Sanja Ilić ja Balkanika-yhtye voittoon Serbiassa

Karsintakausi kuumenee ja viisuja valitaan nyt jo keskellä viikkoakin. Eilen oman valintansa teki Serbia, kun maan karsintakisa Beovizija 2018 kisattiin Belgradissa.

Illan voittajaksi nousi Sanja Ilić jo vuonna 1998 perustamansa Balkanika yhtyeen kera. Heidän kilpailukappaleensa ”Nova deca” (suom. Uudet lapset) oli sekä yleisön että ammattilaisraatien suosikki. 66-vuotias Aleksandar ”Sanja” Ilić on säveltänyt ja sanoittanut Lissabonissa kilpailevan kappaleen yhdessä Tanja Ilićin ja Danica Krstajićin kanssa.

Balkanika-yhtyeen on sanottu haluavan elvyttää ja modernisoida Serbian keskiaikaisia ja byzanttilaisia musiikkiperinteitä. Toukokuun 10. päivä selviää, toimiiko tyyli viisuareenoilla kun Serbia tavoittelee finaalipaikkaa toisesta semifinaalista.

Katso kappaleen karsintaesitys

Keskustele aiheesta foorumillamme