Putoajat:
MAKEDONIA: Eye Cue – Lost and found
UNKARI: AWS – Viszlát nyár
RANSKA: Madame Monsieur – Mercy
Tänään on
neilikkavallankumouksen vuosipäivä. Se valittiin tarkoituksella pelin päättymispäiväksi. 25. huhtikuuta on Portugalissa yleinen vapaapäivä, jota juhlitaan vapauden päivänä (
Dia da Liberdade). Moni katu ja aukio on nimetty päivämäärän mukaan, samoin Lissabonin ja Almadan kaupungit yhdistävä
silta.
Neilikkavallankumous mainittiin pelin kuluessa useaan otteeseen siirtomaiden näkökulmasta. Angolassa, Mosambikissa ja Guinea-Bissaussa käydyt
siirtomaasodat olivatkin eräs ratkaisevimpia vallankumoukseen johtaneita tekijöitä. Vilkaistaan kuitenkin, mitä emämaassa tapahtui tällä välin.
Monarkian aika päättyi Portugalissa
vuoden 1910 vallankumoukseen. Maa sai
tasavaltaisen valtiomuodon. Nuori tasavalta oli epävakaa. Maa kävi läpi useita hallituksen vaihdoksia ja vallankaappauksia sekä kaksi pääministerin salamurhaa. Viidentoista vuoden aikana maassa oli yhdeksän eri presidenttiä ja 45 eri hallitusta.
Toukokuussa 1926
armeija kaappasi vallan. Perustetun
sotilashallinnon valtiovarainministeriksi nostettiin vuonna 1928
António de Oliveira Salazar. Neljä vuotta myöhemmin hänestä tehtiin pääministeri. Pääministerinä hän pysyikin vuoteen 1968 asti, jolloin aivoverenvuoto vei häneltä toimintakyvyn.
Salazar saattoi maaliskuussa 1933 voimaan uuden perustuslain, joka jäljitteli lähinnä Benito Mussolinin fasistista Italiaa. Syntyi
Estado Novo (suom.
Uusi valtio). Ainoa sallittu puolue oli
Kansallinen liitto. Lehdistöä sensuroitiin ankarasti; hallituksen päätöksiä ei saanut vastustaa tai arvostella. Salainen poliisi
PIDE oli kaikkialla läsnä ja piti silmällä mahdollista toisinajattelua. Koulutus oli retuperällä; vielä vuonna 1970 neljäsosa väestöstä oli lukutaidotonta. Yhtenäisyyttä hallinto pönkitti uskonnolla ja vaali erityisesti
Fátiman neitsyen kulttia.
Estado Novon ideologiaan kuului myös
plurikontinentalismi – ajatus, että siirtomaat olivat elimellinen ja erottamaton osa Portugalia. Kun muut siirtomaavallat alkoivat purkaa siirtomaajärjestelmää 1950- ja 1960-luvuilla, Portugali ei tehnyt elettäkään siihen suuntaan.
1970-luvulle tullessa maatalousvaltainen Portugali oli auttamattomasti pudonnut muun Länsi-Euroopan talouskehityksen kelkasta. Vaikka hallitus yrittikin modernisoida ja teollistaa maata, vuonna 1973 portugalilaisten keskimääräinen vuositulo oli vain neljänneksen Euroopan keskiarvosta. Kasvava osa väestöstä katsoi, että hallituksen kuuluisi pitää huolta omasta kansastaan eikä pitää kiinni siirtomaista, joista vuoltavat voitot menivät
CUF:n kaltaisten suuryritysten taskuihin. Siirtomaasotien vuoksi "puolustus"menot veivät jo melkein puolet valtion budjetista. Vallankumousta edelsi laajoja opiskelijamielenosoituksia ja lakkoaaltoja. Moni opiskelija pakkovärvättiin upseerikoulutukseen, minkä seurauksena maalla oli pian vallankumouksellinen upseeristo.
Huhtikuun 25. päivänä 1974 aamuyöllä vallankumoukselliset ottivat haltuunsa maan strategiset kohteet. Vallankumous onnistui hätkähdyttävän nopeasti ja käytännössä verettömästi. Vallankumousta seurannut väliaikaishallitus aloitti siirtomaiden vapauttamisen.
Ensimmäiset vapaat vaalit järjestettiin tasan vuosi vallankumouksen jälkeen, ja maa sai
nykyisen perustuslakinsa vuonna 1976.
Seitsemässä entisessä siirtomaassa portugali on virallinen kieli. Yhdessä vanhan emämaansa kanssa ne muodostavat
Portugalinkielisten maiden yhteisön.