Toisenkin semifinaalin tulokset selvillä

Tämänvuotisten Euroviisujen loput kymmenen finalistia saatiin selville hetki sitten Kiovassa. Toisesta semifinaalista lauantain finaaliin tiensä selvittivät Bulgaria, Valko-Venäjä, Kroatia, Unkari, Tanska, Israel, Romania, Norja, Alankomaat ja Itävalta.

Norjan ja Tanskan jatkopaikat tarkoittavat, että lauantain finaalissa nähdään kolme pohjoismaata. Viime vuoden kaltaiselta skandinaaviselta viisufiaskolta onnistuttiin siis sentään välttymään. Sen sijaan monen suomalaisen suosikiksi noussut Viron ”Verona” oli yksi illan kahdeksasta karsiutujasta ja paha pettymys  eteläisen naapurimme toimittajille.

Kiovan viisut huipentuvat lauantai-iltana kisattavaan finaaliin. Finaalissa Suomen pisteet lukee Jenni Vartiainen.