Kamalin viisumuistosi

Vapaata viisukeskustelua
Avatar
jee euroviisut
Press
Press
Viestit: 19771
Liittynyt: 09 Helmi 2009, 16:20
Paikkakunta: Espoo
Viesti:

Re: Kamalin viisumuistosi

Viesti Kirjoittaja jee euroviisut »

jdjj22:n kommentteihin voisin sanoa, että näkemyksemme moraalisen voittajan määritelmästä saattaa olla hieman erilainen. Minusta ideaalisessa Eurovision laulukilpailussa mikä tahansa kappale ja esitys saavuttaisi täsmälleen saman pistemäärän täysin riippumatta siitä, mitä maata se edustaa ja miltä esiintymispaikalta. En väitä, että tätä voidaan täydellisesti saavuttaa mitenkään, mutta tuo olisi minusta optimitilanne.

jdjj22:n näkemyksistä muutamaan en voi yhtyä. Romania vuoden 2006 moraalisena voittajana, no saihan se tietysti diasporansa päälle suuren potin ihan oikeitakin ääniä, mutta niin sai Lordikin. Lordi sai kuitenkin pisteitä yli sata Torneròa enemmän, eikä esiintymispaikka poikennut ratkeavasti, ja vaikka molemmilla oli oma kannatuksensa (Suomella pohjola ja Romanialla Moldova sekä diaspora), oli Suomen kannatus vakikannatusalueen ulkopuolella kuitenkin selvästi Romaniaa suurempi.

Tai Armenia 2008. Okei Armenia, kisasi esiintymisjärjestyksen aluksi, mutta Armenia olisi saanut yli sata pistettä, vaikka olisi kisannut mainostauolla. Maalla on niin vahva diasporaetu. Katsopas, mistä Armenia sai korkeimmat pisteet vuonna 2008 ja vertaa, mistä Armenia sai pisteensä 2006 ja 2007. Niin, diaspora on jyllännyt. Ne 13 maata, joissa Qele qele oli kärkikolmikossa olivat San Marinoa lukuun ottamatta kaikki Armenian innokkaimpien äänestäjien joukossa myös vuonna 2007. Olihan Armenian saamissa pikkupisteissä 2008 mukana myös ihan aitojakin ääniä, mutta merkittävästi vähemmän kuin The fire in your eyesillä.

Alankomaat 2014 epäilyttää myös hieman. Alankomaat hävisi puhelinäänissä Itävallalle lähes sadalla pisteellä, vaikka maalle oli pedattu lähes täydellinen esiintymispaikka, ainakin selvästi parempi kuin Itävallalle? :miettii: Jos Itävalta voitti enemmän esityksellä kuin kappaleella, oli se kuitenkin viisukokonaisuudella eikä maan nimellä saatu voitto, maat saavat kuitenkin vapaasti esittää kappaleensa kuten tahtovat.

Avatar
Ihme_Mies
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 2667
Liittynyt: 29 Helmi 2008, 14:31
Paikkakunta: Helsinki

Re: Kamalin viisumuistosi

Viesti Kirjoittaja Ihme_Mies »

angeline kirjoitti:Ai niin, keksin taas. Saksan voitto 2010. Nyt te varmaan ammutte minut :mrgreen: mutta satellite on maailman rasittavimpia lauluja mitä tiedän :suutukkoon:
:joojoo:

Ei todellakaan ole syytä ampua -ala-arvoinen gagga-voittaja. :tajuton:

Top 3 viisu-järkytykset täydentää tasokkaan viisuvuoden 2008 katastrofi-voittaja sekä vuoden 2015 surkuhupaisa "voittaja", josta ei voi edes puhua samana päivänä kuin Venäjän kaikkien aikojen parhaasta viisusta 'A million voices'. :niinpa:
"With or without religion, you would have good people doing good things and evil people doing evil things. But for good people to do evil things, that takes religion."
Steven Weinberg

Avatar
Teräsbekoni
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 11300
Liittynyt: 26 Touko 2012, 10:59

Re: Kamalin viisumuistosi

Viesti Kirjoittaja Teräsbekoni »

Saksan voitto 2010 :ihana: - yksi parhaimmista viisumuistoistani (pitäisiköhän sellaisillekin perustaa oma ketju?).
ESC24 TOP-10: 1. Kroatia 2. Itävalta 3. Liettua 4. Norja 5. Alankomaat 6. Iso-Britannia 7. Latvia 8. Azerbaidžan 9. Ruotsi 10. Viro

Avatar
Serduchka
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 57778
Liittynyt: 22 Huhti 2007, 17:16
Paikkakunta: Pori

Re: Kamalin viisumuistosi

Viesti Kirjoittaja Serduchka »

^ Parhaimmille viisumuistoille ei tosiaan vielä taida olla ketjua. :miettii: En ainakaan minä muista, että olisi.
"Huonon maun taakse ei tässä syrjivässä räkälässä voi piiloutua." (nimierkki Requel)

Avatar
hra47
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 8076
Liittynyt: 29 Tammi 2007, 12:53
Paikkakunta: Espoo

Re: Kamalin viisumuistosi

Viesti Kirjoittaja hra47 »

Mulla olisikin omituisesti sekä paras, että huonoimpiin kuuluva viisumuisto samalta vuodelta: paras olisi Lordin voitto Ateenassa ja samalla Annika Eklundin häviö Lordille Suomen karsinnoissa yksi huonoimmista... oli siis aika repivä vuosi kyseessä ja melkoista vuoristorataa. :surrur:
"Mä nousin tähtiin palata en sieltä voi..."
- Mä elän vieläkin

Avatar
TomppaJr
Viestintäassistentti
Viestintäassistentti
Viestit: 36595
Liittynyt: 05 Huhti 2010, 11:42
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

Re: Kamalin viisumuistosi

Viesti Kirjoittaja TomppaJr »

hra47 kirjoitti:Mulla olisikin omituisesti sekä paras, että huonoimpiin kuuluva viisumuisto samalta vuodelta: paras olisi Lordin voitto Ateenassa ja samalla Annika Eklundin häviö Lordille Suomen karsinnoissa yksi huonoimmista... oli siis aika repivä vuosi kyseessä ja melkoista vuoristorataa. :surrur:

Pistän paremmaksi. Minun sekä paras että huonoin liittyy samaan kappaleeseen. :heh: Paras oli se kun Cake to Bake voitti Latvian karsinnat 2014 ja huonoin se kun se karsiutui finaalista.
Meow cat, please meow back.

Avatar
UFOPOLI
Viestit: 16610
Liittynyt: 01 Touko 2004, 12:54
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

Re: Kamalin viisumuistosi

Viesti Kirjoittaja UFOPOLI »

Miten voi olla, etten aikanaan ollut kirjoittanut tähän ketjuun mitään? :shock: Kenties olin ajatellut, että se, mitä tuolloin pidin kamalimpana, oli tapahtunut niin lähihistoriassa, etten kenties osaisi olla objektiivinen?

No, näin 13 vuotta myöhemmin kamalin muistoni on kuin onkin edelleen sama. Elettiin vuotta 2004 ja Espanjan karsintaa. Jo hyvissä ajoin etukäteen fanien ylivoimainen suosikki oli Davinian Mi obsesión. Prosessissa oli kuitenkin mukana raati, jolle oli annettu outo oikeus poistaa jokaiselta artistilta yksi kappale. Seurasin suoraa lähetystä, jossa tuomarit päättivät pudottaa juurikin Mi obsesiónin, ja kuinka yleisö buuasikaan :jupinaa: Davinialle jäi jäljelle turhanpäiväinen Cómo quieres que te quiera, jolla ei ollut mitään mahdollisuuksia ja jolla Davinian varmana pidetty voitto vaihtui finaalin viimeiseen sijaan.

Sitä, mitä raati tarjosi ilmiselvän taktisen pudotuksen perusteluiksi, en muista, mutta muistan arvelleeni, että Mi obsesiónia pidettiin liian samanlaisena kuin edellisvuotinen Dime (joka tosin oli epävireisestä ja laimeasta esityksestä huolimatta pärjännyt hyvin). Muistan myös sanotun, että tuomarien mielestä Davinia olisi ollut liian lihava :roll: (kauhean hyvä syy; eikä se Ramónkaan mikään laiheliini ollut)

Lapsuusajaltani kamalin muisto oli Sonian häviäminen Niahm'ille vuonna 1993, mutta siitä olen sittemmin päässyt enimmäkseen yli, kun taas Mi obsesión on edelleen paras viisu ikinä ja sen taktinen pudottaminen eniten vaivaava viisuvääryys.

Avatar
Serduchka
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 57778
Liittynyt: 22 Huhti 2007, 17:16
Paikkakunta: Pori

Re: Kamalin viisumuistosi

Viesti Kirjoittaja Serduchka »

UFOPOLI kirjoitti:Muistan myös sanotun, että tuomarien mielestä Davinia olisi ollut liian lihava :roll: (kauhean hyvä syy; eikä se Ramónkaan mikään laiheliini ollut)
Rosasta puhumattakaan ja hänkin menestyi ihan hyvin (ärsyttää, kun jotkut ottavat lihavuuden tekosyyksi moniin asioihin). :draamaa: Mi Obsesión olisi kyllä ollut parempi kuin turhanpäiväinen Para Llenarme De Ti.
"Huonon maun taakse ei tässä syrjivässä räkälässä voi piiloutua." (nimierkki Requel)

Avatar
Koirankuonolainen
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 4079
Liittynyt: 25 Tammi 2015, 10:04

Re: Kamalin viisumuistosi

Viesti Kirjoittaja Koirankuonolainen »

Aintsu kirjoitti:Pertti Kurikan Nimipäivien voitto on tuorein viisutraumani. :jupinaa: .. voittajaksi valittiin tuollainen pökäle...
Yksi minun pahimpia euroviisutraumojani on se, kun vuonna 2015 kuppilassa puhuttiin sontaläjästä. Ja nyt sitten pökäleestä. :eiei:
Suomi voitti rahvahaniänet, Ruočči sud’d’uliston da sen mugah kogo Euroviizut. Neče on viritännyh kummastelendua viizufanoin keskes.

Avatar
Aintsu
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 17126
Liittynyt: 15 Marras 2003, 11:37
Paikkakunta: Kotka

Re: Kamalin viisumuistosi

Viesti Kirjoittaja Aintsu »

Tämä on keskustelufoorumi, jossa jokaisella on oikeus ilmaista mielipiteensä. :joojoo:
You're not ugly, you are smart, talented
And have abilities to make the world better

Avatar
Koirankuonolainen
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 4079
Liittynyt: 25 Tammi 2015, 10:04

Re: Kamalin viisumuistosi

Viesti Kirjoittaja Koirankuonolainen »

Jepjep. Ei nyt sitten muuta.
Viimeksi muokannut Koirankuonolainen, 22 Helmi 2017, 13:43. Yhteensä muokattu 2 kertaa.
Suomi voitti rahvahaniänet, Ruočči sud’d’uliston da sen mugah kogo Euroviizut. Neče on viritännyh kummastelendua viizufanoin keskes.

Karistoteles
Lotraaja
Lotraaja
Viestit: 426
Liittynyt: 25 Heinä 2012, 16:28
Paikkakunta: Lahti

Re: Kamalin viisumuistosi

Viesti Kirjoittaja Karistoteles »

Pave Maijanen: Yamma Yamma.
Jasmine: Niin kaunis on taivas.
Nina Åström: A little bit.
PKN: Aina mun pitää.

Siinä muutamia horrorviisuja, jotka aiheuttavat vieläkin myötähäpeää.

Avatar
Koirankuonolainen
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 4079
Liittynyt: 25 Tammi 2015, 10:04

Re: Kamalin viisumuistosi

Viesti Kirjoittaja Koirankuonolainen »

Aintsu kirjoitti:Tämä on keskustelufoorumi, jossa jokaisella on oikeus ilmaista mielipiteensä. :joojoo:
Tai no, täytyyhän tähän nyt vielä palata kun sentään suurten sananvapauskysymysten äärellä ollaan ja pointtini taisi ujeltaa ylhäältä takavasemmalta ohi.

Kyse ei tokikaan ole mielipiteestä - minun puolestani ihmiset saavat pitää tai olla pitämättä aivan vapaasti - vaan kielenkäytöstä. MIelipiteensä pystyy varmasti ilmaisemaan ilman alatyylisiä ilmauksia, joita näkee nykyään muilla foorumeilla ihan kotitarpeiksi. Jonkinmoisena kielialan ammattilaisplanttuna olen ollut erittäin ilahtunut siitä, että kuppilassa on pääosin pystytty pitämään kielenkäyttö asiallisena silloinkin, kun keskustelu käy kiihkeänä ja tunteet kuumenevat. Toivon, että näin on vastaisuudessakin.
Suomi voitti rahvahaniänet, Ruočči sud’d’uliston da sen mugah kogo Euroviizut. Neče on viritännyh kummastelendua viizufanoin keskes.

Avatar
Rousku
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 41806
Liittynyt: 17 Helmi 2007, 22:57

Re: Kamalin viisumuistosi

Viesti Kirjoittaja Rousku »

^PKN on minulle sikäli hyvä viisumuisto, että vaikka viisumenestystä ei tullut niin vastaanotto kotimaassa ei ollut perinteisen teilaava. Se kyllä vähän risoo, kun yhä edelleen joutuu oikomaan väärinkäsitystä, että PKN:n menestys olisi tyssännyt siihen että Itä-Euroopassa olisi dissattu.

Omat viisumuistoni eivät ole kovin kamalia. Ei se nyt niin maailmaa kaada, jos oma suosikki ei pärjää. Artistin puolesta harmittaa, jos pärjäämättömyys ei ole hänen oma vikansa. Näin esim. Albania 2014 ja 2016, jotka kaatuivat pätkäistyyn uuteen sovitukseen ja tylsään lavaylöspanoon, tai Slovenia 2012, joka minun mielestäni Bakun semiin leikeltiin pilalle (EMA:n yksi yhtenäinen kamera-ajo teki biisille oikeutta).

Remedios Amayan puolesta toki harmitti, mutta muistan välittömästi kisan jälkeen ajatelleeni, että mahtoiko tyystin eri maailmasta tullut tyttö edes ymmärtää tilannetta ts. että ns. floppasi. No, myöhemmin sain tietää että ymmärsi kyllä ja syytti siitä itseään (aiheetta tietenkin). Mieltäni kuitenkin nyt lämmittää, ettei ura siihen tyssännyt, ja että biisi ja esitys ovat jälkeenpäin saaneet arvostusta (minkä artistikin kuulemma tietää).

Joten ehkä valitsen kamalimmaksi muistoksi buuaukset Venäjän artisteille 2014 ja 2015 :lohduton:. Maan politiikassa on varmasti paljonkin arvosteltavaa, mutta 1) jos ruvetaan kaivelemaan niin sellaista löytyy mistä tahansa viisumaasta, ja 2) vaikka Venäjä olisi pahin, niin tuskin yksittäiset artistit siihen kovin paljon ovat syypäitä (Tolmatšovan sisarukset nyt varsinkaan, kun olivat vielä alaikäisiäkin tuolloin). Puhtaan viisukatsannollisesti en pidä Venäjän tavasta ostaa biisinsä muualta - kyllä noin isosta maasta pitää löytyä säveltäjiä omastakin takaa - mutta sitäkin mieluummin motkotan täällä foorumilla, en artistille livetilanteessa buuaisi sentään.
Rise, angel, shine, love!

MIH96
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 12801
Liittynyt: 16 Syys 2015, 21:52
Paikkakunta: Helsinki

Re: Kamalin viisumuistosi

Viesti Kirjoittaja MIH96 »

Karistoteles kirjoitti:Pave Maijanen: Yamma Yamma.
Jasmine: Niin kaunis on taivas.
Nina Åström: A little bit.
Miten ihan sattumalta nuo kaikki ovat karkausvuosien viisuja. A little bit on omaan makuuni ihan kiva, pidän Jasminen viisusta ja - nolostuttavasti kyllä myös Paven Yamma yammasta.

Avatar
TomBoi
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 2210
Liittynyt: 04 Marras 2016, 17:16
Paikkakunta: Vantaa

Re: Kamalin viisumuistosi

Viesti Kirjoittaja TomBoi »

Viisumuistoni ovat pääasiassa kyllä positiivisia, mutta kyllä minullakin se kamalin viisumuisto liittyy juurikin tuohon PKN:n valitsemiseen. Olin tuolloin UMK:n jälkeen aivan järkyttynyt, ja erityisesti siinä harmittaa, että olisimme voineet saada PKN:n sijaan Opera Skaalan edustajaksemme :lohduton:
MKuvau!

Avatar
Serduchka
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 57778
Liittynyt: 22 Huhti 2007, 17:16
Paikkakunta: Pori

Re: Kamalin viisumuistosi

Viesti Kirjoittaja Serduchka »

Mä kans hieman harmistuin PKN:n valinnasta. Unohdin ottaa passin (todistaakseni henkilöllisyyteni) yökerhoon ja portsari sitä sit kyseli, niin lähdin juosten hakemaan sitä kotoa. Uhosin itselleni matkalla, etten lähde enää takaisin, mutta päätin kuitenkin lähteä. Ilta päättyi ihan hyvin, vaikka mökötinkin osan ajasta yökerhon sohvalla. :heh:
"Huonon maun taakse ei tässä syrjivässä räkälässä voi piiloutua." (nimierkki Requel)

Avatar
rosetta
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 6598
Liittynyt: 05 Helmi 2007, 22:10

Re: Kamalin viisumuistosi

Viesti Kirjoittaja rosetta »

Rousku kirjoitti:Joten ehkä valitsen kamalimmaksi muistoksi buuaukset Venäjän artisteille 2014 ja 2015 :lohduton:. Maan politiikassa on varmasti paljonkin arvosteltavaa, mutta 1) jos ruvetaan kaivelemaan niin sellaista löytyy mistä tahansa viisumaasta, ja 2) vaikka Venäjä olisi pahin, niin tuskin yksittäiset artistit siihen kovin paljon ovat syypäitä (Tolmatšovan sisarukset nyt varsinkaan, kun olivat vielä alaikäisiäkin tuolloin).
"Jos ruvetaan kaivelemaan niin sellaista löytyy mistä tahansa viisumaasta?" :eiei: Ei, eipä taida löytyä toista viisumaata, joka on kaapannut toisen, suvereenin valtion (viisumaa sekin) alueen ja liittänyt sen itseensä... Sekä lisäksi hyökännyt em. toisen valtion alueelle (jopa käy siellä sotaa yhä vieläkin.) Ja molemmat tapahtuneet vieläpä vähän ennen 2014 viisuja, joten olivat hyvin tuoreessa muistissa. En siis yhtään ihmettele buuauksia, itse asiassa - kivittäkää jos siltä tuntuu - ne olivat hieno ja vaikuttava poliittinen mielenilmaus! Ihailen suuresti poliittisia mielenilmauksia, ja tämä oli onnistunut sellainen; live-show jolla on miljoonayleisö. Kyllähän nyt jokainen järjellinen ihminen (= ÄO yli 10) tajusi, että mielenilmaus suuntautui tässä nimenomaan Venäjää kohtaan, ei teinikaksosia! On ihmisten älyn aliarvioimista väittää muuta. Ja vaikka tytöt eivät tietenkään olleet poliittisiin tapahtumiin syypäitä, niin olivat kyllä itse tarjoutuneet vapaaehtoisiksi edustamaan Venäjää tuossa poliittisessa tilanteessa, ja esittämään vieläpä kappaletta, jolla aika moni näki poliittista piilosanomaa... Joka leikkiin ryhtyy, se leikin kestäköön. Mutta tuo on toki tässä sivuseikka.

Tiedän että on ihmisiä joiden mielestä ihan periaatteessa "politiikka ei kuulu viisuihin", ja sen perusteella tuomitsevat myös ym. mielenilmauksen; tuosta olen tietysti täysin eri mieltä, politiikka ei ole mikään muusta elämästä täysin erillinen osio vaan tiiviisti sidoksissa ihmisiin, maailmaan ja sen tapahtumiin kuten kaikki muutkin maailmassa tapahtuvat asiat, ei sitä voi sulkea pois, tai jos suljetaan on se täysin keinotekoista teeskentelyä (kuten oli myös mahdollisten buuausten peittäminen nauhoitetuilla taputuksilla seuraavana vuonna).

Avatar
hra47
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 8076
Liittynyt: 29 Tammi 2007, 12:53
Paikkakunta: Espoo

Re: Kamalin viisumuistosi

Viesti Kirjoittaja hra47 »

rosetta kirjoitti:Tiedän että on ihmisiä joiden mielestä ihan periaatteessa "politiikka ei kuulu viisuihin", ja sen perusteella tuomitsevat myös ym. mielenilmauksen; tuosta olen tietysti täysin eri mieltä, politiikka ei ole mikään muusta elämästä täysin erillinen osio vaan tiiviisti sidoksissa ihmisiin, maailmaan ja sen tapahtumiin kuten kaikki muutkin maailmassa tapahtuvat asiat, ei sitä voi sulkea pois, tai jos suljetaan on se täysin keinotekoista teeskentelyä (kuten oli myös mahdollisten buuausten peittäminen nauhoitetuilla taputuksilla seuraavana vuonna).
Yksittäisen tapahtuman kohdalla noin ehkä vielä voi ajatella, mutta maailmalla on niin paljon erimielisyyksiä, jännitteitä ja kahnauksia eri valtioiden kesken, että halutaanko todella kaikkien niiden saada oma temmellyskenttänsä viisuista, jonka kuitenkin on ollut tarkoitus edistää Euroopan yhteinäisyyttä ja rauhanomaista rinnakkaiseloa? Viisujen järjestäminenkin maksaa rahaa, joten herää kysymys, keiden poliittisisille agendoille pitäisi antaa viisuista julkisuusalusta? Suurimpien rahoittajamaiden? Kaikkien? Vai ei kenenkään?
"Mä nousin tähtiin palata en sieltä voi..."
- Mä elän vieläkin

Avatar
Happy
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 16821
Liittynyt: 10 Marras 2011, 20:58

Re: Kamalin viisumuistosi

Viesti Kirjoittaja Happy »

rosetta kirjoitti:
Rousku kirjoitti:Joten ehkä valitsen kamalimmaksi muistoksi buuaukset Venäjän artisteille 2014 ja 2015 :lohduton:. Maan politiikassa on varmasti paljonkin arvosteltavaa, mutta 1) jos ruvetaan kaivelemaan niin sellaista löytyy mistä tahansa viisumaasta, ja 2) vaikka Venäjä olisi pahin, niin tuskin yksittäiset artistit siihen kovin paljon ovat syypäitä (Tolmatšovan sisarukset nyt varsinkaan, kun olivat vielä alaikäisiäkin tuolloin).
"
pälä pälä pälä pälä pälä pälä

Munkin mielestä kamalimmat viisumuistot liittyy Venäjälle buuamiseen, se tuntuu edelleenkin niin väärältä
Suurin osa viisufaneja (eli nimenomaan niitä buuajia) on seksuaalivähemmistöä.. kovasti kyllä vaaditaan suvaitsevaisuutta ja rauhaa ja rakkautta.. mutta sitten ollaan suuressa kuorossa buuamassa alaikäisille kaksoistytöille sekä Polinalle joka on tehnyt paljon työtä seksuaalivähemmistöjen hyväksi
Kaksosille sekä Polinalle tuo viisufinaali oli varmasti heille once in a lifetime-kaltainen huippukokemus. ja rasistiset viisufanit tekivät kaikkensa turmellakseen heidän elämänsä tärkeimmän hetken
Never miss a good chance to shut up.

Avatar
WildDance
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 10648
Liittynyt: 14 Kesä 2012, 20:58

Re: Kamalin viisumuistosi

Viesti Kirjoittaja WildDance »

Minustakin tuo Venäjälle buuaminen on ala-arvoista. Suorastaan barbaarimaista! Happyn viestissä kiteytyy hyvin, mitä minäkin tästä ajattelen.
"I'm gonna stand here like a unicorn
Out here on my own

Baby, promise me you'll hold me again
I'm still broken from this hurricane"

🦄🌪️

Avatar
Serduchka
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 57778
Liittynyt: 22 Huhti 2007, 17:16
Paikkakunta: Pori

Re: Kamalin viisumuistosi

Viesti Kirjoittaja Serduchka »

Voihan nyt sanonko mikä. :)
rosetta kirjoitti:Kyllähän nyt jokainen järjellinen ihminen (= ÄO yli 10) tajusi, että mielenilmaus suuntautui tässä nimenomaan Venäjää kohtaan, ei teinikaksosia! On ihmisten älyn aliarvioimista väittää muuta.
"Huonon maun taakse ei tässä syrjivässä räkälässä voi piiloutua." (nimierkki Requel)

Avatar
rosetta
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 6598
Liittynyt: 05 Helmi 2007, 22:10

Re: Kamalin viisumuistosi

Viesti Kirjoittaja rosetta »

Arvasinkin, että kivitystä tulee, mutta mielestäni ilmaisin aika asiallisesti, tyhjentävästi ja selkeästi miksi olen tuota mieltä mitä olen. Eri mieltä saa toki olla, ja mielellään niin että sen sanoo asiallisesti (kuten hra47 teki), mutta kaikki nuo vastaukset eivät kyllä ole kovin asiallisia, mm. tuo "voihan nyt sanonko mikä", "pälä pälä" -lainaus tai Venäjälle buuaamisen kutsuminen "rasistikseksi"... :roll: (Ei ole "rasistista" vastustaa maata, tarkemmin maan poliittista johtoa, joka käyttäytyy kuin pahinkin itsevaltias kansainvälisissä suhteissaan, päinvastoin.)

Mutta juu, kuten sanoin, ilmaisin yllä mielipiteeni aika tyhjentävästi, joten en näe tarpeelliseksi vääntää enempää itse aiheesta. Toivon vain että mahdollinen lisävastailu pysyisi hyvän maun rajoissa eikä siis menisi henkilökohtaisuuksiin, tms...

Avatar
Serduchka
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 57778
Liittynyt: 22 Huhti 2007, 17:16
Paikkakunta: Pori

Re: Kamalin viisumuistosi

Viesti Kirjoittaja Serduchka »

rosetta kirjoitti:Arvasinkin, että kivitystä tulee, mutta mielestäni ilmaisin aika asiallisesti, tyhjentävästi ja selkeästi miksi olen tuota mieltä mitä olen.
Siis minähän olen tavallaan samaa mieltä kanssasi, jos se ei tullut vielä selväksi.
"Huonon maun taakse ei tässä syrjivässä räkälässä voi piiloutua." (nimierkki Requel)

Avatar
klaus-12
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 7501
Liittynyt: 27 Helmi 2014, 19:01

Re: Kamalin viisumuistosi

Viesti Kirjoittaja klaus-12 »

Norma John ilmoitti julkaisevansa uutta musiikkia, josta sain inspiraatiota kääntää veistä haavassani.
Klaus-12 kirjoitti:Minulla ei ole kamalaa viisumuistoa. :parku: Pitäisi varmaan hankkia sellainen, ties vaikka keväällä Ukrainassa onnistaisi (en sitä silti toivo :heh: ).
Ei tämänyt varsinaisesti ole kamalaa, mutta tosi tyhjentävä hetki omassa ihmiselämässäni oli joskus kello 0.10 10. toukokuuta 2017. Olin ollut koko kevään fiiliksissä Norma Johnin valinasta Suomen edustajaksi. Olin jopa äänestänyt kappaletta edustajaksemme ja potenut ääretöntä euforiaa sen voittaessa. Olin jo pääni sisällä päättänyt Suomen sijoittuvan vähintään kymmenen parhaan joukkoon. Semifinaalin piti olla vaan muodollisuus Suomen matkalla menestykseen.

Sitten koko paletti romahtaa noin 7 minuutin aikana aivan murskaksi. Nojaan viimeisen maan paljastusta odotellessa IKEAn televisiotasoomme olohuoneesamme katsoen televisiotamme niin läheltä, kun suinkin pystyy. "Belgium". Tämän taikasanan kuullessani peräännyn ja joudun ottamaan tukea divaanisohvamme siitä ulkokeosasta. Jalat eivät kantaneet. Saan itseni istumaan sohvankulmaan ja puran tuntojani puhelimella ensin kuppilaan. Sitten lasken puhelimen ja kuuntelen vaan kaiken pimeyden läpi kulkevaa kellojen naksuntaa. Siinä istuin varmaan yli tunnin välillä kuppilaa selaten, kun v*tutuksella ei ollut mitään rajaa. Kaikkein eniten muistan sen äärettömän tyhjyyden tunteen. Silloin tuntui, etten pääsisi siitä yli. Elämä jatkui yllätävänkin nopeasti ja jo torstaina olin tolpillani viisuja katsomassa. Semmoinen kamala muisto. Aina ei voi voittaa.

Tätä kirjoittaessa minulle tuli oikeasti paha mieli ja itku on herkässä. Kaippa se pahin pettymys sieltä nyt lopultakin purkautuu, kun asioista puhuu ääneen.
Žvižej fucked up the solo

Avatar
Teräsbekoni
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 11300
Liittynyt: 26 Touko 2012, 10:59

Re: Kamalin viisumuistosi

Viesti Kirjoittaja Teräsbekoni »

^ Voin samaistua täydellisesti. Norma Johnin putoamisesta ja viime vuoden ykkössemin tuloksista ylipäänsä on tullut minullekin uusi kamalin viisumuisto. Tässä kotitaloudessapa hajotettiin tuona yönä ihan kokonainen peili.* :draamaa: Vieläkin Kiovan harjoituskeskustelua lukiessa nousee harmistus pintaan, kun muistan, miten innoissani olin kerrankin Suomen mahdollisuuksista, ja sitten kaikki vedettiinkin minuuteissa pöntöstä alas, kun finaalipaikat jaettiinkin joillekin kreikoille ja australioille. Mutta jee, vihdoin uutta musiikkia Suomen parhaalta indieduolta. Elämä jatkuu. :ihana:

* Ei tosin tarkoituksella kiukunpuuskassa, vaan siten, että onnistuin siinä järkyttyneessä mielentilassa jotenkin horjahtamaan niin, että se putosi lattialle. Mutta niin. :heh:
ESC24 TOP-10: 1. Kroatia 2. Itävalta 3. Liettua 4. Norja 5. Alankomaat 6. Iso-Britannia 7. Latvia 8. Azerbaidžan 9. Ruotsi 10. Viro

Avatar
Serduchka
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 57778
Liittynyt: 22 Huhti 2007, 17:16
Paikkakunta: Pori

Re: Kamalin viisumuistosi

Viesti Kirjoittaja Serduchka »

^^ Kuulostaa tutulta! Tosin Norma Johnin kohdalla (vaikka karsiutuminen pettymys olikin) ei ihan noin vahvoja reaktioita tapahtunut.
"Huonon maun taakse ei tässä syrjivässä räkälässä voi piiloutua." (nimierkki Requel)

Avatar
granaattiomena
Press
Press
Viestit: 5318
Liittynyt: 27 Helmi 2016, 21:19
Paikkakunta: Kuopio

Re: Kamalin viisumuistosi

Viesti Kirjoittaja granaattiomena »

Muistan kyllä itsekin hyvin viimevuotisen ykkössemin tulosten aiheuttaman järkytyksen. Ennen tulosten julkistusta olin lähes varma, että Suomi menee finaaliin. Olivathan kappaletta hehkuttaneet niin kansainväliset fanit kuin pressikin. Sitten kun maita alettiin luetella ja Suomea ei sanottu, alkoi paha aavistus pikkuhiljaa hiipiä mieleen. " Voiko nyt olla mahdollista, ettei me päästäkään finaaliin?" Ja sitten sieltä tuli viimeisenä Belgia, joka oli yksi suurimmista suosikeistani.
Se oli outoa, etten tuossa tilanteessa pystynyt iloitsemaan yhtään Belgian finaalipaikasta, vaan olin aivan shokissa siitä, että Suomi oli pudonnut finaalista. Olo oli niin totaalisen tyhjä, mutta toivuin kyllä itsekin pettymyksestä melko hyvin torstain semifinaaliin mennessä.

Mainitaan nyt muina huonoina viisumuistoina PKN:n valinta Suomen edustajaksi 2015 ja Dusseldorfin finaali 2011.

PKN:n valintaan olin erittäin pettynyt, vaikka voitto oli ollut odotettavissa artistien julkistuksesta lähtien. UMK finaalin raatipisteiden aikana heräsi pieni toivo, että Satin Circus voisi nousta voittoon, mutta yleisöäänet sitten vetivät tuon toivon vessanpöntöstä alas. :roll: Tuolloin olin varma, että semijumboksi tässä jäädään. Kevään aikana hieman lämpenin PKN:lle, vaikka en kappaleesta missään vaiheessa kauheesti tykännytkään. Pidin heitä aitoina ja sympaattisina ja koin heidän edistävän tärkeää asiaa. Aloin jossain vaiheessa jopa miettiä, että ehkä olenkin väärässä ja ehkä tämä voikin menestyä. Wienin 1.semifinaalin jälkeen ajattelinkin: "No aha, ensimmäinen ennustukseni oli sittenkin oikeassa" :heh:

2011 viisujen tulosten selvittyä oli aikamoinen WTF-fiilis. "Ai tässäkö ne tulokset todella olivat?" Niin monta ennakkosuosikkia floppasi ja kärkeen nousi azereitten keskinkertaisuus. Olin ajatellut kappaleen kyllä sijoittuvan kärkikymmenikköön, mutten missään vaiheessa edes ajatellut, että se voisi voittaa koko roskan. :shock: :heh:
It's better to pee in the sink
Than sink in the pee

:vessa:

Avatar
Teräsbekoni
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 11300
Liittynyt: 26 Touko 2012, 10:59

Re: Kamalin viisumuistosi

Viesti Kirjoittaja Teräsbekoni »

^ Off-topic, mutta minusta vuoden 2011 pisteidenlasku oli yksi kaikkien aikojen parhaista. Kaikki finalistit saivat mukavasti pisteitä ja tunnustusta. :joojoo: Ihanan randomit 12 pistettä Suomelta Unkarille ja Norjalta puolestaan Suomelle. :heh: Suomen huono sijoituskaan ei jäänyt edes pahemmin harmittamaan, kun niitä pisteitä kuitenkin kertyi totuttua enemmän. Voittajan valinta nyt kieltämättä oli aikamoista arpapeliä, mutta ainakin Azerbaidžan oli mieluisampi voittaja kuin Italia tai Ruotsi. Mutta ah noita aikoja, jolloin viisulähetys ei tuntunut vielä niin pahasti etukäteen käsikirjoitetulta kuin nykyään.
ESC24 TOP-10: 1. Kroatia 2. Itävalta 3. Liettua 4. Norja 5. Alankomaat 6. Iso-Britannia 7. Latvia 8. Azerbaidžan 9. Ruotsi 10. Viro

Avatar
granaattiomena
Press
Press
Viestit: 5318
Liittynyt: 27 Helmi 2016, 21:19
Paikkakunta: Kuopio

Re: Kamalin viisumuistosi

Viesti Kirjoittaja granaattiomena »

^ Olihan se tosiaan ihan jännittävä pisteiden lasku ja siinäkin mielessä kiva, etteivät pisteet keskittyneet vain muutamalle ennakkosuosikille niinkuin ne yleensä tuppaavat tehdä. Voittaja oli vain uskomattoman mitäänsanomaton. Olisi muuten voinut olla nykyisellä pisteidenantosysteemillä vielä hämmentävämpi kokemus, sillä raatien ja yleisön mielipiteet erosivat myös melkoisesti toisistaan. :draamaa: :heh:
It's better to pee in the sink
Than sink in the pee

:vessa:

Vastaa Viestiin