Euroviisukarsinnat 1981

Viisuvuosikerrat 1956–2018
Avatar
lharju
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 6177
Liittynyt: 27 Marras 2003, 22:46
Paikkakunta: Helsinki

Euroviisukarsinnat 1981

Viesti Kirjoittaja lharju » 20 Joulu 2005, 22:04

Euroviisukarsinnat 1981 lauantaina 21.2.1981; Ylen Studiot, Pasila; Juontaja: Erkki Pohjanheimo

Vuoden 1981 karsinnoissa valittiin kolmen vuoden tauon jälkeen jälleen ainoastaan edustaja Eurovision laulukilpailuihin. Suomen oli tarkoitus vielä osallistua myös Intervision laulukilpailuihin, mutta niitä varten järjestettiin erillinen karsinta. Lopulta Interviisut jäivät kuitenkin siltä vuodelta järjestämättä, koska Puolassa oli poliittisia levottomuuksia.

Viisukarsinta järjestettiin kahdessa vaiheessa. Ensin tammikuussa kuultiin semifinaalissa kaikilta 15 kutsulta säveltäjältä kappaleet, joista yleisö sai postikorteilla äänestää suosikkejaan jatkoon. Kahdeksan eniten ääniä saanutta pääsivät helmikuussa nauhoitettuun finaaliin. Jo semifinaalissa tehtiin suomalainen rock-musiikin historiaa: Leevi & The Leavings teki silloin koko yhtyeen historian ainoan live-esiintymisen! Laulusta Sinisilmä, mansikkasuu ei kuitenkaan tullut menestystä, ja Leevit tippuivat jatkosta.

Vaikka äänestysaikaa oli annettu vain yksi ainoa vuorokausi, suomalaiset lähettivät yhteensä 265 000 postikorttia, mikä oli aikamoinen saavutus. Tarkkoja lukuja ei ole vieläkään julkaistu, mutta erään lähteen mukaan Frederikin esittämä Titanic olisi saanut yhteensä 80% kaikista annetuista äänistä. Jori Sivosen säveltämästä diskorallista tulikin suvereenisti kisojen selkeä ennakkosuosikki. Yleisö nosti suosikikseen myös Markku Aron ja singaporelaisen Nisa Sorayan esittämän Mun suothan tulla vierees sun, jonka oli säveltänyt Veikko Samuli. Potentiaalia nähtiin myös Raul Reimanin tekemässä Hiroshimassa, jonka Taiska esitti vakuuttavasti kimono yllään, sekä Esa Niemisen säveltämässä ja Paula Koivuniemen esittämässä laulussa Ei tule toista kertaa. Monet laulut jäivät elämään ja nousivat iskelmäklassikkojen joukkoon, joka kertoo karsinnan hyvästä tasosta.

Myös suomalainen älykkörock oli karsinnoissa hyvin edustettuna. Juice Leskinen esitti Slamfonia-yhtyeensä kanssa rallin Ilomantsi, joka on karsintahistoriamme tunnetuin euroviisuparodia. Juice ymmärsi, että kun monista eurooppalaisista kaupungeista on tehty jo oma iskelmänsä (kuten esim. kansainvälisessä loppukilpailussa edellisenä vuonna Amsterdamista), niin pitäähän Ilomantsillakin olla omansa. Laulun lopussa tehtiin kunniaa Eurovision tunnussävelmälle, ja muutenkin Juice kertoi myöhemmin tehneensä laulun vain siksi, että hän halusi nähdä kuin Euroviisujen kansainvälinen orkesteri laulaa "Mikä - mikä - mikä - mikä". Koko kansan Mikko Alatalo jatkoi Syksyn Sävelessä hyväksi havaittua linjaa, ja Leuhkat eväät nousi Mikon tunnetuimpien "rikoo"-laulujen joukkoon.

Karsinnoissa oli mukana vain yksi suurelle yleisölle tuntematon artisti. Vaikka Riki Sorsa ei muistanutkaan karsinnoissa sanoja, aloitti laulunsa väärästä kohdasta ja tulkitsi muutenkin ponnettomasti, niin siitä huolimatta hänen vei Reggae OK:llaan voiton. Ensimmäistä kertaa Suomen edustussävelmä ei ollut iskelmä perinteisimmästä päästä eikä myöskään suomalaisen sävelmä. Jim Pembroke oli kuitenkin asunut Suomessa jo vuodesta 1965 lähtien.

Lopullisen valinnan suoritti 9-henkinen tuomaristo. Tuomaristo oli hyvin rock-henkinen ja äänesti jokseenkin täysin päinvastoin, mitä kansalaiset odottivat. Kaikki perinteisemmät iskelmät jätettiin hännille, paitsi Hiroshima, joka nousi yllättäen kolmanneksi. Juice Leskinen viisuparodia nousi neljänneksi, Mikko Alatalon junttihuumori toiseksi ja ylivoimaiseksi suosiksi Riki Sorsan esitys. Riki sai kahta tuomaria lukuunottamatta kaikilta täydet pisteet, ja ne kaksi muutakin tuomaria arvioivat sävelmän toiseksi parhaaksi. Rikin äänimäärä oli kaksinkertainen Mikko Alatalon vastaavaan verrattuna.

1. Tapani Kansa - Sunnuntailapsi
2. Paula Koivuniemi - Ei tule toista kertaa
3. Mikko Alatalo - Leuhkat eväät
4. Frederik - Titanic
5. Taiska - Hiroshima
6. Markku Aro & Nisa Soraya - Mun suothan tulla vierees sun
7. Riki Sorsa - Reggae OK
8. Juice Leskinen Slamfonia - Ilomantsi

ALKUKARSINNASSA:
9. Cumulus - Jos vielä ees kerran sais kunnon jenkan
10. Marketta Jousi - Tangetto
11. Leevi & The Leavings - Sinisilmä, mansikkasuu
12. Tomas Ek - Tuhlaajapoika
13. Eija Ahvo - Allegro
14. Aija Pentinmikko - Virta
15. Pepe Willberg - Nouse aamuusi
Viimeksi muokannut Roope, 10 Syys 2007, 17:36. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Jos joskus elämänsä voisi vaihtaa unelmaan.
E troco a minha vida por um dia de ilusão.

Avatar
MuzaMaza
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 25750
Liittynyt: 26 Marras 2003, 15:21
Paikkakunta: Lieksa

Euroviisukarsinnat 1981

Viesti Kirjoittaja MuzaMaza » 20 Joulu 2005, 22:10

1. Tapani Kansa - Sunnuntailapsi ***
2. Paula Koivuniemi - Ei tule toista kertaa *** 1/2
3. Mikko Alatalo - Leuhkat eväät **
4. Frederik - Titanic ****
5. Taiska - Hiroshima ****
6. Markku Aro & Nisa Soraya - Mun suothan tulla vierees sun ****
7. Riki Sorsa - Reggae OK ***
8. Juice Leskinen Slamfonia - Ilomantsi *** 1/2

ALKUKARSINNASSA:

9. Cumulus - Jos vielä ees kerran sais kunnon jenkan **
10. Marketta Jousi - Tangetto ?
11. Leevi & The Leavings - Sinisilmä, mansikkasuu ** 1/2
12. Tomas Ek - Tuhlaajapoika ***
13. Eija Ahvo - Allegro ?
14. Aija Pentinmikko - Virta ?
15. Pepe Willberg - Nouse aamuusi ?

Rikistä pidin penskana, mutta ehkä nykyisin olisin valinnut Dubliniin
Markun & Nisan tai Frederikin :peukku:
Taiskan biisi liian vaikea ja raskastempoinen. Eikä kukaan olisi tajunnut sen kantaaottavia sanoja suomeksi.

Avatar
lharju
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 6177
Liittynyt: 27 Marras 2003, 22:46
Paikkakunta: Helsinki

Euroviisukarsinnat 1981

Viesti Kirjoittaja lharju » 20 Joulu 2005, 22:53

VÄÄRYYKSIEN VUOSI!!! :vaara: :vollotus: :jumankauta: :hak:
Vuosia 1965, 1974 ja 1981 yhdistää se, että ne ovat kaikki erittäin kovatasoisia ja sitten se kaikkein huonoin vaihtoehto lähtee edustamaan Suomea.

Niin paljon mahtavia biisejä ja mikä menee voittamaan?!? Rikin esitys oli karsinnoissa ala-arvoinen - se EI ollut musiikkia. Dublinissä esitys meni jo moitettomasti...

Minä muistelin, että Erkki Pohjanheimo oli enimmäkseen hauska juontotehtävissään, ja olihan se Charpentier / Beethoven -sähläily ihan hauska, mutta en todellakaan muistanut, kuinka se joka välissä uhosi, kuinka Euroviisut pitäisi lopettaa... Artistien haastattelut ovat lähes kaikki legendaarisia lol

1. Tapani Kansa - Sunnuntailapsi 3
Ihan komea balladi, josta kuulee, että vähän ollaan yritetty kansainvälistä meininkiä mukaan, mutta toteutus jää vähän liian tavanomaiseksi.

2. Paula Koivuniemi - Ei tule toista kertaa 4
Kiva, mukaansatempaava iskelmä, jossa kivasti vaihtelevuutta. Ja vain yksi piste tulostaululla... MAI ÄÄÄS!!! :jupinaa:

3. Mikko Alatalo - Leuhkat eväät
Mikko Alatalo ei ole koskaan kuulunut suuriin suosikkeihini, mutta on hänellä myös monia hyviäkin lauluja, ja mielestäni tämä kuuluu niihin. Sellainen leppoisa rikoo-ralli, jonka sanoituksessa vähän yhteiskunnallista asiaakin. Tietysti olisin hävennyt silmät päästäni, jos tämä olisi edustanut Suomea Dublinissa.

4. Frederik - Titanic 5
Siis voi perhana tuomareita, minkä mahdollisuuden Suomi menetti.
Loistava paketti, jossa on sävellys kohdallaan (koko Eurooppa olisi ymmärtänyt mistä laulettiin "TI - TA - NIC"), Frederik oli sellaisessa kunnossa, että sitä ei olisi tarvinnut hävetä, esitykseen erittäin hyvin sopivat taustatytöt (Meiju Suvas, Kaija Koo, Tuire Pentikäinen ja Helena Lindgren), mainio koreografia, jonka oli tehnyt "yx Maukka", ja vähän tsingiskhan-campia mukana kapteenin myötä... Kyllä kansa tiesi ja tietää edelleen!

5. Taiska - Hiroshima 5
Kaunis balladi, erittäin vaikuttavat sanat, vaikka MuzaMaza on ihan oikeassa: eihän ne sanat olisi ulkomaalaisille avautuneet. Todella mukava kuunteluelämys.
"Niin... kyllähän Suomen kansa osaa olla aika julma. - - Mutta eihän se, että sijoittuu kymmenen ulkopuolelle tarkoita... että olis HUONO" Taiskan kalsea ilme muuttui hetkessä :mrgreen:

6. Markku Aro & Nisa Soraya - Mun suothan tulla vierees sun 5
Loistava ralli, jossa oli kaikki kohdallaan. Solisteissakaan mitään vikaa: edustava Markku Aro ja eksoottinen Nisa "oikein olen Singaporesta" Soraya... Jos kerran Titanic olisi liian kaupallista hapatusta, niin olisivat voineet valita edes tämän.

7. Riki Sorsa - Reggae OK

8. Juice Leskinen Slamfonia - Ilomantsi

RANKING:
1. Titanic
2. Mun suothan tulla vierees sun
3. Hiroshima
4. Ei tule toista kertaa
5. Ilomantsi
6. Leuhkat eväät
7. Sunnuntailapsi
8. Reggae OK

Kuva

Erästä kammottavaa kolumnistia Minna Kontkasta lainaten:
"VIELÄKIN SATTUU" :parku:
Jos joskus elämänsä voisi vaihtaa unelmaan.
E troco a minha vida por um dia de ilusão.

Avatar
tonywerner
Press
Press
Viestit: 28218
Liittynyt: 29 Loka 2004, 07:36
Paikkakunta: Riihimäki

Re: Euroviisukarsinnat 1981

Viesti Kirjoittaja tonywerner » 20 Joulu 2005, 23:01

Kaikkien aikojen paras viisuvuosi ja kaikkien aikojen paras Suomen karsinta. Paljon muistoja, tosin suurin osa niistä TODELLA katkeria. Oikeastaan ensimmäinen vuosi, kun katselin ja seurasin viisuja asiaankuuluvalla intensiteetillä. Toki olin katsellut karsinnat ja finaalit jo vuodesta 1975 lähtien, mutta nyt ne nauhoitettiin radiosta ja niiden tahtiin jammailtiin koko kesä.

1. Tapani Kansa - Sunnuntailapsi
Kaunis, eurokelpoinen ja mahtipontinen balladi. Tapsa Kansa vetäisi tämä semifinaalissa upeasti, mutta finaalissa ääni oli pahasti maassa. Järkyttävää, ettei tätä levytetty edes millekään Tapsan pitkäsoitolle? 4½ p.
2. Paula Koivuniemi - Ei tule toista kertaa
Hienosti rakennettu iskelmä, yllättävine osioineen. Oi noita aikoja, kun kappaleet vielä kuulostivat paremmilta liveversioina ison orkesterin säestäminä. 4 p.
3. Mikko Alatalo - Leuhkat eväät
Ei lainkaan Mikon pahimpia lauluja, mutta tässä sakissa jää auttamatta jalkoihin. Tätäkin laulettiin siinä missä muitakin. 3 p.
4. Frederik - Titanic
Reetu vei jalat alta. Olin kyllä fanittanut Reetua jo Tsingis Khanista lähtien, mutta "Titanic" oli jotain maata järisyttävää. Voin vieläkin ylpeänä tunnustaa, että itkin koko lauantai-illan huoneeseeni telkeytyneenä, kun tämä jätettiin armotta toiseksi viimeiseksi - ja kuuntelin tätä kasetilta. 5 p.
5. Taiska - Hiroshima
Aikoinaan en oikein ymmärtänyt tätä, mutta ikivihreähän tämä nykyään on. Kaunis ja herkkä ja Kaista tulkitsee tämän upeasti. Raul Reiman se vain piti kovasti kuolemasta. 4 p.
6. Markku Aro & Nisa Soraya - Mun suothan tulla vierees sun
Jos ei Reetua olisi, niin tässähän se sitten olisi. Oikeastaan tämä olisi tarkemmin mietittynä ollut vielä "Titaniciakin" varteenotettavampi vaihtoehto. Todella taidokkaasti rakennettu eurooppalaistyylinen iskelmä ja Nisa on (oli) hurmaava esiintyjä. 5 p.
7. Riki Sorsa - Reggae OK
Ihmettelin jo aikoinaan tämän jatkoonpääsyä! Ja sitten se voitti! Ei voi ymmärtää ei. Vihasin Riki Sorsaa ja kaikkea mitä hän teki vuosia tämän jälkeen, kunnes syyte oikeusmurhasta raukesi ja opettelin suhtautumaan Rikiin korrektisti. 2 p.
8. Juice Leskinen Slamfonia - Ilomantsi
Erinomainen vitsi - siis oikeasti naurettava, mutta ei juuri muuta. 2½ p.

ALKUKARSINNASSA:
9. Cumulus - Jos vielä ees kerran sais kunnon jenkan
Turhanpäiväinen kansanlaulu. Kyllä kansa tietää, kun semifinaalista finaaliin pääsijät valitsi. Vain "Reggae OK" ihmetytti. 2 p.
10. Marketta Jousi - Tangetto
Rauno Lehtisen joutsenlaulu viisuille. Ihan näppärä tango-melodia, mutta ei niin koukukas kuin Lehtiseltä ollaan totuttu kuulemaan. 3½ p.
11. Leevi & The Leavings - Sinisilmä, mansikkasuu
Varmaan Leevin tyhjänpäiväisimpiä ralleja. Pikkusievä ja mitäänsanomaton. Gösta on tehnyt niin paljon parempaakin! 2 p.
12. Tomas Ek - Tuhlaajapoika
Hetkessä unohtuva rock-pala. 2 p.
13. Eija Ahvo - Allegro
Pakollinen taidepaukku, joita kuultiin vuotta aikaisemmin Suomen karsinnoissa puoli tusinaa. 1 p.
14. Aija Pentinmikko - Virta
Menee vieläkin poikkitaiteellisempaan suuntaan. Suorastaan kamala. 1 p.
15. Pepe Willberg - Nouse aamuusi
Unettava balladi. 1 p.

Ranking:
1. Titanic
2. Mun suothan tulla vierees sun
3. Sunnuntailapsi
4. Ei tule toista kertaa
5. Hiroshima
6. Ilomantsi
7. Leuhkat eväät
8. Tangetto
--finaaliraja--
9. Sinisilmä, mansikkasuu
10. Tuhlaajapoika
11. Reggae OK
12. Jos vielä ees kerran sais kunnon jenkan
13. Nouse aamuusi
14. Allegro
15. Virta
If you love someone, follow your heart
Cause love comes once, if you're lucky enough

Avatar
TipiBi
Lotraaja
Lotraaja
Viestit: 401
Liittynyt: 07 Helmi 2004, 13:14
Paikkakunta: Lapponia

Euroviisukarsinnat 1981

Viesti Kirjoittaja TipiBi » 21 Joulu 2005, 17:22

Tämähän on kamala vuosi! :shock:

1. Tapani Kansa - Sunnuntailapsi 1p
2. Paula Koivuniemi - Ei tule toista kertaa 2p
3. Mikko Alatalo - Leuhkat eväät 1p
4. Frederik - Titanic 2p
5. Taiska - Hiroshima 5p
6. Markku Aro & Nisa Soraya - Mun suothan tulla vierees sun 2½p (olisko camp...)
7. Riki Sorsa - Reggae OK 3½p
8. Juice Leskinen Slamfonia - Ilomantsi 1p
9. Cumulus - Jos vielä ees kerran sais kunnon jenkan 1p
10. Marketta Jousi - Tangetto 3p
11. Leevi & The Leavings - Sinisilmä, mansikkasuu 2p
12. Tomas Ek - Tuhlaajapoika 1p
13. Eija Ahvo - Allegro 4p
14. Aija Pentinmikko - Virta 1p
15. Pepe Willberg - Nouse aamuusi 1½p
~o0Ö0o~o0Ö0o~o0Ö0o~o0Ö0o~o0Ö0o~o0Ö0o~o0Ö0o~o0Ö0o~o0Ö0o~
One-two-three - eikä muuta.

Avatar
Wilson
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 6562
Liittynyt: 17 Syys 2005, 16:12
Paikkakunta: Pietarsaari

Euroviisukarsinnat 1981

Viesti Kirjoittaja Wilson » 21 Joulu 2005, 17:55

1981 Euroviisut

7,60-1981 Finland - Markku Aro&Nisa Soraya "Mun suothan tulla vierees sun"
7,50-1981 Finland - Paula Koivuniemi "Ei tule toista kertaa"
7,45-1981 Finland - Mikko Alatalo Group "Leuhkat eväät"
7,15-1981 Finland - Riki Sorsa "Raggae OK"
6,95-1981 Finland – Leevi&The Leavings  ”Sinisilmä mansikkasuu”
6,60-1981 Finland - Fredrik "Titanic"
6,55-1981 Finland - Juice Leskinen & Salmfonia "Ilomantsi"
6,40-1981 Finland – Cumulus ”Jos vielä ees kerran sais kunnon jenkan”

6,35-1981 Finland - Tapani Kansa "Sunnuntailapsi"
6,30-1981 Finland – Pepe Willberg ”Nuose Aamuusi”
6,20-1981 Finland - Taiska "Hiroshima"
5,90-1981 Finland – Tomas Ek ”Tuhlaajapoika”
5,70-1981 Finland – Marketta Joutsi „Tangetto“
4,50-1981 Finland – Eija Ahvo ”Allegro”
4,00-1981 Finland – Aija Pentinmikko ” Virta”
Viimeksi muokannut Wilson, 26 Marras 2006, 17:14. Yhteensä muokattu 1 kertaa.

Avatar
Roope
Baarimestari
Baarimestari
Viestit: 21773
Liittynyt: 02 Joulu 2003, 19:08
Paikkakunta: Turku

Euroviisukarsinnat 1981

Viesti Kirjoittaja Roope » 21 Joulu 2005, 20:51

1. Tapani Kansa - Sunnuntailapsi 2
2. Paula Koivuniemi - Ei tule toista kertaa 5
3. Mikko Alatalo - Leuhkat eväät 1
4. Frederik - Titanic 3
5. Taiska - Hiroshima 4
6. Markku Aro & Nisa Soraya - Mun suothan tulla vierees sun 4,5
7. Riki Sorsa - Reggae OK
8. Juice Leskinen Slamfonia - Ilomantsi 1

Avatar
Pete
Press
Press
Viestit: 28409
Liittynyt: 14 Marras 2003, 11:59
Paikkakunta: Helsinki

Vs: Euroviisukarsinnat 1981

Viesti Kirjoittaja Pete » 20 Tammi 2007, 20:53

Hiroshima on todella kaunis biisi! :shock: :peukku:
Hetkenä minä hyvänsä sinulle voi tapahtua jotakin hyvää.

Avatar
Jónsì
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 22132
Liittynyt: 02 Tammi 2005, 01:59
Paikkakunta: Helsinki.

Vs: Euroviisukarsinnat 1981

Viesti Kirjoittaja Jónsì » 20 Tammi 2007, 21:10

Pete kirjoitti: Hiroshima on todella kaunis biisi! :shock: :peukku:
Studiossa olleet Hanna-fanit eivät tainneet kaikki tajuta mistä Taiska lauloi.  :heh:
Mistä tän saa poistettua? Apua!

Avatar
JuhaUK
Portsari
Portsari
Viestit: 14301
Liittynyt: 21 Marras 2003, 20:45
Paikkakunta: Lontoo

Vs: Euroviisukarsinnat 1981

Viesti Kirjoittaja JuhaUK » 21 Tammi 2007, 21:31

Aiheeseen liittymätön keskustelu siirretty pulinaan.

/portsari
Hello Hi!

romualdo
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 9042
Liittynyt: 23 Helmi 2006, 18:38
Paikkakunta: Kälviä, Keski-pohjanmaa
Viesti:

Vs: Euroviisukarsinnat 1981

Viesti Kirjoittaja romualdo » 04 Huhti 2007, 16:06

äänestin Virta -laulua, eli kannatus täytyy antaa tälläisille jo senkin vuoksi ettei nämä ole "itsestään selviä jatkoon meniöitä"  mielenkiintoinen melodia ja teksti. Samoin kuin Eija Ahvon ja Pepen esitykset, aika huikean hienoja siis valikoiman kermaa... 5 eli 10 pistettä niille. Toki myös Reggae OK:lle myös.   yksi parhaita karsintoja ikinä....

vähiten miellytti tietysti Paula Koivuniemen Ei tule toista... äänilevyversiona...
sekä tietysti ällömakea Mun Suothan ... - Markku & Nisa. 1-2 pist. molemmille
Viimeksi muokannut romualdo, 07 Heinä 2011, 00:25. Yhteensä muokattu 3 kertaa.
"Nyt ihmeitä on elämässä, rakkaus ja musiikki" Sing-sang-song -76

Avatar
JuhaUK
Portsari
Portsari
Viestit: 14301
Liittynyt: 21 Marras 2003, 20:45
Paikkakunta: Lontoo

Vs: Euroviisukarsinnat 1981

Viesti Kirjoittaja JuhaUK » 26 Marras 2007, 01:30

Nyt pääsisi jälleen ruotimaan tätä yhtä Suomen viisuhistorian muistettavinta karsintaa, lue ensin juttu etusivulta!
Hello Hi!

Oopperan kummitus
Ryystäjä
Ryystäjä
Viestit: 387
Liittynyt: 06 Touko 2006, 20:35

Vs: Euroviisukarsinnat 1981

Viesti Kirjoittaja Oopperan kummitus » 20 Tammi 2008, 04:59

.
Viimeksi muokannut Oopperan kummitus, 16 Helmi 2015, 22:19. Yhteensä muokattu 1 kertaa.

Avatar
Jvvv
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 9695
Liittynyt: 07 Helmi 2004, 12:43
Paikkakunta: Espoo
Viesti:

Vs: Euroviisukarsinnat 1981

Viesti Kirjoittaja Jvvv » 20 Tammi 2008, 13:11

"Olen kivi joka kukkii lailla hauraan joutsenen."

Avatar
Roope
Baarimestari
Baarimestari
Viestit: 21773
Liittynyt: 02 Joulu 2003, 19:08
Paikkakunta: Turku

Vs: Euroviisukarsinnat 1981

Viesti Kirjoittaja Roope » 20 Tammi 2008, 14:31

Oopperan kummitus kirjoitti: Kiva olisi tietysti myös nähdä Frederikin kehuttu esitys
Noita aloitusviestin kuvia kannattaa klikkailla :supati:

Avatar
tonywerner
Press
Press
Viestit: 28218
Liittynyt: 29 Loka 2004, 07:36
Paikkakunta: Riihimäki

Re: Euroviisukarsinnat 1981

Viesti Kirjoittaja tonywerner » 16 Huhti 2008, 09:32

Olettehan huomanneet, että OGAE-keskustelussa äänestetään Suomen edustajaa OGAE SCC Retro -kisaan juuri tästä kaikkien aikojen suomalaiskarsinnasta! :uujee:

Mun päivitetty listaus meni tällä kertaa näin:
8 p. Mun suothan tulla vierees sun (Markku Aro & Nisa Soraya)
6 p. Titanic (Frederik)
4 p. Hiroshima (Taiska)
3 p. Ei tule toista kertaa (Paula Koivuniemi)
2 p. Sunnuntailapsi (Tapani Kansa)
1 p. Leuhkat eväät (Mikko Alatalo)
0 p. Ilomantsi (Juice Leskinen)

Reetu sai väistyä :draamaa:

Avatar
MuzaMaza
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 25750
Liittynyt: 26 Marras 2003, 15:21
Paikkakunta: Lieksa

Re: Euroviisukarsinnat 1981

Viesti Kirjoittaja MuzaMaza » 16 Huhti 2008, 10:56

tonywerner kirjoitti: Reetu sai väistyä :draamaa:
:uujee: Mitä ihmettä! :draamaa:

Meillä on Wärnerin kanssa sama kärkikolmikko. En ole vielä tehnyt lopullista valintaani miten päin sen äänestyksessä pistän.

Avatar
Wilson
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 6562
Liittynyt: 17 Syys 2005, 16:12
Paikkakunta: Pietarsaari

Re: Euroviisukarsinnat 1981

Viesti Kirjoittaja Wilson » 16 Huhti 2008, 11:14

Minä en saa äänestää Suomen SCC'ota :vollotus: .....psst! olen kyllä OGAE jäsen mutta Ruattissa :heh:

Avatar
Roope
Baarimestari
Baarimestari
Viestit: 21773
Liittynyt: 02 Joulu 2003, 19:08
Paikkakunta: Turku

Re: Euroviisukarsinnat 1981

Viesti Kirjoittaja Roope » 16 Huhti 2008, 11:19

Toivottavasti låt nummer fem voittaa viellä :uujee:

http://www.geocities.com/national_final ... n1981.html" onclick="window.open(this.href);return false;

Avatar
Wilson
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 6562
Liittynyt: 17 Syys 2005, 16:12
Paikkakunta: Pietarsaari

Re: Euroviisukarsinnat 1981

Viesti Kirjoittaja Wilson » 16 Huhti 2008, 11:31

Roope: Kyllä pidän siitä kappaleesta :kups: …sitten myös ”nummer tre” on hyvä :uujee:

romualdo
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 9042
Liittynyt: 23 Helmi 2006, 18:38
Paikkakunta: Kälviä, Keski-pohjanmaa
Viesti:

Re: Euroviisukarsinnat 1981

Viesti Kirjoittaja romualdo » 16 Huhti 2008, 21:56

YKS parhaista vuosista,? kyllä,miten tästäkin voi tehä arvojärjestystä,tään hetkinen arvio... (äänitettiin silloin tv:stä suoraan kaikkine sivuäänineen:) huom: sijaluvut menevät hieman erijärjestyksessä!
1.virta-aija pentinmikko teksti,tunnelma,kaikki täsmää,tulkinta olisi saanut olla pehmeämpi?
2.reggae ok-riki
3.nouse aamuusi-pepe willberg
3-4....sunnuntailapsi-tapani kansa
5.tuhlaajapoika-tomas ek (hän esitti tämän OIRT:n festivaaleilla myös,kiva sovitus siinäkin)
4.allegro-eija ahvo

6.ilomantsi-juice&slamfonia (ei coitus int, kuten juontamassani 5 tuntisessa ev-toivekonsertissani sanoin Radio Kokkolan taajuudella syksyllä -89)
7.titanic - frederik
10.Jos vielä ees...-cumulus
11.hiroshima-taiska
12.leuhkat eväät-mikko alatalo tai
12.sinisilmä...-leevi&liivit
14.mun suothan...-make&nisa
14.tangetto-marketta joutsi, (kärsi solistin ei hyvästä äänestä)
Viimeksi muokannut romualdo, 07 Heinä 2011, 00:26. Yhteensä muokattu 6 kertaa.

Avatar
tonywerner
Press
Press
Viestit: 28218
Liittynyt: 29 Loka 2004, 07:36
Paikkakunta: Riihimäki

Re: Euroviisukarsinnat 1981

Viesti Kirjoittaja tonywerner » 31 Elo 2008, 20:20

Sunnuntai-iltapäivän ratoksi Riihimäellä mieskolmikko ruoti Suomen karsintafinaalin:

Pisteet 1-6, 8, 10/arvostelija tonywerner, lharju & dino78

28 p. Frederik - Titanic (8/10/10)
24 p. Markku Aro & Nisa Soraya - Mun suothan tulla vierees sun (10/6/8)
15 p. Tapani Kansa - Sunnuntailapsi (6/4/5)
14 p. Paula Koivuniemi - Ei tule toista kertaa (5/5/4)
13 p. Taiska - Hiroshima (4/8/1)
10 p. Juice Leskinen - Ilomantsi (2/2/6)
9 p. Mikko Alatalo - Leuhkat eväät (3/3/3)
4 p. Riki Sorsa - Reggae OK (1/1/2)
If you love someone, follow your heart
Cause love comes once, if you're lucky enough

Avatar
Roope
Baarimestari
Baarimestari
Viestit: 21773
Liittynyt: 02 Joulu 2003, 19:08
Paikkakunta: Turku

Re: Euroviisukarsinnat 1981

Viesti Kirjoittaja Roope » 07 Elo 2010, 11:54

Etusivulla nyt juttua tästä legendaarisesta karsinnasta :lukee:

http://www.viisukuppila.fi/muistathan-s ... nnat-1981/


Avatar
jee euroviisut
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 16470
Liittynyt: 09 Helmi 2009, 16:20
Paikkakunta: Espoo
Viesti:

Re: Euroviisukarsinnat 1981

Viesti Kirjoittaja jee euroviisut » 11 Kesä 2011, 13:17

Nyt arvostelussa vuoden 1981 karsinnat.

1. Frederik - Titanic **** - Mikä klassikko ja vieläpä varsin hyvä sellainen!
2. Taiska - Hiroshima *** - Ihan kaunista suruvalittelua.
3. Markku Aro & Nisa Soraya - Mun suothan tulla vierees sun **1/2 - Vähän tekoprteää.
4. Juice Leskinen Slamfonia - Ilomantsi ** - Että tämäkö joku euroviisuparodia? :shock:
5. Mikko Alatalo - Leuhkat eväät ** - Onko tämä huumoria? Ei naurata yhtään ja musiikin asiantuntijatko ovat tästä pitäneet?
6. Riki Sorsa - Reggae OK ** - Onko tämä huumoria? Ei naurata yhtään ja musiikin asiantuntijatko ovat tästä pitäneet?
Muuten, olen sitä mieltä, että viisujen Suomen tuotanto on vaihdettava.

Kraikke
Siemailija
Siemailija
Viestit: 101
Liittynyt: 11 Loka 2010, 17:56

Re: Euroviisukarsinnat 1981

Viesti Kirjoittaja Kraikke » 06 Heinä 2011, 22:49

-

Avatar
Wilson
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 6562
Liittynyt: 17 Syys 2005, 16:12
Paikkakunta: Pietarsaari

Re: Euroviisukarsinnat 1981

Viesti Kirjoittaja Wilson » 19 Loka 2012, 19:37

Nostalgiailta minulla oli eilen ja taidan pitää Suomen karsinnoista :ihana: . Katsottu livenä ja kuunneltu studioversiot finaalin osanottajat ja ylivoimainen voittaja oli minun musiikkimaun mukaan Markku Aro & Nisa Soraya "Mun suothan tulla vierees sun" ja olisi ollut varmaan hyvä edustaja Dublinissa.

1981 Euroviisut Finland

Finaali

(Livepoäng-Studiopoäng)

8,850-(8,70-9,00)-1981-Finland-Markku Aro & Nisa Soraya "Mun suothan tulla vierees sun"
7,975-(7,75-8,20)-1981-Finland-Riki Sorsa "Raggae OK" (ESC-final)
7,550-(7,40-7,70)-1981-Finland-Taiska "Hiroshima"
7,525-(7,25-7,70)-1981-Finland-Paula Koivuniemi "Ei tule toista kertaa"
7,400-(7,15-7,65)-1981-Finland-Mikko Alatalo Group "Leuhkat eväät"
7,225-(6,85-7,60)-1981-Finland-Tapani Kansa "Sunnuntailapsi"
6,900-(6,50-7,30)-1981-Finland-Fredrik "Titanic" (OGAE/Second Chance/Retro)
6,750-(6,15-7,35)-1981-Finland-Juice Leskinen & Salmfonia "Ilomantsi"

Tässä Live esityspuntari

8,70-1981-Finland-Markku Aro & Nisa Soraya "Mun suothan tulla vierees sun"
7,75-1981-Finland-Riki Sorsa "Raggae OK" (ESC-final)
7,40-1981-Finland-Taiska "Hiroshima"
7,25-1981-Finland-Paula Koivuniemi "Ei tule toista kertaa"
7,15-1981-Finland-Mikko Alatalo Group "Leuhkat eväät"
6,85-1981-Finland-Tapani Kansa "Sunnuntailapsi"
6,50-1981-Finland-Fredrik "Titanic" (OGAE/Second Chance/Retro)
6,15-1981-Finland-Juice Leskinen & Salmfonia "Ilomantsi"


Semifinaali
(Näistä minulla ei ole live esitykset)

7,25-1981-Finland-Tomas Ek ”Tuhlaajapoika”
6,95-1981-Finland-Leevi & The Leavings ”Sinisilmä mansikkasuu”
6,90-1981-Finland-Cumulus ”Jos vielä ees kerran sais kunnon jenkan”
6,70-1981-Finland-Marketta Joutsi ”Tangetto“
6,30-1981-Finland-Pepe Willberg ”Nuose Aamuusi”
5,50-1981-Finland-Eija Ahvo ”Allegro”
4,00-1981-Finland-Aija Pentinmikko ”Virta”
Viimeksi muokannut Wilson, 22 Loka 2012, 16:15. Yhteensä muokattu 1 kertaa.

romualdo
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 9042
Liittynyt: 23 Helmi 2006, 18:38
Paikkakunta: Kälviä, Keski-pohjanmaa
Viesti:

Re: Euroviisukarsinnat 1981

Viesti Kirjoittaja romualdo » 20 Loka 2012, 11:20

dodii, eiköhän ole jo korkea aika päivittää tämä uusin mielipide näistä eräistä kautta aikojen tasokkaimmista karsinnoistamme .... katsoin äsken tuon Juicen & CO:n spikeJhonesmaisesti sovitetun ja hämmentävän hulvattoman iki-rakastettavan ja yhden kautta aikojen mahtavimmista karsintaesityksistämme ( noin TOP 1 - 6 - sarjaa siis, jo visuaalisestikin.... noh silloin se menee Top 1-2 sarjaan !!!!!!!! :ihana: <3 :rakkaus: )
siis kautta aikojen rakastettavin viisuesityksemme... voi noita orkesterin poikien huvittuneita ilmeitä !!!!!

12 pist. = ILOMANTSI (mahtava esitys, Heikki Seppälä, Ossi Runne, Heikki Laurila, ym. partaiset ja vähemmän sellaiset hymyhuuliset puhaltajat ym. soittoniekat orkesterissa, jessus miten rakastan tätä esitystä!!!!!! ja jösses miten mukava olis tosiaankin ollu nähdä Dublinin Viisuorkan pojat vauhdissa ja suomea vääntämässä... "micä mica micä .... " !!!! :ihana: <3 :surrur: )


--- pikkuisen piä rakoa, jo tuon ESC-historian hauskimman ja sympaattisimman esityksen takia! ....)


10 = REGGAE OK (todella sulavan nautittavan letkeä esitys...)
8 = SUNNUNTAILAPSI (jösses mikä tulkinta, ja teksti! mää pikkaisen kuolen, jälleen...!)
7 = LEUHKAT EVÄÄT ("ruohtin poijjaaat...." :niinpa: )
6 = HIROSHIMA
5 = THÄITANIK (ehkä josain mielessä hieman muka "kökkö" sävellys ja esitys, solisti ainakin on melko
kökkö d(!?) mutta camp-osio tuli ainakin täytettyä tosi hyvin tuonakin vuonna... eli ehdokkaita tuohon clitter-välkehdintä-osioon oli siis muitakin kuin tämä machoileva-epä-laulaja-reetu...!)
4 = MUN SUOTHAN PÄÄSTÄÄ VIERELLES SUN (ja suihkun kautta, köötös) että voikin olla samulinimainen esitys kaikkine "ällöttävine kitaranvingutteluineen...." Markku pelastaa toki tämänkin esityksen....!
3 = EI TULE TOISTA KERTAA harvinaisen mielikuvitukseton esitys ja sävellys, ihmettelen koska on erään viisu-jumalamme ja suosikkisäveltäjäni Esa Niemisen sinänsä ihan mukavahko ralli, jonka ainoa oikea versio (MINULLE!) on tuo semifiaalissa kuultu muhkea sovitus ja konkarisolistin herkkä tulkinta! Jos siis Juice & Co saivat minulta 12 pistettä niin todellisuudessa Paulalle riitti minulta vain 1 piste... eli ymmärrän paremmin kuin hyvin tuon asiantuntija-raadin (no tuolla kertaa melko lailla nimensä mukainen, paitsi että Juice olisi saanut enemmin lähteä sinne tai sitten Finlandella olisi saanut erikoisluvalla olla siellä Dublinissa KAKSI kappaletta !!! :heh: )

SEMIFÄINNÄÄLLL :

12 PIST. = VIRTA (hakkaa melodiana ja tekstinä HELPOSTI kaikki noi 2. - 3. - 4. sijasta alaspäin olleet finaalikappaleet ...!!?? entiä!!? mutta vakuuttava! 3. - 4. sijasta alaspäin.... upea Yarin sävellys ja Heikki Harman jumaloimani Syksäri-Jumalani sanoitus....!)
10 pist. = Allegro - Eija Ahvo (hakkaa jne ... suunnilleen samat alkusanat.... kuin edellisestäkin!)
8 = Tuhlaripoika - Thomas Ek (hänen tummasävyinen hengästyneen kuuloinen äänensä on hunajata korville samoin hänen erikoisen komea olemuksensa toki myös .... kaikkien aikojen Komeimmat Viisuartistimme TOP 1 -5 - luokkaa siis..... helpohkosti! )
7 = Nouse Aamuusi, oikeastaan tämä taitaa mennä Tammi-Thomaksenkin edelle mutta... no joo vaihtakaas pojat tuolejanne eli sijotuksianne, Pepeä olen aina jumaloinut ja myöskin Kaseva-yhtyettä... tekstikin on melko kohottava...! ja sävelmä on aivan vastustamattoman upea ja hyvä! Ihanine puhallinosuuksineen... toivottavasti tämäkin tulee ja PIAN tuonne YLE Areenaan ....! vai onko jollakin BETA- tai VHS-tallenteena tämä !???? , lähettäkää helvetti vie minulla ja PIAN !!!??? !!!!!
6 = Mansikkasuu - Gösta Sundqvist, historiallisen arvokas äänite ja taltiointi tämäkin, kun mestarillinen sana- ja sävel-virtuoori-taikuri Gösta oli tuolloin vieläpä noin 50 kg hoikempi, hänhän lihoi varsin sairaalloisiin mittoihin sitten myöhemmin... harmi! .... Hänen todella rakastetut lekendaariset radiohupailunsa... ! :rakkaus: MUISTAKAA tänäkin iltana jälleen Radio Suomessa Koe-eläinpuisto klo. 22.00 ..... :tosi iso sydän: ....
5 = Tangetto, mutta HUOM: ei tämän solistin esittämänä vaan jonkin muun, ehkä heikkoäänisin naisartisti mitä koskaan on karsinnoissamme esiintynyt... ehkä!! ---- --..... hänen aikansa olisi ollut aiemmin , jo 60-LUVULLA ja kappale ei sopinut hänen varsin rajoittuneen kapeahkoon äänialaansa, ELI rekisteriinsä...
4 = Jos sais... - Cumulus, no en ois uskonut että tämä mainio ryhmä voi sijoittua näinkin alas mun listallani, tietysti voi olla korkeammallakin mutta olkoot nyt näin .... koska taso on MIELETTÖMÄN HYVÄ tuona vuonna .... !
Viimeksi muokannut romualdo, 06 Marras 2012, 04:26. Yhteensä muokattu 4 kertaa.

romualdo
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 9042
Liittynyt: 23 Helmi 2006, 18:38
Paikkakunta: Kälviä, Keski-pohjanmaa
Viesti:

Re: Euroviisukarsinnat 1981

Viesti Kirjoittaja romualdo » 21 Loka 2012, 09:20

mitä olisi Ilomantsi ilman tuota orkesterin riehakkuutta....! .... nohh vähän vajaaksi se jäisi.... joidenkin Samulinin tai Sivosen (?) titanic - tylsähköjen jollotusten lomassa tämä kuulosti VAIN sitäkin raikkaammalta ja fiksummalta.... !!! :ihana: Maaseudun tulevaisuus- lehdestä löysin 1.6 2012 olleen jutun... Viikonvaihde/Ikivihreät -sarjassa

Puupäät seis Ilomantsissa.

"Helikopterilla tuli kuolemaa, voi hillasuota tuskan nuolemaa. Puupäät, puupäät Metsähallinnon, tappaa vesakon niinkuin nuorison."
Suomirockin legenda Juice Leskinen (1950-2006) levytti Ilomantsin Slamfonia-yhtyeensä kanssa vuonna -81. Leskisen säveltämän ja sanoittaman kappaleen sovitti musiikin moniottelija Anssi Tikanmäki. Saman vuoden keväällä Juice osallistui Ilomantsilla Euroviisu-karsintoihin, mutta jäi neljänneksi."


Hetkonen : taas ärsytyskynnykseen piti kompastua...ja punainen valo syttyi risteyksessä! ... siis "jäi neljänneksi." Tai siis YLTI .... nohh, tosiaan, tässä voi kaikella syyllä närkäisten tokaista että JÄI .... siis tämähän siellä Irlannin keväässä olisi tosiaan pitänyt soida EU:n myötämällä erityisluvalla Reggae OK:n ohella.... siis kaksi kappaletta Suomesta - koska meillä on usein ollut todella hyviä lauluja useitakin tarjolla, esim. v. -74 Caritan ohella Anneli Sari, siinä olisi Gigliolakin saanut jo hikoilla meidän upean romanittaremme kahmiessa pisteitä...! ...tai v. -88 meiltä olisi saanut olla myös kaksi laulua Amor Amor sekä ... :eh... tai siis kaiken järjen mukaan se ja vain YKSISTÄÄN .AMI ... :heh: ...ja taas meille olisi siunattu yksi numeroinen sijaluku ja kaksinumeroinen pistemäärä Dublinin keväässä -88....!!!!
Joku Antti (Eerola...? tms. no näitä vakiovittuilijoita,kuitenkin!) - nimisen reporterin viisujuttu tuossa Kaleva-lehdessä (STT:n yleinen kirjoitus) keskittyi kisoissa vähiten menestyneimpiin ja taas kuohahti - !!! - oikein maiskuteltiin 0- ja jumbo-sanoilla (EN YMMÄRRÄ! Varsin eli suhteellisen hyvä suorastaan erinomainen menestyminen urheilukisoissa on toki sekoittanut tämän kansankunnan pään varsin järjestelmällisesti - jo silloin aikoinaan...! että esim. sitä Virenin kaatumista jaksetaankin näyttää....!!! kaikella kunnioituksella toki...! ja olihan se melkoinen juttu, täytyy tälläisen-media-kilpa-urheilun vihaajankin myöntää, toki! anteeksi tämä tunneryöpsähdys jälleen,mutta tuon Iltiksen reportteri! ...uhhh!)

"Palkinnotta laulaja ei silti jäänyt, sillä hän sai tiettävästi Hartwall Oy:n lahjoittaman olutkorin kiitoksena laulussa olleesta alkoholipoliittisesta kannanotostaan. "Ilomantsi on Karjan A, sitä kyllä kannattaa mainostaa..."


MYRKKYJÄ TAIVAALTA

Ilomantsi on paitsi ylistys Suomen itäisimmälle paikkakunnalle, myös huumorin ryydittämä kannanotto Ilomantsin Hattuvaaran vesakkomyrkytyksiin. Metsähallitus teki valtion metsissä lentoruiskutuksia 1960-luvulta vuoteen 1980. Alkuvuosina myrkyt olivat samoja kuin 1970-luvulla Vietnamin sodassa kasvillisuuden tuhoamiseen käytetyt aineet."

Jatkuu ...

Avatar
Hapa
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 1544
Liittynyt: 02 Tammi 2008, 23:17
Paikkakunta: Pori

Re: Euroviisukarsinnat 1981

Viesti Kirjoittaja Hapa » 06 Marras 2012, 01:05

Kauheeta, kun piti jo ajat siten kommentoida, mutta en hämmästykseltäni kyennyt. Juicen Ilomantsiko ylivoimaisesti paras ja olisi pitänyt lähettää Dubliniin!!! :rofl: :rofl: :rofl: Siinä olisikin Euroopalla ollut Riki Sorsaakin enemmän ihmettelemistä! Melkoinen merkkiteos tosiaan, jo niin upea sävellyskin... :rofl: Kyllä se oli Taiska, joka olisi ollut paras valinta, ainakin mitä kappaleeseen tulee. Eikä ollut Taiskan hienossa esityksessäkään mitään valittamista. :rakkaus:

Frederik ei olisi pärjännyt, siitä kertoo jo heikko sijoitus Second Chance-kisoissakin. Parhaiten näistä olisi varmaan pärjännyt Markku ja Nisa, mutta uskon, että Taiskakin olisi mennyt 10 kärkeen. Ja Paulan viimeinen tila ei ollut oikeutettu, kyllä oli melkoinen asiantuntijaraati taas. :shock: :shock: :shock: Marion antoi sentään Paulalle yhden, mutta jätti Taiskan pisteittä ja Antoi Rikille täydet! Olin silloin melkoisen pettynyt tähän muuten upeaan ykkössuosikkilaulajattareeni. Marion tajusi itsekin tilanteen, eikä suostunut sanomaan vähään aikaan viisuista enää mitään. :mrgreen:
"Olen huomannut nuorten naislaulajien laulavan pikkutytön äänellä. Heitä ei erota toisistaan eikä lauluista jää mitään mieleen. Minun nuoruudessani artisti ei päässyt levyttämään, jos hän ei osannut tulkita." -Anneli Sari-

romualdo
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 9042
Liittynyt: 23 Helmi 2006, 18:38
Paikkakunta: Kälviä, Keski-pohjanmaa
Viesti:

Re: Euroviisukarsinnat 1981

Viesti Kirjoittaja romualdo » 06 Marras 2012, 04:50

nohhhh, rakas Haba, noi hymiöt olivat ehkä liiallisia... syylistyit samaan mihin minäkin monesti ja muutkin täällä meijän rakkaassa Cuppilassamme eli ylilyönteihin... nehän ne vasta makealta maistuukin... ku saa oikein lyödä toista sanan säilällä (onneksi vain ja ainoastaan sillä tavoin...!) samalla tulee ehkä vähän aliarvostettua ja loukattua toisen makua, tunteita, ja samalla myös artistin omaa elämäntyötään.... eläköön mielipiteiden kirjo, ja Sanomisen vapaus, Kiitos sotiemme Veteraanit... ja parasta (no suunnilleen) yrittäneet poliitikkomme....
Ja jos Sulle Haba olisi riittänyt noin sijat 13 - 16 Taiskan myötä, niin... ok, mut Reggae oli silti nii paljon paljon enemmän OK .... toki jos Hannele olisi esiintynyt Dublinissakin siinä kukallisessa ihanassa kimonossa niin, kukapa tietää, vaikka olisimme jop top 12 kynnykselle yltäneet, kuka tietää... mut senverran lailmeahko ja ympäripyöreä on tuo Hiroshyma sävellyksenä että... en oikein jaksa uskoa siihen...! Eihän siitä olisi siinä monenkirjavasa joukossa jäänyt Euroopan 500 miljoonaisen radio/tv-yleisön mieleen juuri muuta kuin tuo koskettava laulun nimi ja sanoma....

"Kaikella on aikansa" ...noh, nyt nimi karkasi, se ruotsinsuomalainen tanssilavojen tähti, ylimakea miesesiintyjä joka on laulanut myös mm. "Jalat alta..." ...

Vastaa Viestiin