Huikaisevan jännittävä UMK-finaali on ohi. Kilpailun voittaja ja Suomen seuraava viisuedustaja on Erika Vikman kappaleellaan Ich komme. Spektaakkelimaisessa esityksessä nähtiin muun muassa korkeuksiin kohoava mikkiteline, jonka päällä Vikman tasapainoili.
Tuloksissa yleisöäänten painoarvo oli 75 prosenttia, kun taas kansainväliset raadit vaikuttivat valintaan 25 prosentin verran. Vikman voitti yleisöäänet ylivoimaisesti, ja raadeissa hän sijoittui toiseksi. Vedonlyöntitilastot osuivat tällä kertaa oikeaan, sillä Vikman oli selvä ennakkosuosikki jo hyvän aikaa ennen finaalia.
Raatien voittaja oli puolestaan Goldielocks eli Ella Mäntynen, jonka sijoitus yleisöäänissä oli toinen. Goldielocksin suhteen finaalissa koettiin yllättäviä käänteitä, sillä hän oli lääkärin määräyksestä ehdottomassa laulukiellossa, ja niinpä hänen osaltaan tukeuduttiin harjoitusesitykseen.
Finaali käytiin poikkeuksellisesti kuuden kilpailijan voimin, sillä kokoonpanoon alun perin kuulunut One Morning Left -yhtye jouduttiin diskaamaan UMK:sta sääntörikkomuksen vuoksi.
Kokonaistulokset:
- 1. Erika Vikman – 430 pistettä (raadit 68, yleisö 362)
- 2. Goldielocks – 303 pistettä (raadit 74, yleisö 229)
- 3. Viivi – 138 pistettä (raadit 38, yleisö 100)
- 4. Nelli Matula – 138 pistettä (raadit 50, yleisö 88)
- 5. Neea River – 84 pistettä (raadit 24, yleisö 60)
- 6. Costee – 83 pistettä (raadit 40, yleisö 43)
Kuva: Aleksi Mikkola