Euroviisukarsinnat 1964

Viisuvuosikerrat 1956–2023
Avatar
lharju
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 6199
Liittynyt: 27 Marras 2003, 22:46
Paikkakunta: Helsinki

Euroviisukarsinnat 1964

Viesti Kirjoittaja lharju »

Edellisvuoden jumbosijan takia monet suomalaiset toivoivat, että Suomen euroviisuedustaja voitaisiin valita postikorttiäänestyksellä. Kaikkein lopullisinta valintaa kansa ei saanut vielä tehdä, mutta valtaa oli hieman lisätty. Suomalaiset saivat äänestää radiossa lähetetystä semifinaalista suosikkejaan ja kuusi parasta laulua pääsivät televisioitavaan finaalikarsintaan, joka kantoi nimeä Kohti Kööpenhaminaa. Lopullisen valinnan tekivät kymmenen kaupunkiraatia, jotka koostuivat vain maallikoista, sekä Pohjola-raati, jossa työskenteli musiikin ammattilaisia kaikista Pohjoismaista. Karsinnan voittaisi se sävelmä, joka olisi molempien suosikki. Eriävän mielipiteen sattuessa Yleisradion ja säveltäjien puolueettomista edustajista muodostunut kolmas raati olisi päättänyt kumman ehdotus olisi ollut parempi.

Vuoden 1964 karsintaan tehtiin myös muutamia muutoksia, joita ei ollut ennen yritetty. Nämä olivat ensimmäiset kutsukilpailuna järjestetyt karsinnat: Yle oli lähettänyt kymmenelle säveltäjälle kutsut, joiden toivottiin lähettävän kilpailuun kaksi sävelmää. Ammattilaisraati valitsi sitten jokaiselta säveltäjältä paremman laulun. Myös edellisvuoden solistifiaskosta oli opittu ja tällä kertaa säveltäjät saivat itse valita solistin laululleen.

Suomalaiset elivät kovinta tangobuumia, eikä ole ihme, että kansan ylivoimainen suosikki alkukarsinnassa oli Toivo Kärjen säveltämä ja Taisto Tammen esittämä Rakkauden rikkaus, joka kuuluu nykyään itseoikeutetusti ikivihreiden suomalaisten tangojen joukkoon. Alueraadit jättivät kuitenkin laulun vasta viidenneksi 21 pisteellä kun taas voittaja Lasse Mårtenson sai huikeat 403 pistettä. Toiseksi tulleen Kai Lindin pistesaalis jäi 235 pisteeseen. Laiskotellen oli myös Pohjola-raadin suosikki, joten valinta oli yksimielisen selkeä. Vaikka kansan ykkössuosikki ei voittanutkaan, niin silti Lasse Mårtensonin voitto otettiin iloisin mielin vastaan ja laulusta tuli välittömästi ikivihreä.

Arvostele vuoden karsintakappaleet arvosanoilla 1-5. Kaikille lauluille ei tarvitse antaa pisteitä, tuloksissa ratkaisee laulun keskiarvotulos. Anna äänesi viimeistään 31.12.2005. Kopioi allaoleva lista ja lisää arvosana lihavoituna perään. Puolikkaita ääniä saa myös antaa.

1. Kai Lind - Satelliitti kahdelle
2. Irmeli Mäkelä - Kerran viel'
3. Lasse Mårtenson - Laiskotellen
4. Heikki Aarva - Toisen kerran
5. Pirkko Mannola - Bzzz bzzz bzzz
6. Taisto Tammi - Rakkauden rikkaus

ALKUKARSINNASSA:
7. Erkki Liikanen - Pianonsoittaja
8. Iris Rautio - Tulen jälkeen
9. Vieno Kekkonen - Tango keittiössä
10. Stig Fransman - Unen ihme

[img]http://www.yle.fi/elavaarkisto/kuvat/ar ... 1pieni.jpg[/img]
Viimeksi muokannut Roope, 10 Syys 2007, 16:29. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Jos joskus elämänsä voisi vaihtaa unelmaan.
E troco a minha vida por um dia de ilusão.

Avatar
Roope
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 18474
Liittynyt: 02 Joulu 2003, 19:08
Paikkakunta: Tampere

Euroviisukarsinnat 1964

Viesti Kirjoittaja Roope »

1. Kai Lind - Satelliitti kahdelle 1
2. Irmeli Mäkelä - Kerran viel'
3. Lasse Mårtenson - Laiskotellen 2
4. Heikki Aarva - Toisen kerran
5. Pirkko Mannola - Bzzz bzzz bzzz 3
6. Taisto Tammi - Rakkauden rikkaus 5

ALKUKARSINNASSA:
7. Erkki Liikanen - Pianonsoittaja
8. Iris Rautio - Tulen jälkeen 1
9. Vieno Kekkonen - Tango keittiössä 4
10. Stig Fransman - Unen ihme

Avatar
tonywerner
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 28218
Liittynyt: 29 Loka 2004, 07:36
Paikkakunta: Riihimäki

Re: Euroviisukarsinnat 1964

Viesti Kirjoittaja tonywerner »

1. Kai Lind - Satelliitti kahdelle 2½
Futuristinen iskelmä :mrgreen: Hauska ja harmiton, mutta vähän tyhjänpäiväinen.
2. Irmeli Mäkelä - Kerran viel' 1½
Melko tyhjänpäiväinen iskelmä tämäkin.
3. Lasse Mårtenson - Laiskotellen 3½
Ihan svengaavaa big band-meininkiä, mutta Lasse ei ole koskaan kuulunut suosikkisolisteihini.
4. Heikki Aarva - Toisen kerran 3
Tässä on jotain sympaattista, vaikka Heikki itsekään ei arvosta tätä kovin korkealle. Televisiolähetyksestä hän ei muista juuri mitään, koska kuulemma jännitti niin kovin. Heikin musikaalinen äiti oli kauhuissaan, että "mitä roskaa sinä laulat julkisesti!" 3½
5. Pirkko Mannola - Bzzz bzzz bzzz 3½
Tämä on kuin Tipitii, mutta sirkuttavan pikkulinnun tilalla on inisevä kärpänen.
6. Taisto Tammi - Rakkauden rikkaus
Perustango - ei mikään iki-ihmeellinen iki-vihreä mielestäni. 3
ALKUKARSINNASSA:
7. Erkki Liikanen - Pianonsoittaja 3½
Tämän laulun tarinassa on jotain tenhoavaa. Baarissa on aluksi pianisti ja suosion lisääntyessä bändin koko kasvaa (samalla kasvaa myös orkesterin osuus sovituksessa). Sitten menestyshuuma menee ohi ja samalla kappaleen sovitus kutistuu takaisin pelkkään pianosäestykseen. Kiva idea.
8. Iris Rautio - Tulen jälkeen 1
Aika kammottava tulkinta helposti unohdettavasta sävelmästä.
9. Vieno Kekkonen - Tango keittiössä 3
Hauska tarina tässäkin. Sanallista ilotulitusta kotirouvan askareista. Pelkkään suomenkieliseen tekstiin ei kuitenkaan kannata kansainvälisessä laulukilpailussa tuijottaa.
10. Stig Fransman - Unen ihme 1
Kyllä ne unen ihmeet alkavat tulla mieleen, kun tätä tuutulaulua kuuntelee. Eipä uskoisi Jorma Panulan sävelmäksi.

Katsotaanpa minkälainen siitä Pirkon laulun nimestä nyt sitten tulee. :rofl:
If you love someone, follow your heart
Cause love comes once, if you're lucky enough

Avatar
TipiBi
Lotraaja
Lotraaja
Viestit: 401
Liittynyt: 07 Helmi 2004, 13:14
Paikkakunta: Lapponia

Euroviisukarsinnat 1964

Viesti Kirjoittaja TipiBi »

1. Kai Lind - Satelliitti kahdelle 1p
2. Irmeli Mäkelä - Kerran viel' 1p
3. Lasse Mårtenson - Laiskotellen 4p
4. Heikki Aarva - Toisen kerran 2½p täähän olis voinut olla pikku hitti Olavi Virran esittämänä!
5. Pirkko Mannola - Bzzz bzzz bzzz 3½p
6. Taisto Tammi - Rakkauden rikkaus 3p

ALKUKARSINNASSA:
7. Erkki Liikanen - Pianonsoittaja ½p
8. Iris Rautio - Tulen jälkeen 4p (Kaikki Raution tulkinnat on makaabereja - just siks niitä haluaa kuulla!)
9. Vieno Kekkonen - Tango keittiössä 2p
10. Stig Fransman - Unen ihme -
Viimeksi muokannut TipiBi, 22 Joulu 2005, 17:24. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
~o0Ö0o~o0Ö0o~o0Ö0o~o0Ö0o~o0Ö0o~o0Ö0o~o0Ö0o~o0Ö0o~o0Ö0o~
One-two-three - eikä muuta.

Avatar
TipiBi
Lotraaja
Lotraaja
Viestit: 401
Liittynyt: 07 Helmi 2004, 13:14
Paikkakunta: Lapponia

Euroviisukarsinnat 1964

Viesti Kirjoittaja TipiBi »

Aika lysti tuo koneen kooditulkinta Pirkon pirteästä kimalaisbiisistä! :rofl:
~o0Ö0o~o0Ö0o~o0Ö0o~o0Ö0o~o0Ö0o~o0Ö0o~o0Ö0o~o0Ö0o~o0Ö0o~
One-two-three - eikä muuta.

Avatar
MuzaMaza
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 25778
Liittynyt: 26 Marras 2003, 15:21
Paikkakunta: Lieksa

Euroviisukarsinnat 1964

Viesti Kirjoittaja MuzaMaza »

1. Kai Lind - Satelliitti kahdelle 2
2. Irmeli Mäkelä - Kerran viel' 2
3. Lasse Mårtenson - Laiskotellen 3,5
4. Heikki Aarva - Toisen kerran 2
5. Pirkko Mannola - Bzzz bzzz bzzz 3
6. Taisto Tammi - Rakkauden rikkaus 3,5

ALKUKARSINNASSA:
7. Erkki Liikanen - Pianonsoittaja 2
8. Iris Rautio - Tulen jälkeen 2,5
9. Vieno Kekkonen - Tango keittiössä 3
10. Stig Fransman - Unen ihme ????

AntSa
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 13262
Liittynyt: 14 Marras 2003, 13:02
Paikkakunta: Kouvola

Euroviisukarsinnat 1964

Viesti Kirjoittaja AntSa »

1 SATELLIITTI KAHDELLE 1,5

2 KERRAN VIEL 2

3 LAISKOTELLEN 3

4 TOISEN KERRAN 1,5

5 BZZZ BZZZ BZZZ 3,5 :rofl:

6 RAKKAUDEN RIKKAUS 3,5

7 PIANONSOITTAJA 2

8 TULEN JÄLKEEN 4,5!!!! <3

9 TANGO KEITTIÖSSÄ 2,5

10 UNEN IHME... Näkemäti/kokemati..
"Kunnon uni on tae mukavalle huomiselle." -Leena-

Avatar
Huilumies
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 5349
Liittynyt: 09 Helmi 2004, 15:20
Paikkakunta: Vantaa

Euroviisukarsinnat 1964

Viesti Kirjoittaja Huilumies »

Ehdotus! Voisiko karsintojen 1961-64 äänestyksen päättymisaikaa lykätä vaikka kuukausi tai pari eteenpäin, niin ne saisivat ainakin yhden äänestäjän lisää? Ei ole hallussa kappaleita, mutta tiedän eräitä joilla ne olla voisi...
On siinä hiiltyvä ilta, auringon rusko
Parempien päivien sammumaton usko
On syksyn kuolevaa ruskaa, on elämä tuskaa
Sen huiluni soi...

Avatar
lharju
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 6199
Liittynyt: 27 Marras 2003, 22:46
Paikkakunta: Helsinki

Euroviisukarsinnat 1964

Viesti Kirjoittaja lharju »

Koska kenelläkään tuskin on mitään edellistä ehdotusta vastaan, niin ehdotan että Huilari (ja myös mahdollisesti jotkut muutkin ;) ) yrittävät pisteyttää laulut mahdollisimmat nopeasti, niin julistetaan sitten "viralliset" tulokset 1961-1964 vähän myöhemmin.
Jos joskus elämänsä voisi vaihtaa unelmaan.
E troco a minha vida por um dia de ilusão.

Avatar
Huilumies
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 5349
Liittynyt: 09 Helmi 2004, 15:20
Paikkakunta: Vantaa

Euroviisukarsinnat 1964

Viesti Kirjoittaja Huilumies »

Finaalissa:
1. Kai Lind - Satelliitti kahdelle 3,5
2. Irmeli Mäkelä - Kerran viel' 3
3. Lasse Mårtenson - Laiskotellen 4,5
4. Heikki Aarva - Toisen kerran 3
5. Pirkko Mannola - Bz zz bz zz bz zz 3,5 (pakko pilkkoa nimi ettei tule kuorsaajaa lol )
6. Taisto Tammi - Rakkauden rikkaus 2,5

Alkukarsinnassa:
7. Erkki Liikanen - Pianonsoittaja 2 (ei läheskään yhtä loistava kuin 2 muuta ”soitin+henkilö -yhdyssana” –biisiä… eli Huilumies ja Viulu-ukko ;) )
8. Iris Rautio - Tulen jälkeen 3
9. Vieno Kekkonen - Tango keittiössä 4
10. Stig Fransman - Unen ihme 2

Karsiutuneiden kärki:
1. Tango keittiössä. :rofl: Ikinä en ole nauranut näin paljon suomalaista karsintakappaletta kuunnellessani :mrgreen: Mainiot sanat lol Suuri vääryys ettei päässyt finaaliin! :(
2. Satelliitti kahdelle. ”Kiva ja jatsahtava” satelliittitarina!
3. Bzz z bzz z bzz z. Kaikenlaisia nimiä sitä keksitään biisille :mrgreen: mutta onpa letkeää ;)
4. Tulen jälkeen. Aika melodinen ja tunnelmallinen slowfox kuvaavine sanoineen, ei tosin ihan mitaleille yllä.
5. Toisen kerran. Tammen biisiä hiukan svengaavampi, syvä suomalainen tunnelma.
On siinä hiiltyvä ilta, auringon rusko
Parempien päivien sammumaton usko
On syksyn kuolevaa ruskaa, on elämä tuskaa
Sen huiluni soi...

Avatar
lharju
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 6199
Liittynyt: 27 Marras 2003, 22:46
Paikkakunta: Helsinki

Euroviisukarsinnat 1964

Viesti Kirjoittaja lharju »

TULOKSET

Niinhän siinä rakkaat ystävät kävi, että tätäkään karsintakilpailua ei voittanut varsinainen voittaja, vaan myös vuonna 1964 kuppilalaisten maku oli samanlainen kuin Suomen kansalla. Lasse Mårtenson ja Taisto Tammi saivat täsmälleen saman keskiarvotuloksen, mutta Toivo Kärjen sävellyksellä Rakkauden rikkaus paras arvosana oli 5 kun taas Lassen sävellyksellä se oli 4½.

1. 6 Taisto Tammi - Rakkauden rikkaus 3,42
2. 3 Lasse Mårtenson - Laiskotellen 3,42
3. 5 Pirkko Mannola - Bzzz bzzz bzzz 3,33
4. 8 Iris Rautio - Tulen jälkeen 3,20
5. 9 Vieno Kekkonen - Tango keittiössä 3,08
6. 4 Heikki Aarva - Toisen kerran 2,40
7. 7 Erkki Liikanen - Pianonsoittaja 2,10
8. 1 Kai Lind - Satelliitti kahdelle 1,92
9. 2 Irmeli Mäkelä - Kerran viel' 1,90
10. 10 Stig Fransman - Unen ihme 1,50

Mut voisin kantaa sinut tähtien luo
voin onnen antaa jota ei raha suo
Nyt rakkauden jos kanssain jaat
niin kaiken saat - kai tahdot sen
Jos joskus elämänsä voisi vaihtaa unelmaan.
E troco a minha vida por um dia de ilusão.

Avatar
Ate
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 3480
Liittynyt: 15 Marras 2004, 20:35
Paikkakunta: Tampere

Vs: Euroviisukarsinnat 1964

Viesti Kirjoittaja Ate »

ENNEN EUROVISIOTA
APU N:o 7      15.2.1964
Kirj. Sirpa Kuoppamäki


Eurovision laulukilpailun aika on jälleen käsillä. Kotimainen karsinta saadaan päätökseen jo tämän viikon lauantaina, 15. helmikuuta.
Maaliskuun alussa järjestetään Tukholmassa pohjoismainen finaali, jossa esitetään Tanskan, Norjan, Islannin ja Suomen kolme parasta sävelmää. Ruotsi ei tänä vuonna osallistu Eurovisio-kilpailuun.
Maaliskuun 21. päivänä pidettävän loppukilpailun näyttämönä on tällä kertaa Kööpenhamina. Kilpailu välitetään sekä Yleisradion että Suomen television kautta suorana lähetyksenä.

Kilpailukappaleiden valinnasta ja valintatavasta riittää luonnollisesti erilaisia mielipiteitä. Meillä Suomessa kokeiltiin tänä vuonna uutta tapaa, kymmeneltä säveltäjältä, kaikki edellisten vuosien parhaiten sijoittuneita, tilattiin kaksi sävelmää joista Yleisradion edustajat valitsivat toisen.

Hyvä näin, mutta sen jälkeen mentiinkin pahasti vikaan. Seuraava puheenvuoro annettiin yleisölle, joka sai äänestää yhtä kappaletta, siis kukin mielestään parasta. Neljä vähiten ääniä saanutta putosi pois jatkosta. Ja tietenkin, tietenkin siinä putosi jotain hienoa mukana.

Ylivoimaisen voiton peri Toivo Kärjen säveltämä tango, oikea suomalaiskansallinen iskelmä. Kappale sinänsä on kovasti kaunis ja rytmikäs niin kuin pitääkin - mutta tango. Vaikka sävellys sinänsä olisi kuinka miellyttävä, ei se missään tapauksessa ole Eurovisio-kappale. Kauneudestaan huolimatta se hukkuu hiljaisesti jonkun keskieurooppalaisen loistokkaaseen ja erikoisuudellaan tehoavaan suoritukseen. Ja toiseksi: miksi ihmeessä esittäjäksi on valittu juuri Taisto Tammi. Esittäjä vie kyllä Toivo Kärjeltä monta pistettä. Ja kuitenkin on olemassa esimerkiksi Olavi Virta.

Vähintään yhtä katkeria kyyneliä vuodatin yhden hävinneen kappaleen puolesta, nimittäin Jorma Panulan säveltämän 'Unen ihmeen'. Kun kerrankin sattuu kilpailuun mukaan todella hieno kappale niin siitäpä ei sitten kaikkivoipa suuri yleisö pidäkään.  Ja pudottaa kylmästi pois jatkosta. Mutta me olemme jääräpäitä, me suomalaiset, ja jos 'emme tykkää niin emme tykkää' hitaista valsseista, olivatpa ne sitten minkälaisia tahansa.

Ja kuitenkin - 'Unen ihme' on todella kaunis. Stig Fransmanin tulkinta on ilo korvalle, mutta ei tehonnut äänestäjiin. Pelkästä myötätunnosta annan Stig Fransmanille ihan ilmaisen vihjeen: huutakaa vähän välillä, sulkekaa silmät ja keikuttakaa kehoanne niin kyllä varmaan ääniä tulee seuraavalla kerralla. Ei sillä mitään väliä ole, miltä laulu kuulostaa kunhan se kuuluu.

Muut kilpailusta pudonneet kappaleet eivät sitten mitenkään sydäntä riipaisekaan, harmittaa vain kun Iris Raution kyvyt jäävät tärkeässä paikassa käyttämättä.

Suurimmat menestymisen mahdollisuudet kansainvälisissä kilpailuissa olisi varmaan Lasse Mårtensonin säveltämällä ja esittämällä kappaleella 'Laiskotellen'. Siinä on ehdottomasti 'sitä jotakin', eikä ihan vähän olekaan. Hauska, kissamaisen notkea ja liikkuva melodia - raukean tuntuinen mutta ei veltto. Lasse Mårtenson tosiaan tuntee tyyppinsä, koko sävellys on hänelle mittojen mukaan tehty, sopii tarkalleen.

Mukavaa kuultavaa on myös Kari Tuomisaaren 'Bzzz Bzzz Bzzz'. Tuomisaari tuntuu kovasti suosivan sellaisia kappaleen nimiä jotka eivät merkitse juuri mitään, tai merkitsevät kaikilla kielillä samaa. Hyvä ajatus nimenomaan Eurovisio-kappaleitten nimiksi. On vain vähän ikävää, ettei Pirkko Mannola tahdo saada suustaan näin kummallista kirjainyhdistelmää, parissa kohdassa ei kuulu paljon muuta kuin pihinää. Hauska juttu joka tapauksessa.

Irmeli Mäkelä esittää oman kappaleensa, Börje Sundgrenin viehkeän valssisävelmän, varmasti ja taitavasti - naisellisella, hyvin suloisella äänellä. Koko kappaleesta jää mieleen pehmeä ja elävä kuva. Sävellys sinänsä ei kuitenkaan ainakaan erikoisuudella hätkähdytä, siinä on samat hyvät ominaisuudet kuin Sundgrenin 'Muistojeni laulussa' - kaunis, hempeä, miellyttävä. Ja samat ovat huonotkin.

Kaarlo Kaartisen sävellys on 'Satelliitti kahdelle' ja esittäjä Kai Lind. Alkupuoli tuntui kovasti lupaavalta, mutta sitten tuli lysähdys. Jonkin aikaa jaksoi kappaleen jäntevyys ja puolijazzahtava sävy pitää kuulijaa vireillä - ei vain valitettavasti loppuun asti. Kai Lind kyllä suoriutuu tehtävästä kaikella kunnialla.

Heikki Aarvan laulu tuntuu kovin vakavalta. Hän esittää kappaleensa 'Toisen kerran' - jonka säveltäjä on Erkki Rahkola - kummalisen vanhahtavan sävyisesti ja totisesti. Muuta ei kappaleesta jäänyt mieleen kuin että se olisi Tapio Rautavaaran tulkitsemana saattanut olla oikein mukavaa ajanvietemusiikkia.

Lauantaina sitten ratkeaa lopullisesti edustuskappaleemme Eurovision Laulukilpailussa.
Järkevä uudistus on tehty lopullisen vaalin järjestelyissä. Tänä vuonna on raateja näet kaksi, maallikkoraati ja asiantuntijat, joilla on yhtä paljon valtaa kummallakin. Maallikot eli 'Suuri raati' on koottu kymmenellä eri paikkakunnalla olevista kymmenen hengen arvostelulautakunnista, jotka puhelimitse ilmoittavat studioon äänestystensä tulokset.
'Pohjola-raadissa' istuu edustaja jokaisesta Pohjoismaasta, varmoja ja alansa tuntevia hahmoja joista jokainen työskentelee oman maansa radion tai television viihdemusiikkiosastolla. Suomen edustaja asiantuntijaraadissa on Erkki Melakoski.

Mikäli raadit kuitenkaan eivät ole yksimielisiä voittajakappaleesta, suorittaa lopullisen valinnan Yleisradion arvostelulautakunta.
Tässä vaiheessa on päätösvalta siis selvät asiantuntijoilla, onneksi. Mutta 'Unen ihmeen' menetimme.
"Kyllä Suomen luonto on sitten kaunis. Varsinkin, kun se palaa."
-Miik-

AntSa
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 13262
Liittynyt: 14 Marras 2003, 13:02
Paikkakunta: Kouvola

Vs: Euroviisukarsinnat 1964

Viesti Kirjoittaja AntSa »

Oi mitä arkistojen aarteheita ATEn kaapeista löytyikään!?!!  :tapu:  KIITOKSIA kovasti.  :hali:
"Kunnon uni on tae mukavalle huomiselle." -Leena-

Avatar
Ate
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 3480
Liittynyt: 15 Marras 2004, 20:35
Paikkakunta: Tampere

Vs: Euroviisukarsinnat 1964

Viesti Kirjoittaja Ate »

Toivottavasti ei vaan kovin paljon oo kirjoitusvirheitä :puna:
Vielä olis ainakin juttu 'Tipitii ja Marion Rung Luxemburgissa - Suuri värikuvareportaasi'
Laitan senkin esille, kunhan ehdin :peukku:
"Kyllä Suomen luonto on sitten kaunis. Varsinkin, kun se palaa."
-Miik-

Avatar
Wilson
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 6663
Liittynyt: 17 Syys 2005, 16:12
Paikkakunta: Pietarsaari

Re: Euroviisukarsinnat 1964

Viesti Kirjoittaja Wilson »

Voi kiitoksia ATE tästä… :peukku:..tämä on mielenkiintoista lukea. 

romualdo
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 11526
Liittynyt: 23 Helmi 2006, 18:38
Paikkakunta: Kälviä, Keski-pohjanmaa
Viesti:

Re: Euroviisukarsinnat 1964

Viesti Kirjoittaja romualdo »

EI HITTO VIE MITTTÄÄÄN JÄRJESTYSNUMEROITA TÄHÄNKÄÄN... ! NIIN hyvä taso tänäki..tuonakin vuonna... siis tänäkin... .


5 pist. =
.kerran viel
.rakkauen rikkaus
.laiskotellen
.bzz bzz bzz (ensimmäisiä lauluja jonka sain lauantain toivotuista ite toivomana) toella suloinen kappale kaikkine mainioine sovituksilline jippoineen... taustaäänineen... jopa kärpäslätkän ääntä matkittu... :tapu:

4 pist. =
tämän LOISTAVAN kärkiryhmän jälkeen on ehkä syytä pitää pientä hajurakoa...?
5.tulen jälkeen
6.keittiötango (hauska teksti tosiaankin, tyylikäs tanko.) NOH TÄMÄKIN VOISI OLLA TUOLLA NELJÄN ENSIMMÄISEN JOUKOSSA! hitttooh!
6.pianon soittaja (hyvä huomio wörneriltäkin, mainio sovitus... tämäkin tuonne neljän joukkoon! .... TASAVÄKINEN KISA KUN EI MAHTUNUT MIHINKÄÄN VÄLIIN! :ihana: :mrgreen: :heh:



3 pist. =
ja taasko rakoa... no ok, ihan syystäkin...
7.satelliitti kahdelle



2 pist. =
8.unen ihme


1 pist. =
9.toisen kerran (kumman jäyhä tulkinta...) :mitvit: siis, joo Karjalan poika, lauloi turhan tönkösti, vrt. hänen menestyskappaleeseensa Tuulella ei ole Ystävää !
Viimeksi muokannut romualdo, 29 Maalis 2018, 11:30. Yhteensä muokattu 2 kertaa.

Avatar
Roope
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 18474
Liittynyt: 02 Joulu 2003, 19:08
Paikkakunta: Tampere

Re: Euroviisukarsinnat 1964

Viesti Kirjoittaja Roope »

Etusivulla juttua tänään Suomen vuoden 1964 karsinnoista :lukee:

http://www.viisukuppila.fi/muistathan-s ... nnat-1964/

Kuva


Avatar
jee euroviisut
Press
Press
Viestit: 19791
Liittynyt: 09 Helmi 2009, 16:20
Paikkakunta: Espoo
Viesti:

Re: Euroviisukarsinnat 1964

Viesti Kirjoittaja jee euroviisut »

Puutteellinen karsintojen minipuntari:

Taisto Tammi - Rakkauden rikkaus *** - Varsin miellyttävää tangoa :joojoo:
Lasse Mårtenson - Laiskotellen **+ - Aika tylsä, mutta jotain lupsakkuutta, siitä tuo plussa

Harmi, että näin harvoja näin vanhoista Suomen karsintakappaleista löytyy enää mistään. :roll:

Avatar
ESC93
Siivooja
Siivooja
Viestit: 16189
Liittynyt: 26 Maalis 2010, 15:35
Paikkakunta: Järvenpää / ex-Nastola
Viesti:

Re: Euroviisukarsinnat 1964

Viesti Kirjoittaja ESC93 »

:suomi: :suomi: :suomi: :suomi:
1. Pirkko Mannola - Bzzz bzzz bzzz
2. Kai Lind - Satelliitti kahdelle

:suomi: :suomi: :suomi:
3. Vieno Kekkonen - Tango keittiössä
4. Erkki Liikanen - Pianonsoittaja

:suomi: :suomi:
5. Irmeli Mäkelä - Kerran viel'
6. Lasse Mårtenson - Laiskotellen
7. Iris Rautio - Tulen jälkeen
8. Taisto Tammi - Rakkauden rikkaus

???
Heikki Aarva - Toisen kerran
Stig Fransman - Unen ihme
Kur protestojmë e nga dremitja kolektive zgjohemi
Ne përsërisim, përsërisim, përsërisim

Avatar
1sapappa P1ngv11n1
Siemailija
Siemailija
Viestit: 168
Liittynyt: 30 Joulu 2014, 18:34

Re: Euroviisukarsinnat 1964

Viesti Kirjoittaja 1sapappa P1ngv11n1 »

.
Viimeksi muokannut 1sapappa P1ngv11n1, 25 Kesä 2020, 11:09. Yhteensä muokattu 1 kertaa.

Avatar
fishy
Laulaa viisuja
Laulaa viisuja
Viestit: 276
Liittynyt: 01 Tammi 2015, 20:49

Re: Euroviisukarsinnat 1964

Viesti Kirjoittaja fishy »

:suomi: :suomi: :suomi: :suomi: :suomi:
:sorivaan:

:suomi: :suomi: :suomi: :suomi:
1. Lasse Mårtenson - Laiskotellen
2. Kai Lind - Satelliitti kahdelle
3. Iris Rautio - Tulen jälkeen

:suomi: :suomi: :suomi:
4. Vieno Kekkonen - Tango keittiössä

:suomi: :suomi:
5. Erkki Liikanen - Pianonsoittaja
6. Irmeli Mäkelä - Kerran viel'
7. Heikki Aarva - Toisen kerran
8. Pirkko Mannola - Bzzz bzzz bzzz
9. Taisto Tammi - Rakkauden rikkaus

:suomi:
:sorivaan:

???
Stig Fransman - Unen ihme

Avatar
Happy
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 16939
Liittynyt: 10 Marras 2011, 20:58

Re: Euroviisukarsinnat 1964

Viesti Kirjoittaja Happy »

Arvostelussa jälleen vain finalistit :joojoo:

1) Pirkko Mannola - Bzzz bzzz bzzz ***
Tää oli kyl ajan hermoilla.. miten ihmeessä raadit jättivät tämän valitsematta..
Siis biisihän on ärsyttävä, mut silti tosi nerokaasti jää päähän soimaan :joojoo:
Pirkko Mannola oli myös 60luvulla tosi söpö ja varma esiintyjä.. koko paketti olis ollut tarjolla viisuvoittoa varten!

2) Kai Lind - Sateellitti kahdelle ***
Aika erikoinen, mut pidän kyl Kain äänenvaihteluista tässä :peukku:
Täs on kyl jotain samaa hypnoottista kuin inhoamassani Mikk Pedajan Seisissä.. tosin tästä pidän enemmän :heh:
Ahkerasti kyl Kai yritti viisuihin.. harmi ettei saanut koskaan mahdollisuutta :lohduton:

3) Taisto Tammi - Rakkauden rikkaus **
Haikeeta ja nättii, tosi supisuomalainen biisi joka menee helposti taustamusiikkina.

4) Irmeli Mäkelä - Kerran viel` **
Todella mitäänsanomaton biisi mut täs on kyl tosi nerokkaat taustat!

5) Lasse Mårtenson - Laiskotellen **
Lassen laulutupa kyl sopii tähän biisin nimeen todella hyvin..
En oo koskan oikeen ymmärtänyt tämän päälle.. toki tässä on hyvät kohtansa mut joku tässä ei vaan sytytä sit yhtään :eiei:

6) Heikki Aarva - Toisen kerran *
Heikin äänestä tulee mieleen Tapio Rautavaarat ja 50-luvun suomihitit.. ei hyvä
Biisikin on tälläistä mitäänsanomatonta jankutusta :eiei:

--
Keskiarvo: 2,16


Miss Fin -64: Pirkko Mannola <3
Mr Fin-64: Kai Lind
Never miss a good chance to shut up.

Avatar
TomppaJr
Koordinaattori
Koordinaattori
Viestit: 36779
Liittynyt: 05 Huhti 2010, 11:42
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

Re: Euroviisukarsinnat 1964

Viesti Kirjoittaja TomppaJr »

Tulen jälkeen jäi todella vaivaamaan mieltä. :uujee: Hieno kappale, miten ei päässyt edustamaan tai edes finaaliin? :draamaa:

🇫🇮 🇫🇮 🇫🇮 🇫🇮

1. Iris Rautio - Tulen jälkeen (4,1)
2. Pirkko Mannola - Bzzz Bzzz Bzzz (3,6)

🇫🇮 🇫🇮 🇫🇮

3. Erkki Liikanen - Pianonsoittaja (3,2)
4. Kai Lind - Satelliitti kahdelle (2,5)

🇫🇮 🇫🇮

5. Lasse Mårtenson - Laiskotellen (2,4)
6. Vieno Kekkonen - Tango keittiössä (2,0)
7. Taisto Tammi - Rakkauden rikkaus (1,7)
8. Stig Fransman - Unen ihme (1,5)

🇫🇮

9. Irmeli Mäkelä - Kerran viel’ (1,2)
10. Heikki Aarva - Toisen kerran (0,9)
Meow cat, please meow back.

Avatar
Samiasd
Pelinhoitaja
Pelinhoitaja
Viestit: 14530
Liittynyt: 19 Tammi 2010, 01:47

Re: Euroviisukarsinnat 1964

Viesti Kirjoittaja Samiasd »

:suomi: Euroviisukarsinnat 1964

KuvaKuvaKuva
1. Kai Lind – Satelliitti kahdelle

KuvaKuva
2. Pirkko Mannola – Bzzz Bzzz Bzzz
3. Iris Rautio – Tulen jälkeen
4. Taisto Tammi – Rakkauden rikkaus
5. Lasse Mårtenson – Laiskotellen
6. Vieno Kekkonen – Tango keittiössä
7. Erkki Liikanen – Pianonsoittaja
8. Heikki Aarva – Toisen kerran
9. Irmeli Mäkelä – Kerran viel’

Kuva
10. Stig Fransman – Unen ihme
I will take the fight, I will stay up all night
I'm not running away
Mun jearán áddjás
Chain me to the wall, they cannot break us all
I'm not running away

Avatar
Palikka
Siemailija
Siemailija
Viestit: 133
Liittynyt: 24 Kesä 2020, 11:32
Paikkakunta: Suomen Kaakonkulma

Re: Euroviisukarsinnat 1964

Viesti Kirjoittaja Palikka »

Tässäpä tämän vuoden persoonalliset puntarointini.

*****
1. Lasse Mårtenson - Laiskotellen
Oikea voitti. Taidokkaasti rakennettu kokonaisuus, leppoisa ja oikein mukava. Köpiksen orkesteri pisti aika paljon paremmaksi, kuin suomalainen studiobändi.

****
2. Iris Rautio - Tulen jälkeen
Mukava tyylikäs jazziskelmä, kaunis sanoitus. Säkeistöjen loppuosat muistuttavat erehdyttävän paljon Danseviseä, liekö tarkoituksella?

3. Stig Fransman - Unen ihme
Upea, unenomainen tunnelma on saatu tosiaan tavoitettua niin sävelmässä kuin (etenkin) sovituksessa. Hieno!

4. Taisto Tammi - Rakkauden rikkaus
Komea suomalainen tango! Olisihan tämä ollut hieno vaikka Olavi Virran tulkitsemana lähettää viisuihin.

5. Pirkko Mannola - Bzz bzz bzz
Hauska, viihteellinen ja harmiton iskelmä. Hyvä sovitus nostaa pisteitä.

6. Irmeli Mäkelä - Kerran viel'
Ihana vanha valssi, mukava kuunnella.

7. Vieno Kekkonen - Tango keittiössä
Hupsut sanat, sävelmänä varsin tavanomainen tango.

***
8. Erkki Liikanen - Pianonsoittaja
Mukava musiikkitarina. Sovitusta olisi voinut mielestäni muuttaa vielä kontrastikkaammaksi: alussa ja lopussa pianon ohella vielä minimalistisempaa taustasoitantaa, keskikohdassa kovempaa.

9. Kai Lind - Satelliitti kahdelle
Mielenkiintoinen, muttei täysin omani makuinen.

10. Heikki Aarva - Toisen kerran
Turhan simppeli. Ihmeen jähmeä ja tylsähkö tulkinta.
Viimeksi muokannut Palikka, 22 Kesä 2023, 19:44. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Epäkaupallisuus on toinen nimeni.

Avatar
jee euroviisut
Press
Press
Viestit: 19791
Liittynyt: 09 Helmi 2009, 16:20
Paikkakunta: Espoo
Viesti:

Re: Euroviisukarsinnat 1964

Viesti Kirjoittaja jee euroviisut »

1. Lasse Mårtenson - Laiskotellen ***1/2
2. Pirkko Mannola - Bzzz bzzz bzzz ***+
3. Taisto Tammi - Rakkauden rikkaus ***+
4. Iris Rautio - Tulen jälkeen ***
5. Kai Lind - Satelliitti kahdelle ***-
6. Erkki Liikanen - Pianonsoittaja **1/2
7. Vieno Kekkonen - Tango keittiössä **+
8. Heikki Aarva - Toisen kerran **+
9. Irmeli Mäkelä - Kerran viel' **
10. Stig Fransman - Unen ihme *1/2

Vastaa Viestiin