Veikkaus ensimmäisen semifinaalin läpimenijöistä

Tänään selviää, mitkä ensimmäisen semifinaalin maista raivaavat tiensä Eurovision laulukilpailun finaaliin, joka pidetään tulevana lauantaina. Viisukuppilan ja escstats.comin viiden henkilön tiimi on tänäkin vuonna seurannut harjoituksia sekä hallissa että pressikeskusten näyttöjen välityksellä. Kokosimme eilen maanantaina kansallisille tuomaristoille näytetyn toisen kenraaliharjoituksen jälkeen veikkauksemme tämän illan lopputuloksesta. Tänä vuonna kisan tuntuu olevan erittäin tasainen ja semifinalistien veikkaaminen olikin paikoin erittäin hankalaa. Vahvimmat finalistit löytyivät kyllä helposti, mutta varsinkin viimeisten finaalipaikkojen veikkauksessa tuli hajontaa tiimimme kesken. Suomessa varmasti jännitetään tänä iltana Saara Aallon ja Monstersien finaalipaikkaa. Nähtyämme Suomen harjoitukset ja Saaran ammattimaiset otteet lavalla, olemme kaikki vakuuttuneita siitä, että Suomi nähdään lauantain finaalissa.

Kukin tiimistämme listasi omat veikkauksensa läpimenijöistä, ja mikäli kappaleen perässä on esimerkiksi luku 3/5, tarkoittaa se, että kolme tiimimme viidestä jäsenestä uskoo kappaleen finaalipaikkaan. Näin saimme kasaan veikkauksen, jossa on seitsemän varmempaa läpimenijää sekä neljä muuta maata, jotka tasapäissään kamppailevat kolmesta jäljelle jääneestä finaalipaikasta. Puolen yön aikaan selviää, että olimmeko edes lähellä.

1. Azerbaidžan: Aisel – X my heart
Azerbaidžanin valkoiset lavalla kirmailevat joukot vienevät maan jälleen finaaliin. Jatkoon 5/5

2. Islanti: Ari Ólafsson – Our choice
Sympaattinen Ari valloittaa hymyllään, mutta kappale ei ole oikein enää tätä päivää. Ei jatkoon 0/5

3. Albania: Eugent Bushpepa – Mall
Albanian Eugent vakuuttaa äänellään ja kamppailee hyvin tiukasti finaalipaikasta. Niukasti jatkoon 3/5

4. Belgia: Sennek – A matter of time
Belgia on viime vuosina selviytynyt finaaliin, mutta Sennekin esitys ja alkupään esiintymisnumero ei vakuuta. Niukasti ei jatkoon 2/5

5. Tšekki: Mikolas Josef – Lie to me
Mikolas vetää iloisen show’n harjoitusviikon vaikeuksistaan huolimatta. Uskomme vahvasti Tšekin finaalipaikkaan. Jatkoon 5/5

6. Liettua: Ieva Zasimauskaitė – When we’re old
Ievan koskettava esitys nostaa kappaleen lentoon ja kyyneleen silmäkulmaan. Se voi ratkaista finaalipaikan. Niukasti jatkoon 3/5

7. Israel: Netta Barzilai – Toy
Ennakkosuosikki Netta hämmästyttää varmasti katsojat, jotka kuulevat kappaleen ensi kertaa. Israel selvittää tiensä mielestämme ilman muuta finaaliin. Jatkoon 5/5

8. Valko-Venäjä: Alekseev – Forever
Ruusuja lentää kuin Tuttu juttu -show’ssa. Pelokkaana värisevä Alekseev ei silti vakuuta. Ei jatkoon 0/5

9. Viro: Elina Nechayeva – La forza
Viron Elina ihmetyttää äänellään. Kovatasoissa semifinaalissa Viro on yksi varteenotettavista finalisteista. Niukasti jatkoon 3/5

10. Bulgaria: Equinox – Bones
Bulgarian vahva ja tummanpuhuva esitys vakuuttaa kameratyöskentelyllään. Uskomme yksimielisesti sen finaalimahdollisuuksiin. Jatkoon 5/5

11. Makedonia: Eye Cue – Lost and found
Makedonian kappale jämähtää ehkä hieman jankkaavaksi, jotta kamerakikat ja pukutemput voisi pelastaa sen karsiutumiselta. Ei jatkoon 0/5

12. Kroatia: Franka – Crazy
Franka osaa tulkita kappaleensa vahvasti, mutta emme kuitenkaan usko kappaleen riitävän Kroatian finaalipaikkaan asti. Ei jatkoon 0/5

13. Itävalta: Cesár Sampson – Nobody but you
Itävallan Cesár osaa Kroatian Frankan lailla myöskin tulkinnan jalon taidon. Itävallan jatkomahdollisuuksiin uskomme enemmän. Niukasti jatkoon 3/5

14. Kreikka: Gianna Terzi – Oneiro mou
Finaali ilman Kreikkaa olisi melko ennenkuulumaton tilanne. Gianna ei kuitenkaan ole vahvin mahdollinen laulaja kappaleen esittäjä. Finaalipaikkaan silti uskomme. Jatkoon 4/5

15. Suomi: Saara Aalto – Monsters
Jos Suomi ei Saaralla ja tällä esityksellä selviydy finaaliin, niin YLEllä on varmasti mietinnän paikka, kuinka viisuissa finaalipaikka saadaan. Uskomme Saaraan vahvasti! Jatkoon 5/5

16. Armenia: Sevak Khanagyan – Qami
Armenia Sevak tuntuu jäävän semifinaalissa sivustakatsojaksi. Emme usko edes diaspora-äänten kannattelevan Sevakia finaaliin. Ei jatkoon 0/5

17. Sveitsi: Zibbz – Stones
Sveitsillä on hyvä esiintymispaikka ja kannatettava sanoma, mutta riittääkö sille silti äänestäjiä ja tuomaristopisteitä. Ei jatkoon 1/5

18. Irlanti: Ryan O’Shaughnessy – Together
Irlannin esitys on sympaattinen ja paljon puhuttu miesten välinen tanssiesitys on koskettava. Mutta semifinaali on kovatasoinen ja finaalipaikat tiukassa. Ei jatkoon 1/5

19. Kypros: Eleni Foureira – Fuego
Eleni sytyttää areenan kappaleellaan juhlimaan. Kypros on liekeissä, esiintymipaikka loistava ja mielestämme varmasti myös finaalissa. Jatkoon 5/5