Tel Aviv viisuisännäksi

Useamman kuukauden jahkailu saatiin Israelissa viime viikolla päätökseen, kun Tel Avin julistettiin ensi kevään Euroviisujen isäntäkaupungiksi. Tämä on ensimmäinen kerta kun Välimeren rannalla sijaitseva Tel Aviv saa kunnian toimia kisaisäntänä. Edelliset Israelissa kisatut viisut (1979 ja 1999) järjestettiin Jerusalemissa, joka oli nytkin yksi ehdokas kisaisännäksi.

Ensi kevään Euroviisut järjestetään 14., 16. ja 18. toukokuuta. Kisa-areenana toimii kokouskeskuskäytössä oleva Expo Tel Aviv. 

Suomen edustuskappale selviää Uuden Musiikin Kilpailussa lauantaina 2.3.2019. UMK:n Julkisuudessa on vihjailtu, että YLE paljastaa viisusuunnitelmiaan jo syyskuun aikana.  Nähtäväksi jää luottaako Yleisradio tulevanakin keväänä yhden kutsuartistin finaaliin.