Tamta lähtee edustamaan Kyprosta

Kypros luottaa myös ensi vuonna hyväksi havaitsemaansa menetysreseptiin.  Kyproksen euroviisuedustaja löytyi nimittäin jälleen naapurimaasta Kreikasta. Tel Aviviin Kyproksen värejä lähtee puolustamaan 37-vuotias Tamta. Tamta ei ole viisufaneille mikään uusi nimi. Hän tavoitteli edustuspaikkaa jo vuonna 2007 Kreikan karsinnoissa. Tuolloin Tamtan oli kuitenkin tyytyminen kolmanteen sijaan.

Tamta on tällä hetkellä yksi Kreikan suosituimmista artisteista. Georgialaissyntyinen Tamta muutti Kreikkaan 21-vuotiaana ja nousi kreikankielisen yleisön tietoisuuteen Super Idol -kykykilpailun kautta. Tamta sijoittui kisassa toiseksi ja tästä hänen menestyksekäs uransa lähti käyntiin.  Tamta on nähty myös musikaalilavoilla ja Kreikan X Factor -kilpailun tähtituomarina. Hän on supertähti niin Kreikassa kuin Kyproksellakin.

Tamtan edustuskappale kantaa nimeä ”Replay”. Kappaleen on tuottanut ruotsalais-kreikkalainen Alex P. Hän oli mukana tekemässä myös Eleni Foureiran edustuskappaletta ”Fuego”. Tamtan lava-show’sta puolestaan vastaa arvostettu koreografi Sacha Jean-Baptiste. Kappale tulee kuunneltavaksi myöhempänä ajankohtana.

Keskustele aiheesta foorumillamme

Kuva: EBU/Eurovision.tv