Romania: Ester Peony – On a Sunday

Edustuskappale: On a Sunday
Esittäjä: Ester Peony
Lauluntekijä(t): Ioana Victoria Badea, Ester Alexandra Creţu, Alexandru Şerbu
Keskustele aiheesta foorumillamme

Tänä vuonna Romanian euroviisukarsinnoista ei puuttunut dramatiikkaa. Pisteidenlaskussa suurin painoarvo oli tuomaristoilla. Yleisöäänet muodostivat vain reilu 10 prosenttia finaalin lopputuloksesta. Voittajaksi selviytyi Ester Peony kappaleellaan ”On a Sunday”. Ester Peony oli raatiäänien ykkönen, mutta yleisöäänissä vasta kahdeksas jättäen taakseen useita ennakkosuosikkeja. Kaikki meni kuitenkin sääntöjen mukaan, joten Ester Peony lähtee puolustamaan Romanian värejä Tel Aviviin. Ester on itse säveltänyt kilpailukappaleensa yhdessä Alexandru Serbun kanssa. Lyriikat ovat Ioana Victoria Badean käsialaa.

Ester Peony (oikeasti Ester Alexandra Crețu) syntyi vuonna 1994 Câmpulungin kaupungissa Romaniassa. Hän kuitenkin vietti lapsuutensa Montrealissa, Kanadassa. Ester palasi teini-ikäisenä takaisin synnyinmaahansa ja opiskeli muun muassa jazz-laulua. Vuonna 2014 Ester julkaisi YouTubessa laulamiaan covereita, jotka herättivät levy-yhtiön kiinnostuksen ja johtivat levytyssopimukseen. Vuotta myöhemmin Ester julkaisi debyyttisinglensä ”Sub aripa ta”.

Romania lukeutuu niihin maihin, jotka eivät ole koskaan voittaneet viisuja. Romanian paras sijoitus on kolmas, jonka saavuttivat Luminita Anghel vuonna 2005 ja Paula Seling & Ovi vuonna 2010. Ester Peony kilpailee euroviisujen toisessa semifinaalissa.

Teksti: Aino Ahlgren
Kuva: Cat Music