San Marino: Serhat – Say na na na

Edustuskappale: Say na na na
Esittäjä: Serhat
Lauluntekijä(t): Serhat, Mary Susan Applegate
Keskustele aiheesta foorumillamme

Serhat tekee paluun viisulavalle kolmen vuoden tauon jälkeen. Vuonna 2016 Serhat edusti ikimuistoisesti San Marinoa Tukholman euroviisuissa. Tänä vuonna hän oli jälleen San Marinon televisioyhtiön RTV:n sisäinen valinta edustajaksi. Serhatin disco-henkinen kappale ”Say na na na” on miehen itsensä ja Mary Susan Applegaten kirjoittama.

Ahmet Serhat Hacıpaşalıoğlu syntyi vuonna 1964 Istanbulissa. Hän nousi Turkissa kuuluisuuteen juonnettuaan ja tuotettuaan Riziko-tietokilpailua, joka oli Turkin vastine Jeopardy-visailulle. Serhat sai työstään tunnustusta useiden palkintojen muodossa. Hän on opiskellut itselleen myös hammaslääkärin ammatin. Vuonna 1997 Serhat päätti kokeilla siipiään musiikin saralla ja julkaisi debyyttisinglensä.

Vuodesta 2013 lähtien Serhat on vaikuttanut Saksassa. Hän on duetoinut uransa aikana muun muassa Viktor Lazslon kanssa, jonka muistamme euroviisujuontajana vuodelta 1987. Serhat julkaisi myös ”I didn’t know” -viisustaan version Martha Washin kanssa. Viime vuonna Serhat ja Helena Paparizou levyttivät yhdessä Serhatin vanhan hitin ”Total disguise”.

San Marino on nähty ainoastaan kerran viisufinaalissa, vuonna 2014. Serhat yrittää samaa temppua ensimmäisen semifinaalin kautta.

Teksti: Aino Ahlgren
Kuva: Cem Talu