Eurovision laulukilpailu 1988

Viisuvuosikerrat 1956–2023
Avatar
Timoteus
Viinuri
Viinuri
Viestit: 30473
Liittynyt: 06 Helmi 2004, 08:31
Viesti:

Eurovision laulukilpailu 1988

Viesti Kirjoittaja Timoteus »

Klounista on todettava muita lainaten, että omapa on perversioni. Tiedostan täysin, ettei sitä millään järkisyyllä voi pitää hyvänä kappaleena mutta kun se vain saa hyvälle tuulelle ja on mukaansatempaavan pirteä (olkoonkin teennäinen). Ha ha ha haa! :lol: Jos sitä tekee mieli kuunnella, niin kai sen silloin on oltava hyvä?

Espanjan biisiä en edes pidä erityisen hyvänä, kuten viestistäni saattoi päätellä. Se nyt vain oli "best of the rest" viiden hyvän jälkeen vaikkakin suurella erolla näihin. Siinä on kuitenkin ihan menevät taustat ja tarttuva melodia, ennemmin sitä kuuntelee kuin montaa muuta saman vuoden viisua. Yhtä hyvin nuo listani sijoille 6-11 päätyneet viisut voisivat kuitenkin olla missä tahansa muussakin järjestyksessä. Todettakoon vielä, etten ole koskaan nähnyt Espanjan lavaesitystä enkä esikatseluvideota, enkä ymmärrä sanaakaan espanjaa, joten mahdolliset matkailumainokselliset piirteet eivät pääse haittaamaan, ja maan nimi mainitaan monessa muussakin viisussa.

EDIT: Miksi muuten lähes kaikkialla tuo Kreikan viisu kirjoitetaan muodossa Clown? Eihän siinä niin kuitenkaan lauleta. Clown ääntyy [klaun] ja biisissä äännetään [kloun]. Jos kreikkalaisen kirjoitusasun (Κλόουν) transliteroi, niin tuo ei ole lopputulos. On kai Κλόουν yhtä paljon kreikkaa kuin vaikkapa klovni on suomea, eli ei ole mitään syytä kirjoittaa biisin nimeä englanniksi. Tiedän, että useissa lähteissä näin tehdään mutta en tiedä miksi.
Jos et pärjää tietokoneellesi shakissa, kokeile potkunyrkkeilyä.

Avatar
eepu4
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 5018
Liittynyt: 07 Helmi 2004, 16:26
Paikkakunta: Oulu

Eurovision laulukilpailu 1988

Viesti Kirjoittaja eepu4 »

Suotakoon sinulle Timoteus mielipiteesi kuten kaikille muillekin :wink: :D
Eihän ne muut aina ymmärrä mistä toinen pitää ja miksi ,eikä tarttekaan!
Tätyy toisaalta sanoa että olipa yllättävä lista!
Kiihdyin suotta :oops: !
jos todella rakastat rakkautta sanot
rakastavasi rakkaudella
niin silloin rakkaus rakastaa
niin silloin rakkaus rakastaa rakastaa sinuakin

Avatar
Fabrizio
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 10140
Liittynyt: 13 Tammi 2004, 09:22
Paikkakunta: Vaasa

1988

Viesti Kirjoittaja Fabrizio »

Järkyttävän tasainen ja tylsä vuosi... Ei tätä jaksa vapaaehtoisesti juurikaan kuunnella, paitsi Celineä tietty...

En tiedä uskallanko tulla tänne antamaan pisteitä, kun lp-levyltä erottui heti Islanti, Kreikka ja Espanja edukseen... :oops: Mutta tässä on vielä aikaa kuunnela lisää eli top 10-listaus tulossa myöhemmin.

:tomato: joo, joo, tiedetään tiedetään... :tomato:
"Because I... I´m just a dreamer,
with no intention to change, UNTIL I FIND YOU.
Don´t ask me why, I´m just a singer,
singing my worries away, UNTIL I FIND YOU."

AntSa
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 13257
Liittynyt: 14 Marras 2003, 13:02
Paikkakunta: Kouvola

Eurovision laulukilpailu 1988

Viesti Kirjoittaja AntSa »

Tää kasarivuosi on vallan hyvähkö, tosin mukana myös jokunen täydellinen harha-askel tyyliin Itävalta...

1p JUGOSLAVIA; MANGUP; Hauskat "Michael Jackson-liikkeet" ja tarttuva, mutta onpas kipakka ääni!

2p KREIKKA; KLOUN; Aiku tää tykkää!!!! :lol: :lol: Elämä ei oo aina niin vakavaa... :lol: Taustakuorosta löytyy mm. "Dallasin Pamelaa" sun muuta... :lol:

3p NORJA; FOR VÅR JORD; Kaunista ja herkkää. Karolinella "stadin ässä".

4p ISLANTI; SOKRATES; Lystikkään leppoisa. :lol:

5p SAKSA; LIED FUR EINEN FREUND; Aiku äitin mikki kiinni... :lol: Kaunista ja etenevää.

6p IRLANTI; TAKE HIM HOME; Ihanan koskettava ja raakakin taru.

7p SVEITSI; NE PARTEZ PAS SANS MOI; Silloinen suosikkini; edelleen haminoissa. Kunnon schlageria ranskalaisin maustein.

8p HOLLANTI; SHANGRI-LA; Seuran toimittajahan kirjoitti, että Gerardilla oli kisan paras takamus... Tiedä häntä, mutta laulunsa vastustamaton keitos! Ja "Anita Hirvonen" vielä tässä vaiheessa siis taustakuorossa heilumassa kitch-koreografiansa kanssa.. :lol:

10p LUXEMBURG; Aivan uskomaton tunnelma tässä kauniin koruttomassa tarinassa. Muistan aikoinaan katsoessani kisaa hieman järkyttyneeni lopun silmäniskusta, mutta niin ne ajat muuttuu AntSaseni... :wink:

12p ISO-BRITANNIA; GO! Mikä tunnelataus ja patoutunut tuska! Ja kuitenkin yhtäaikaa toivo.. Tätähän se elämä joskus on. Yksi koko kasarin parhaista, ellei edelleenkin PARAS viisu. IHANA!!!!!!!!!!!! :lol:
"Kunnon uni on tae mukavalle huomiselle." -Leena-

Avatar
lharju
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 6199
Liittynyt: 27 Marras 2003, 22:46
Paikkakunta: Helsinki

Eurovision laulukilpailu 1988

Viesti Kirjoittaja lharju »

AntSa kirjoitti:2p KREIKKA; KLOUN; Aiku tää tykkää!!!! :lol: :lol: Elämä ei oo aina niin vakavaa... :lol:
Elämä ei todellakaan aina ole niin vakavaa, mutta siksi kannattaisikin äänestää kappaletta, jonka sanat menevät:

"Astutaan ulos kuoresta uuteen maisemaan
Avataan korvat kuulemaan, rohkeesti vaan, rentoudutaan!
Heitetään turha jännitys pois ja lauletaan
nauravat silmät muistetaan
ilmeikkäät vaan, huomioidaan!"
Jos joskus elämänsä voisi vaihtaa unelmaan.
E troco a minha vida por um dia de ilusão.

Avatar
eepu4
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 5018
Liittynyt: 07 Helmi 2004, 16:26
Paikkakunta: Oulu

Eurovision laulukilpailu 1988

Viesti Kirjoittaja eepu4 »

Clownin sanathan on niin hauskat.

klovni ,klovni olen klovni
klovni ,klovni olen klovni
ha ha ha haa

Oikeesti naurettavaa mutta ei nyt pisteille asti vaan säälinaurua joka muuttuu sitten itkuksi... :cry: suunnattomasta häpeästä esittäjien puolesta
joilla ei ole näköjään mitään käsitystä siitä minkä piinan kuulijoilleen antavat. :x
Suomen Nauravat silmät on onneksi sentään musiikkia. :wink:
jos todella rakastat rakkautta sanot
rakastavasi rakkaudella
niin silloin rakkaus rakastaa
niin silloin rakkaus rakastaa rakastaa sinuakin

Avatar
Timoteus
Viinuri
Viinuri
Viestit: 30473
Liittynyt: 06 Helmi 2004, 08:31
Viesti:

Eurovision laulukilpailu 1988

Viesti Kirjoittaja Timoteus »

lharju kirjoitti:Elämä ei todellakaan aina ole niin vakavaa, mutta siksi kannattaisikin äänestää kappaletta, jonka sanat menevät:

"Astutaan ulos kuoresta uuteen maisemaan
Avataan korvat kuulemaan, rohkeesti vaan, rentoudutaan!
Heitetään turha jännitys pois ja lauletaan
nauravat silmät muistetaan
ilmeikkäät vaan, huomioidaan!"
Tuota.. jos elämä kerran ei ole vakavaa, niin eikö ennemmin kannata äänestää laulua, joka myös KUULOSTAA siltä, ettei elämä ole vakavaa, eikä vain sellaista, jossa SANOTAAN, ettei se sitä ole. ;)

Noista Boulevardin sanoista on kyllä todettava, että ne ovat Suomen huonoimmat viisusanat. Minkään muun Suomen viisun sanat eivät aiheuta puoliksikaan yhtä negatiivisia viboja, siis NIIN järkyttävän yli-imelää kuin on mahdollista olla. Tai no, on noita yli-imelämpiäkin muttei suomeksi. Jos tuo viisu olisi laulettu jollakin kielellä, jota en ymmärrä, vaikka sitten täsmälleen samansisältöisilläkin sanoilla, se saattaisi olla listallani muutaman sijan korkeammalla. Kuuntelukelvottomaksi sen tekevät sanat.
Jos et pärjää tietokoneellesi shakissa, kokeile potkunyrkkeilyä.

Avatar
Fabrizio
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 10140
Liittynyt: 13 Tammi 2004, 09:22
Paikkakunta: Vaasa

1988

Viesti Kirjoittaja Fabrizio »

Kuten jo aikaisemmin kerroin, niin 1980-luvun surkein viisuvuosi, mutta yritettään nyt kuitenkin...

1p Norja
2p Suomi
3p Irlanti
4p Italia (tykkäsin ennen, ei iske enää...)
5p Kreikka (ei kaiken tarvitse olla niin vakavaa!) :oops:
6p Turkki
7p Islanti :wink:
8p Espanja :roll:
10p Alankomaat (persoonallinen)

12p SVEITSI cheeky-smiley-033: (olin niin onnellinen Celinen puolesta pistelaskun jälkeen ja siitä alkoi jumalaisen äänen omaavan "ladyn" diggailu ja fanitus jatkuu...)
"Because I... I´m just a dreamer,
with no intention to change, UNTIL I FIND YOU.
Don´t ask me why, I´m just a singer,
singing my worries away, UNTIL I FIND YOU."

Avatar
eepu4
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 5018
Liittynyt: 07 Helmi 2004, 16:26
Paikkakunta: Oulu

Eurovision laulukilpailu 1988

Viesti Kirjoittaja eepu4 »

Fabrizio! (Ja muut)
Aivan käsittämätön tuo Kreikka sun pisteissä. :o
kuten kaikkien muidenkin joilla se siellä on :twisted:
Onneksi minun makuni ei ole noin huono. :D
Meillä jokaisellahan on onneksi oma makumme!Tylsä klisee) :wink:
jos todella rakastat rakkautta sanot
rakastavasi rakkaudella
niin silloin rakkaus rakastaa
niin silloin rakkaus rakastaa rakastaa sinuakin

Avatar
Jvvv
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 9695
Liittynyt: 07 Helmi 2004, 12:43
Paikkakunta: Espoo
Viesti:

Eurovision laulukilpailu 1988

Viesti Kirjoittaja Jvvv »

Timoteus kirjoitti:Jos tuo viisu olisi laulettu jollakin kielellä, jota en ymmärrä, vaikka sitten täsmälleen samansisältöisilläkin sanoilla, se saattaisi olla listallani muutaman sijan korkeammalla.
Onhan siitä toki olemassa se lontoonkielinenkin versio:

"Try to remember
cold days of September
When everyone's feeling so low
People you meet on the street
They don't seem to feel well

Trying to hide many feelings inside
And nobody's knowing the right way
Give them a smile 'cause a smile just takes a short while

Realize how the look in your eyes breaks all the skies
Laughing eyes are paradise
Smiling for me, smiling for you..."

Niin, harmi että näillä sanoilla ei saatu kilpailla silloin aikoinaan. Itselleni yleensä laulujen sanoitukset näyttelevät niin minimaalisen pientä roolia, että esimerkiksi tällainen lievä kornius on pelkkää plussaa laululle! Kunhan saan omat pistelaskuni järjestykseen, voitte olla varmoja että Boulevard saa enemmän kuin yhden pisteen... :wink:
"Olen kivi joka kukkii lailla hauraan joutsenen."

Avatar
JuhaUK
Portsari
Portsari
Viestit: 14185
Liittynyt: 21 Marras 2003, 20:45
Paikkakunta: Lontoo

Eurovision laulukilpailu 1988

Viesti Kirjoittaja JuhaUK »

Timoteus kirjoitti: EDIT: Miksi muuten lähes kaikkialla tuo Kreikan viisu kirjoitetaan muodossa Clown? Eihän siinä niin kuitenkaan lauleta. Clown ääntyy [klaun] ja biisissä äännetään [kloun]. Jos kreikkalaisen kirjoitusasun (Κλόουν) transliteroi, niin tuo ei ole lopputulos. On kai Κλόουν yhtä paljon kreikkaa kuin vaikkapa klovni on suomea, eli ei ole mitään syytä kirjoittaa biisin nimeä englanniksi. Tiedän, että useissa lähteissä näin tehdään mutta en tiedä miksi.
No ainakin kuvaruudun otsikossa luki vain ainoastaan Clown, joten sitä ne lähteet seuraavat. Eihän tuo tosin korrektia englantiakaan ole, kun artikkeli puuttuu.
Hello Hi!

Avatar
JuhaUK
Portsari
Portsari
Viestit: 14185
Liittynyt: 21 Marras 2003, 20:45
Paikkakunta: Lontoo

Eurovision laulukilpailu 1988

Viesti Kirjoittaja JuhaUK »

RTE rakensi ison näköisen lavan pieneen konferenssisaliin ja käytti enemmän kameroita ja kuvakulmia kuin kukaan ennen. Valaistuksella ja kamerajoilla saatiin vauhdikkaampi show, kuin aiempina vuosina. Miss
Irlanti hymyili alusta loppuun neljällä kielellä, ja poliittinen toimittaja teki analyysia juonnoissaan.

Musiikin taso oli aika surkea, taas on vaikeuksia löytää 10 tarpeeksi hyvää pisteille...

säälipisteet:
Jugoslavia: Silver Wings (Srebrna Krila) - Mangup 1p
Italia: Luca Barbarossa - Ti scrivo 2p
Turkki: M F O - Sufi (hey ya hey) 3p
Luxemburg: Lara Fabian - Croire 4p
Norja: Karoline Krüger - For vår jord 5p

-Anita Skorgan teki tämän

ja oikeasti tykätyt:
Iso-Britannia: Scott Fitzerald - Go 6p-jotenkin tämä biisi ei ikinä oikein menekään siihen suuntaan, kuin odottaisi, ja jää sellainen odotuksen maku lopulta

Sveitsi: Céline Dion - Ne partez pas sans moi 7p
-kovaa ja korkealta toimii aina

Suomi: The Boulevard - Nauravat silmät muistetaan 8p
-ja todellakin, tämä biisi on aliarvostettu 60-lukurallatus, joka tosin taas kerran kärsi esillepanosta, kamalasta tyylistä, hullusta hyppelehtimisestä ja taustanauhan katkeamisesta...

Ruotsi: Tommy Körberg - Stad i ljus 10p
-tämäkin kuulostaa nykyään hieman tunkkaiselta

Tanska: Hot Eyes - Ka' du se hva' jeg sa' 12p
-pöh, tämä on kyllä huonoin Bundgaard/Heick-biisi, mutta kyllä tätä edelleen diggaa enemmän kuin useimpia muita. Lavashow on tosin aivan kamala ja Kirsten on aivan kamalan raskaana, että pelkää vauvan putkahtavan esille minä hetkenä hyvänsä

Ja loput:
1 Islanti: Beathoven - Sokrates
-jos jollakin on tämä kauhistus englanniksi, niin myykää minulle (on näet niin harvinainen, ettei kukaan ole sitä edes kuullut)
6 Espanja: La Decada - La chica que yo quiero (Made in Spain)
7 Alankomaat: Gerhard Joling - Shangri-la
8 Israel: Yardena Arazi - Ben-Adam
9 Sveitsi: Céline Dion - Ne partez pas sans moi
10 Irlanti: Jump the Gun Take him home
11 Saksa: Maxi & Chris Garden - Lied für einen Freund
-ei se Siegelkään aina onnistu
12 Itävalta: Wilfried - Lisa, Mona Lisa
14 Kreikka: Afroditi Fryda - Clown
16 Belgia: Reynaert - Laissez briller le soleil
19 Ranska: Gérard Lenorman - Chanteur de charme
-miksi tällä oli niin paljon hurraajia?
20 Portugali: Dora - Voltarei
Hello Hi!

Avatar
Timoteus
Viinuri
Viinuri
Viestit: 30473
Liittynyt: 06 Helmi 2004, 08:31
Viesti:

Eurovision laulukilpailu 1988

Viesti Kirjoittaja Timoteus »

Jvvv kirjoitti:
Timoteus kirjoitti:Jos tuo viisu olisi laulettu jollakin kielellä, jota en ymmärrä, vaikka sitten täsmälleen samansisältöisilläkin sanoilla, se saattaisi olla listallani muutaman sijan korkeammalla.
Onhan siitä toki olemassa se lontoonkielinenkin versio:
Juu, on toki, mutta satun ymmärtämään englantiakin. :roll:

Tosin on tuo enkkuversiokin vähemmän korni. Ainakin siitä puuttuu ne vanhat ja nuoret ihmisten kuoret. :?
Jos et pärjää tietokoneellesi shakissa, kokeile potkunyrkkeilyä.

Avatar
lharju
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 6199
Liittynyt: 27 Marras 2003, 22:46
Paikkakunta: Helsinki

Eurovision laulukilpailu 1988

Viesti Kirjoittaja lharju »

JuhaUK kirjoitti:Suomi: The Boulevard - Nauravat silmät muistetaan 8p
-ja todellakin, tämä biisi on aliarvostettu 60-lukurallatus, joka tosin taas kerran kärsi esillepanosta, kamalasta tyylistä, hullusta hyppelehtimisestä ja taustanauhan katkeamisesta...
Mitäs mieltä herra Wogan oli tästä?
Jos joskus elämänsä voisi vaihtaa unelmaan.
E troco a minha vida por um dia de ilusão.

Avatar
JuhaUK
Portsari
Portsari
Viestit: 14185
Liittynyt: 21 Marras 2003, 20:45
Paikkakunta: Lontoo

Eurovision laulukilpailu 1988

Viesti Kirjoittaja JuhaUK »

lharju kirjoitti:
JuhaUK kirjoitti:Suomi: The Boulevard - Nauravat silmät muistetaan 8p
-ja todellakin, tämä biisi on aliarvostettu 60-lukurallatus, joka tosin taas kerran kärsi esillepanosta, kamalasta tyylistä, hullusta hyppelehtimisestä ja taustanauhan katkeamisesta...
Mitäs mieltä herra Wogan oli tästä?
No se ei sanonut oikein juuta eikä jaata, oli muutenkin aika vaisu tuona vuonna...
Hello Hi!

Avatar
MrMemory
Kondiittori
Kondiittori
Viestit: 7499
Liittynyt: 25 Maalis 2004, 00:25
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

Re: Viisuäänestys 1988

Viesti Kirjoittaja MrMemory »

PARAS:
Kuva
12p Norja: Karoline Krüger - For vår jord

10p Luxemburg: Lara Fabian - Croire
8p Saksa: Maxi & Chris Garden - Lied für einen Freund
7p Sveitsi: Céline Dion - Ne partez pas sans moi
6p Ranska: Gérard Lenorman - Chanteur de charme
5p Ruotsi: Tommy Körberg - Stad i ljus
4p Iso-Britannia: Scott Fitzerald - Go
3p Alankomaat: Gerhard Joling - Shangri-la
2p Espanja: La Decada - La chica que yo quiero (Made in Spain)
1p Irlanti: Jump the Gun Take him home

Ja huonoin: Kreikka: Afroditi Fryda - Clown
"Kun myrskyt riehuu ja kaataa heikkoja
pää nosta pystyyn ja pysy vahvana"

Robby
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 3074
Liittynyt: 07 Helmi 2004, 11:30
Paikkakunta: Helsinki

Eurovision laulukilpailu 1988

Viesti Kirjoittaja Robby »

12 p Norja
10 p Sveitsi
8 p Alankomaat
7 p Luxembourg
6 p Saksa
5 p Ruotsi
4 p Iso-Britannia
3 p Turkki
2 p Tanska
1 p Espanja

(huh...olipas vaikea löytää noille jämäpisteille enää biisejä, jotka olisivat olleet edes niiden arvoisia...olikos tää muka niin huono vuosikerta...)

Mikkelsson
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 4724
Liittynyt: 18 Tammi 2004, 15:15
Paikkakunta: Helsinki

Eurovision laulukilpailu 1988

Viesti Kirjoittaja Mikkelsson »

12 Sveitsi: Céline Dion - Ne partez pas sans moi
10 Ruotsi: Tommy Körberg - Stad i ljus
8 Luxemburg: Lara Fabian - Croire

7 Israel: Yardena Arazi - Ben-Adam
6 Iso-Britannia: Scott Fitzerald - Go
5 Tanska: Hot Eyes - Ka' du se hva' jeg sa'
4 Alankomaat: Gerhard Joling - Shangri-la
3 Espanja: La Decada - La chica que yo quiero (Made in Spain)
2 Norja: Karoline Krüger - For vår jord
1 Saksa: Maxi & Chris Garden - Lied für einen Freund
Men jag vara stark, jag kan få allt.
Jag kan sprida färg, jag kan regera.
Men det blir nog en till kaffe och en cigarett.

savalle
Alaikäinen
Alaikäinen
Viestit: 13
Liittynyt: 30 Elo 2004, 22:50
Paikkakunta: Helsinki

Eurovision laulukilpailu 1988

Viesti Kirjoittaja savalle »

Mun tuomio:

Ruotsi: Tommy Körberg - Stad i ljus 3p
Iso-Britannia: Scott Fitzerald - Go 6p
Alankomaat: Gerhard Joling - Shangri-la 8p
Israel: Yardena Arazi - Ben-Adam 4p
Sveitsi: Céline Dion - Ne partez pas sans moi 12p
Irlanti: Jump the Gun Take him home 7p
Tanska: Hot Eyes - Ka' du se hva' jeg sa' 2p
Norja: Karoline Krüger - For vår jord 10p
Luxemburg: Lara Fabian - Croire 5p
Portugali: Dora - Voltarei 1p

Avatar
Anna_M
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 4716
Liittynyt: 08 Helmi 2004, 22:22
Paikkakunta: Helsinki

Eurovision laulukilpailu 1988

Viesti Kirjoittaja Anna_M »

Vuonna 1988 olin jo löytänyt henkisen kotini, suhtautuminen euroviisuihin oli siis jo hyvin intohimoista. Siksi kai näistä lauluista tuntuu saavan enemmän irti kuin aikaisemmista vuosikerroista. Mutta onhan -88 aika sähäkkä paketti, ehkä siksikin kun pikkuruiset laulajat joutuivat panostamaan näkymiseensä isolla mustalla lavalla.


Vaan pakko sanoa epäasiallinen kommentti Itävallan käheästä puhelaulusta, kysyä että kuinka pitkälle voi miehinen itsevarmuus mennä??? Että se peitti alleen kaiken arvostelukyvyn??? Oliko tuo esitys todella parasta mitä Mozartin maasta tuona vuonna oli tarjolla???


1 p. Irlanti: Jump the Gun Take him home (kummallinen kappale, jota seuratessa huomaa vieläkin jännittävänsä, että miten se laulaja sen puudutetun kurkkunsa kanssa homman klaaraa)


2 p. Saksa: Maxi & Chris Garden - Lied für einen Freund (tässä musta kiva idea ja pianoriffi toimii)

3 p. Turkki: M F O - Sufi (hey ya hey) (koskaan en tule unohtamaan eräänkin viisutapaamisen ansiokasta taukojumppahetkeä, jolloin pyörittiin tämän tahdissa!)

4 p. Espanja: La Decada - La chica que yo quiero (Made in Spain) (tästä en taida kasvaa koskaan ohi. Vaikka nyt jo vähän ihmettelen, että miks sillä yhdellä kundilla on toppahousut jalassa)

5 p. Norja: Karoline Krüger - For vår jord (nuorempana tämä oli musta tosi tylsä, nyt kääkkänä pidän tätä oikein kauniina ja hyvin esitettynä)

6 p. Italia: Luca Barbarossa - Ti scrivo (meidän Barbarossaa karheampi, mutta lähes yhtä sykähdyttävä)

7 p. Iso-Britannia: Scott Fitzerald - Go (mahtipontisuus natsaa hyvin ylimitoitettuun niskatukkaan ja kengänkorkoihin)

8 p. Luxemburg: Lara Fabian - Croire (mua kutkuttaa se, että miten hienoja artisteja ja tulevia eurooppalaisia supertähtiä tässä kisassa oli mukana. Croire on niitä euroviisuja, joista toivoisi kuulevansa joskus vielä vähän vähemmän kasarimaisen sovituksen, jotain vähän sähkörumpusoundia pehmeämpäää. Kun on niin kaunis!)

10 p.Sveitsi: Céline Dion - Ne partez pas sans moi (Täydellinen estradilaulu, jossa hyvä alku ja huima loppuveto. Ja Celinellä vielä intoa silmissä)

12 p. Ruotsi: Tommy Körberg - Stad i ljus (minä sentimentaalinen pöhkö)
Et langeb pilk,
kuu kaob ja kaugel kaigub kell.
Sind keegi öösse kannab valgel hobusel.

Niko
Maistelija
Maistelija
Viestit: 46
Liittynyt: 17 Syys 2004, 10:51
Paikkakunta: Tampere

Eurovision laulukilpailu 1988

Viesti Kirjoittaja Niko »

1 p. Luxemburg
2 p. Belgia
3 p. Islanti
4 p. Saksa
5 p. Ruotsi
6 p. Ranska
7 p. Kreikka
8 p. Norja
10 p. Italia
12 p. Israel

Avatar
male
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 5449
Liittynyt: 07 Helmi 2004, 12:13
Paikkakunta: Helsinki

Eurovision laulukilpailu 1988

Viesti Kirjoittaja male »

TOP5

Kuva
1. Sveitsi
2. Luxemburg
3. Ruotsi
4. Norja
5. Alankomaat
"Well, if you must know, I have written fourteen books and as I am the only one who has read them I can tell you that they have all been very well received."

Avatar
barbarossa
Tiskijukka
Tiskijukka
Viestit: 7772
Liittynyt: 18 Marras 2003, 11:30
Paikkakunta: Helsinki

Re: Viisuäänestys 1988

Viesti Kirjoittaja barbarossa »

Tätä vuotta tulee pitäneeksi huonona jo pelkästään ruman lavan takia...
Ei selvää ykköstä, mutta toisaalta pisteille olisi riittänyt useampikin biisi!
Tässä kuitenkin tulokset:

1p. Irlanti: Jump the Gun - Take him home
Ihan toimiva juttu.

2p. Portugali: Dora - Voltarei

3p. Alankomaat: Gerhard Joling - Shangri-la
Tarttuva, vaikkei nyt enää niin hyvä, kuin oli joskus 80-luvulla mielestäni.

4p. Jugoslavia: Silver Wings (Srebrna Krila) - Mangup
Muhun nyt vaan näemmä vetoaa nämä kaikki Jugoslavian hömpät. :oops: Tämäkin ihan mainio, olisi ehkä ansainnut enemmänkin pisteitä.

5p. Espanja: La Decada - La chica que yo quiero (Made in Spain)
Hyvä meno. "Made in Espain" siinä kyllä lauletaan.. :roll:

6p. Ranska: Gérard Lenorman - Chanteur de charme
Taas näitä viisuja, joiden päälle tuskin ymmärsin 80-luvulla. Nyt lämmittää mieltä ja tuo muistoja ... jostain. Jos vain muistaisi. :oops: :roll:

7p. Italia: Luca Barbarossa - Ti scrivo
No täytyyhän Luca palkita pistein, kun hyvän nimen on mulle lainannut! :P Biisi on sellainen, että toisena päivänä se voisi saada huomattavasti enemmän pisteitäni. Mutta tänään näemmä taas balladipäivä, sillä:

8p. Luxemburg: Lara Fabian - Croire

10p. UK: Scott Fitzerald - Go
Siis aivan loistava! Ellei vastassa olisi tuollainen klassikko, olisi tämä ehkä napannut douze points.

12p. Sveitsi: Céline Dion - Ne partez pas sans moi
Yllätyksettömästi näin.


Pisteen olisi voinut antaa Belgialle, Norjalle, Turkille - ehkä Islannillekin.
Mutta sekä Suomi että Ruotsi panivat kyllä pahintaan. Ush, hävetkää.
"Laka laulaja kielsi tulemasta alas parvekkeelta ennen kuin rakkaus kestää... " -Pokušaj

Avatar
lharju
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 6199
Liittynyt: 27 Marras 2003, 22:46
Paikkakunta: Helsinki

Re: Viisuäänestys 1988

Viesti Kirjoittaja lharju »

barbarossa kirjoitti:Mutta sekä Suomi että Ruotsi panivat kyllä pahintaan. Ush, hävetkää.
Nyt Barbarossa taisi erehtyä vuodesta. Ruotsia edusti v. 88 UPEA Stad i ljus eikä Boogaloo... :wink: :wink: :wink:
Jos joskus elämänsä voisi vaihtaa unelmaan.
E troco a minha vida por um dia de ilusão.

Avatar
barbarossa
Tiskijukka
Tiskijukka
Viestit: 7772
Liittynyt: 18 Marras 2003, 11:30
Paikkakunta: Helsinki

Re: Viisuäänestys 1988

Viesti Kirjoittaja barbarossa »

Auts, olisi pitänyt arvata, että jostain lentelee tomaatteja, kun näin julmasti teilaan. :tomato:
:wink:

No, ehkä se vielä joskus aukeaa mulle. Toistaiseksi ei yhtään. :?
"Laka laulaja kielsi tulemasta alas parvekkeelta ennen kuin rakkaus kestää... " -Pokušaj

Avatar
Wilbertti
Hörppijä
Hörppijä
Viestit: 226
Liittynyt: 07 Elo 2004, 18:53

Eurovision laulukilpailu 1988

Viesti Kirjoittaja Wilbertti »

12 p Ruotsi
10 p Hollanti
8 P Luxemburg
7 P Norjaan
6 p Uk
5 P Sveitsi
4 p Israel
3 p Espanja
2 P Tanska
1 P Turkki

Avatar
Roope
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 18474
Liittynyt: 02 Joulu 2003, 19:08
Paikkakunta: Tampere

Eurovision laulukilpailu 1988

Viesti Kirjoittaja Roope »

Gérard Lenorman esitti muuten eilen tv5 kanavalla Chanteur de charmen jossain estradiviihdeohjelmassa 8)

Avatar
Huilumies
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 5346
Liittynyt: 09 Helmi 2004, 15:20
Paikkakunta: Vantaa

Eurovision laulukilpailu 1988

Viesti Kirjoittaja Huilumies »

Fly7 kirjoitti:12p turkki
Olipa yllätys tämä :wink: Hey-ja-hey-ja! :)
On siinä hiiltyvä ilta, auringon rusko
Parempien päivien sammumaton usko
On syksyn kuolevaa ruskaa, on elämä tuskaa
Sen huiluni soi...

Avatar
pressa
Siemailija
Siemailija
Viestit: 171
Liittynyt: 28 Marras 2003, 19:11
Paikkakunta: karis / karjaa

1988

Viesti Kirjoittaja pressa »

1-Alankomaat - shangri la - vaikuttava laulu silloin
2- Ruotsi - stad i ljus - oikeastaan erikoinen veto ruotsilta ko vuonna- ok
3- Yugoslavia - mangup - asiaa bimbomaisessa paketissa
4- Sveitsi - ne partez pa - vieläkin se Celinen lookki saa aikaan väristyksiä
5- Israel - ben adam - niinpä ihmisiä sitä vain ollaan
6- Luxembourg - croire - hyvähän se on uskoa , herkkä tulkinta,upea
7- Espanja - la chica de.. - kiva iloinen rallatus
8- Norja - for vår jord - upea balladi , hyvä teksti
10-Iso.Britannia- Go - balladi joka iski tajuntaan
ja
12- Saksa - lied für einen freund- esitys oli vaikuttavin ja sanomakin usean kuuntelun arvoinen
Euroviisuklubi --- yhdessä ollaan enemmän !

Avatar
ak
Laulaa viisuja
Laulaa viisuja
Viestit: 732
Liittynyt: 08 Helmi 2004, 22:37
Paikkakunta: Helsinki

1988 arvostelu

Viesti Kirjoittaja ak »

mukava olla ihan pressan kanssa samassa vessajonossa. :D

Tässäpä arvostelua taasen vessajonosta.

Ei ole pelkoa että Suomi ja UK päätyvät listalle.





Turkki: M F O - Sufi (hey ya hey) 4 pistettä t_urkey:

Espanja: La Decada - La chica que yo quiero (Made in Spain) 12 pistettä Muhun iskee tää epsanja rentoa meininkiä. \:D/

Alankomaat: Gerhard Joling - Shangri-la 6 pistettä Betoniviidakot ja missäs on se Shangri-la? :blackey: lähiömusaa

Sveitsi: Céline Dion - Ne partez pas sans moi 10 pistettä Ehdottomasti oikea voittaja Drunks:


Itävalta: Wilfried - Lisa, Mona Lisa 3 pistettä Taidetta koteihin Mona Lisa taulu vaan seinälle. :monalisa:

Tanska: Hot Eyes - Ka' du se hva' jeg sa' 7 pistettä :P

Kreikka: Afroditi Fryda - Clown 8 pistettä Teatterillista draamaa :angel:


Belgia: Reynaert - Laissez briller le soleil 5 pistettä Ihanaa nahkaa
:blackey:

Luxemburg: Lara Fabian - Croire 1 piste kaunis ja herkkä. music-smiley-019:

Portugali: Dora - Voltarei 2 pistettä portugalin kieli ansaitsee 2 pistettä music-smiley-023:
musiikkia thalian alttarilla

Vastaa Viestiin