Paikkakunta: Pietarsaari

Re: Euroviisukarsinnat 1971

Viesti Kirjoittaja Wilson » 17 Syys 2007, 22:58

JuhaUK kirjoitti: ja mistä pilvestä se Lasse oikein lauloi...  :puna: [img width=21 height=15]http://www.drogen-forum.com/forum/image ... /qualm.gif[/img]
:rofl:

Avatar
tonywerner
Press
Press
Viestit: 28218
Liittynyt: 29 Loka 2004, 07:36
Paikkakunta: Riihimäki

Vs: Euroviisukarsinnat 1971

Viesti Kirjoittaja tonywerner » 18 Syys 2007, 06:36

MuzaMaza kirjoitti:
Roope kirjoitti: Krisse on siis viisujuontaja toisessa polvessa  :heh:
Eiks tuossa ole kysymyksessä tämä Reijo Salminen?  :miettii:
Ai niin noita reijosalmisia olikin kaksi... Kyllä minäkin veikkaan, että karsinnat juonsi
tuo kuvan hupsuttelija...  :joojoo:
If you love someone, follow your heart
Cause love comes once, if you're lucky enough

Avatar
JuhaUK
Portsari
Portsari
Viestit: 14301
Liittynyt: 21 Marras 2003, 20:45
Paikkakunta: Lontoo

Re: Euroviisukarsinnat 1971

Viesti Kirjoittaja JuhaUK » 18 Syys 2007, 07:08

Mutta Askon raamatun mukaan juontaja oli lahtelainen Reijo Salminen... Krissen isä on syntynyt Iitissä ja se toinen Nurmijärvellä.... Minä kallistun kyllä juontaja-Salmisen kannalle, tämäkin pitäisi melkein muistaa...  :puna:
Hello Hi!

romualdo
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 9042
Liittynyt: 23 Helmi 2006, 18:38
Paikkakunta: Kälviä, Keski-pohjanmaa
Viesti:

Re: Vs: Euroviisukarsinnat 1971

Viesti Kirjoittaja romualdo » 21 Helmi 2008, 16:49

romualdo kirjoitti:hyvä suami, rohkiasti erilaista.... ehkä vähän liiankin omapäistä jos aatellaan sitä puolta... eräs parhaita karsintoja...
1-uinu poikani vain,  yksi kautta aikojen upeimmista viisuistamme... ja seuraavina voisivat tulla voittokappaleen jälkeen Cumulus (tämä tuo herkästi mieleen seuraavan vuoden Itävallan kappaleen) ja aina yhtä sympaattinen Lasse Mårtensson. Ja Liisi Tuutin raikas esitys jossa on myöskin upea sovitus... vähiten ehkä miellytti ranskalaisvalssin makuinen Ei koskaan. :joojoo:

1.Uinu poikani.... 5 pist.
2.Tie uuteen päivään (tai Tie unten paevaan, kuten eräs saksalaislehti kirjoitti) 5 pist.
3.Rajan taa 4.5 pist.
4.Talvilintu 4.5 pist.

6.Uusi viikko 4 p.
7.Pilvilaulu 3.5 p.
8.1/1.000 000 000 eli Yksi miljoonaasta - onko kyseessä miehen siittiöiden kilpailu... ! 3.5 p-
Ei koskaan 3.5 p,

arvojärjestys... tosi vaikeaa kun taso on näinkin hyvä... !

pisteiden laskun aikaan Jukka Kuoppamäki kuuli väärin pisteensä (tai kovimman kilpailijansa) ja luuli jo hetken voittaneensa koko kisat, hämmentynyt hymykin tuli kasvoille kunnes... pettymys iski ja hänen kätensä laskeutui koskettelemaan kitaran kaulaa... katse alas vaipuneena.



Voi, -70 luku oli musiikin kulta-aikaa... -60 ja -70 luku ja vähän -80 lukukin... vrt.nykyajan karsintojamme joista yksikään laulu ei yllä edes 3:een tähteen ... minulla...


jk. bauh, mitä potaskaa mä kirjoitinkaan, siis ei yksikään yltäis edes 1:een tahi 2:kaan pisteeseen... ! nohh tietysti viimeisin sellainen on ollut -Työlki ellää... noin 3 pist.
Viimeksi muokannut romualdo, 21 Helmi 2018, 10:53. Yhteensä muokattu 6 kertaa.

Avatar
jee euroviisut
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 16470
Liittynyt: 09 Helmi 2009, 16:20
Paikkakunta: Espoo
Viesti:

Re: Euroviisukarsinnat 1971

Viesti Kirjoittaja jee euroviisut » 30 Touko 2011, 18:56

No näistä ei paljoa löytynyt. :lohduton:

1. Markku Aro & Koivistolaiset - Tie uuteen päivään ***1/2 - todellista mukaansatempaavuutta
2. Jukka Kuoppamäki - Uinu poikani vain ***- - Vahva melodia ja Jukallakin ihan vahva ääni
Muuten, olen sitä mieltä, että viisujen Suomen tuotanto on vaihdettava.

Avatar
ESC93
Siivooja
Siivooja
Viestit: 12925
Liittynyt: 26 Maalis 2010, 15:35
Paikkakunta: Järvenpää / ex-Nastola
Viesti:

Re: Euroviisukarsinnat 1971

Viesti Kirjoittaja ESC93 » 19 Elo 2015, 22:16

Eipä tämä vuosi paljoa tarjonnut.

Jukka Kuoppamäki - Uinu poikani vain ****
Markku Aro & Koivistolaiset - Tie uuteen päivään ***
Cumulus - Rajan takaa ***
"Söpöt pojat vie mun hengen"

Avatar
klaus-12
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 6654
Liittynyt: 27 Helmi 2014, 19:01

Re: Euroviisukarsinnat 1971

Viesti Kirjoittaja klaus-12 » 28 Marras 2016, 16:43

:suomi: :suomi: :suomi: :suomi: :suomi:
01. Jukka Kuoppamäki - Uinu poikani vain
02. Markku Aro & Koivistolaiset - Tie uuteen päivään

:suomi: :suomi: :suomi: :suomi:
:sorivaan:

:suomi: :suomi: :suomi:
03. Cumulus - Rajan takaa

:suomi: :suomi:
:sorivaan:

:suomi:
:sorivaan:

???
Liisa Tuutti - Uusi viikko
Pepe Willberg - Yksi miljoonaan
Aarno Raninen & Carola - Ei koskaan
Lasse Mårtenson - Pilvilaulu
Arja Saijonmaa - Talvilintu
"Nuo kolme koiraa eivät pelkää mitään. Siksi ne ovat niin pelkäämättömiä."

Avatar
fishy
Hörppijä
Hörppijä
Viestit: 243
Liittynyt: 01 Tammi 2015, 20:49

Re: Euroviisukarsinnat 1971

Viesti Kirjoittaja fishy » 28 Touko 2017, 11:12

:suomi: :suomi: :suomi: :suomi: :suomi:
:sorivaan:

:suomi: :suomi: :suomi: :suomi:
:sorivaan:

:suomi: :suomi: :suomi:
1. Markku Aro & Koivistolaiset - Tie uuteen päivään
2. Cumulus - Rajan takaa

:suomi: :suomi:
3. Jukka Kuoppamäki - Uinu poikani vain

:suomi:
:sorivaan:

???
Liisa Tuutti - Uusi viikko
Pepe Willberg - Yksi miljoonaan
Aarno Raninen & Carola - Ei koskaan
Lasse Mårtenson - Pilvilaulu
Arja Saijonmaa - Talvilintu

romualdo
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 9042
Liittynyt: 23 Helmi 2006, 18:38
Paikkakunta: Kälviä, Keski-pohjanmaa
Viesti:

Re: Vs: Euroviisukarsinnat 1971

Viesti Kirjoittaja romualdo » 21 Helmi 2018, 10:43

romualdo kirjoitti:
romualdo kirjoitti:hyvä suami, rohkiasti erilaista.... ehkä vähän liiankin omapäistä jos aatellaan sitä puolta... eräs parhaita karsintoja...
1-uinu poikani vain,  yksi kautta aikojen upeimmista viisuistamme... ja seuraavina voisivat tulla voittokappaleen jälkeen Cumulus (tämä tuo herkästi mieleen seuraavan vuoden Itävallan kappaleen) ja aina yhtä sympaattinen Lasse Mårtensson. Ja Liisi Tuutin raikas esitys jossa on myöskin upea sovitus... vähiten ehkä miellytti ranskalaisvalssin makuinen Ei koskaan. :joojoo:

1.Uinu poikani.... 5 pist.
2.Tie uuteen päivään (tai Tie unten paevaan, kuten eräs saksalaislehti kirjoitti) 5 pist.
3.Rajan taa 4.5 pist.
4.Talvilintu 4.5 pist.

6.Uusi viikko 4 p.
7.Pilvilaulu 3.5 p.
8.1/1.000 000 000 eli Yksi miljoonaasta - onko kyseessä miehen siittiöiden kilpailu... ! 3.5 p-
Ei koskaan 3.5 p,

arvojärjestys... tosi vaikeaa kun taso on näinkin hyvä... !

pisteiden laskun aikaan Jukka Kuoppamäki kuuli väärin pisteensä (tai kovimman kilpailijansa) ja luuli jo hetken voittaneensa koko kisat, hämmentynyt hymykin tuli kasvoille kunnes... pettymys iski ja hänen kätensä laskeutui koskettelemaan kitaran kaulaa... katse alas vaipuneena.



Voi, -70 luku oli musiikin kulta-aikaa... -60 ja -70 luku ja vähän -80 lukukin... vrt.nykyajan karsintojamme joista yksikään laulu ei yllä edes 3:een tähteen ... minulla...!

nohh näin se vaan menee...

jk. tarkoitin siis 1-2 tähteen... yltävät korkeintaan nämä järkyttävän latteat nykyviisut... kts. edellinen viestini, korjattu....

Avatar
Happy
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 6972
Liittynyt: 10 Marras 2011, 20:58

Re: Euroviisukarsinnat 1971

Viesti Kirjoittaja Happy » 15 Huhti 2018, 18:49

Harmi et näinkin moni biisi on tält vuodelt kateissa :eiei:


:tyhja: :tyhja:

3) Cumulus - Rajan takaa
Ihan symppis mut melko mitäänsanomaton kyl


:tyhja: :tyhja: :tyhja:

2) Markku Aro & Koivistolaiset - Tie uuteen päivään
Ihan jees kokoonpano Suomen edustajaksi :peukku:
Esikatseluvideo tästä on kyl symppis :joojoo:


:tyhja: :tyhja: :tyhja: :tyhja:

1) Jukka Kuoppamäki - Uinu Poikani Vain
Tää dramattisuus ja tunnelma tässä on tosi jees :peukku:
Jukal on myös hyvä tunneskaaloja herättävä lauluääni :joojoo:

..
Mitallistikolmikon keskiarvo: 3 tähtee :mrgreen:

Miss Fin -71 = Carola
Mr Fin -71 = Jukka Kuoppamäki
On vain yksi velvollisuus – kauneus

romualdo
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 9042
Liittynyt: 23 Helmi 2006, 18:38
Paikkakunta: Kälviä, Keski-pohjanmaa
Viesti:

Re: Vs: Euroviisukarsinnat 1971

Viesti Kirjoittaja romualdo » 15 Huhti 2018, 20:54

romualdo kirjoitti:hyvä suami, rohkiasti erilaista.... ehkä vähän liiankin omapäistä jos aatellaan sitä puolta... eräs parhaita karsintoja...



1. sija minullakin = -uinu poikani vain,  yksi kautta aikojen upeimmista viisuistamme...melko tasaväkinen Markku Aron esityksen kanssa! seuraavina voisivat tulla Kuoppiksen mmmmmmmmmmtavan herkistelyn ja pateettisuuden sekä tuon rennon edustuskappan jäläkehen .....
Cumulus (tämä tuo herkästi mieleen seuraavan vuoden Itävallan kappaleen) ja UPEA Saijonmaan Arja,... aina yhtä sympaattinen Lasse Mårtensson... aijai, muittan kun tämänkin laulun sain ihan kokonaisena äänittää c-kasetill joskus v. -78. ... toivoinko tätä jostain, ehkä Lauantain Toivottomat... Toivotut Levyt siis, ohjelmasta, siis Yle 1 18.05-19.00 ... Ja Liisi Tuutin raikas esitys jossa on myöskin upea sovitus... mua miellytti myös ranskalaisvalssin makuinen Ei koskaan. :joojoo:

päivitys : 16.04. -18


5 pist. :

1.UINU POIKANI VAIN, siis mestariteos wahvalla tekstillä, melodia oli Seikkailija -75 biisin lailla hämmentävän yksioikoinen, siinä tapahtui melodisesti siis melko vähän, c-osa on tietysti satumaisen kaunis... vahva orkesterointi käyrätorvineen, olisi ollut voittoa kärkkymässä vahvasti tämäkin... 4-8 ensimmäisen joukossa...

2.TIE UUTEEN PÄIVÄÄN - hyvin wahwa, tulkaa mukaan kaikki - tyylinen riemullinen ja mukaansatempaava, - hämmentävän vahva a- osa, soinnutukset,melodiankuljetukset ym. kaikki aivan maailman huippuluokkaa eli siis RaunoLehtistä.

3.RAJAN TAA, neuvostoliitostako kertoi tämäkin, tuosta monien luulemasta ihannemaasta jossa kustaan tai siis joskus virtsattiin hunajaa ja... kaikilla oli niin hhjyvä olla...
paljosta olisi toki meilläkin ollut oppimista sieltä... varsinkin meidän länsisuomalaisten... minun henkilöhistorian tuntevat tietävät mitä tarkoitan... suunnilleen? sympaattinen Cumulus oli tuolloin vahvimpia vientituotteitamme aina Höstvisaan asti ja sen omakseen otti myös länsinaapurimmekin.


4.TALVILINTU, vetoaa tietysti minuun luontotematiikallaan ja ... noh, tiedättehän... Love Records teki -70-luvulla hyvinkin mielenkiintoista ja tasokasta taidetta.



4 pist. :


5.EI KOSKAAN, viehättävä valssi... Ranisen vahvaa osaamista. Aake Kallialan versio - noh, se on ainakin levytetty - hänen avullaan. ? !

6.UUSI VIIKKO, viehättävä Jim Pembroken sävellys, jota itsekkin olen välillä lauleskellut, sen tarttuvuuden ja melodisen haastavuuden takia.

3.5 pist. :

LEIJ.. PILVILAULU, joo, tulee mieleen Hippiaate, vapaa seksi ja humalluttavat ruohot... mutta yksinkertaisen kaunis Lasse - balladi.

3.0 pist. :

YKSI MILJOONASTA - vaatii kuulijaltakin aika paljon... ei mikään finnhits - hitti... jälleen enempi LoveRecordsin tuotetta... sympaattinen.

romualdo
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 9042
Liittynyt: 23 Helmi 2006, 18:38
Paikkakunta: Kälviä, Keski-pohjanmaa
Viesti:

Re: Euroviisukarsinnat 1971

Viesti Kirjoittaja romualdo » 22 Marras 2018, 18:04

Intro, -71:

"Väärä kaveriko Dubliniin?

...Jukka oli ennakkosuosikki joka jäi toiseksi. Nyt pohditaan menikö valinta kuitenkin vikaan...
...on niin herkullista olla jälkiviisas...

Vexi Salmi:
-...siellähän ei ollut yhtään ISKELMÄÄ.Ne oli kaikki semmosia sointusekamelskoja... levy-yhtiöt olivat kuvioissa vahvasti mukana ja muodostivat kaikennäköisiä klikkejä ja tuputtivat hyviä artisteja pois. - mä pidin eniten J.Kuoppamäen kappaleesta.Mutta Jukka pilasi sen liialla dramaattisuudella. Jos joku Katri-Helena olis laulanut saman kappaleen se olis... Markun menestymiseen D:ssa en usko. Hyvä jos pisteen saa.
M.A.Numminen: -...laulut olivat semmosia erilaisia kuin tähän asti,.siinä mielessä virkistäviä. Tietysti demokratian kannalta epämiellyttävää ettei kaikki saa yrittää. ...parhaat kappaleet sai vähiten pinnoja... miksi kaikki oli sovitettu sellaiselle hillittömälle big bandille... Jukka pilasi esityksensä sillä käsien heilutuksella ja turhalla teatraalisuudella.
Lea Laven: Jukan olisi pitänyt olla ykkönen... se poikkes muista niin paljon... kutsukilpailu on typerä ajatus... Markku Aron esitys oli niin perinteellisen suomalaiskansallinen että se ei takuulla menesty muualla.

Chrisse Johansson: ...olin niiden kisojen aikaan lasareetissa ja mä VAADIN että mut kärrätään vaikka sängyssä niitä kisoja katsomaan... olin kisoja katsoessani jo valmis lähettämään Jukalle onnittelusähkeen ja niin oli kaikki muutkin akat,jotka siellä pääsi sitä katsomaan... Aronkin laulama menettelee jos noin kaupallisesti asiaa ajattelee... Markku ei ole persoonallisuus.Euroopassa on tuhat ja sata samanlaista kaveria. Jukan esitystä pilasi ylipateettisuus. Ja laulajana niistä oli Carola ehdottomasti paras."


:heh: Romuna vaan sanon minäkin että voi noita "asiantuntijoita..."

Avatar
TomppaJr
Viestintäassistentti
Viestintäassistentti
Viestit: 24165
Liittynyt: 05 Huhti 2010, 11:42
Paikkakunta: Helsinki

Re: Euroviisukarsinnat 1971

Viesti Kirjoittaja TomppaJr » 10 Huhti 2020, 22:34

Jee, ensimmäinen suomityrkkyperversio. :uujee: Muuten aika sietämätöntä. :heh:

🇫🇮 🇫🇮 🇫🇮 🇫🇮 🇫🇮

1. Cumulus - Rajan takaa (4,9)

🇫🇮 🇫🇮 🇫🇮

2. Liisa Tuutti - Uusi viikko (2,8)
3. Pepe Willberg - 1:1 000 000 (Yksi miljoonaan) (2,5)

🇫🇮 🇫🇮

4. Aarno Raninen & Carola - Ei koskaan (2,2)
5. Arja Saijonmaa - Talvilintu (1,6)
6. Lasse Mårtenson - Pilvilaulu (1,5)

🇫🇮

7. Jukka Kuoppamäki - Uinu poikani vain (1,2)
8. Markku Aro & Koivistolaiset - Tie uuteen päivään (1,0)
”Onkohan tämä rakennus joku vanha sikala?”
”Se on Etu-Töölön lukio...”

Vastaa Viestiin