Sanna-Mari Titov ja Katri Metso – Laulavat ystävykset

Sanna-Mari Titov (kuvassa) esiintyi eilen yllätysvieraana ystävänsä Katri Metson klubikeikalla tamperelaisessa Blue Oyster Barissa. Viime syksynä Sanna-Marin kappale “Tunnustuksen tapaisia sanoja” valittiin Suomen viisukarsintojen avoimen sävellyskilpailun kolmenkymmenen parhaan kappaleen joukkoon, jotka pääsivät kilpailemaan  alkukarsintapaikasta varsinaisiin karsintoihin. Kappaleen oli säveltänyt Nalle Ahlstedt ja sanoittanut Sana Mustonen. Vaikka jatkopaikkaa ei tullut, muistelee Sanna-Mari lämmöllä viisukokemustaan.
– Kyllä siinä toteutui jo pieni unelma kun pääsi mukaan avoimeen kisaan, Sanna-Mari kertoo.
Nuori neito ei suljekkaan pois mahdollisuutta, että yrittäisi uudemman kerran mukaan.
– Ehkä jo ensi vuonna. Varsinkin jos jostain löytyisi oikein perinteinen ja menevä euroviisukappale.
Sanna-Mari Titov on seurannut euroviisuja lapsesta lähtien. Tämänvuotisessa Suomen finaalissa hänen suosikkejaan olivat Antti Kleemola ja Heli Kajo.

Katri Metso muistetaan muun muassa danceyhtye DCX:n solistina. Viime vuonna Katri sijoittui toiseksi Iskelmäartisti-kisassa. Katrin esikoissingle “Pidä kiinni” julkaistiin viime vuoden lokakuussa. Euroviisut ovat myös Katrin sydäntä lähellä. Hän esittääkin mielellään keikoillaan cover-versiota suosikkiviisuistaan. Eilen hänen tulkitsemaan kuultiin muun muassa Annikka Eklundin “Shanghain valot” ja Anna Erikssonin “Oot voimani mun”.
– Varsinaisen viisuilun jätän kuitenkin Sanna-Marille, ainakin toistaiseksi.

Musiikin ohella Sanna-Marin sydämen on vienyt matkailu, josta hän opiskeli itselleen myös ammatin. Katri on koulutukseltaan maskeeraaja ja parturi-kampaaja.

Laulavat ystävykset Katri Metso (vas.) ja Sanna-Mari Titov.

 

Sanna-Mari Titovin MySpace-sivut

Katri Metson MySpace-sivut