Softengine hyvillä mielin finaaliin

IMG_6578Suomalainen viisukansa eli eilen illalla jännittäviä hetkiä kun kahdeksan finaalipaikkaa oli jo julkistettu eikä siniristilippuamme vielä näkynyt jatkajien joukossa.  Samaan aikaan Softenginen pojat jännittivät greenroomin sohvilla kahta viimeistä jatkopaikkaa muun muassa Conchita Wurstin ja Mei Finegoldin kanssa.

– Kyllähän siinä ehti jo vähän lamaantumaan kun Suomea ei vaan kuulunut, kertoi yhtyeen laulaja Topi Latukka hetki sitten Viisukuppilalle.

– Mutta olihan se aika mahtava tunne kun vihdoin pitkän hiljaisuuden jälkeen kuului ”Finland” ja tajusimme olevamme jatkossa, rumpali Tuomo Alarinta muistelee eilisillan h-hetkeä.

Finaalin pääsyään Softenginen pojat eivät erityisemmin ehtineet juhlia vaan katseet käännettiin melko pian tuleviin päiviin.

– Haimme kebabit ja menimme suoraan hotellille nukkumaan, sillä tänään oli heti taas aikainen herätys. Hotellin aulabaarissa olisimme ehkä voineet ottaa yhdet finaalijuomat, mutta sekin oli jo kiinni kun pääsimme hotellille, pojat jutustelivat.

Viisu-urakka jatkuikin heti tänään iltapäivästä B&W-hallilla finaalin ensimmäisten pukuharjoitusten merkeissä.

– Iltapäivän harjoitukset menivät kyllä vähän omalla painollaan kun ajatukset ovat koko ajan joko eilisessä tai jo huomisessa, kosketinsoittaja Henri Oskár tunnusti. Viisikkomme kuitenkin lupaa, että juuri alkaviin juryharjoituksiin ajatukset kootaan taas kasaan ja homma hoidetaan kunnialla kotiin ja finaaliin suunnataan hyvillä mielin.

Miten on, voisiko Softengine osallistua tulevaisuudessa uudemman kerran Uuden Musiikin Kilpailuun ja sen myötä myös euroviisuihin?

– Olen kyllä vähän jo vannottanut muut lupaamaan, ettemme enää koskaan osallistu mihinkään bändikisaan, Henri naurahtaa.

– Oikeasti tämä on ollut meille todella uskomaton ja ikimuistoinen kokemus jo nyt ja voimme suositella kaikille osallistumista, pojat komppaavat kuin yhdestä suusta.

softengine0905

Kenraaliharjoitusten välissä medialle poseerausta.