Suomen vuoden 2021 viisuedustaja valitaan oikeutetusti Uuden Musiikin Kilpailussa – yli kymmenen maata on puolestaan luvannut edustuspaikan tämän kevään artisteille

Sen jälkeen kun vuoden 2020 Euroviisut peruttiin viikko sitten keskiviikkona, alkoi sekä mediassa että viisufanien keskuudessa armoton spekulaatio tämän kevään kappaleiden ja artistien kohtalosta. Vain muutaman päivän kuluttua tästä Euroopan yleisradioliitto EBU halusi tarkentaa tilannetta ja tiedotti, että täksi kevääksi valitut kilpailukappaleet eivät voi kisata Euroviisuissa keväällä 2021. Ne ovat yksinkertaisesti liian aikaisin julkaistuja kilpailun sääntöihin nähden.

Tämän jälkeen moni maa onkin jo luvannut täksi kevääksi valitulle edustusartistillensa toisen mahdollisuuden. Tämänhetkisten tietojen mukaan uuden edustuspaikan olisivat saamassa ainakin Azerbaidzanin Efendi, Alankomaiden Jeangu Macrooy, Belgian Hooverphonic, Bulgarian Victoria, Espanjan Blas Cantó, Georgian Tornike Kipiani, Israelin Eden Alene, Kreikan Stefania, Sveitsin Gjon’s Tears ja Ukrainan GO_A.

Huomattavaa kuitenkin on, että suurin osa edellä mainituista artisteista oli jo tänä vuonna valittu viisuihin ilman julkista karsintaa. Viisufanin näkökulmasta edessä olisikin toinen ankea vuosi, jos kaikki osallistujamaat valitsisivat kilpailukappaleensa sisäisesti tai järjestäisivät vain muutaman kappaleen karsintoja yhdelle artistille. Monissa maissa kansallinen viisukarsinta on myös yksi televisiokevään kohokohtia. Olisi hyvin vaikea kuvitella karsintakautta esimerkiksi ilman Ruotsin Melodifestivalenia tai Portugalin Festival da Cançãota, joka on toiminut maan viisukarsintana sen debyyttivuodesta 1964 lähtien. Väliratkaisujakin Euroopassa on jo tehty. Esimerkiksi Virossa maan yleisradio ERR tuli puolitiehen vastaan ja lupasi Eesti Laul -kilpailun tänä vuonna voittaneelle Uku Suvistelle suoran paikan ensi vuoden Eesti Laul -kilpailun semifinaaliin.

Myös Suomen Yleisradio on oikeutetusti päätynyt siihen, että Suomen vuoden 2021 viisuedustaja valitaan Uuden Musiikin Kilpailussa. Muutaman vuoden tauon jälkeen UMK siirtyi täksi vuodeksi jälleen avoimeen kappalehakuun ja sen myötä tehty kuuden kilpailukappaleen finaali kiinnosti katsojia ja äänestäjiä huomattavasti enemmän kuin vuosiin. Parhaimmillaan kilpailua seurasi 1,5 miljoonaa televisiokatsojaa ja kisa kiinnosti myös nuoria katsojia. Yleisradion verkkosivuilla kerrotaan kilpailun kiinnostaneen myös biisintekijöitä eli ymmärrettävää on, ettei tästä kehityssuunnasta haluta luopua. Näin ollen kilpailun tänä vuonna voittanut Akseli Kankaanranta joutuu hakemaan mukaan uudella kappaleella, mikäli mielii viisuedustajaksi vuonna 2021. Biisihaku ensi vuoden Uuden Musiikin Kilpailuun avataankin jo 1. syyskuuta.

Ja jotta tämän vuoden kilpailukappaleet eivät jäisi unholaan, on EBUlta lupailtu kehittää jotakin vaihtoehtoista, ei-kilpailullista ohjelmaa tulevaksi kevääksi. Tämä toivottavasti toteutuu sillä juuri nyt Eurooppa tarvitsee sellaista iloa ja yhteenkuuluvuuden tunnetta, jota Euroviisut ovat vuosittain tuoneet jo yli kuudenkymmenen vuoden ajan.