Sanremon musiikkifestivaali huipentui Mahmoodin ja Blancon voittoon

Lähes koko Italia on seurannut kuluneen viikon silmät tarkkoina televisioitaan kun maassa kisattiin legendaarinen Sanremon musiikkifestivaali jo 72. kerran. Viisi päivää kestänyt spektaakkeli huipentui myöhään lauantai-iltana kaksikon Mahmood ja Blanco voittoon, jotka lunastivat isäntämaan edustuspaikan kappaleellaan ”Brivadi” (suomeksi ”Kylmät väreet”). Kaksikko on kynäillyt  kappaleen yhdessä tuottaja-säveltäjä Michelangelon kanssa. Mahmood ja Blanco päihittivät illan superfinaalissa Elisan sekä Gianni Morandin.

Taiteilijanimellä Mahmood tunnettu 29-vuotias Alessandro Mahmoud on entuudestaan tuttu artisti viisufaneille, sillä hän edusti Italiaa Euroviisuissa ensimmäisen kerran jo vuonna 2019. Tuolloin hänen kilpailukappaleensa ”Soldi” sijoittui kisassa toiseksi. Hänen duettoparinsa, vasta 18-vuotias Blanco (oik. Riccardo Fabbriconi) on suurelle yleisölle vielä tuntemattomampi, vaikka on ehtinyt jo yhden albumin nuoresta iästään huolimatta levyttää.

Lähes viikon kestänyt Sanremon musiikkifestivaali tarjoili meille Italian valinnan lisäksi muitakin uutisia Torinon kisoja koskien. Keskiviikkoiltana nimittäin paljastettiin, että Mika, Laura Pausini ja Alessandro Cattelan toimivat toukokuussa tämän vuoden Euroviisujen juontajina.

Katso voittokappale

Keskustele aiheesta foorumillamme

Kuva: RAI