Saksa: S!sters – Sister

Edustuskappale: Sister
Esittäjä: S!sters
Lauluntekijä(t): Laurell Barker, Tom Oehler, Marine Kaltenbacher, Thomas Stengaard
Keskustele aiheesta foorumillamme

Saksaa lähtee edustamaan duo nimeltä S!sters, joka koostuu Carlotta Trumanista ja Laurita Kästelistä. Maan Unser Lied Für Israel -karsinnan he voittivat saaden täydet pisteet kansainväliseltä raadilta ja puhelinäänestäjiltä. Kolmannelta osapuolelta, eli viisufanien paneelilta, herui kolmanneksi vähiten pisteitä. Duo ei kuulunut ennakkosuosikkeihin ennen karsintaa, mutta onnistui lavalla ja päätyi yllätysvoittajaksi.

Vasta 19-vuotias Carlotta Truman aloitti laulamisen 9-vuotiaana. Hän ylsi finaaliin Das Supertalent -kilpailussa. Tätä seurasi kolme viikkoa pitkä kiertue Saksan suurimmissa kaupungeissa. Hän on esiintynyt useasti kansallisessa televisiossa. 12-vuotiaana Carlotta sai saksalaisen rockin ja popin parhaan laulajan palkinnon. The Voice Kids vuonna 2014 päättyi hopeasijaan, jonka myötä Carlotta nähtiin 25 000 ihmisen edessä Papenburg Festivalissa. Viime vuonna hän esiintyi televisio-ohjelmassa Willkommen 2018 ja aloitti pop-musiikin yliopistokurssin Hannoverissa.

Wiesbadenissa asuva 26-vuotias Laurita Kästel tulee musikaalisesta perheestä. Äiti Teresa on filippiiniläissyntyinen laulaja ja isä Christoph kuuluisa kosketinsoittimen soittaja. 10-vuotiaana hän voitti ZDF’n Kiddy Contestin ja sijoittui neljänneksi Star Search -ohjelmassa. Koulun jälkeen Lauritasta tuli kokopäiväinen muusikko. Hän on ollut taustalaulajana The Voicen kiertueella sekä myös viisuvoittaja Lenalla.

Viisuissa kuultava kappale “Sister” on Laurell Barkerin, Marine Kaltenbacherin, Tom Oehlerin sekä Thomas Stengaardin työtä. Suurena rahoittajamaana Saksa nähdään ensimmäisen kerran finaalissa.

Teksti: Aleksi Mikkola
Kuva: NDR/Hendrik Lüders