Roxenin “Amnesia” julki

Romania lukeutuu niihin maihin, jotka antavat viime vuonna valitulle edustusartistilleen uuden mahdollisuuden nousta viisuareenalle. Näin ollen 21-vuotias Larisa Roxana Giurgiu eli tutummin Roxen nousee tiistaina 18. toukokuuta Rotterdamin viisulavalle tavoittelemaan kotimaalleen menestystä ensimmäisestä semifinaalista.

Toisin kun viime vuonna, Roxenille ei järjestetty tällä kertaa julkista karsintaa vaan kappale haluttiin valita turvallisesti ilman suurempia kokoontumisia. Sisäisen valinnan myötä kilpailukappaleeksi valittiin niin ikään romanialaisten Adelina Stingan ja Victor Bourosun kirjoittama “Amnesia”. Vuonna 1994 viisuissa ensi kertaa nähty Romania on sijoittunut kisassa kahdesti kolmannelle sijalle. Toukokuussa nähdään miten Roxenin käy.

Katso video Youtubessa

Keskustele aiheesta foorumillamme

Kuva: BOGDAN PETRICE